torstai 29. kesäkuuta 2017

*:・゚✧Pink shopping haul✧・゚:*

Hellou! Olenkin ollut blogin puolella hiljaisempi siitä, että täytin huikeat 22 vuotta tuossa viime maanantaina. Mitään hullua reivaamista ei ollut tiedossa, kun kuitenkin aamuvuoroon kävi tiistaina tieni, mutta käytiin sitten mieheni kanssa lintsillä sekä lasillisilla keskustassa, kun kerrankin sattui nätti sää. Ja voi että tuntui aika kivalta, että oli ensimmäinen vapaa syntymäpäivä sitten viiteen vuoteen! Kaikkina muina syntymäpäivinäni olenkin ollut töissä. 
Muutamia ostoksia on tullut tehtyä, sekä sain parit synttärilahjatkin vielä Christianilta. Koska kaikkien ostosten/juttujen saldo on pinkki, ajattelin että näistä olisi hauskaa tehdä ihan oma postauksensa. 
Ensimmäisenä Louis Vuittonin speedy Tahitienne! Rakastuin tähän kuosiin siis ihan hetisamantien, kun tämä myyntiin tuli. Kipitinkin jo heti Louis Vuittonin liikkeeseen, ja kysyin tätä kuosia, mutta kaikki oli kuulemma mennyt, ja edes tilata ei pystynyt. Nyt, kuukauden myöhemmin, menin uudestaan kysymään, ja yllättäen tilaaminen olikin mahdollista, ja sitten ei kestänyt kauaakaan kun sain puhelun jo-saapuneesta laukusta. Vähän outoa, että toiselle myyjälle ei ollakaan tarpeeksi hyviä asiakkaita että saisi jotain harvinaisempaa, mutta toiselle sitten taas ihan ilman kahta kyselemistä oli itsestäänselvää että laukun voisi tilata liikkeeseen, vaikkei sitä liikkeessä tarjolla valmiina ollutkaan.
Noh, anyways, tämä on ihana! Vaaleanpunainen ja kätevä. Lukkoyksityiskohta on myös minusta hurjan sievä. Tilaa tässä speedyssä on myös todella paljon, ja varsinkin ulkomailla matkustellessa on vetskari kyllä ihan must juttu, ja neverfullin kanssa matkustelu vähän pelottaa, ja kaupungilla ei pysty kulkemaan ihan täysin rennoin mielin. 
Meikkituotteista lemppariksi on noussut nuo NYXin soft matte lip creamit. Eivät kuivata huulia mutta eivät myöskään leviä naamalle pitkin päivää. Tykkään todellakin! Hamstrasin näitä kolme uutta sävyä lisää, sillä ennestään minulla oli näistä vain pinkki ja violetti sävy, ja violetti ei oikein ollut minua. Ostin myös IsaDoran ripsivärin, koska IsaDoran ripsarit olen todennut hyviksi. Olen käyttänyt aiemmin Logonan vegaanista ripsaria, mutta se oli tosi lirua, levisi pitkin silmiä vaikka kuinka kuivatteli. Olen myös käyttänyt lahjaksi saatua L'orealin ripsiväriä, mutta sekin levisi silmille päivän mittaan. Nämä olen todennut todella näyttäviksi ja kestäviksi. 
Kerroinkin muutama postaus sitten, että oma ehdoton lempihajuveteni on essencen Like a day in paradise. Kävin vaikka kuinka monta Rossmannia Berliinissä läpi, että olisin löytänyt kyseistä herkkuhajuvettä, mutta ei. Nappasin sitten kakkosvaihtoehdon hyllystä, ja tykkään kyllä tästä essencen Like best friends forever-hajuvedestä myöskin kovasti. Ei ihan vedä vertoja edeltäjälleen, mutta kivasti tulee perässä. Nämä ovat myös kooltaan täydellisiä, helppo pakata reissuun mukaan, ja hintaa näillä on 1,95€ Rossmannilla. 
Synttärilahjaa osa yksi. Mieheni osti minulle tämän söpön Filan paidan Stockmannilta synttäripäivänäni. En ole oikein lähtenyt tuohon Fila-trendiin mukaan, mutta tämän hattaravaaleanpunainen sävy oli niin ihastuttava, että rakastuin tähän täysin. Lisäksi tykkään nykyisin hurjasti pukeutua t-paitoihin, niitä on niin helppo yhdistellä, ja tuntuvat vielä mukaviltakin päällä. 

