Näytetään tekstit, joissa on tunniste japan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste japan. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. tammikuuta 2018

And the rest of Tokyo

















Nyt viimeistä kollaasia Japanista. Tässä siis loput kuvat. Tosiaan yllättävän pieni kuvasaldo sitä tuli kasaan, kun kamera jäi kämpille ja kännykänkään kanssa ei jaksanut/viitsinyt/halunnut/ehtinyt heilumaan. Onneksi sentään yhteiskuvia tuli runsaasti sekä mieheni että ihanan Ilonan kanssa. 1. Yksi niistä yhteiskuvista tässä. 2. Temppelillä oli tosi kaunista! Ihanat puutarhat ja kaikkea. 3. Ei taaskaan käyty Tokyo Skytreessä ihan siellä ylhäällä, suunnistettiin "vain" 32:een kerrokseen ja katseltiin maisemoisia sieltä käsin. 4. Moomin Stand ja bubble tea💕 Nuo Nyoronyorot (=Hattivatit :D ) sai pitää :D 5. - 10. Cat Café Mocha! Ihan paras paikka koko reissulla. Päästiin myös todistamaan kissojen ruokintahetkeä, joka oli aikamoinen kaaos :D Toisaalta, hirveä härdelli se meillä kotonakin syntyy ihan yhden kissan kanssa, niin saati sitten kun on useampi katti samassa tilassa... :D Ostin myös tuollaisen "ennustuksen", ja se lupaili meikälle vain heikohkoa hyvää tuuria tälle vuodelle. Noh, ehkä se pitää paikkaansa sitten😅 11. Ostin itselleni Kudetama-yöpaidan. Tuo hahmo on niiin samaistuttavissa! 12. Crepejä tuli himostettua taas, ja taisin tehdä henkilökohtaisen ennätyksen syömällä jopa kaksi lettua tällä reissulla. Ne on vaan täydellisiä! 13. Minä ja Ilona izakayassa. Ilman tupakansavua nuo konseptit ovat vaan parhaita. Tuolla izakayassa vielä tilaus hoidettiin tabletilla, että säästyi sanatkin kun ei tarvinnut puhua kenellekään. 14. Käytiin Ilonan kanssa kokeilemassa Excelsior Caffe- kahvilaketjua. Itse otin rommirusinalaten, ja se oli muuten hyvää! 15. Asukuvaa joltain päivältä. Tuo Delylen fukubukurosta tullut neule oli ihan rakkautta <3 16. Pingu kahvila! Tosi söpö ja yllättävä kohde, mikä tuli ihan vahingossa vastaan! 17. Ja sitten suunta kohti kotia. Tehtiin vaihto Nagoyassa, niin saatiin tämä reissu superhalvalla. 

