torstai 27. elokuuta 2015

Where you can find or/and follow me?☆

Siitä on jo aika kauan kun viimeksi tein somepostauksen, ja ajattelin että koska ajat ovat muuttuneet, uusia lukioita tullut ja vanhoja lähtenyt, niin tällaisen postauksen teko saattaa olla ajankohtaistakin. Pointtina on siis, että jaan tässä erilaisia sivustoja somesta, jossa minua voi seurata halutessaan.


Askia tulee käytettyä jonkin verran, lähinnä stalkkaan mitä muut siellä tekevät, ja parhaat kuvat jaetaan askissa. Harrastankin kissagifien keräilyä mentaalisavukkeen ja muiden vastaavien seiniltä. Ja on ne "mp -01?"-keskustelutkin silloin tällöin ihan mielenkiintoista luettavaa. 

Twitterini oli kuollut aika pitkään, mutta sainpahan herätettyä sen henkiin. Jotenkin minun pieneen maalaisen päähän ei ole täysin twitterin idea auennut, ja se on jotenkin sekava. Kuitenkin se on totuus että suurinosa on siirtynyt facebookista twitteriin, joten pakkohan sitä itsekin on siellä olla ^_^


Tämä onkin aika uusi tuttavuus, ystäväni Sofia minulle kertoi saitin olemassaolosta, joten liityin sinne. Ja on muuten kätevä mesta, paljon kivemmin ja selkeämmin saa selattua blogeja kuin facebookin yhteisöissä, joissa pyörii usein samat blogit koko ajan (ja myönnän spämmääväni sinne ihan yhtälailla). Joten, jos kiinnostaa, I would love if you follow me here also <3 


Samalla kaavalla kuin blogit.fi, täälläkin saa seurailtua blogiani.



Youtuben puolella on myös ollut semihiljaista, mutta ajattelin tehdä tilanteeseen lähiaikoina muutoksen. Vlogaaminen oli kaikessa vaikeudessaan tosi kivaa puuhaa, ja olisi kivaa ryhdistäytyä asian suhteen. Että odottakaahan vaan ;)


Suomalainen lolitafoorumi jolla on tullut roikuttua since 2007. Nykyään foorumi on laajentanut lolitan lisäksi gyaruun. Täältä meikä löytyy CandycottoNina, joka oli vanha nimimerkkini.

Facebook
Facessa sitä sitten norkun 24/7. Omaa henkilökohtaista facebookkiani en täällä viitsi jakaa, koska pidän sen mielelläni sellaisena, että otan kaverikseni vain sellaisia henkilöitä jotka tunnen/tiedän. Facebookissa minut löytää kyllä monista yhteisöistä, kuten bloggaajaryhmistä, Gyaru Finlandista, lolitafinlandista ja useilta eri kirppareilta!


Instagram on kyllä nerokas keksintö, ja melkein päivittäin tulee muiden kuvia tykkäiltyä ja katseltua. Omien kuvien lisäily menee ihan kausissa, ja instagram on syy miksi haluankin uuden puhelimen; Tämä 4S:n kamera ei ole mikään paras mahdollinen selfieiden tai ruokakuvien ottoon.


Tällaisilla saiteilla tulee pyörittyä. Ahkerasti selaan myös vauvaa, mutta siellä ei minulla ole mitään tunnuksia, ja vaikka olisikin niin en niitä täällä jakaisi :'D Facebookissakin saa totta kai tulla juttelemaan, se on aina kivaa ja toivottua ^_^ Minulla oli myös aikanaan Line Play, mutta sitten se päätti lakata toimimasta ja fiiliksethän siinä meni. Nyt käytän päivittäin näitä edellämainittuja. Onko teillä jotain somen muotoja, joista tykkäätte kovasti, ja mitä kulutatte eniten? 



tiistai 25. elokuuta 2015

Visiting Rauma☆

Kevyempiin aiheisiin takaisin! Käytiin viimeviikonloppuna heittämässä vknloppureissu Raumalle, poikaystäväni äidin uuden miehen syntymäpäiville. Oli ihan hauskaa käydä Raumalla, sillä äitini on opiskellut aikanaan siellä. Matkan varrelle sattui sopivasti myös Laitila, jossa kävin mummuani moikkaamassa. Ensin vähän stressasin sitä, kuinka en ehdi rauhoittumaan ja istumaan alas edes viikonloppuna, mutta hassua kyllä, nukuin paremmin kuin piiitkään pitkään aikaan ihan vieraassa ympäristössä patjalla lattialla. Että levännyt fiilis on ja hyvin jaksoi vknlopun, vaikka väli Rauma-Helsinki rupesikin tuntumaan vähän pitkältä
Reissu oli oikein kissarikas! Laitilassa mummomme naapurista köppötteli kissu meidän jalkoihin pyörimään, ja kun Raumalle päästiin ja lenkkiydyttiin, oli sielläki kissa tienposkessa. Pakko tulla teillekin kertomaan, että kärvistelen aivan karmeasta kissakuumeesta! Olen niin kissaihminen ja ikävä kotona olevaa Patea on suuri. Totuus kuitenkin on karu, ja tähän elämäntilanteeseen kun ei vaan voi kissaa ottaa... Snif, ehkä joskus. Häälahjaksi olen kovasti tulevalta miehultani anellut, mutta otapa noista miehistä selvää :D
 Poikaystävälleni ei oikein nämä kenkäkuvat auenneet. Lolita-aikana näitä otettiin aina ja jokaisessa miitissä!

