tiistai 10. toukokuuta 2016

18X jatka lausetta☆

En ymmärrä... Miksi hyvien kuvien ottaminen voi olla minulle niin hankalaa. Edes parin laadukkaan kuvan saaminen tuntuu olevan mission impossible. Ja hei vieläkään ei ole kameran asetukset kohdillaan että en ymmärrä sitäkään miksi noin muuten hyvään kameraan on tehty helkkarin vaikeat asetukset. 

Seuraavaksi ajattelin... Pukeutua ja vähän järjestellä asuntoa. Terveisin bloggaan täällä treenitrikoissa, hiukset kampaamatta ja pupuhuppari päällä. 

Viime aikoina... olen ollut tosi paljon töissä ja miettinyt työjuttuja. Mutta samalla olen huomannut miten ihana työyhteisö duunipaikassani on, ja kuinka pitkät päivät ei haittaa kun on huiput työkaverit!

En osaa päättää... Mitä möisin pois jos iskisi tiukka paikka. Olen sellaisessa aika ideaalitilanteessa, että mitään turhaa roinaa minulla ei ole nurkissa pyörimässä. 

Muistan ikuisesti... kaikki vääryydet joita kohtasin esikoulussa ja ala-asteella. Mieheni inhoaa tätä piirrettä minussa ja en kyllä itsekään hirmu innoissani ole, kun tuntuu että muistan aina vaan kaiken kurjan. Tosiaan voin alkaa muistelemaan kuinka esikoulussa kun pelattiin jalkapalloa, eräs poika sai napata käsillä pallon minun edestäni. Kun menin kostamaan ja tekemään saman niin minä jouduin jäähylle. Such dramatic. Ei ihmekään että minusta on tullut tällainen mitä olen :'D

Söin tänään... kuivahtaneen coctailpiirakan. Se oli unohtunut viikonlopuksi pöydälle, mutta en halunnut heittää sitä roskiinkaan. 
Päivän paras juttu... Tänään ei mitään hurjaa ole ehtinyt tapahtumaan, kirjoitan tätä nimittäin klo 9 aamulla. Parasta tänään oli kai se että sain puhelimessa uusittua erään reseptin, ettei tarvinnut lähteä raahaamaan itseään terveysasemalle asti. 

Noloa myöntää mutta... en halua myöntää täällä mitään noloa mitä olisi tapahtunut! Aika paljon olen kaikkea kertonut täällä mutta ne mitkä jätän kertomatta jää kertomatta ihan syystä :'D 

Viikko sitten... olin toipumassa polttareista ja tähän aikaan olin kai odottelemassa mitä seuraavaksi tulisi tehdä työharjoittelupaikassa. 

Kaikista pahinta on... kun pitäisi mennä vessaan mutta tietokoneen ääressä on niin hyvä olla. Kuten esimerkiksi nyt. Penkki lämmitetty juuri sopivaksi ja asento täydellinen ja kirjoitusdraivi on hurja. Ja nyt pitäisi sitten nousta ja lähteä toiselle puolelle asuntoa. En tykkää. 

Salainen taitoni on... hyräileminen. Osaan hymistä vaikka kuinka monet eri melodiat monista eri biideistä. Riittää että kuulen kappaleen kerran, ja saatan kahden kuukauden päästä kuulemisesta alkaa hyräilemään biisiä omissa oloissani. 

Jos saisin yhden toiveen se olisi... kaksi toivetta. No ei vais, en osaa päättää haluaisinko valtaisan rahallisen omaisuuden vaiko sosionominpaperit kouraan nyt heti ja samantien. Rahalla saa ja hevosella pääsee, eli jos saisin miljoonaomaisuuden niin ei sitä ehkä koulua tarvitsisikaan enää, mutta tuo koulutus olisi vaan niin kivaa saada alta pois ja suunnata katse työelämään ja tulevaisuuteen. 

Minulla on pakkomielle... väitellä asioista. Toivoisin itselleni ignooraamisen jalon lahjan, mutta en osaa. Voi että kun minulla aina rasahtaa jos joku tulee laukomaan ihan tyhmiä mielipiteitä, ilman kunnon perusteluita. Oli henkilö kuka tahansa, alan väittelemään. Netissä tai ihan oikeassa elämässä. 
Ärsyttävintä on... kun ei vaan saa asioita aikaiseksi. Nytkin olisi kirjoja palautettavana ja siivottava ja kirjoitettava raportteja mutta kun ei niin ei. Ja sitten tuleekin ongelmia kun asioita on pantannut viimeiseen asti. 

Tekisi mieli... mennä shoppaamaan Della Margasta aivan ihanaiset Valentinon kengät. Ah pitikin mennä näkemään ne ja nyt tarvitsen niitä. 

Minusta on söpöä... nähdä kissoja. Kissat on aina söpöjä. Olisipa kissa. 

Hävetti... kun töissä minulta meni Suomenlinna ja Savonlinna sekaisin. Työkorteissamme on siis Savonlinna lyhennetty Slinna, ja menin työkaverilleni innoissani selittämään että mistäs noita Suomenlinnan busseja lähtee.