maanantai 15. tammikuuta 2018

First class experience

Hellou ja kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista! Meikä vastailee niihin tämän päivän aikana, kun vähän kiire helpottaa. Ensin kuitenkin pikkupostausta superhienosti lentämisestä, nimittäin käytiin kokeilemassa JAL:lin ykkösluokka! Me lennetään yleensä ihan vain turistissa, ja silloin tällöin ollaan napattu business-luokan lennot. Ykkösluokka on kuitenkin ollut vaan haaveissa, koska ensinnäkin Suomesta ei pääse ykkösluokassa mihinkään, ja toinen huomattavan merkittävä tekijä on hinta. Ykkösluokka maksaa oikeastaan _aina_ kymmeniä tuhansia euroja, tai ainakin hinnat lähentelevät niitä summia. Meillä molemmilla on Finnairin tasokortit, jotka oikeuttavat ilmaisiin business-lentoihin, mutta ykkösluokan lennot on aina ostettava ihan riihikuivalla käteisellä, eikä niihin ole mahdollista keplotella itseään sisään vaikka itkisi ja yrittäisi. 
Olenkin luvannut miehelleni, että sitten kun hän täyttää 50 vuotta, ostan synttärilahjaksi hänelle ykkösluokan lennot jonnekin :D Mutta nytpäs sitten päästiin maistamaan palanen luksuslentämistä jo kaksikymmentä vuotta etuajassa! Vietettiin uusivuosi siis Osakassa, josta vaihdoimme Tokioon lentäen. Mieheni tutki hintoja, kannattaako lentää, mennä junalla vai bussilla. Uudenvuoden paluuliikenne oli ruuhkaisimmilllaan juuri tuona päivänä, joten bussit ja junat maksoivat aivan saman verran kuin lento Tokioon. Ja parasta mitä Christian huomasi: ykkösluokan lento maksaa vain 20€ enemmän kuin ihan tavallinen lento, joten eipä sitä tarvinnut miettiä kahta kertaa, lennetäänkö ykkösluokassa vai ei. 
Oli tosi jännää päästä kokeilemaan ykkösluokkaa: Ollaan lennetty JALlilla Japanista Suomeen turistissa, ja fiilis oli kuin businessluokassa. Joten odotukset oli aika korkealla ja kyllähän ne täyttyivätkin. Voi että kun olisi rahaa ja mahdollisuuksia lähteä jonnekin pidemmällekin ykkösluokassa! Lentohan oli todella lyhyt, vajaan tunnin. Ykkösluokassa kuului ruokailukin, ja se oli vähän sellaista hotkimista, kun piti äkkiä syödä ja juoda. Kaiken lisäksi Japanin yllä oli hurjat turbulenssit, jotka sitten täristivät konetta oikeastaan koko lennon ajan. Henkilökunta oli tosi ihanaa ja sympaattista, ja kyllä ihan ennen tätäkin kokemusta JAL on oma lempparilentoyhtiö kaikista joilla on tullut matkustettua. 

Mitkä on teidän parhaat lentomuistot/kokemukset? Arvotatteko business/first-luokassa lentämistä vai onko prioriteetit muualla? 

torstai 11. tammikuuta 2018

*:・゚✧Japan trip, more about Osaka✧・゚:*

Japanista kotiuduttu toissapäivänä ja voivoi, nyt jo on fiilis että tahdon takaisin! Tässä jo alettiin itseasiassa uuden reissun lentoja jo katselemaan, haha! No voi olla että ihan käytännönsyistä nyt venyy vuoden päähän seuraava matka. Tosi sääli, kun nyt taas heräsi oma kielitaito reissun myötä. On turhauttavaa kun ei pääse omaa japaninkieltä käyttämään juurikaan täällä, ja siten se aika nopeasti unohtuu mitä kaikkea osaakaan. Nyt soi kyllä taustalla tässä Japanista ostettu Muumi-levy ja kuuntelen lyriikoita, ehkä tällä tavoin voi yrittää pitää sanaston muistissa :D 
Reissu starttasi lennolla Osakaan, jossa vietimme sitten pari päivää kahdestaan. Oli jännää taas päästä seuraamaan uudenvuodenmeininkejä kuusi tuntia Suomen uuttavuotta edellä. Kadut ovat aivan hiljaisia ja missään ei juuri ketään. Kunnes sitten kun menee iltamyöhään kaupungin ytimeen! Meinattiin mennä Osakassa katsomaan Gliko-miehen vieressä olevalle aukiolle vuodenvaihdetta, mutta todettiin ryysiksen ja ihmismassan olevan vaan aivan liikaa. Tehtiin kyllä hyvä päätös, sillä suunnattiin sitten eräälle temppelille katsomaan valoshowta ja ilmeisesti buddhalaista vuodenvaihdetta. 
Sillä tavalla ajoitus oli kuitenkin huono, että Osakassa lähes kaikki oli kiinni viimeinen päivä, sekä vuoden ekat päivät jolloin oltiin siellä. Tokiossa kun oikeastaan kaikki on auki uutenavuotenakin, oli Osakassa tosiaan isoimmatkin kauppakeskukset kiinni. Ei sillä etteikö aikaa olisi saanut kulumaan muutenkin, kyllähän sitä tekemistä ja näkemistä muutenkin riitti. Tällaisella materialistilla kuin meikä sormet vaan syyhyää shoppailemaan jo ennenkuin lentokone on edes laskeutunut Japanin pinnalle. Hyvin sitä tavaraa kyllä ehti rohmuamaan vaikka pari päivää shoppailuaikaa jäikin pois :D 
Ystäväni miehineen oli Japanissa vähän ennen meitä, ja kun muutama sananen vaihdettiin sain vinkkiä että kelit ovat kylmät. No eipä sitä tullut uskottua ja välikausitakilla lähdettiin. Kyllä täytyy myöntää että toppatakkia tuli ikävä. Viima oli tosi kylmä, ja kelit lämpenivät vasta Tokiossa parina viimeisenä päivänä. Onneksi kaupat olivat pullollaan lämpimiä neuleita jne, joita muutama tuli sitten ostettua ja ne pääsivätkin sitten heti käyttöön!
Kokonaisuudessaan Osaka on kyllä ihan kiva paikka. Täytyy silti kyllä sanoa, että enemmän iloa saan irti Tokiosta. Mieheni taas on selkeästi enemmän mieltynyt Osakaan ja Osakan villiin menoon :D Ei mutta oikeasti, Osakassa on selkeästi... Ei niin tiukkaa ja konservatiivista menoa kuin Tokiossa. Ja shoppailumielessä jos Japaniin matkustaa, löytyy Osakasta hyvin pitkälti samat asiat kuin Tokiostakin. Tietty joku Shibuya109 ja niin edelleen on ehdottomasti kokemisen arvoisia ja oma juttunsa. 

