tiistai 26. heinäkuuta 2016

*:・゚✧Travelling plans for year 2016✧・゚:*

Me ei olla meidän mittapuulla matkusteltu juuri tällä hetkellä ihan hirveästi, syynä on työkiireet ja sitä ennen hääkiireet. Kuitenkin kummankin mieli halajaa Suomen rajojen ulkopuolelle suhteellisen usein, niin on tässä näitä matkoja vielä tämänvuoden puolelle tullut varailtua, sekä haaveiltua useammasta muustakin kohteesta, joihin nyt ei sitten ihan käytännönsyistä vaan pysty lähtemään tämänvuoden puolella, ja ensi kevät on vielä niin iso kysymysmerkki ettei sinne mitään lentoja uskalla lähteä varailemaan. Seuraava reissu meillä on jo viikon päästä, allekin! Siksi ajattelin kirjoitella tämän postauksen kun ajankohtaisesta asiasta on kyse!

Riika kutsuu meitä nyt lauantaina. Sain ihan mahtivuorot viikonlopulle; Perjantaina aamuvuoro, la ja su vapaana ja maanantaina iltaan töihin. Koska lennot lähtivät perjantaina siten etten olisi töistä kentälle ehtinyt kipittää, lähdemme sitten lauantaina, ja palaamme maanantaina siten että pääsen suoraan töihin. Mieheni on haaveillut reissusta Riikaan siitä asti kun siellä itse viimeksi vähän päälle vuosi sitten kävi, ja eipä minullakaan mitään matkaa vastaan ole. Oikeastaan odotan reissua aika innolla, hauskaa päästä tutustumaan uusiin kohteisiin, ja Riika on itselleni ihan tuntematon mesta. Halpaa ruokaa ja juomaa odotellessa, sekä kivaa tutustua shoppailutarjontaankin mitä paikka lupaa; Niin ihania ostoksia olen kavereitteni nähnyt sieltä tekevän. Mitään suurta tutkimusmatkaa tietenkään ei ehdi vajaassa kahdessa päivässä tekemään, joten ihan vaan rentoudutaan ja kaupunkilomaillaan kun pystytään.
Sitten onkin nämä Japaninreissut. Kyllä, monikossa. Häämatka meillä on syyskuun lopulla, kun lennetään Hong Kongiin ja sieltä starttaa risteily Japanin ympäri. En oikein tiedä mitä ajatella Hong Kongista, tavallaan kohde kiinnostaa, mutta toisaalta Kiina kokonaisuudessaan on vähän varauksellinen kohde, kaikkien ihmisoikeus-, eläinoikeus sekä ympäristörikosten jälkeen. Ollaan Hong Kongissa kuitenkin vain pari päivää, pienen pintaraapaisun siis kohteesta saa ja tietää, onko paikka sitten uudelleen paremman visiitin arvoinen. Risteily on samanlainen kuin mitä heitimme Välimerellä viimekesänä, joten tätä matkaa odotan todellakin! Ihana kun vaan saa olla, ja tutustua sellaisiin kohteisiin Japanissa joihin ei muuten tulisi lähdettyä ollenkaan. Lisäksi risteily oli suhteessa todella halpa, kuin jos olisimme erikseen alkaneet hienoja hotelleita sekä ravintoloita varaamaan,

Toinenkin Japaninmatka on sitten varattu. Tai kolmas oikeastaan tälle vuodelle. Uusivuosi sujuu siis Japanissa tälläkin kertaa, tai oikeastaan lentokoneessahan se vuosi vaihtuu. Saatiin bisnesluokka lennolle ihan naurettavan halvalla, kun juuri kukaan ei halua itse uuttavuotta istua lentokoneessa, ja eipä me päästä rakettien paukettakaan varmaan näkemään, kun vuosi vaihtuu Siperian yllä. Ihan hauskaa vaihtelua ja varmasti aika ainutlaatuinen kokemus itsessään. Vietetään siis vuoden ensimmäinen viikko Tokiossa, ja saatiinpa vielä huone samasta hotellistakin jossa majoituimme viimeksi. Paikka oli niin sympaattinen ja nyt jo tutulla paikkaakin, joten saadaan viikon reissustamme kaikki ilo irti!
On meillä sitten pikkumatkojakin tiedossa, ollaan lähdössä perheeni kanssa Tallinnaan lokakuussa, sekä Tukholmaankin olisi vielä tarkoitus järjestää itsensä vielä tämän vuoden puolella. Olen itse myös himoinnut matkaa Espanjaan. Ollaan kyllä tsekkailtu Christianin kanssa lentoja, että heitettäisiin miniloma Espanjaan, kun ei tässä itselläni näitä vapaapäiviä liikaa ole. Kuitenkin viikonlopuiksi ei saa halpoja lentoja sekä en nyt tiedä olisiko loppujenviimeksi pe-ma loma Espanjassa järkevää, kun lennot kestää sinne kuitenkin pidempään kuin nyt esimerkiksi Riikaan tai Berliiniin, jossa ollaan käytyn pyörähtämässä. Berliinissäkin olisi kivaa käydä, kun se asuntokin siellä on. Edellämainittu aika vaan tuppaa loppumaan, sekä tämä maailman tämänhetkinen tilanne on sellainen, ettei Berliiniin tee mieli matkustaa. Myös New Yorkiin ja Havaijille mielisi takaisin, mutta niihin nyt ei vaan viikonloppureissuja heitetä. Kaiken kukkuraksi olen myös haaveillut Thaimaassa vierailusta, että tietäisi sitten "mistä kaikki puhuvat". Että kyllähän tässä tätä reissua olisi kun vaan aika saataisiin riittämään. Mitäs matkasuunnitelmia teillä siellä ruudun toisella puolella on? 