Olenko ainoa, jonka mielestä... välillä on ihan kivaa käydä selaamassa mitä tarjottavaa mm. Riemurasialla, vauvafoorumilla ja ylilaudalla on tarjottavana?

Tällaisen hauskan postauksen bongasin Saijiksen blogista, ja ajattelin että eihän kukaan estä minua tekemästä myös tällaista. Toivottavasti tekin tykkäätte tällaisista kevyemmistä postauksista joissa ei ole mitään suurta syvällistä merkitystä pohjalla. Tehkää ihmeessä tekin, näitä on niin kiva lukea muilta.

24 kommenttia:

  1. Oii tosi kiva postaus! :) Tälläsiä lisää susta. Vaikutat kivalta ihmiseltä ja susta on myös kiva lukea aina vähän lisää tietoa <3 Mä oon ite nähnyt tätä postausta muutamissa blogeissa ja itekki suunnitellut tekeväni tälläsen jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ois kyl ihana lukea tätä sultakin :) ja kitis kaunis, tosi kauniisti sanottu ^_^ <3

      Poista
  2. Nää on kyllä tosi hauskoja postauksia ja kivaa vaihtelua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ihan samaa mieltä! Tee säkin ihmees tällanen <3

      Poista
  3. Tosi kiva ja mukavan keventävä postaus! Oon miettinyt itsekin tän tekemistä ja ehkä tartunkin tuumasta toimeen tällä viikolla :> Tällaisia on aina niin kiva lukea kaikilta ihmisiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wauu tosi kivaa <3 Ihana kuulla! :) Käyn sit kytistää millon sult tulee tää <3

      Poista
  4. Tätä oli kiva lukea! Hauska idea.
    Oot muutenkin niin ihana persoona ja tämän jälkeen se vahvistui entisestään. Oot jotenkin niin aito, etkä ujostele olla itsesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 _ <3
      Aivan ihanasti sanottu, kiitos <3 Oot ihana <3 puss <3

      Poista
  5. Hauska postaus, tää pitää toteuttaa itsekin jossain vaiheessa! :) Vaikutat tosi ihanalta ihmiseltä<3 Aidolta ja positiiviselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kuinka ihanasti sanottu! Tosi kiva kuulla että musta välittyy hyvä kuva sinne ruudun toisellekin puolelle <3 Voi kiitos <3 Ja tee itsekin ihmeessä, tää ois niin kiva lukea myös sulta :)

      Poista
  6. Todella hauska ja mielenkiintoinen postaus! Pitää laittaa tämän toteuttaminen harkintaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä, mielelläni lukisin sulta tän *_*

      Poista
  7. Todella hauska postaus <3 Täytyypä itsekin jossain vaiheessa tehdä tällainen postaus :)


    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva postaus ihanilla kuvilla ♥ Tälläisissä postauksissa on se kiva, että pääsee helposti samaistumaan useaan kohtaan ja löytämään niitä samankaltaisuuksia :) Ja vähän söpö tuo suomenlinna/savonlinna -juttu :D Mulla on kanssa joku vastaava joskus mennyt samallailla, kun kaupunkin nimeä lyhennetty :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla etten oo ainoo joka mokaa noita kaupunkien nimiä :D Ja siis sanopa muuta, mustaki on hauskaa ettiä yhtäläisyyksiä ittensä ja muiden bloggaajien välillä :) Tee itekin tällanen! :)

      Poista
  9. Huh heijaa, niin makeita kuvia olet taas onnistunut napsimaan!

    Kaikkea aurinkoista ja ihanaa viikkoosi!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että löysin sun blogin uudelleen! Kuvat on just tosi tosi kauniita ja sun postauksia on niin piristävää lukea!

    Aurinkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa <3 Kiitos paljon <3 Ja samoin sinne ^_^ Puss <3

      Poista
  11. Tämähän oli hauska postaus, hörähdin erityisesti tuolle Suomenlinna-Savonlinnalle, kun itse olen savonlinnalainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha pahoitteluni kaikille savonlinnalaisille :D Voi nolous kun osaa olla niin lapanen näiden Suomen kuntien kanssa!

      Poista
  12. Tosi kiva postaus, voi olla että lainaan vähän tätä ideaa jossain vaiheessa jos ei haittaa. :-) Ja siis oon aika samanlainen ton kurjien juttujen muistamisen kanssa! Toki on tosi paljon hyviä muistoja, mutta saatan ihan lapsuudesta muistaa jotain mitättömiä juttuja kun joku nauro mulle tai sanoi tyyliin kakkosluokalla jotain ehkä-vähän-ilkeää :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta kai, näit on ihana lukea muilta ^_^<3 Ja joo jotenkin kaikki nega vaan iskostuu päähän niin paljon paremmin :D Ja just tollaset ehkä-vähän-ilkeät asiat varsinkin :D Muistan yhden itkukohtauksen hoitopaikasta kun minua haukuttiin dramaattisesti lumiukoksi :D

      Poista