Neule: H&M, toppi: Cubus, shortsit: japanista, laukku: Louis Vuitton, sukkahousut: eBay, kengät: Michael Kors
Viikonloppuna oli taas niitä päiviä että asukuvia sai ottaa sen sata. Ja niistä onnistuneita ei ollut juuri yksikään. Olisin halunnut sellaisen tekotaiteellisen takaapäinotetun kuvan, mutta niistä kaikki olivat ihan kelvottomia. Poseeraamisessa meikän täytyy kyllä petrata noita jalkoja, ne on aina ihan miten sattuu.
The fooooood! Ruoankiilto silmissä sitä tuonne Raumalle ajettiinkin! No ei vais, mutta kyllä juhlissa aina sitä tarjoilua vaan odottaa kuin kuuta nousevaa. Olin kyllä hämmentynyt, että minä, totaalinen herkkuperse söin todella vähän makeita tarjottavia, vaan keskityin evästämään voileipäkakkuja, jotka ovat vaan niin hyviä. Antitehotuotantominä oli myös iloinen, kun kinkkuvaihtoehtoa ei voileipäkakuissa ollut, vain kala ja kasvis, joten pystyin syömään kaikkea mitä tarjolla oli! 
Lähdettiin ajamaan kotia kohti ihan semihyvissä ajoin, koska maanantaina työt kutsuivat kummallakin. Käväisimme Myllyn kauppakeskuksessa, sillä poikaystäväni ei ollut ikinä siellä käynytkään ja itselläni viimekerrasta oli vuosia. Lähdettiin pikavisiitin jälkeen pois ja tajuttiin muutamankymmenen kilometrin kohdalla että oltaispa ostettu ruokaa. Bensa-asemalla oli seuraava pysähdys, ja saatiin paiseilla rikkinäisen automaatin kanssa joka "sulki" korttimme (selvisi sitten jälkikäteen ettei sulkenutkaan). Sellainen pieni retki meillä viikonlopun ohjelmaksi. Ensi viikonloppuna lähdemme pyörähtämään Tukholmassa, ja sitä seuraavana onkin jo Tracon. Tekemistä siis riittää viikonlopuille ihan urakalla!

maanantai 24. elokuuta 2015

Anorexia and me: Kuinka nään sen ajan nyt☆

Trigger warning: Jos thinspoonnut helposti, niin nyt on hyvä hetki lopettaa lukeminen. Tämä postaus sisältää materiaalia joka saattaa triggeröidä. Teitä on varoitettu, joten nyt en hyväksy yhtään kommenttia kommenttiboksiin siitä, että vastuuttomasti jaan anorektikoille thinspoa. 

Olen halunnut avata sanaisen arkkuni tästä aiheesta teille nyt jo jonkin aikaa. Nyt sitten päätin ottaa riskin ja kirjoittaa tästä arasta aiheesta, ja vieläpä kuvien kera. Viimekerralla kun jaoin semidramaattista matskua blogissani, sain ennätysmäärän kommentteja, joita puolet kritisoivat minua ja puolet taas olivat kehuja rehellisyydestäni. Joten, kuten alkutekstissä varoittlein, varoittelen uudestaan. Jos et tahdo nähdä kuvia, koet että ne laukaisevat sinussa suuria negatiivisia tunteita, kannattaa se lukeminen lopettaa suurinpiirtein nyt. Tarkoitus tällä ei ole todellakaan kannustaa ketään mihinkään tyhmään, saatika kerjätä sääliä että "Katsokaa nyt kuinka kärsinyt olinkaan". Pointti tällä tekstillä tulee olemaan se, kuinka anoreksiaa ei todellakaan kannata ihannoida, ja kuinka sitä sairastavien todella tulisi tehdä käännös ja ruveta yrittämään parantumista. Voin nyt paremmin kuin koskaan, enkä synkimpänä aikana olisi voinut kuvitellakaan että ikinä voisi asiat olla näin hyvin.

Palelua, kylmä oli koko ajan ja oli aivan sama mitä vaatetta laittoi päälle. Aina sai olla kilotolkulla vaatetusta päällä ja kotona viltit ja huovat oli kovassa käytössä.

Omasta sairastamisestani on jo aikaa. Aloin oireilemaan vuoden 2012 aikana. Olen aina ollut huonolla itsetunnolla varustettu koulukiusattu pessimisti, ja hoin jo kuulemma ennen kouluunmenoakin että "Kun mikään ei ikinä onnistu!". Eväät psyykkiseen sairastamiseen oli siis jo annettu. Masennusta minulla oli yläasteesta asti, ja olen aina pitänyt itseäni vastenmielisenä. Lolitapiireissä olin aina se jolla oli rumin naama ja tylsimmät asut, koulussa olin tosiaan se kiusattu ernu jonka kaikki kiersi kaukaa. Sitten tuli nettikiusaaminen ja kaikki muukin mukava kuvioihin. Tästä ei ole tarkoitus tulla mikään elämänkerta tai epikriisi, vaan tarkastelen asioita nyt nykyisen semiterveen itseni näkökulmasta.