Kamera oli reissussa mukana, ja tässä kuulkaas ainoat kameralla otetut kuvat koko reissulta. Otin jotenkin rennolla otteella koko reissun, ja kamera tanassa heiluminen ei jotenkin inspiroinut. Kuvat tuli siis otettua kännykällä pääasiassa. Onneksi niistäkin saa tosi hyvälaatuisia, että jää reissuista muistoja! 

P.s. Pahoittelen tätä tönkköä kirjallista ulosantiani. Työhakemusten, valviran ja muiden hakemusten kirjoittaminen plus aikaeroväsymys rajoittaa hiukan tätä kirjoittamisen sujuvuutta :'D 

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

*:・゚✧Japan trip: Osaka✧・゚:*











1. Shampanjat ennen koneen lähtöä! Ihana fiilis kun saa rauhassa istuskella ja jännittää tulevaa matkaa💕 2. Ehkä kauneimmat auringonlaskut mitä koneesta on nähnyt, on aina Japanin suunnalla. 3. Pakko sitä oli junalipustakin kuva ottaa, kun oli vaan niin fiiliksissä taas siitä, että vihdoin ollaan perillä! 4. Uudenvuoden aikaan Japanissa on kyllä aina niin hurjan rauhallista. Sitten meininki muuttuu ihan yllättäen aivan päinvastaiseksi :D 5. Rändöm herkullinen valkosuklaakaakao. Meni kyllä makeanhimo tuosta joksikin aikaa! 6. Asukuvaa ensimmäiseltä päivältä Osakassa. Kelit oli yllättävän kylmät, verrattuna aikaisempiin vuosiin. Toppatakki olisi tehnyt ihan terää... 7. Oltiin ihastelemassa vuodenvaihdetta eräässä temppelissä (jonka nimen unohdin jo ;A; ). Oli kyllä aika upea valoshow ja hauska nähdä ihan erilaista perinnettä. 8. Temppelöinnin jälkeen olikin hyvä hipsiä asunnolle ja einehtiä vuoden 2018 ensimmäinen ateria! Sushia ja shampanjaa! Dangot eivät vieläkään oikein ole omaa herkkua, mutta nuo karamellipäällysteiset oli ihan syötäviä. 9. Kauniita uudenvuodenkoristuksia 10. Purikuraa oli pakko ottaa useampaankin kertaan! En kestä miten Chrisusta tulee aina niin överisöpö, kunnon bishounen :D 11. Louis Vuittonia myytiin ihan sikahalvalla! Monissa käytettyjen laukkujen liikkeissä oli Vuittonia ihan satasella myynnissä, ja edullisen kurssin vuoksi ei ne olisi maksanut juuri mitään. Yhtä Chanelin laukkua hypistelin pitkään ja nyt ehkä vähän harmittaa että se jäi sinne Osakaan, mutta säästyipähän nekin rahat. 12. Matcha-latte on parasta! 

