Yhteistyössä Lush
Kyllä, en yhtään mahtipontisempaa otsikkoa pystynyt keksimään. Totuus kuitenkin on että olen aika hemmetin innoissani itsekin tästä arvonnasta, jonka pystyn teille tällä kertaa järjestämään. On mukavaa saada jakaa hyvää mieltä muille, sekä tehdä arvontoja joihin itsekin osallistuisi jos sellainen muiden blogeissa vastaan kävelisi. Kuten otsikkokin kertoo, tällä kertaa pääsen arpomaan teille mahtavaisia LUSHin tuotteita! Jos olet punninnut mielessäsi raaskiiko ostaa kun hinta on vähän suolainen tai että onkohan tuotteet tehokkaita, koska eettisyys, esteettisyys ja hyväntuoksuisuus eivät varmastikaan voi kulkea käsi kädessä tehokkuuden ja toimivuuden kanssa. Vai voiko? No nyt pääsee joku onnekas testaamaan kassillista LUSHin kosmetiikkatuotteita!
Itse tykkään LUSHin tuotteista, vaikkei niitä minulla isoa kokoelmaa vessankaapista löydykään. Vakkarina minulla kuitenkin on käytössä heidän käsirasvaansa sekä lip scrub, purkantuoksuinen huulikuorinta. Sitten satunnaisesti minulla on käytössä ollut shampoota ja saippuaa ja erilaisia rasvoja. Seuraavaksi aionkin laajentaa ja hankkia LUSHin huulipuna X huulirasvan, joihin heidän tilaisuudessaan pääsin tutustumaan. Ne jotka eivät tiedä, LUSH on kosmetiikkafirma, joka tuottaa eettisiä ja ennenkaikkea erittäin hyväntuoksuisia hygienia- ja kosmetiikkatuotteita. Ensimmäisenä itselleni tulee nimenomaan eläinkokeettomuus mieleen, mutta LUSH panostaa myös kierrätysmateriaaleihin ja eettisiin pakkauksiin. Eli kosmetiikkaa jota voi hyvällä ja puhtaalla omallatunnolla käyttää.
Elikä siis, siihen joka kaikkia nyt varmasti eniten kiinnostaa! Pussista löytyy palasaippuaa, shampota, käsirasvaa, dusting powderia sekä kasvojen ja ihonpuhdistusaine. Lisäksi mukaan lähtee esite uusista tuotteista, jos tämä kiva startteripaketti sai innostumaan!
Ohjeet ovat ne perinteiset, mutta kerrataan ne vielä:
~Kaikki voivat osallistua arvontaan! Kommentoi vaan kommenttiboksiin sähköpostiosoitteesi!
~ Lukijat saavat 3 arpaa, ei lukijat yhden. Laittakaahan noottia oletteko lukijoita vai ette
~ Arvon voittajan 23.3. ja hänelle ilmoitetaan sähköpostitse.
Hurjasti tsemppiä kaikille arvontaan!!
Oi mikä arvonta <3 olen lukija eli kolme arpaa :) Jasu.mcr@hotmail.com
VastaaPoistaMä rakastan Lushia, joten todellakin osallistun! Ja kolmella arvalla, olen lukija Bloggerin kautta ♡
VastaaPoista♡:Sara, mypersonalgalaxy@gmail.com
Oioioiii tää ois ihana voittaa!! :3 arpoja tottakai 3 kappaletta ;) <3
VastaaPoistaKira.korajoki@suomi24.fi
Voi miten ihana arvonta, Lush on kyllä sellainen rakkaus, että nyt on pakko osallistua! Olen lukija, joten kolmella arvalla mukaan. <3
VastaaPoistaningliu@luukku.com
Mukana 3 arvalla luen bloggerin kautta eekku80
VastaaPoistaeekku80@netti.fi
Lush-fani lukijana eli kolmella mukana! Ihania tuotteita, joita valitettavasti itsellä on aika harvoin varsa ostaa. Mutta on ne kyllä hintansa väärtejä ja kestävät käytössä. :) Tuorekasvonaamiot ja palashampoot ovat erityisiä suosikkejani Lushilta. piivoitto@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana! :) sofia.s.iivarinen (at) gmail.com
VastaaPoistaKolmella mukaan!
VastaaPoistahamalainentm@gmail.com
No tämähän on mahtava arvonta! Ja käyttöä olisi itselläni ihan varmasti.
