sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Again lace up and high heels☆

Yhteistyössä: Shein
Kun töiden jälkeen oli vaan niin ihanaa lähteä ulos viihteelle, ja sitten kuitenkin päädyttiinkin ihan vain kotiin, pitsua ja mansikoita syömään. On kyllä ollut ihan hurjan rankka viikko, vielä huominen ja tiistai aamupäivä, ja sitten jo Havaiji kutsuukin. Tänään olin tosiaan aamu neljästä asti hereillä ja työvuoro alkoi tosi aikaisin, ja viiden maissa iltapäivästä olin jo kotosalla. Kuten mainittua, päätettiin Christianin kanssa lähteä katsomaan Tikkurila-hoodseja, nytkun Tikkurilakin on ihan kivenheiton päässä. Mihinkään ei sitten menty, mutta tulipahan paikat katseltua! Ja minä niin tykkään meidän uudesta kodista! Täydellinen asukuvausvalo sekä tausta, ei paljoa haittaa jos pimeä ehtii laskeutumaan. Nämäkin kuvat on eteisestä napsittu hämärän jo laskeuduttua, ja valotusta en ole muokannut kuviin ollenkaan.


 Dress: Shein shoes: 2ndhand, clutch: Louis Vuitton

Sain jokunen aika sitten tämän mekon Sheiniltä, ja voi että olen ihan rakastunut tähän! Myönnetään, olen ihan hurahtanut nyöreihin. Poiketen edellisestä Sheinin mekkosesta, tämän laatu on erittäin hyvä, sekä vastaa täysin kuvassa olevaa versiota. Ja hintakaan ei ole paha joten suosittelen lämmöllä jos vaan tämä nyörivillitys on teihinkin iskenyt. Paketin vastaanottamisen kanssa vaan sain harmaita hiuksia, muuton takia paketti oli ensin mennyt vanhaan osoitteeseen, ja sen jälkeen se pyörikin postissa niin että posti onnistui hukkaamaan paketin. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, mekko onnellisesti kotona ja todellakin lähtee Havaijille mukaan! Mitäs te mekosta tykkäätte? Onko nyörit just for shirts vai toimivatko mekoissakin?

37 kommenttia:

  1. Ehdottomasti toimii mekoissakin! Tosi kiva yksityiskohta ja sopivan simppeli muttei tylsä kokonaisuus! Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Juu samaa aattelin iteki et toi on tosi kiva detaili, tekemättä mitenkään överiä! Ei tartte korujakaan nyt pahemmin tän kanssa :)

      Poista
  2. Minusta toimii itseasiassa mekossa jopa paremmin! En ole jotenkin yhtään lämmennyt tuolle nyöritrendille, jota on paidoissa näkynyt, mutta tuohon mekkoon sopii tosi hyvin! *-*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla!! Ite tykkään nyörimekoista paitoja enemmän, kun paidoissa on yleensä sitä ihme raitamatskua se kangas ja se ei hotsita :/ mut voi että, kivaa kuulla et mekko on nappivalinta!

      Poista
  3. Hmm, onko toi Vuittonin pikku kukkaro se jokin minkä olit ostanut ja instassa oli kassin kuva? ;)

    Toi mekko on tosi ihana! Mä en kyllä pystyisi varmaan pitämään noin syvään uurrettua mekkoa, ellen hankkisi jotain wonderbran erikoisempia rintsikoita ton kanssa. Musta noi on vähän hankalia just sen suhteen, kun noi sopii parhaiten ihmisille, joilla on täysin paikallaan pysyvät silikonit että voi lähtee ilman liivejä ulos tai sit on pienirintaisempi eikä tartte sit lainkaan liivejä jos ei niitä halua pitää.

    Mut näytät kauniilta! ihanaa Havaijin matkaa ja toipukaahan jet lagista nopeesti että tuut sitten taas postailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spoilasin kun otin pocheten mukaan! :'D joo, pochette oli yksi ostoksistani :) ja en jotenkin sisäistänyt tuon kaula-aukon olevan noin syvään uurrettu! Vaikka kyllähän se tuossa kuvassakin siltä näyttäää. Mä vaan kuulun niihin pikkutisseihin jotka voi ilman rintsikoitakin tarpeen tullen viillettää :'D

      Ja ihanasti sanottu, kiitos <3 yritän tulla postailemaan asap kun kotiudun!