tiistai 10. lokakuuta 2017

*:・゚✧Ikea on muodissa✧・゚:*


Japanissa ollessani törmäsin todella erikoiseen trendiin, jota ihmettelinkin heti muutamille kavereille ääneen, nimittäin Ikeaan. Ensikosketus tähän outoon ilmiöön tuli pelihallissa, jossa yhdellä jätkällä oli varsin tuttu logo paidassaan. Sitten alettiin kiinnittämään huomiota, että yhä useammalla vastaantulevalla oli eri variaatioita Ikean logosta paidoissa, repuissa ja kasseissa. Onhan Japanissa ollut vähän hassuja villityksiä aina aika-ajoin, kuten DHL ja muut, mutta tämä jotenkin oli kaikessa erikoisuudessaan ja näkyvyydessään tosi hauskaa näin skandinaavin silmin :D

Oli jo aika lähellä, etten itse tuota Ikea-paitaa ostanut ihan läpällä. Hintaa sillä oli kuitenkin 30€, joten turhan tyyris kotipaidaksi, kun ei tuota voisi oikein missään muualla käyttää. Uusimmassa Popteen-lehdessä oli asukuvia kuinka yhdistää kyseinen paita ja törmättiin monessakin liikkeessä juurikin Ikea-printtisiin tuotteisiin (Harmiksi ne kuvat olivat mieheni kännykässä, joka hajosi, ja nyt ne kuvat ovat... jossain bittiavaruudessa?). 
Oli meillä täällä länkkärilandiassakin jokin Ikea-kassikohu, sekä upea Viivi toteutti ikea-mekon. Tämä vaan on jo aika extremeä, että kyseinen logo killuu ihan käyttövaatteissa. En nyt välttämättä itse tiedä, tuntisinko täällä Suomessa oloani kauhean mukavaksi kyseinen printtipaita päällä, kun aiheuttaisin varmaan vaan hämmennystä. Lisäksi pohdittiin miehen kanssa, että mitenköhän lienee koko Ikea-logon patenttiasiat, että onko kys. logon käyttö vapaasti mitenkä sallittua. 
Oletteko te törmänneet ulkomailla hassuihin trendeihin? Entä olisiko teistä Ikea-paita päällä kulkijoiksi? :D 