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana! [ eikuulu.info (at) gmail.com ]
Aw yissss mukana, nää on ihan mun lempparijuttuja! Tiedät mistä tavoittaa ja monellako arvalla :G
VastaaPoistaOlen lukija eli kolme arpaa :3
VastaaPoistacaanmase@gmail.com
Mukana arvonnassa 3 arpaa. Juuri tilailin nuita tuotteita lapsille: muovailuvahashampoota ja porkkana kylpyvaahtoa :) kat.su.line@hotmail.com
VastaaPoistaIhana arvonta, pakko osallistua! Olen blogin lukija. hepulius@gmail.com
VastaaPoistaLukija oon eli kolme arpaa :)
VastaaPoistaanettekulmala(at)outlook.com
Kolmella arvalla mukaan ihanaan arvontaan. Salli.moilanen36@gmail.com
VastaaPoistaIhana arvonta! Oon lukija, eli kolme arpaa. (:
VastaaPoistanoorahehe(a)hotmail.com
Luen Bloggerin kautta, talkandbake@suomi24.fi
VastaaPoistaLush kyllä tekee hauskoja tuotteita, kaikki ei välttämättä valloita sydäntä, mutta suurin osa kuitenkin :D
Yhdellä mukaan. Ihana Lush!
VastaaPoistanelliina at yahoo.com
siiri.rasanen@hotmail.com
VastaaPoistaLukija olen!
Aah tän jos voitan ni oon pelkkää lovee! Lush on mun rakkaus ja intohimo
Bighead@live.fi
VastaaPoistaOon lukija☺️😁
inkamonola@hotmail.com
VastaaPoistatäällä lukija!
whatcomesaftersnow@gmail.com
VastaaPoistaOlen lukija, joten kolmella arvalla mukaan! :)
Lukija olen, s-posti on:
VastaaPoistaInkaemilia1999@gmail.com
Lukija olen, eli kolmella arvalla mukana :)
VastaaPoistakukkane_@hotmail.com
Lukija olen ja revenga1 (at) gmail (.) com :)
VastaaPoistaIhana arvonta, mukana kolmella arvalla :)<3 mima93@wippies.fi
VastaaPoistaKolmella arvalla minäkin mukana! Olisipa ihanaa saada testiin nämä kauan himoitut tuotteet! lopunalkua@gmail.com
VastaaPoistaMukaan! :) Lukija olen & kahvikissa_93 @ hotmail.com
VastaaPoistaOi ihanaa! Yksi Lush-fani lisää ilmoittautuu. Aivan ihana arvonta. ♥ Olen lukija, zoisite_21(ät)hotmail.com
VastaaPoistaMukana ollaan ja Bloggerin kautta luetaan, maili on dreambox@hotmail.fi (--:
VastaaPoistaOot oikeassa; ihan mieletön yhteistyö! Miekin oon lukija: heininkeri@gmail.com
VastaaPoistaIhana arvonta, mukana yhdellä!
VastaaPoistaelisabet101@outlook.com
Liityin lukijaksesi, joten 3 arvalla mukana.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Olen lukija ja sähköpostini on nichibotsu-@hotmail.com :)
VastaaPoistaolen mukana ! ja olen lukijasi kuten palkissa näkyy. mukana siis kolmella !
VastaaPoistaounastiina@luukku.com
Mukana olen, oi miten ihana arvonta/yhteistyö, mau. ja olen myös lukija :--3 elisa-pelkonen@hotmail.com
VastaaPoistaAivan ihana arvonta ♥ Mukana olen kolmella arvalla!
VastaaPoistanora.adler@hotmail.com
Olen lukija eli siis 3 arpaa :)
VastaaPoistaronkainenk(ät)gmail.com
Vitsi miten ihana arvonta!! Mä tykkään niin paljon Lushin tuotteista, että tämä olisi ihan täydellinen<3 Oon sun lukija joten 3 arpaa :)
VastaaPoistarosaryhanen@hotmail.com
Mukaan yhdellä arvalla!
VastaaPoistasari.lamminpaa(a)gmail.com
Ihana paketti! Kyllä kelpais!