Ihmeen hyvin selvisin kaikesta paskasta tuohon lukioon asti. Sehän tässä hassua onkin, että koulukiusaaminen loppui lukioon, sain läheisiä ystäviä ja koulussa meni hyvin, ihmissuhteet olivat ihan kondiksessa! Jokin vaan jostain keksin; Jos olen ruma ja vastenmielinen, naamalleni en mitään voi mutta laihduttaa voi aina! Ja siitä se sitten lähti niinkuin sanonta kuuluu. Aluksi laihduttamiseni oli aika säälittävää (anorektikon näkökannasta): Sokerilimsaa tuli juotua, perus hampurilaisen sijaan otin kanahampparin, mutta auta armias jos parsakaalit tai kala paistettiin öljyssä/voissa... Kun selasin ruokapäiväkirjaani noilta ajoilta, alkoi kuitenkin pikkuhiljaa ruokamäärät vähenemään ja liikunta lisääntymään. Tarkoitus oli laihduttaa vain vähän pois, muutama kilo että voisin sanoa olevani hoikka. Sitten alkoi vaan kokoajan pienempien lukujen tavoittelu. Uskokaa tai älkää, siinä suossa ollaan nopeasti. Laihduttamisen aloittaminen oli hankalaa ja olo oli karmea muutamat ensimmäiset viikot, mutta nopeasti päässä napsahtaa ja huomaa että elämä pyörii vain itsensä ja laihduttamisen ympärillä.
Ehkä se mielipiteitä herättävin kuva. Painoani en koskaan halua tulla kertomaan julkisesti, mutta bmi pienimmillään oli 14,5. En kyllä vieläkään koe, että olisin niin kauhean kevyen keijukaisen näköinen ollut tuolloinkaan, hyvin todistaa vaan sen kuinka lihakset ja sisäelimet kuihtuu tuossa touhussa.

Morkkis näinä päivinä on aivan kamala. Asioista joita tein sh-aikana. En siis mihinkään hirveisiin ilkeyksiin sortunut, mutta mitä näitä nyt onkaan. Isäni yritti kovasti saada minut syömään, teki erikoisleipiä ja pitsoja ja vääntää jos jonkinlaista runsaskalorista mutta helppoa. No minä heitin roskiin, syljin vessanpönttöön, piilotin servettiin... Valehdeltua tuli reippaalla kädellä aivan kaikille. Sairastamiseni aikoihin olin myös Japanissa vaihdossa. Japanilaiseen kulttuuriin kun kuuluu ylikiltteys jne, niin myönnettäköön nyt ensimmäisen kerran kuinka sain helvetillisä raivareita siellä siitä, kuinka he "tuputtivat" ruokaa minulle (=lue: Tarjosivat erilaisia perinteisiä ruokia, joista nyt moni oli friteerattua). Harmittaa jo ihan itsenikin kannalta että olin niin jännien ruokien äärellä, ja söin pelkkää kuivaa kaalia. Nyt Tokionreissulla aion ottaa kaiken takaisin ja käydä teemakahviloissa, syödä takoyakia ja paljon, paljon sushia!

Sydämeni hidastui todella paljon. Sykkeeni laski vaarallisen alas, jokseenkin siitä tiedettävästi ei ollut mitään pysyvää haittaa ja sydämeni toimii nyt niinkuin pitääkin. Tosin eipä sitä ole tutkittukaan enää sen koommin.

Nyt kun pystyy ajattelemaan asioita järkevästi, huomasin itsessäni maanisia piirteitä. Kun laihdutus eteni tarpeeksi pitkälle, ei enää masentanut. Kaikki ei enää ollutkaan niin perseestä, ja voimaa ja energiaa riitti vaikka mihin. Tätä vaihetta pitää kyllä kiittää siitä että valmistuin ylioppilaaksi niin hyvin paperein, kun maantiedon ja uskonnon lukemisesta tuli suurinta hupia mitä maa päällään kantoi. Innostuin myös suunnattomasti haravoimisesta (kulutti kivasti kaloreita ja sain osoitettua vanhemmilleni etten ole ihan kelvoton) ja aloin poimimaan puolukoita ämpäritolkulla. Lisäksi aloitin kylällemme 4H-kerhon ja muuta kaikenlaista. Jos joku haluaa käydä kurkkaamassa, huomasi sen myös blogistani. Bloggasin tavallista enemmän, ja tosiaan huomaatte myös kaikki ne "jeejee parannun" postaukset. Tuossa vaiheessa olin vielä aika syvällä suossa. Ajatuksissa kokoajan pyöri miten mahtava ihminen olen kun pystyn paranemaan ja oikeasti samaan aikaan vanha meininki jatkui kahta pahempana.

Hiukseni harvenivat kovasti. Mikään sulokutri en ennenkään ollut mutta tämän kaiken jälkeen vielä vähemmän. Eikä muuten ole vieläkään hiukset paksuuntuneet takaisin siihen malliin mitä ne joskus olivat.

Olo oli kamala kun tuo maaninen vaihe loppui. Elämä oli kahta kamalampaa, olin vastenmielisempi kuin ikinä, ja kaikki ympärillä vihasivat minua. Olin katkera siitä, että muut anorektikot saivat päänsilityksiä ja jatkuvia tsemppejä, omat vanhempani olivat minulle vihaisia ja muutama ystävistänikin sanoi minulle suoraan, että ryhdistäydy ja lopeta pelleily. Nyt arvostan tuota että minulle oltiin rehellisiä ja asiat sanottiin suoraan, silittely ja lässyttäminen kun eivät itsessään ja pelkästään auta mitään kun anoreksiasta on kyse. No tuolloin koin sen aivan kamalana, ja monenmonta kertaa olin itsemurhan partaalla. Viiltelyä en ole harrastanut koska olen niin saamarin kipuherkkä ihminen, mutta kerran vaan kaikki kävi itselleni liian raskaaksi, pää yksinkertaisesti petti. Ainoat arvet kropassani ovatkin siitä jääneet kun iskin itseäni puukolla muutaman kerran jalkaani. Säikähdin vielä tekostani samantien kun tilanne oli ohi aivan suunnattomasti, ja sitten taas ahdistumaan ja itkemään sitä kuinka ei enää vaan kestä elämää itsensä kanssa.