maanantai 4. syyskuuta 2017

*:・゚✧Maid café: Worth of going?✧・゚:*

Vaikka Japanissa ollaankin jo useampaan otteeseen visiteerattu, ei meidokahviloihin, eli Maid Caféhen olla vielä kertaakaan menty. Tai no, oikeastaan kävimme Little TGV:ssä, joka oli junateemainen maidcafé, mutta se nyt olikin jo ihan omissa sfääreissään eikä sellainen perinteinen maidcafé, mikä ensimmäisenä tulee mieleen kun maidcaféista puhutaan. Nyt rankkasateen yllättäessä, päätettiin että nyt mennään ja testataan, kun Shibuyassa aivan lähettyvillä oli Maidreaming-kahvila. Mikä siis meidocafé on?
Maid cafét ovat kahviloita, joissa on työntekijöinä nuoria naisia/tyttöjä, jotka sitten passaavat asiakkaita (pääsääntöisesti miehiä). Turisteille meidokahvilat ovat aika suosittuja kohteita, ja monet meidokahvilat ovat myös tiiviisti kaikkiin idoliryhmiin kytköksissä. 
Maidreamingiin oli sisäänpääsymaksu, joka oli 500 jeniä (n 4 euroa) per naama. Yleinen ohjeläpyskä löytyi englanniksi, mutta muuten työntekijätkin puhuivat "Thank juu":n lisäksi vain japania. Vaikka itse asioinkin japaniksi työntekijöiden kanssa, saimme me selkeästi turisteille tarkoitetun menun: Lista oli enkuksi, mutta paljon suppeampi kuin mitä naapuripöytien poikamiehillä näytti olevan. Lisäksi listalla oli tarjolla souvenir package, johon kuului juoma, jälkkäri, valokuva jonkun meidon kanssa sekä matkamuisto. Paketti kustansi 2090 jeniä, ja me sitten otimme sen.
Meidokahvilat ovat eettisyydeltään vähän niin ja näin. Maidreamingiin uskalsi mennä kun kyseessä kuitenkin oli iso ketju. Mutta sanotaan se nyt suoraan: Aikamoisia runkkuluoliahan ne oli. Söpöjä palvelijatyttöjä, jotka ovat niiiiiiiin innoissaan vanhoista äijistä jotka kieli pitkällä katselee kun nämä pupunkorvapäiset meidot vatkaavat cocktailia. Tiukat säännöt meidokahviloissa kuitenkin on: Ei saa kuvata (muutakuin annoksia), eikä niin että muut asiakkaat/työntekijät näkyvät kuvissa. Työntekijöihin ei myöskään saa koskea. Ja sitä sääntöä kyllä rikottiin: Työntekijöitä yritettiin halailla, hameenhelmoja nosteltiin.... Tosi ikävää meininkiä. Ja voin vaan kuvitella mitä se touhu on illan viimeisinä tunteina, kun äijät ovat siellä istuneet drinksuja ja olutta nautiskelemassa useamman tunnin. No joo, jos unohtaa tämä aspektin niin olihan se vähän kiusallista näin suomalaisen syrjäytyjän silmin. Aina kun tuli juoma/annos/lahja, piti tanssia ja laulaa joku värssy. Muutamia kuvia onkin Christianista silmät selällään, kun joutui raukka pupunkorvat päässä tekemään meidotytön kanssa sydämiä käsillään ennen kuin sai kaljansa :D Ja jopa vapaamieliselle minulle oli vähän hölmön tuntuista vetää jotain "doki doki"-tanssia jonkun jätskiannoksen eteen. :D Mutta kokemuksia, kokemuksia!  Jätskiannokset olivat söpöjä ja hyviä, ja saatiin matkamuistoiksi tuollaiset avaimenperät sekä kuvat, jotka tytöt sitten koristelivat meille. Tuossa ne nyt on jääkaapin ovessa sitten purikurien vieressä.
Eli siis, kannattaako noihin paikkoihin mennä? Meille riitti tämä yksi kokemus ihan vallan mainiosti. Ei kumpikaan oikein olla sellaisia heittäytyjiä, että tosiaan voisimme alkaa vetämään moemoe kyuu kyuu-showta ihan täysillä, ja että tarvittaisiin sellaista nuoleskelua mitä siellä oli. Tuli vähän kiusaantunut olo jo siitä nöyristelystä, kumartelusta, kiittelystä ja palvonnasta. Söpöilymeininkiä oli, taustalla soi sellainen jpoppi sekä oli animehahmoa ja rusettia ja pupua ja muuta söpöä taustalla. Kokemuksena ihan jees ja kiva, muttei jäänyt fiilistä, että pakko päästä uudelleen ja heti. Lisäksi Japanissa on vaikka minkälaista ihanaa teemakahvilaa ja muuta vastaavaa, missä saa "olla rauhassa" ja saa sen esteettisen kokemuksen siinä samalla. 