VastaaPoistaMukana 3arvalla
Hatsitsi@gmail.com
vonsoona@gmail.com ja kyllä olen lukija. :)
VastaaPoistaKolme arpaa tälle lukijalle :)
VastaaPoistameri.karppanen@hotmail.fi
Mukana ollaan ja olen lukija!
VastaaPoistakikigabriellachan(at)gmail.com
Kolme arpaa❤ ihana arvonta!
VastaaPoistaemma.lehtovaara@luukku.com
Yhdellä arvalla mukana! Olen kuullut niin paljon hyvää noista tuotteista, mutta niin kuin sanoit en ole raaskinut ostaa. Parhainta vielä on, että nuo ovat eläintestaamattomia♡
VastaaPoistamilla.haukijarvi@luukku.com
Lukija kolme arpaa
VastaaPoistaVilma.ahtiainen@hotmail.com
Yhdellä arvalla mukana :-)
VastaaPoistanooraah@outlook.com
Kolmella mukaan :)
VastaaPoistatiinatsi@hotmail.com
Yhdellä mukaan! :)
VastaaPoistaWestmanhanna@hotmail.com
Yhdellä arvalla mukana! :)
VastaaPoistaRama.jenni@hotmail.com
Yhdellä arvalla mukana! mia.puska@gmail.com
VastaaPoistaOijoi pakko päästä mukaan arvontaan, lukija olen! :)
VastaaPoistalotta.sillanmaki@gmail.com
wow, kuulostaa ihanalta :) LUKIJA katrik74@gmail.com
VastaaPoistaannieveliina.konttinen@gmail.com, lukija olen :)!
VastaaPoistaLiityin lukijaksi - ihanan tyttömäinen blogi! Julia.blogini@gmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistatiia.tahvanainen0@gmail.com
Ihana arvonta! (:<3 Mukana yhdellä arvalla.
VastaaPoistasaraana.makela@gmail.com
Ohoh, en oo ikinä osallistunut näihin mutta oon intohimoinen Lush-fani :D Pakko voittaa! Ja oon lukija!
VastaaPoistamedzx@hotmail.com
Kolme arpaa !! :)
VastaaPoistakirsivaltonen@suomi24.fi
Kolmella arvalla mukana! :) wilma.sofiaaa(ät)gmail.com
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana. Rakastan Lushin kosmetiikkaa!!!
VastaaPoistaevniem84@gmail.com
Oi miten ihana arvonta!! Osallistun! :D Ja olen myös lukijasi :)
VastaaPoistasatu.tarvainen@live.fi
Mukana ^^ Vasta löysin blogin tosin. ukyo2@hotmail.com
VastaaPoistaOih! Olen kauan halunnut kokeilla, mutta täällä Oulussa päin on hankala päästä käsiksi Lushin tuotteisiin, ja onhan ne hintaviakin :/ Joten innolla osallistun! :') lukija Bloglovinin kautta. silja.m@hotmail.fi
VastaaPoistayksi arpa
VastaaPoistaemppu_98@windowslive.com
Ihana arvonta! Kolmella arvalla mukana :-)
VastaaPoistamilenakaile@luukku.com
Oi ihana arvonta, rrrrakastan LUSHia! 3 arpaa mulle :-) emminum at gmail.com
VastaaPoista3 arvalla mukaan,ihana arvonta :)
VastaaPoistanmpnetti.com@jippii.fi
Yhdellä mukaan :) rokkihurtta@gmail.com
VastaaPoistaLukija olen Bloggerin kautta, eli kolme arpaa. :) Ihanaa, että on a) arvontoja jotka kiinnostaa ja b) arvontoja joissa bloggaaja on selkeästi tuotteiden takana. ♥♥
VastaaPoistalehtinenjulia@gmail.com
Kolme arpaa minulle! :) Kiva arvonta!
VastaaPoistaÄää ihana <3 yhdellä mukana :) ansku.ja@hotmail.com
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana! kaikkionhetkentassa@gmail.com
VastaaPoistakolme arpaa, olen lukija ♥_♥
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla! :)
VastaaPoistasuvi.lahdemaki@gmail.com
Lukija olen!
VastaaPoistaannieveliina.paavola@gmail.com
IIk Apua!! En ole itse kokeillut vielä yhtään Lushia mutta kuullut NIIIIInN oaljon että onneksi nyt on kaikki 3 arpaa kehissä!!