Mun silmänaluset!! Ne ovat olleet aina se ongelmakohta! Niitä ei saa peitettyä millään ja varsinkin syömisvammaillessa silmänaluset olivat kuin narkomaanilla. Huomatkaa myös käsien harmaus. Jalat olivat samaa sävyä...

Rehellisyyden nimissä, olen saanut painoa lisää 15 kiloa lisää siihen verrattuna mitä painoin pienimmilläni. Olo on ihan yhtä iso ollut koko ajan. Totta kai huomaan massaantuneeni ihan konkreettisista asioista; Samat farkkushortsit eivät minulle enää mahdu mitkä tuolloin menivät ja silloin liian isot vaatteet ovat minulle sopivia. Kuitenkin, nyt pystyn syömään asioita normaalisti, liikun normaalisti ja elänkin kuten tavalliset ihmiset (syömisten suhteen!), ja olo on tosiaan yhtä iso kuin mitä se oli tuolloin 15 kiloa sitten. Silloin asiaa vaan ahdistui koko ajan, nyt iskee piikki vain silloin tällöin, että olenpas lihava, haluan laihtua. Tunne kuitenkin menee ajan kanssa ohitse, ja kukapa nainen (ja mieskin) ei välillä omaa kokoansa stressaisi. On tämä elämä paljon enemmän elämisen arvoista näin, niin klisheeltä kuin tämäkin kuulostaa. Vaikka olin pieni ja hoikka ja mahduin aina pienimpiin vaatteisiin, niin olo oli kurja ja onneton ja kokoajan olisi pitänyt laihtua lisää. Jokaisen vessareissun jälkeen oli juostava vaa'alle että paljonkos sitä painoa nyt lähti. Aina jokaisen suupalan jälkeen sama juttu, mentiin tarkistamaan kuinka pitkä lenkki täytyykään juosta.

Puhutaanko asioista joista kärsin nyt syömisvammailun jälkeen? Hiukseni ovat ohentuneet hurjasti. Ei minulla mitään muhkutuggaa ollut ennenkään, mutta nyt on jäljellä about puolet siitä mitä aikaisemmin. Välillä tuntuu asukuvia ottaessakin että joku kalju läiskä paistaa jostakin. Kynnt haurastuivat myös huomattavasti entisestään, nekään tosin eivät olleet mitään supervahvaa tekoa alun alkaenkaan. Vatsan toiminta on ihan epämääräistä ja epäilenpä tuleeko se koskaan normalisoitumaan. Että kyllä se vuoden sairastaminen asiansa hoiti, vaikka voisi kuvitella ettei vuosi mitään aiheuta, kun osa sairastaa monia, monia vuosia. Toivon todella, ettei mitään vakavampaa ole aiheutunut, kuten lapsettomuutta. Sen näkee sitten vain ajankanssa, kuinka pahasti itsensä on pilannut. Kannattaako siis näin isojen asioiden kanssa lähteä edes leikkimään?

Ylläriylläri kunto huononi roimasti. Ennen olin hyvä liikkumaan, jaksoin juosta pitkää matkaa. Nyt olen saanut treenattua itseni takaisin kondikseen mutta säälihän se on että saavutetut tulokset nollaantuvat.
Tässä nyt näitä fyysisä juttuja, kaikkien niiden lukuisien psyykkisten vaivojen lisäksi jotka kalvavat vieläkin.

Suhde kuolemaankin oli todella häilyvä tuohon aikaan. Samalla kun halusin tappaa itseni, itkin kuitenkin junassa hysteerisesti koska pelkäsin kuolevani matkan aikan Helsingistä Suonenjoelle. Sydämeni oli aika kovilla, pulssi oli laskenut alle kolmeenkymmeneen. Onneksi sydämessäni ei (kai) ole mitään vikaa enää vaan syömällä asian sai kondikseen. Ja asia joka itseäni vähän ihmetyttää jonka haluan teille kertoa, koskee tätä kroonista nälkää. Vasta nyt se on itseltäni mennyt ohitse. Anoreksiani akuuteimmasta ja pahimmasta vaiheesta kun rupeaa olemaan ömmöm puolitoista vuotta. Nyt vasta kroppani on kunnossa, vaikka normaalipainossa olen ollut jo jonkun aikaa. Että te, jotka olette parantumisvaiheessa, ei kannata säikähtää ja pelätä. En minäkään lihonut tolkuttomasti, paino nousi normaalipainon yläpuolelle ja siihen se on jämähtänyt. Mättämiskierre kun ei ole lopullinen.