37 kommenttia:

  1. Hei, tuo risteily Japanin ympäri rupesi kovasti kiinnostamaan. Pystytkö linkkaamaan, mistä sen varasitte? Kuulostaa kaiken kaikkiaan mielenkiintoiselta reissulta tuollainen, joten voisi ehdotella, josko joku suostuisi minunkin kanssani sellaiselle lähtemään.

    Olisi upeaa, jos pystyisi matkustelemaan yhtä paljon kuin te ehditte. Valitettavasti työ on sellainen, että lomien ajoittaminen on aina arvoitus ja pitkiä viikonloppuja ei ole kuin arkipyhien sattuessa sopivasti (ellei sitten ota palkatonta tai ole kertynyt ylitöitä), rajoittaa kummasti matkustelua se. :/

    Mutta tosiaan tuo risteily rupesi nyt kiinnostamaan oikein urakalla, joten siitä olisi kiva kuulla enemmänkin. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varattiin risteily Royal Caribbeanilta, tästä pääset tsekkaamaan sivun : http://www.royalcaribbean.com/cruises/QN08I037

      TOivottavasti tosta linkistä ois hyötyä :) Mä tuun varmasti postailemaan sitten millainen reissu oli :) Ja joo aikahan se tässä rajoittaa, kun koulua ja työtä kun nyt ei voi vaan laiminlyödä... D:

      Poista
    2. Ups väärä linkki, siis tämä : http://www.royalcaribbean.com/cruises/VY08I038

      Poista
  2. Ihanan kuuloisia reissusuunnitelmia teillä!:) Matkustaminen on vaan niin parasta.❤️ Mekin ollaan pohdiskeltu talveksi reissua Thaikkuihin, juurikin myös tuon takia kun olisi kiva tietää syy kaikkien hehkutuksen takana! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thaimaassa ois kyl ihan jees käydä, nyt kuitenkin sit sijoitetaan mieluummin muihin matkoihin kun ei se Thaimaa ole se number one :) Mut kyl mä uskon et vielä jossain vaiheessa elämää sinnekin päädytään, sen verran suosittu kohde on :) Kirjoittele sit ihmeessä millainen reissu oli ^_^

      Poista
  3. Japanin risteily kuulostaa niin mahtavalta! Heti, kun ikä riittää ja on varaa lähden reissaamaan ja katsomaan maailmaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa, aivan mahtava sijoitus on lähtee reissuun :)

      Poista
  4. OOOiii!! Japanin risteily kuulostaa aivan mahtavalta ja päätyy kyllä vielä omaan bucket listalle :D
    Itse olen suuntaamassa parin kuukauden päästä Hannoveriin Saksaan moikkaamaan kavereita siellä :) Alko tuo matkakärpänen surraamaan omassa päässä näistä kuvista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et säkin aiot joskus toteuttaa japaninristeilyn viel joskus! Kannattaa, ne tulee kyl halvemmiksikin kuin hotellit jne, mutta tietty se on aika erilaista kuin viipyä kohteessa x tietynaikaa.
      Ja Saksa on ihana maa, oon kyl tykänny Berliinistä ja Bremenistä, kumpikin kiinnostas käydä tsekkaa uudelleen :)

      Poista
  5. Oi teillähän taas hurjasti matkoja luvassa.Kivaa reissua =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Postausta joo on tulossa sit kaikista ihanista matkoista :)

      Poista
  6. Ihania suunnitelmia teillä! Tuo Janin risteily kuulostaa todella mielenkiintoiselta ja pakko selvittää itsekin lisää siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toi risteily on aika ainoa laatuaan, ollaan vissiin ainoat europppalaiset laivalla! Et siitäkin postausta sit tulossa :)

      Poista
  7. Mie toivosin sitten tosta Riikan reissusta kokonaisvaltasta postausta ja vinkkejä, minne kannattee suunnata ja minne ei; itekki nimittäin sinne haaveilen pääseväni :) Jospa sitten ens kesänä ^_^

    VastaaPoista
  8. Vau miten paljon teillä on erilaisia matkoja luvassa! :D Itsellä ei enää olekaan mitään tiedossa, mut käväisin poikaystävän kanssa Lontoossa parin päivän lomalla juhannuksena. Kyseinen oli äkkilähtö, ja mentiinkin aika budjettireissaajan tyyliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kuulostaa ihanalta tollanen juhannusmatka Lontooseen! :) kyl täs nyt on reissua sit tiedossa, ihana kun on jännittäviä matkoja odotettavana!