Tämä ei ole ostos eikä synttärilahja, vaan joululahja Sallilta nyt viimejoululta. Pakkaus oli niin söpö ja ihana, että halusin säästää tätä enkä tuhlustaa heti pilalle. Oma edellinen luomiväripalettini muussaantui reissussa jokunen aika sitten, joten nyt päätin korkata tämän silmänkarkin käyttööni. Sävyt ovat aivan ihania ja pigmenttiä on runsaasti! Tosin reissuille en tätä mukaani ota, en halua että tästäkin pamahtelee nuo värit irti ja leviää pitkin meikkipussukkaa. Tämä paletti toisaalta vaikuttaa kyllä hiukan laadukkaammallekin kuin edellinen. 
Synttärilahjaa osa kaksi! Samalla Stockmannin reissulla mieheni osti minulle tämän Gantin vaaleanpunaisen hameen. Ostettiin kokoa M, koska S-koot olivat ihan loppu, ja hame on... vähän iso. Mutta mukava päällä. Tahdoinkin sellaisen rennon mutta siistin käyttöhameen itselleni, ja tämä tosiaan oli sitä! Haha, todellakin olen alkanut harrastamaan mukavuushaluista pukeutumista. Ahdistaa vähän ajatella kulkevansa jossain epämiellyttävissä vaatteissa, vaan valkkaan ihan suosiolla trikoohameet, leggingsit sekä t-paidat. 
Tällainen vaaleanpunaisuussetti tähän torstaihin. Me lähdetään nyt tästä Tallinnaa kohti, vietetään kaksi yötä siellä ja sitten palataan töiden pariin. Huh, snäppiä seuraavat tietävätkin, että tänään minulla soi herätys jo kahdelta aamuyöstä, ja kipitin kolmeksi töihin. Kaunis ajatus oli nukkua päikkärit kun tulen kotiin, mutta eihän sitä nukutuksi saa. Vähän siivoillaan ja pakkaillaan ja sitten lähdetään, voi olla että on pakko suunnata heti hotellille nukkumaan kun perille päästään!
Mutta mitäs tykkäätte näistä pastellisista ostoksista? Sain myös synttärilahjaksi perheeltäni söpön pehmokissan, joka vilahtikin myös snäpissä tuossa juhannuksena!

25 kommenttia:

  1. Oijoi, miellyttää kyllä mun silmää nää ostokset! ;) Etenkin tosta Filan paidasta (jota jo snäpissä ihastelin) tuli "pakkosaada" -fiilis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla! Ja kiitos! Toi Filan paita on kyl kiva, ollu käytössä nyt melkee joka päivä :D

      Poista
  2. Vaaleanpunaista rakastavana tää oli tosi ihana postaus! ♥ Omistan tällä hetkellä kaksi Nyxin soft matte lipcreamia ja tykkään niistä kyllä myös todella paljon. Ne ei jätä huulia tahmaisiksi, mutta ei myöskään kuiviksikaan. Täysin mun mieleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana huomata et meitä vaaleanpunaisen ystäviä löytyy! <3 Ja ne nyxin lipcreamit ovat kyl ihan parhaita, just kun ei kuivata mut ei leviäkään! :) Kiitos paljon <3

      Poista
  3. Taas aivan ihania ostoksia, kunnon sopusointu väreissä! Sun tyyli näkyy hyvin näistä ostoksista! :D

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja! Vaaleanpunainen on rakkautta täälläkin<3

    VastaaPoista
  5. Ihania uutuuksia ❤ Odotan että toi hame näkyy sulla asukuvissa, vaikuttaa just täydelliseltä rentoiluhameelta, mutta silti siistin näköinen!