Olen nyt avautunut. Kerroin aika paljon aika henkilökohtaistakin infoa. Toivon että osaatte käsitellä sitä asiallisesti. Kuvat lähinnä ovat tässä nyt havainnollistamassa, että kuinka karua se on, olla ihan kuolleen näköinen samalla kun itse kuvittelee itsensä vuosisadan massiivisimmaksi olennoksi. Tiedän hyvin, että useampi teistä siellä ruudun toisella puolella haluaisi tulla nyt kritisoimaan minua rankalla kädellä, mutta koin silti että haluan nyt mitä luultavimmin viimeisen kerran tästä aiheesta avautua, ja teenkin sen siksi huolella. En olekaan tästä aiheesta kirjoittanut sen jälkeen, kun vielä sairastin. Silloin ajatukset olivat vielä aikalailla anoreksian ohjaamia, nyt kirjoitan tätä tekstiä ihan itse, omana terveenä itsenäni. Surettaa aivan vietävästi oikeasti se, että iso osa menikään sairastamiseen, ja olen onnellinen ja kiitollinen monista asioista. Nykyhetkestä ennen kaikkea. Olen jo satunnaisissa postauksissa maininnutkin, kuinka minulla on nyt kaikki niin hyvin, etten olisi 2013-2014 voinutkaan kuvitella tällaista onnea. Silloin kun oikeasti mietin missä lähin junarata menee ja kuinkahan helppoa lääkkeiden yliannostuksen ottaminen on, ei käynyt mielessäkään se että jokupäivä asun Helsingissä, opiskelen korkeakoulussa alaa jota haluan, parhaat ystävät lähelläni ja olen menossa naimisiin elämäni miehen kanssa. Joten ehkä minä tällä nyt haluan sanoa kaikille, että vaikka kuinka pahalle ja epätoivoiselle kaikki tuntuu, niin minä ainakin uskon, että kaikella on tarkoitus, ja kun yhden asian kärsii, on edessä jotain todella hyvää ja arvokasta.
Tällaista tällä kertaa, voi olla että en taas vähäänaikaan kirjoittele mitään syvällisyyksiä. Tulipa kilometripostaus, mutta halusin nyt yhteen rysäykseen kertoa kaiken mitä päässäni pyöri. En mielelläni tästä aiheesta blogissani puhu paljoa, koska itsekin yritän pysyä erossa kaikista anoreksiaa/syömishäiriötä käsittelevistä blogeista, oli ne sitten parantumista tai sairastumista.
Kiitän vielä kaikkia heitä, jotka tukivat ja olivat isona apuna paranemisprosessissa! Te kyllä tiedätte keitä tarkoita, te jotka tosiaan jaksoitte tsempata ja kannustaa ja välillä vähän potkiakin paremmalle polulle. Useiden muiden parantuneiden kanssa voin kaikille anoreksiaa sairastaville sanoa, että parempaa se elämä on näin, kuin siinä jatkuvassa kierteessä. I have spoken, thank you!

perjantai 21. elokuuta 2015

Wanties from MA*RS and Princess Melody☆

Mitäs minä muuta osaisin paremmin kuin haluta asioita. Tajusin tuossa taas kun ihana ystäväni Myrre tuli minua moikkaamaan muutama päivä sitten, ja hän kertoi minulle must see ja must go-paikkoja Tokiossa, että hetkinen sentään minähän _olen_ menossa Japaniin! Nyt sitten taas innostuin selaamaan kaikkia ihania nettikauppoja läpi ja himoitsemaan kaikkea söpöä. Olenkin jo hiukan tilannut kaikkea gyaruvaatetta, että odottakaahan vaan, gyaruminä nousee vielä esiin!
Ihmettelin kyllä tuon How we met-postauksen kohdalla, kuinka teksti näytti oudolta. Kirjoitin sen toisella koneella kuin normaalisti, siis tällä samalla millä tätäkin teen, että saas nähdä miten tällä kertaa käy!
 
Japanilaisista vaatemerkeistä suosikkejani ovat MA*RS ja Princess Melody. Niinpä näytänkin teille taas muutaman itemin mitkä iskivät minuun ja kovaa!
MA*RSin kaikki ruusukuvioiset laukut ja lompakot ja kännykkäkuoret ja muut vastaavat! Varsinkin tuo käsilaukku tuossa, eikö olekin ihana! Olen ollut heikkona ruusuprintteihin, ja olen tosi klisheinen ja ruusut ovat lempikukkiani (tuleepa niitä löytymään meidän häistämmekin!). Täytyy toivoa, että vielä meidänkin reissumme aikana olisi ruusuprinttivaatteita/asusteita myynnissä, enemmänkin kuin mitä tällä hetkellä heidän nettikaupassansa.
Olenko myös maininnut että olen hulluna mustaXpinkki-väriyhdistelmään? Tuo ensimmäisen kuvan peplumtoppi oli yksi suosikkini heidän nettikauppansa tämänhetkisestä sisällöstä. En oikein ole peplumtopeille itseni päällä lämmennyt, olen niin tasapaksu ja tissitön tapaus, ettei ne oikein imartele muotojani ;A; Edelliseen ruusukuosifetissiin viitaten tuo viereisen kuvan hame! Niin kätevä esimerkiksi töihin ja juhlavampiin tilaisuuksiin!
Puhuinkin juuri ystävieni kanssa siitä, kuinka minulla on tällähetkellä menossa vaihe, että rakastan korkeita korkoja platformin kera. MA*RSilla olikin myynnissä tällaiset, hiukan kesäkenkämäiset söpöläiset! Tuskin tulen ostamaan koska hinta oli suhteessa korkea, mutta ainahan sitä saa haaveilla.
Viimeisenä muttei vähäisimpänä, Princess Melody! Olin hiukan surullinen siitä, miten vähän heillä on nyt erilaisia tuotteita myynnissä. Kuitenkin muutama haluamisen arvoinen asia tältä Himenan omalta brändiltä löytyi. Sugar Cookie oli uusi mallisto, jossa ei kyllä ollut muutakuin tuo mekko. Printti on hurjan söpö ja kuin joltain lolitavaatemerkiltä! Malli taas tuskin imartelisi ainakaan itseäni, näyttäisin kuin olisin kuudennella kuulla :'D Princess Melodyn keittiöjutut taas iski ja kovaa, katsokaa nyt vaikka noita lusikoita! Kyllä kelpaisi teetä tarjoilla tuollaisten lusikoiden kera!
 
