keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

*:・゚✧Chanel unboxing!✧・゚:*

Ajattelin toteuttaa tällaisen wanhan hywän ajan unboxing postauksen, sillä käytiin Berliinissä tekemässä hiukan ostoksia Chanelin liikkeessä. Mun mies on vaan niin ihana, kun ymmärtää hänkin hyvän päälle, ja yllätti sitten ostamalla minulle hääpäivälahjan vol kaksi Chanelilta. Itse ainakin tykkään seurata Chanelin facebookryhmästä unboxingeja, kun ihmiset ostaa jotain kivaa ja "avaa" hitaasti ostoksiansa päivityksissä. Pääsee mukavasti fiilistelemään ja ihastelemaan kaikkea kivaa mitä toinen onkaan hankkinut! Olin kylläkin malttamaton, ja iskin snäppiin jo kuvaa ostoksista, mutta te, jotka ette seuraa meikäläistä snapchatista tai jotka missasitte postauksen, niin tässä teille nyt sitten unboxingia. 
Kaksi juttua siis lähti mukaan. Pienempi, ja isompi laatikko! Haha, varmaan ei ole kauhean vaikeaa arvata mitä pikkulaatikossa on, joten otetaan se heti ensin käsittelyyn. Pakko muuten sanoa, että rakastan näitä Chanelin pakkauksia, ja en olisi halunnut ja raaskinut näitä edes avata! Kuitenkin samaan aikaan sormet syyhysivät että pääsee hipeltämään ihania uusia ostoksia💕


Ensimmäinen ostos oli Chanelin kultaiset timanttikorvikset! Edellisille Chanelin korviksilleni kävi köpelösti, ja se ihan oikeasti harmitti, kun ne olivat niin hienot. Nyt sitten pääsin ostamaan uudet ihanuudet, jotka eivät ole lähellekään samanlaiset kuin edelliset mutta silti aivan ihastuttavat. Valikoima oli ihan superlaaja, ja ihmiset, hinnat puolet halvemmat kuin Della Margassa. Ok, ei ihan puolta halvemmat mutta kuitenkin, niin paljon halvemmat, että jos vaan mitenkään on mahdollista käykää ostamassa korviksenne Chanelin omasta liikkeestä. 
Tosiaan, vaihtoehtoja oli runsaasti, ja päätin sitten ottaa nämä isoimmat CC-logoiset korvikset kultaisina. Arvoin näiden ja helmiversioiden välillä jonkun aikaa, mutta koska kimallus, vetivät nämä voiton. Lisäksi Christianin mielestä nämä korvakorut olivat myös kaikista kauneimmat, joten se oikeastaan oli ihan se viimeinen niitti ostopäätökselle :)

Sitten voimmekin siirtyä isompaan laatikkoon:


Siis... Lähdin alunperin ostamaan espadrilloja itselleni. Chanelin liikkeessä kuitenkin oli niin pieni valikoima espoja, ja ne eivät olleet kivan näköisiä ja värit olivat turhan kirkkaita. Espadrillojen vieressä hyllyllä oli sitten nämä, ja voi että kun näihin iskettiin silmät miehen kanssa. Näissä nyt sitten on ne helmet joita korviksissa en nyt sitten ottanut, näissä on tyylikkyyttä ja silti nämä ovat helpot jalassa. Lähdin hakemaan espadrilloja sen takia, että saisin jotkut helpot mutta näyttävät kengät, ja nämä nyt valikoituivat mukaan. Ok, nämä nyt eivät oikein sovellu kuin kesäkäyttöön, siinä missä espadrillot olisivat toimineet lähes koko vuoden, mutta ehkäpä ne tulee hankittua sitten joskus. Nyt vain rakastuin näihin. Lisäksi nämä kengät ovat täynnä pieniä sieviä yksityiskohtia, mutta silti ne ovat sirot ja elegantit. 
Tällaiset mustavalkoiset ostokset tällä kertaa. Ostokokemuksena Chanel oli hyvin miellyttävä, ja oikeasti voin suositella. Ei tarvinnut kokea olevansa jotenkin halveksittu tai ei-toivottu-asiakas, mitä välillä Helsingin Louis Vuittonin liikkeessä joutuu kokemaan. Tuotteita sai katsella ihan rauhassa, ja kun oltiin tehty nämä valinnat, saatiin vielä katsella laukkuja joita meille esiteltiin. Pääsin ihastelemaan uusia vaaleanpunaisia laukkuja joita oli mallistoon tullut juuri, ja auts kun nyt nekin alkoivat himottamaan, haha! Suosittelen siis lämmöllä teille Berliinin omaa Chanelia, ei sitä KaDeWessa sijaitsevaa. 
Mitäs tykkäätte näistä ostoksista? Entä tykkäättekö tällaisista unboxing-postauksista, että haluaisitteko tällaisia jatkossakin? 