      Poista
  9. Kuulostaa hyviltä suunnitelmilta! :) Mäkin oon miettinyt matkaa Riikaa, ehkä joskus :) Sinne pääsee kyllä nopeasti ja edullisesti. Oii noita Japanin matkoja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Riika oli kyl niin helppo ja hyvä kohde, valkattiin just siks :) ei tuota tuskia lähtee vaan viikonlopuksi. Teen kyl varmasti postausta siitä oliks millasta! ^_^

      Poista
  10. Oi vähän ihania reissuja varmasti tulossa ♥ Tuo risteily kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta kokemukselta. Onkohan siellä paljon juuri aasialaisia vai aasian ulkopuolelta matkustajia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aasialaisia matkustajia kuulemma, lähinnä kiinalaisia :) jännittävää nähdä millainen reissu tulee, postausta aion tehdä ihan varmasti :D ja kiva kuulla et nää reissut kiinnostaa!

      Poista
  11. kuka maksaa taas kaiken tän lystin, opintolaina/tukiaiset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opintolaina, aika yleistäkin, onhan ns. ilmaista rahaa. Tyhmää kyllä. Ja tuetenkin säästöt jos vielä jäljellä.

      Poista
    2. Ei oo lainalla :) mä en kyl henk. koht. opintolainalla shoppailua tai matkustelua katso kieroon. Se on opiskelijaelämän helpottanista varten ja sillä rahalla jos vähän tekee jotain kivaa niin se on vaan kiva lisä opiskelijan harmaaseen arkeen. Ja yleisellä tasolla puhun. :)

      Poista
  12. Oi että! Täällä yks kateellinen, no eivais, mutta matkakuume ainakin nousee. Mulla oli tän vuoden suunnitelmissa vaan Viron matka, joka sekin vaihtui ihan vaan päivä Tukholmassa risteilyyn, eikä kyllä sitäkään olla loppuun suunniteltu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virossakin on tosi kivaa! Mä lähtisin mielelläni uudestaan Tallinnaan tai sit joku roadtrip virossa ois aika ihana :)

      Poista
  13. Voi kun pääsisi edes johonki :) Olen katsellut matkoja ja kohteita tässä itsekkin, mutta ne hinnat :o huh huh. Joku pikku risteilykin olisi kiva, mutta voisi kai sitä joskus kauempanakin käydä :) Tuo Japanin ympäri risteily kuulostaa ihanalle <3 Voi teitä onnellisia reissajia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaniin kannattaa kyl mennä ehdottomasti, todellakin suosittelen! :) ja risteilyt on kyl kivoja ja helppoja, jos asuu hki/turku-akselilla :) toivottavasti pääsette pian johonkin reissuun!

      Poista
  14. Oii, mäkin haluaisin päästä käymään Riikassa! Oon kuullu siitä vaan hyvää :) Kuulostaa upeelle noi Japanin matkat!
    Mulla ei täältä paluun jälkeen oo vielä MITÄÄN lukkoonlyötyjä matkasuunnitelmia, joka on sinänsä mulle tosi outoo :D Mutta Saksa tai Sveitsi ois kiva kokee syksyllä/joulun alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi eiii nyt vaan sit reissua varaamaan! Japania voin kyl suositella kaikella lämmöllä sulle, varmasti tykkäisit :) tarjouksiakin on sinne alkanu taas satelemaan niin halvallakin pääsee ^_^ saksa on kyl kans aivan ihana, Berliiniä tosiaa on jo vähän ikävä!

      Poista
  15. Tommonen viikonloppu reissu, niin kuin teidän riikan reissu kuulostaisi kyllä erittäin hyvältä! Ihana miniloma :)

    http://jennakaroliiiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, todellakin innolla odotan matkaa! :) Tuun kirjoittelee sit miten meni :)

      Poista
  16. Oi kuulostaapas hyviltä suunnitelmilta! Mulla on niin kova matkakuume, joten ehkä nyt välivuoden aikana yritän myös jonnekin päin suunnata! Innolla odotan postauksia näihin liittyen, koska matkapostaukset on parhautta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Postauksia tulen todellakin tekemään :) Hei ja tsemppiä paikkavalintaan, joko on jokin paikka mielessä :)

      Poista
  17. Oii kuulostaa ihanalta, itsekin ajattelin talvella lähtee etelän lämpöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii ihana kuulla, kirjoittele sit reissusta! Minne ois matka? :)

      Poista