Eihän tässä nyt mitään. Nyt pitää aloittaa armoton budjetointi ja ostoslistankasaaminen. Voitte olla varmoja, että jos jonkinlaista Tokio-aiheista postausta teen tässä ajan mittaan, kun reissu lähestyy. Ilmoittauduin jo japanin kertauskurssille, että pääsen verestämään omaa kielitaitoani! 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Sales post! ☆

Kirppispostauksen aika! Moni bloggaaja aloittaa ihan oman blogin blogikirppiksille, mutta minä en oikein innostu ajatuksesta. Teen mieluummin sillointällöin postauksia, ja tägään niihin sanan 2ndhand/kirppis. Tässä on nyt ensimmäinen osa, jossa on sekalaista settiä. Hyviä shoppailuhetkiä, lopussa on säännöt.
 ☆My Melody-laukku☆
My Melody laukku, tilava sellainen. Sisällä pienempi tasku. Pientä kuraroisketta on laukussa, huomaa tuosta silmänympäryksestä. Myös toinen klipsu on hajonnut, mutta se on korjattu. Muuten kunto on hyvä. Kaksi hihnaa, tuo kultainen ketju sekä pieni kahva.
Hp 20€
 ☆Jesus Diamanten puudelitotebag☆
Kermanvärinen totebag vaaleanpunaisin detailein. Kunto erinomainen. 
Hp. 9€

 ☆Söpöt vintagekengät☆
Koko 37. Kunto on hyvä, mutta korkolaput ovat surkeassa kunnossa. Väri tummanruskea.
Hp. 3€
 ☆Hell Bunnyn PVC-hame☆
Ostettu uutena. Koko S. Kunto erinomainen.
Hp. 15e

 ☆Musta remmihame☆
Koko S. Kunto hyvä. Materiaali joustaa hieman.
Hp. 10€
 ☆Lip Servicen pinkki toppi☆
Kunto erinomainen. Koko S. Rinnusten kohdalla musta kangaskaistale, että toppia voi käyttää hyvin itsestäänkin. 
Hp. 15€

 ☆Musta toppi☆
Kunto hyvä. Koko S
Hp. 7€

 ☆Mustat rusettikorkkarit☆
Ostettu Japanista, kunto hyvä. Koko 38.
Hp. 5€
 ☆Mustat samettikorkkarit☆
Ostettu Japanista, koko 38. Kunto erinomainen. 
Hp.7€
 ☆Cupcake Cultin galaksimekko 
Ostettu uutena, käytetty kerran joten kunto on erinomainen. Koko S. 
Hp. 30€

Jos kiinnostuit jostain, ota yhteyttä sähköpostilla (sugiichanin[at]gmail.com) tai kommentoimalla tähän. Vaatteet ovat myös muualla myynnissä. Postitus sekä nouto mahdollisia, nouto Helsingistä ja jotain voin tuoda Traconiinkin. Maksu käteisellä tai tilisiirrolla. Postikulut lisätään hintoihin jos nouto ei ole sinulle mahdollinen. Voin kyllä varata, mutta se joka pystyy maksamaan ensin saa tuotteen.
Yliviivatut tuotteet ovat myyty.