      Poista
  4. Hyvältä näyttää ja mahtavaa matkaa

    VastaaPoista
  5. Ihanan rohkea! Mahtavaa! Sinun kropalla rohkeat vaatteet on vain hyvästä. Näytti jälleen törkeän hyvältä. Jos uskaltaisin pukea ylleni jotain noin roeaa tuo mekko olisi varmasti kaapissani. Kauniina jälleen olet <3
    Tuo uusi pussukka on sievä. Mahdollista esittelyä odotellessa. Hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow miten kauniisti sanottu, kiitos <3 ja kiitos paljon ^_^ toi pochette on hurjan kätsy, oli ihan suositeltava ostos! Esittelyä kyllä tulossa! :)

      Poista
  6. Tosi kiva tuo mekko ♥ Mä pikkuhiljaa olen alkanut lämpenemään noille nyöreille mekoissa, mutta vielä en ole itselleni sopivaa yksilöä löytänyt :/ Oon kyllä niin kateellinen tuosta havaijin reissusta, koska haluaisin sinne joskus itse käymään! Mutta ehkäpä sun blogi täyttyy ihanista kuvista sieltä ja pääsen edes hetkeksi lievittämään omaa suurta matkakuumetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ku kiva et tykkäilet ^_^ kyl mä voisin ainakin täs kuvitella ihan sun päälles! :o ja varmasti Havaijipostausta on tulossa, katsoo nyt tuleeko jo paikanpltä vai vasta jälkikäteen :)

      Poista
  7. Sulla näyttää kyllä vaate kuin vaate hyvältä!<3 Tosi kiva mekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha näyttäiskin!! :D mutta kiitos ^_^ toi mekko on kyl kiva, tykkään iteki ja kyl pääsee ahkeraan käyttöön :)

      Poista
  8. Ihana mekko! Ja muutenkin ihana simppeli asukokonaisuus!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitu <3 toi mekko on nii kiva kun sen ympärille ei kauheasti tartte mitään kun menee ihan tollaisenaan :)

      Poista
  9. Hyvältä näytät niikuin aina, mutta kolmannen kuvan poseeraus ei oikein edusta, näytät paljon kauniimmalta rennompana. Noi nyörisysteemit ja tuollaiset yksityiskohdat pukee sua hyvin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^_^ aijaa, ikävä kuulla et näytän jäykältä, ei ainakaa oo ollu sellainen tarkoitus ^_^ :o

      Poista
  10. On kyllä tosi hyvä valo sielä teidän kodissa!<3 Mä oon kans ihan hurahtanut nyöreihin, joten JATKOON ;-)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mahtavaa et tää mekko iskee suhun!! Siitä vaan omaa ostamaan ;) kiitos <3

      Poista
  11. Vau mikä nättimys!!<3 Ja kiva toi mekko:)

    VastaaPoista
  12. Onpa kiva mekko ja sopii sulle täydellisesti! Ps. Olet tooosi kaunis<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurrjasti kiitoksia, oon nii otettu *_* toi mekko on kyl sellanen mitä suosittelen lämmöllä!

      Poista
  13. Olen haaveillut juuri nyörimekkoa kesälle, mutta ei ole vielä osunut käsiin sitä "oikeaa" :D Ja musta nyörit toimii parhaiten mekoissa kuin paidoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy joku kiva yksilö mahd. pian! :) kannattaa kahlailla kaikkii nettikauppoja :) mekot on kyl vaatekappaleena mun mielest kivempiakin ku paidat, joten nyörit niissäkin toimii kivemmin :)

      Poista
  14. Hyvää ja turvallista Havaijin matkaa teille! Toivotaan että saatte matkustaa rauhassa, eivätkä matkasuunnitelmat tai lentojen aikataulut kärsi Brysselin tapahtumien vuoksi!
    Ota paljon kuvia matkalta, Havaiji on aina ollut mielestäni todella kiinnostava matkakohde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 täällä lentokentäl amsterdamin lentoa odotellaan, toinen välilasku onkin lontoossa niin se vähän pelottaa mitä siellä :( ja havaiji on kyl sellanen unelmaparatiisi, ihana käydä siel kyl :) tuun todellaki tekeen postausta siitä :)

      Poista
  15. Tosi kivan näköinen mekko! Mun silmissäni nyörit sopivat hyvin sekä mekkoihin että paitoihin :> Itse en vain yhtäkään sellaista vaatekappaletta omista, missä olisi nyörejä... Katsotaan jos joskus saisin jotain uutta kivaa vaatekaappiini, hehs.

    Oikein hyvää ja turvallista matkaa Havaijille! Mullekin kelpaisi jokin kiva loma tästä arjesta ja maailmasta ylipäätään... Toivottavasti saat otettua paljon kuvia! :> Pitäkää oikein kunnolla hauskaa!

    VastaaPoista
  16. Kiitos!! Hauska kuulla et tykkäilet mekosta! Toivottavasti sunkin kaappiin piakkoin eksyy joku nyörivaate ;)

    Ja kiitos paljon! Täällä jumitetaan nytamsterdamin lentokentällä odottamassa lentoa lontooseen, saas nähä millainen meininki siel on käynnissä o_o ja kuvia on tulossa havaijista paljon!! ^_^

    VastaaPoista
  17. Oi että oon kade siun vartalosta... :D Siis aivan upea sinä ja mekko!
    Hyvää reissua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei täst ruhosta kade kannata olla :D mut kiitos <3 kiitos paljon ^_^

      Poista
  18. VAu miten kauniina oot ollu!:) Upea mekko!

    VastaaPoista