    VastaaPoista
  6. Todella ihania juttuja ♥ Itse rakastan myös täysin vaaleanpunaista, joten kaikki väriensä puolesta ihastutti mua :) Kauniin yksilöllinen tuo Speedy verrattuna siihen tavalliseen.

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3 ja tosiaan tykkäsin itekin tosta Tahitiennestä paljon enemmän kuin aiirä perusspeedystä!

      Poista
  7. Tuo laukku on niin ihana <3 Olen itse katsellut samanlaista, mutta olen vielä kahden vaiheilla hankinko sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tää laukku on ihana! SUosittelen ostamaan jos vaan on mahis! :)

      Poista
  8. Suloisia pinkkejä ostoksia! <3 Tuo luomiväripaletti etenkin on ihana, siinä on kauniita sävyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et tykkäilet <3 Joo, toi luomiväripaletti on aivan ihana, kiitokset Sallille nappilahjasta <3

      Poista
  9. Oi mikä laukku! Itsellä ei tosin tällä hetkellä varaa, mutta ehkä jonakin päivänä...Aloin miettiä tän postauksen aiheen ohi, että mitä meikkipohjaa käytät? Olet ehkä asiasta joskus maininnut, mutta se on mennyt minulta ohi. Itselläni on ollut vaikea löytää tarpeeksi vaaleaa meikkivoidetta, ja näytät ainakin kuvissa tosi vaalealta, joten olisi kiva saada vinkkiä, miltä merkiltä voisi katsella. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos *_* Laukku on ihana kyl! Oon niin iloinen et sain sen! Ja meikkipohjana käytän ihan meikkivoidetta ja NYXin concealeria tummiin silmänalusiin. Meikkivoide on Diorin, en muista tarkemmin mikä niistä. Käytän myös Estee lauderia ja ei-niin-tarkkaan meikkiin natural coden meikkivoidetta :) TOi estee lauder on muuten tosi hyvä, mut itellä ehkä vähän liian keltaiseen taittavaa!

      Poista
  10. Myöhäiset onnittelut! <3 Super söpö Speedy Tahitienne!

    VastaaPoista
  11. Oi toi laukku! Itsekin yritin päästä jonoon kyseisen sarjan laukkuihin, mutta myyjän selvittelyistä huolimatta ei onnistunut.. mutta ehkä jonain päivänä löydän käytettynä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööh voi ei! Ite vähän ihmettelin tota, kun tosiaan eka myyjä sanoi että nou nou, jonotusta ei edes kysytty, ja nyt sitten se olikin mahdollista saada. En tiedä, ehkä porukka oli tehny niin paljon peruutuksia tai jotakin! Ja kyl noita varmaan alkaa piakkoin liikkumaan käytettynä myynnissä :) Pidän peukkui et saat omasi!

      Poista
  12. Oi mitä ostoksia! Varsinkin tuo hame on supersöpö ja pidän myös tuosta laukusta vaikka yleensä Vuittonit ei muhun iske :)

    VastaaPoista
  13. Onpas kivoja ostoksia! Siis tuo Fila-paita on jostain syystä aivan mielettömän ihana, vaikken itsekään siihen trendiin oo oikein päässyt vielä "käsiksi". Näyttää silti tosi kivalta ja ihanan tyttömäiseltä *_*

    Ja pakko sanoa, että NYXin matte lip creamit ovat parhautta juurikin siksi, että ne eivät päivän mittaan lähde valumaan pitkin naamaa jos on vähänkin kuuma. Tulee itsekin hamstrattua niitä aikalailla... Myöhäiset onnittelut multakin vielä! <3

    VastaaPoista
  14. Aivan ihania juttuja Saga taas<3 Vitsi mä kattelin kans tota Gantin hametta, se on niin överisöpö<3

    VastaaPoista