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Mukana ja lukija, eli kolmella arvalla... :)
VastaaPoistaMukana kolmella arvalla! :)
VastaaPoistaxevex82(at)gmail.com
Ooh mie haluan mukaan :) En ole vielä lukija mutta klikkailen sen heti tuosta kun vain kerkiän ensin osallistumaan arvontaan :))
VastaaPoistaLukijana olen ^^/ En ikinä voita mutta kerrankos sitä yrittää ^^' petlinaada160@gmail.com
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEhdottomasti mukana! Lush on kyllä ihana!
VastaaPoista> 3 arpaa :)
maria.h94@hotmail.fi
Airiina
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukaan tulen, LUSH ei ole kovin tuttu muuten kuin blogeista.
aiholapp(at)uusikaupunki.fi
Kiva arvonta! :) Oon mukana kolmella arvalla. Niina_93_2@hotmail.com
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana :) Laala.koskinen@outlook.com
VastaaPoistaMukana kivassa arvonnassa kolmella arvalla, luen bloggerin kautta.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Mukana ja olen lukija :)
VastaaPoistatesshinchibi@luukku.com
3 arpaa
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Kolmella mukana <3
VastaaPoistatalviuninalle(at)gmail.com
3 arpaa! :3
VastaaPoistayksisarvismies@gmail.com
Uusi lukija ilmottautuu mukaan! =) info (at) saaraauvinen.fi
VastaaPoistaOih, ihana arvonta <3
VastaaPoistaoon 3 arvalla mukana!
ennni.h(at)gmail.com
Kolmella mennään.
VastaaPoistasonikkuh(at)luukku.com
LUSH tuotteiden himoitsija. Yhdellä arvalla mukana, säännöllisesti blogiasi lukien!
VastaaPoistasonjawwd(at)gmail.com
Yhdellä mukana myös! miianblogi(at)suomi24.fi
VastaaPoistaYhdellä mukana! jasminella82 ät gmail.com
VastaaPoistayhdellä mukana, rebekka.peltomaki@hotmail.com
VastaaPoistaOsallistun yhdellä arvalla. Sekä Lush tuotteita että blogiasi fanitan :)
VastaaPoistaT: Miukkis
birgit82@suomi24.fi
olen lukija!
VastaaPoistaviiviydw@gmail.com
Yhdellä mukana upeassa arvonnassa :)
VastaaPoistasaya
sayav(a)hotmail.fi
Yhdellä arvalla mukana :)
VastaaPoistaida.kojo@hotmail.com
Mukana lukijana :)
VastaaPoistarockonmama@hotmail.com
Oo huippu arvonta! Yhdellä mukana :-)
VastaaPoistaemma-rawwrr@hotmail.com
Voi eikä, oon aina himoinnut Lushin tuotteita!! Osallistun lukijana arvontaan :3
VastaaPoistaannimaria97@gmail.com
Osallistun lukijana, eli 3 arpaa :).
VastaaPoistaveera.mikola@gmail.com
Osallistun lukijana, eli 3 arpaa :).
VastaaPoistaveera.mikola@gmail.com
Oi, Lush on parasta! Mukana lukijana eli kolmella arvalla. :-)
VastaaPoistaadaik97(at)hotmail.com
osallistun lukijana eli kolme arpaa :)
VastaaPoistagogle5sew@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana! :)
VastaaPoistakatariina.helen@gmail.com
Mukaaaaannn :) Vakkarilukija, mutta anona, elikkä yhellä arvalla mennään :)
VastaaPoistaMaikki_89_@hotmail.com
Yhdellä arvalla mukana :) !
VastaaPoistamiasumiez@hotmail.com
Kolmella mukana :)
VastaaPoistakatainenlotta@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOho, unohdin edellisestä kommentista sähköpostin :'D ravernoir@gmail.com
VastaaPoistaOijoi, pakko osallistua :P Olen lukija, elikkäs 3 arpaa.
Ooooh, ihana arvonta!<3 Oon lukija, eli kolmella mukana!:] emiliahiltunenn@gmail.com
VastaaPoistaMukana yhdellä arvalla. :)
VastaaPoistalaura.leppajarvi@gmail.com
Yhdellä arvalla osallistun tähän. :) hiltuha(at)gmail.com
VastaaPoistaEn ole lukija eli 1 arpa.