16 kommenttia:

  1. Undoxing-postaukset/videot on ehkä suurinta lempparia! Ehdottomasti lisää.
    Ihania ostoksia mukaasi tarttui! Sopii sun tyylille tosi hyvin ja varmasti pääsee käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi ihana kuulla! Tällasia pitää siis toteuttaa useamminkin! :) Ja kiitos! Noi kengät on kyl sellaset herkut et en malta oottaa et pääsen käyttämään!

      Poista
  2. Aivan kerrassaan upeita ostoksia Chanelilta! Kengätkin ovat niin suloiset 8) Kyllä kelpaisi nuo kengät tänne. Mä oon haaveillut MK:n espadrilloista, mutta eka pitäis ne perus mustat balsut ostaa. Voihan hirvitys kun on taas kenkiä mitä haluaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja ihana kuulla! Mietin kans et hankin jotkut vähän edullisemmat espadrillot, mut kattoo mitä käy, hankinko ollenkaan :D Kohtahan tässä on tää kesäkin ohi. Hei sun pitää tulla helsinkii ni käydää MKn liikkeessä yhdessä vähän shoppailee (Y)

      Poista
  3. Plussa vanhan ajan unboxingeille! Pysyn loppuelämäni poissa snäpistä joten kannatan näitä blogipostauksia ☺
    Chanelista en niin välitä, mut mukavaa kun oot löytänyt mieleisiä tuotteita ja miehesi on kyllä superihana kun ostaa sulle noita! Ei mun mies vaan.. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana et suakin innostaa nää unboxingit! Ja haha, snäppi on vähän erikoinen, itellä menee kausissa kuinka aktiivisesti kys. sovellusta käytän! Ja mies yllätti, olin ihan henkisesti varautunut itte maksamaan omat hömpötykseni :'3 <3

      Poista
  4. Ihania ostoksia! Mä oon kans kauan haaveillut noista korviksista <3

    VastaaPoista
  5. Unboxing- postaukset ovat kivoja lukea ja katsella! :) Ihanat kengät, yksinkertaisen kauniit, mutta silti söpöt. ^^

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat ostokset! En malta odottaa että päästään näkemään asukuvia uusilla kengillä! <3

    VastaaPoista
  7. Kommentoin vielä uudestaan nyt kun ekaa kertaa innostuin tänään kommentoimaan :D Tykkään ihan hirveästi sun blogista ja siitä on tullut parin viime kuukauden aikana yksi mun lemppareista. Tykkään miten sun postaukset tuntuu hirveän aidoilta ja välität omaa persoonaasi sun teksteissä, ja sen lisäksi käsittelet sekä todella tärkeitä aiheita että kevyempää oman tyylin esittelyä. :) Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  8. Tykkään näistä postauksista! Ja ihanat ostokset olet tehnyt, nuo korvakorut on niin kauniit ♥

    VastaaPoista
  9. Sika kiva postaus ja aivan ihanat noi molemmat tuotteet! Korvakorut ois ainakin täällä kovassa käytössä. Kuolaan.. <3

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Onpa kauniita <3 ja ajattomia! ehkä itekin sit joku päivä kun ei oo köyhä opiskelija x)

    VastaaPoista
  11. Joo mulle noi korvikset nyt ja heti <3 ...

    VastaaPoista
  12. Unboxing postaukset ovat tosi ihania! Noi korvikset on ihan täydelliset 😍

    Sara V

    VastaaPoista
  13. Tällaset postaukset on niin parhaita! Ihanat lahjat sait <3

    VastaaPoista