maanantai 17. elokuuta 2015

How we met☆

Moni onkin kysellyt muunmuassa Ask.fm:ssä ja muutamassa muussa mestassa siitä, miten ja missä ja miksi minä ja minun tuleva mieheni tapasimme. Tämä aihe syntyi aika extempore, koska en oikeastaan ikinä ajatellut aiheesta mitään sen kummemmin blogiini julkaista. Kuitenkin kun kiinnostus on ilmeisen kovaa, ajattelin että mikäs siinä mieluisasta aiheesta kirjoittaessa. Olen lukenut paljonkin muiden blogeista poikaystäväpostauksia (mm. Q&A meille, kysy poikaystävältäni jne jne...), ja olen huomannut niiden jakavan ihmisten mielipiteitä kahteen. Osa on aivan innoissaan ja tykkää, toiset taas kokevat etteivät halua lukea muotiblogissa jonkun poikaystävästä. Jos poikaystäväsi kiinnostaisi lukisin hänen blogiaan enkä sinun ja niin pois päin. Mutta as I said, ihmisiä tämä aihe kiinnostaa niin aion nostaa kissan pöydälle. Ja kuulunpa itsekin siihen ihmisryhmään joka mielellään urkkii muiden yksityiselämään :D
Elikäs aiheena se kuinka me tapasimme. Kuulostaa vähän hihhulilta, mutta tuntui kyllä siltä kuin olisi kohtalo ollut pelissä tässä meidän tapauksessamme, tai sitten se vaan oli hyvää tuuria. Olin ladannut kännykkääni ajat sitten (pahamaineisen) Tinderin. Käytin sitä siis jo sinä aikana, kun asuin Vesannolla. Latasin koko appin kännykkääni vehingossa, kun luokkakaverini tinderöi tunnilla. Luulin, että kyseessä on vähänniinkuin omegle; Saat vaan naamakertoimen mukaan valita kenen kanssa chattailet. Sitä siis en tiennyt että kyseessä on jonkinlainen pano- tai parisuhteenetsintäsovellus. Käytin tinderiä jonkin aikaa senkin jälkeen kun sisäistin mistä on kyse, mutta eipä niitä jätkiä hirveästi ollut siellä maaseudulla, ja ne jotka olivat eivät oikein iskeneet. Lisäksi sellainen väkisin jonkun löytämisen yrittäminen tuntui oikeasti tosi tyhmältä, joten jätin homman sikseen. Parisuhde ei edes olisi silloiseen elämäntilanteeseeni sopinut, koska paranin vielä anoreksiasta ja minulla oli muutto edessä ja ylioppilaskirjoitushässäkkää sun muuta.
Lopetin siis tinderöinnin, mutten poistanut sovellusta. Silloisissa kesätöissäni työkaverini käytti Tinderiä ja kehui sen toimivuutta. Elämäntilanteeni varsinkin koulun alettua alkoi tasaantumaan, sain oman kämpän and so on, ja ajattelin antaa sovellukselle uuden mahdollisuuden. Onhan Helsingissä sitä valikoimaakin astetta enemmän kuin mitä Vesannolla. Ja niinhän siinä kävi että sitten it was a match!
Tilanne, jolloin aloimme juttelemaan, oli nimenomaan se, mikä tekee tästä niin hyvän sattuman. Sen verran olen tylsimys teitä kohtaan etten ala poikaystäväni taustoja selvittelemään tai hänen yksityiselämäänsä. Hän kuitenkin aloitti keskustelun, perinteisellä mitä kuuluu?-kysymyksellä. Istuin junassa matkalla kohti Suonenjokea, olin menossa kotona käymään hakemassa muuttokamppeita ja menossa pikkusiskoja vahtimaan, ja hän sattuikin silloin olemaan työvuorossa. Siitähän sitä sitten juttu lähti luistamaan kun puhuttiin koko neljä tuntia junamatkustamisesta, josta aasinsiltoja rakentuikin sitten maailmanmatkailuun, kuinka matkustaminen on lähellä molempien sydäntä ja siitä sitten muotiin ja pukeutumiseen... Juttua tosiaan riitti, ja kyllä sen jo heti huomasi, kun hiljaisia hetkiä ei meinannut syntyäkään. Sain jopa pahimmat kiukkukohtauksenikin sen takia, kun kännykkäni päätti jumiutua ja en saanut hänen viestejänsä auki. Sitä en enää ulkoa muista, kauanko keskustelumme pysyivät vain Tinderin chatissa, ja milloin uskalsin kysyä hänen koko nimeänsä ja facebook-kaveruutta.
Minä olin se hurja osapuoli joka uskaltautui kysymään että jokos saa lisätä facebook-kaveriksi. Ja hän sen sijaan ehdotti ensimmäistä tapaamista, ekoja treffejä. Ne tuli kyllä aika pian faboontumisen jälkeen. Delegoinkin koko treffiprosessin hänelle, sillä itselläni ei ollut oikeastaan mitään käsitystä siitä, missä voisi pitää treffit. The Ouncessa tietty, mutta sinne treffien järkkääminen voisi olla hiukan kiusallista, kun kaikki tutut istuisivat siellä parhaassa tapauksessa :D Ekat treffit jännitti kyllä, ei sillä, olen ollut aiemminkin Tinder-treffeillä ja netin kautta suurinosa ystävistänikin ovat tulleet, joten nettituttujen/seituntemattomien tapaaminen livenä ekan kerran ei ole minulle mikään uusi juttu. Jännitys alkoi vasta siinä, kun näin hänet ekan kerran. Tajusin että tässä se voi olla, nyt pitää antaa itsestä kaikki irti! Kuumotusta lisäsi vielä se, että hän saapui hakemaan minua autolla, kun olin chatissa kertonut että olen totaalinen pölvästi siinä mitä suunnistamiseen tulee. Otinkin siis kaiken varalta turvasumutteet ja veitsen laukunpohjalle, onhan minut opetettu pienestä pitäen siihen ettei netissä tavattujen miesten autoihin hypitä :'D Tälle onkin hyvä ollut naureskella näin jälkikäteen. Hengissä ollaan ja tosiaan häitä järjestämässäkin.
Seurustelemaan ruvettiin noin kuukausi tapailun jälkeen. Ja siitä lähtien olenkin ollut onnellisimmillani ikinä. Ei tämä mikään vuosisadan romanttisin tapaaminen ollut, ja on se kieltämättä vähän tuskastuneisuutta aiheuttanut kun ihmiset ovat kyselleet kuinka ollaan tavattu. Vanhempi väki ei tiedä koko tinderistä, ja nuorempi väki helposti leimaa. Wanhuksillehan sitä on tullut sanottua että tavattiin netissä, kun netistä kumppanin löytäminen nyt on jo sen verran vanhempi juttu kuin tinder. Nuoremmille olen itse ainakin suoraan sanonut tinderöineeni, ja kuten sanottua osa on suhtautunut vähän heikosti; aika epätoivoista, jne. Itse en tinderiä miellä epätoivoiseksi, en ainakaan omalla kohdallani, koska minulla ei ollut mitään pakkoa löytää ketään. Jos tuleva miehuni ei olisi junamatkalla tullut vastaan ei se olisi silloin maailmaani mihinkään kaatanut, ja olisin ihan hyvin pärjännyt yksiksenikin. Olinhan juuri muuttanut Helsinkiin ja kaikki oli niin uutta ja jännittävää.
Tinderiä on myös kritisoitu sen ulkonäkökeskeisyydestä. Itse en tykkää siitä kun on sanottu että sen on vain katalogi josta saat panosi valita. No jollekulle se sellainen saattaa ollakin, mutta mitäs ne baaritapaamiset sun muut ovat? Lähes ainahan ihmistä lähestytään ulkonäön perusteella. Ja en voisi itse sanoa, etteikö ulkonäöllä olisi parisuhteessa jotain merkitystä. Ei sitä omasta mielestään täysin vastenmielisen näköisen ihmisen kanssa pystyisikään olemaan parisuhteessa. Itse en kuitenkaan kuvista edes katsonut että kuka on parhaimman näköinen jne, vaan lähinnä sitä, minkä oloisia kuvia oli. Jos jätkä oli kuvassa ilman paitaa, kännissä ja kaljapäkki kourassa, niin vaikka kuinka hottis olisi ollut, en olisi tykännyt. Se kokonaisuus ratkaisi. Omassa poikaystävässäni oli hyvä ulkonäkö sekä fiksut kuvat, jonka vuoksi tykkäsin. Kuvissa näkyi harrastukset yms. Että ei tässä muuta voi sanoa kuin että suosittelen Tinderiä, eihän sitä koskaan voi tietää mitä sieltä vastaan tulee <3