VastaaPoistaanette@hotmail.fi
Mukana arvonnassa! juhtimus(ät)gmail.com
VastaaPoistaYhdellä mukana :) caminblogi@gmail.com
VastaaPoistaMullakin on myös arvonta blogissa, käy osallistumassa :)
Ai että mikä herkkukassi!
VastaaPoistaLukijana ollaan eli kolme arpaa.
myhappyheels@gmail.com
Mukana yhdellä arvalla! 😊😊😊 LUSH-palkinto on loistava idea! 💕✨💗
VastaaPoistanatalia.hotanen@gmail.com
Yhdellä arvalla mukaan! :)
VastaaPoistayourssblogi@yahoo.com
Lukija osallistuu arvontaan kolmella arvalla. Olisi kiva saada maistiaisia Lushilta, kun niitä on toisessakin blogissa hehkutettu, mutta vaikka ei arpa osuisi omalle kohdalle juuri nyt, ehkä joskus pistän tilausta menemään. :)
VastaaPoistavaaleanpunainenhaalari(at)outlook.com
Kolmella arvalla mukana!
VastaaPoistawalarya@gmail.com
3 arvalla minäkin mukana olisin. Enpä ole liikoja voittanut mistään arpajaisista, mutta jos vaikka nyt osuisi onni kohdalle :)
VastaaPoistaTännehän on osallistujia kun aika monta kertaa piti kännykän näyttöä hipaista että tänne tekstikenttään asti pääsin XD
VastaaPoista3 arpaa minäkin laittaisin vetämään
On niin houkuttelevat palkinnot ^_^
sante.rana@hotmail.fi
Oooh mikä arvonta! <3 Lukija olen! :)
VastaaPoistajuliajokiniemi@gmail.com
Vitsit mitä ihanuuksia! :) Yhdellä mukana!
VastaaPoistaminuhno@gmail.com
Lukijana 3 arvalla mukana! :)
VastaaPoistapiira.em@gmail.com
Ihan sopiva otsikko! olen mukana ei-kirjautuneena lukijana yhdellä arvalla!
VastaaPoistahippu@outlook.com
Mahtava arvonta :) Lukijana, eli kolmella arvalla mukana. :)
VastaaPoistamimyy93@gmail.com
Hennajenniina
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukaan upean palkinnon arvontaan.
henna.holappa1@luukku.com
Oi mikä ihana palkinto! Olen lukija, joten kolmella arvalla mukana :)
VastaaPoistanetteri@gmail.com
Lukijana ollaan, eli kolmella arvalla mukana! Vitsit nuo tuotteet vaikuttavat niin kivoilta :>
VastaaPoistaemmi.laaksonen@gmail.com
En oo koskaan vielä kokeillut Lushin-tuotteita, vaikka monesti oon niitä käynyt haistelemassa. Eli osallistun yhdellä arvalla :)
VastaaPoistanooranelamaa@luukku.com
Kolmella arvalla mukana :)
VastaaPoistasuvi.vikholm(a)luukku.com
Yhdellä mukana, tykkään Lushin tuotteista!
VastaaPoistasinilintu_(at)hotmail.com
Yksi arpa! sannikas15@gmail.com
VastaaPoistaVau mikä setti. Kolmella mukaan :)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Oij mikä arvonta, mukana yhdellä arvalla! :)
VastaaPoistavii_vi_95@hotmail.com
Kiitos ihanasta arvonnasta! Menossa mukana yhdellä arvalla :)
VastaaPoistalaaksonritari@luukku.com
Kolmella arvalla mukana. :)
VastaaPoistaritva.k.valimaki@gmail.com
Hei, olen lukija. msk1974@suomi24.fi
VastaaPoistaMukaan yhdellä arvalla :)
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
Aww jiss luen ja mukana!
VastaaPoistanmt91 a hotmail.com
Liityin juuri lukijaksesi, blogisi on mielenkiintoinen. Lushin arvonta on iloinen yllätys, pidän yrityksen imagosta ja varsinkin tuotteista!
VastaaPoistaeme-_-@hotmail.com
sinituulim@luukku.com
VastaaPoistaMukaan kolmella arvalla mahtavaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukaan kolmella arvalla mahtavaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Kolmella arvalla mukana! :)
VastaaPoistapinja.hakli@hotmail.com
maija.jalkanen@hotmail.com
VastaaPoistaYksi arpa :)