tiistai 29. elokuuta 2017

*:・゚✧Phone pics from Japan✧・゚:*

Palatkaamme vielä reissukuviin. Vaikka kamera olikin mukana, ylivoimaisesti enemmän kuvia tallentui kännykkään. Jotenkin reissulla ei vaan jaksa ottaa valokuvausstressiä, ja kännykkä on kuitenkin todella hyvä taltiointiväline. Kuvia on niin paljon, että pätkäisin tämän kahteen osaan ja toinen postaus tulee sitten jossain vaiheessa. Ensin ajattelin iskeä kaikki kuvat vaan samaan, mutta eihän sitä olisi erkkikään jaksanut lukea sitten. Lisäksi heitän kommentit jo kuvien alle, vaikka esteettisesti se hiukan hassulta näyttääkin. Jos laitan kuvatekstit ihan postauksen loppuun, on vaikeaa pysyä perillä mikä liittyy mihinkäkin, kun onhan näitä kuvasia jo tässäkin riittämiin. 
 Uobei on kyllä ihan paras ravintola varmaan koko maailmassa. Voisin syödä siellä vaikka päivittäin! Hinnat on halvat, systeemi toimii, ruoka erinomaista ja monipuolista. Itse tietty tankkaan itseni susheilla, mutta tarjolla on myös erilaisia nuudeliannoksia, takoyakia, friteerattuja asioita, hedelmiä, jälkkäreitä sekä ranskiksia. Eli jokaiselle vähän jotain. Vaikka tuolla kuinka itsensä punkisi täyteen, ei meillä lasku ole juomineen päivineen tainnut ikinä kymppiä ylittää. Eli todellakin edullista. Ja suomalaiseen tyyliin sopivaa: Koko ravintolakäynnin aikana ei tarvitse puhua kenellekään! :D 
 Ihan vain kuvaa Shibuyasta yöaikaan. 
 Kamerakuvapostauksessakin näkynyt illallinen: Viiniä ja mansikkatiramisua. 
Japanissa sitä kyllä alkoholisoituminen olisi kohtalona, kun kaikki viunatölkit ja pullot ovat niin söpöjä ja houkuttelevia. Ostin itselleni sitten tällaisen litsidrinkin, kun tuo suorastaan pakotti ostamaan itsensä. Tällä kertaa purkki oli sievempi kuin sisältö, juoma maistui kuin polkupyörän rengasta olisi imeskellyt, eli aivan kamalaa! 


Melonilimsa on kyllä sellaista jumalten nektaria ettei paremmasta väliä. Jos joku tietää, saako Suomesta mistään tätä herkkua niin todellakin saa vihjaista. Ramunea saa joo joistain paikoista, mtta jostain tällaisesta normaalista pullosta ja edullisemmin olisi kiva. 

Tokyo Skytreessä oli koppisnäyttely. Olen täällä blogissakin ilmoittautunut suureksi koppisfaniksi ja tämä kokemus oli kyllä erittäin mieluisa. Sain pitää "kabutomucheja" kdellä sekä silitellä niitä. Aika mahtavia elukoita.
 Pokemon centerin eteistä.

Karaokessa käytiin useampaankin otteeseen, ja meidän vakkaripaikaksi on muodostunut Akihabarassa oleva karaokemesta (jonka nimeä en tietenkään tähän hätään muista). Se on tyyriimpi paikka, kuin moni muu (ei silti mitenkään kallis), mutta siellä homma vaan toimii, drinkit hyviä ja biisilista helppo. Iltaisin tunti kahdelta juomineen taisi maksaa jonkun 40€, en tietty ihan tarkkaan muista. 
Izakaya-illallista. Tämä oli tosiaan niiiin halpaa. Tilattiin pöytä täyteen kaikkia herkkuja sekä juomista, ja täälläkin lasku oli lähtiessä 40€. Pullo sakea, pullo viiniä, neljät drinkit sekä viisi annosta. Suomessa sama olisi ollut likemmäs sata euroa varmaankin.