tiistai 11. elokuuta 2015

Ootd and random stuff☆

En olekaan taas vähäänaikaan asukuvia tms tänne laitellukaan. Syy nyt on ollut se etten vaan ole laittautunut; Töissä en voi tälläytyneenä olla koska hikoilen siellä riehuessani kuin pieni possu. Ja herätykset olleet sen verran aikaisin etten ole senkään takia laittautunut; Viimeisetkin minuutit aamussa käytetään epämääräiseen torkkumiseen. Nyt kuitenkin viime lauantai oli ainoa vapaapäiväni vähään aikaan, ja sain sitten aikaa tällääntyä. Kävimme katsomassa erästä hääjuhlapaikkaa jota suunnittelimme. Koska pelkistä asukuvapostauksista tulee helposti tosi lyhyitä, kerron tässä vähän random kuulumisia. Kuvat myös ovat mitä ovat, sillä päätin että niistä tulee casuaalimpia kun kuvaa tabletilla. Todellisuus oli että kaikki ovat ihan tärähtäneitä ja sumeita...
Sairastuin tuolloin viikon alussa pahimpaan vatsatautiin ikinä! Olinkin sitten epämääräisellä saikulla jonkin aikaa, kun yritin mennä välissä töihin ja jouduin vaan toteamaan ettei pysty. Ikävään saumaan sattui, sillä Weekend-festarit olivat nyt Helsingissä, jonka vuoksi duunissa oli ennätyskiire ja kaikki apuvoimat olisivat olleet tarpeen. Ja sitten minä olen pahasta yrjötaudista toipumassa, kuumeessa ja lihakset löysinä. Toivottavasti minusta oli kuitenkin edes jokin hyöty siellä haahuillessa.
Tops: BikBok, Gina Tricot, accessories: from NY, leggings: Guess, bag: Louis Vuitton, shoes: Michael Kors
Asukokonaisuus ei nyt ole kovinkaan kummoinen. Vointi oli ihan surkea sairastamisen jälkeen ja kärsin lievästä läskiahdistuksesta, jonka takia löysä toppi ja leggingsit tuntuivat hyvältä vaihtoehdolta. Nuo Guessin pökät ovat kyllä tosi ihanat, kauhulla jo odotan sitä kun ne tulevat tiensä päähän ; _ ; 

Pakko jakaa tämä kamala kuvatus teidän kanssanne. Tässä nyt on todistusaineistoa siitä mitä 97% otetuista kuvista oli (3% oli tärähtäneitä). Tältä näyttää kun yrittää neuvoa poikaystävää ottamaan asukuvia.

Oli lievästi jännää mennä tutustumaan juhlapaikkavaihtoehtoon. Onneksi tuleva miehuni hoiti puhumisen ja itse vaan nyökkäilin. Meille tarjottiin heti alkuun (superhyviä)mansikoita ja jotain skumppaa. Joka sitten ei ollut hyvä vaihtoehto itselleni, sillä en normaalisti juo ja tuona aamuna ei ollut tullut syötyäkään yhtä croisanttia enempää mitään. Lasillinenhan kohahti heti päähän ja jouduin oikeasti keskittymään siihen että olisin näyttänyt edes jollain tasolla viisaalta henkilökunnan edessä.
Palvelu oli erinomaista ja henkilökunta auttoi suunnittelussa enemmän kuin mielellään ja hekin tuntuivat olevan innoissaan juhlistamme. Positiivisella mielellä lähdimme takaisin kotia kohti. Hääpaikan valitseminen onkin osoittautunut vaikeimmaksi hommaksi. Mitään törkeän kallista emme halua, mutta mikään tyhjä varastohallikaan ei oikein inspiroi. Monessa paikassa on kurjat tarjoilut ja omat juomat ja ruoat kielletty. Kauhean kauas Helsingistä emme myöskään halua, koska kirkko on varattu täältä. No onneksi meillä nyt on nämä muutamat erittäin varteenotettavat vaihtoehdot sekä jonkin verran aikaakin päättää.
Nyt kamppailen täällä hurjissa rahatuskissani. Minuun on iskenyt pitkästä aikaa kamala shoppailuhimo. Haluan kaikenlaista ja sorruin eBayhin pitkästä aikaa. Tosin tilasin sieltä vain juttuja joita _oikeasti_ tarvitsen. Kävin myös kirpparilla ja löysin sieltä Yumetenbon kengät vain hintaan 2,50€! Olen kuitenkin alkanut himostamaan taas kalliita asioita, ja nyt oikeasti pitää priorisoida mihin massinsa ohjaa (häät, huonekaluja...) eikä ostaa jokaista mielitekoansa. No anyways, olen suunnitellut myös vähän että avaisin blogikirppiksen! Vaatekaapin perukoilta on löytynyt vaatetta jotka eivät enää oikein sovi tyyliini (lue:päälleni), jotka voisin yrittää saada kaupaksi tätä kautta ^_^ Alan toteuttamaan tätä kun vaan saan yhtään vapaamman iltapäivän!