Nyt kun ollaankin taas sopivasti jo maaliskuun puolella, onkin aika listata taas juttuja joita olen ihastellut ja halunnut. Jotta vältetään sama mikä kuukausi sitten, niin ei, tämä ei ole meikäläisen ostoslista, vaan pelkkää toiveajattelua (ehkä, haha!). Vähän on muuttunut halut ja tarpeet, tällä hetkellä seuraavat asiat ovat pinnalla.
Yves Saint Laurentin laukut, ja niistä nimenomaan Sac de jour sekä Small monogram. En osaa päättää kumpi näistä olisi ihanampi, Vaikka onhan se totta että ne merkkilaukut joissa logo kiiltää kilometrien päähän on aikamoisia mainoksia, mutta mielestäni YSLn logo on jotenkin niin ylellinen ja tyylikäs ettei se minua haittaa tuossa Small monogramissa. Voi kuinka odotankaan Havaijia että pääsen liikkeeseen katsomaan näitä ihan livenä. Onko teillä kellään muuten kokemuksia näistä YSLn veskoista? Taitaavat olla aika harvinaisia Suomen piireissä, olisi kivaa kuulla ovatko rahansa arvoisia.
Sitten toisena korkosaappaat! Ensin bongasin kyseiset Vilman blogissa, ja siitä lähtien olen alkanut kiinnittää huomiota ihmisiin joilla nämä upeudet ovat jalassaan ja miettimään kuinka hyviltä tällaiset näyttäisivät asun kuin asun kanssa. Tykkään!
(c) Saint Laurent Paris and MK
Lompakonkäyttö ei sitten itseltäni sujunut ollenkaan, sillä nappaan aina vaan mukaan tarvittavat kortit (tai osan niistä, poikaystäväni saa aina hepulin kun käyn kaupassa ja ostan viikonlopun ruoat ja S-etukortti on jäänyt kotiin...). Jos minulla on käteistä änkeän ne pieneen rahapussukkaan ja all is well. Joten lompakkoihminen minusta ei tullut. Näin ollen olisi ihan hurjan kivaa jos olisi joku söpö korttikotelo johon laittaa vakkariksi se pankkikortti sekä vaikkapa S-etukortti, jotta ne pysyisi matkassa ja tallessa.
Tilasin n. puolitoista kuukautta sitten Briteistä itselleni Naked-paleteista paletit 1-3. No niitä ei sitten koskaan tullut, nyyh. Joten niistä haaveileminen jatkukoon, ja heti kun saan taisteltua itselleni paypalin kautta rahat takaisin ostan varmaan uudet. Nuo ovat kyllä olleet ostoslistalla siitä lähtien kun niitä alettiin hehkuttaa, varsinkin Naked 3:sen värimaailma kiehtoo kovasti.
Tällaisia toivomuksia tällä kertaa! Oliko näissä jotain suosikkia? Ja tosiaan saa laittaa kokemuksia YSLn laukuista ja tuotteista ylipäätään, ovatko rahansa arvoisia. Oikein mahtavaa maaliskuun alkua kaikille ihanille lukijoille <3
Ihania toivomuksia<3 Mulla olisi myös paljon samoja juttuja listalla ja etenkin toi korttikotelo houkutelisi!:)
VastaaPoistaVoi ku kiva et tykkäät! Korttikotelo ois todella kätevä, itekin kun ripottelen mun kortit aina mihin sattuu :D
PoistaMulla on tuo Naked Smoky-paletti ja se on osoittautunut aivan mielettömän hyväksi hankinnaksi. Seuraavaksi ostoslistalla on Naked 3. :)<3
VastaaPoistaUu kiva kuulla! Mua niin harmittaa et tilaus oli susi ja noita ei koskaan tullutkaan :( Pitää hankkii kyl! Niin paljon hyvää on noista tullu kuultua !
PoistaMusta noita YSLn laukkuja on aika paljonkin jo Suomessa. Tosi monilla bloggaajilla ja Helsingissä ihan "taviksillakin" oon nähnyt. Niitä on ihan myytävänäkin Suomessa ainakin Della Margassa, joten siellä voi käydä katsomassa ja kyselemässä, jos niitä koskien on jotain kysyttävää. Itse en omista, mutta ainakin hypisteltäessä vaikuttavat laadukkailta. Enkä ole koskaan kuullut niistä mitän huonoa sanottavaa. Uskon, että ovat hintansa väärti, kun eivät luksukseksi ole mitään överikalliitakaan.:)
VastaaPoistaMä en oo huomannu kellään, toisaalta ne ei oo niin silmille hyppääviä ku esim. ne vuittonin neverfullit :D Kiva kuulla et sulla on niistä laadukas vaikutelma :) Mä kyl tosiaan vahvasti harkitsen, viimeistään kolmekymppisilläni ton veskan haluan :'D Della Margassa oon käyny katteleen mut noita mitä haluisin ei siellä just oo myynnissä, nyyhkis. Ja hintaa siel on vähän enemmän kun esim. tuolta tilattaessa. Vaikka onhan se totta että liikkeestä ostettuna se fiilis on kivempi. Kiitos kommentistasi <3
PoistaOi kaikki nää on tosi ihania juttuja ♥ Itsellä ehkä eniten toiveissa näistä nuo kengät. Haluaisin kanssa tuollaiset over-the-knee saappaat, mutta näin lyhyelle ja kapea sääriselle meinaa löytyä ollenkaan mitään kivoja :/
VastaaPoistaNoi otk-saappaat = <3 Joo no ite taas pelkään että mitenkä noi menee jalkaan, että onnistunko olemaan jo niin paksujalkainen että kengät kiristäs :D
PoistaTosi kivoja juttuja oot listaillut :) Naked -paletti houkuttaisi itseäkin, varsinkin tuo smoky ♥ Niin kivoja sävyjä :)
VastaaPoistaToi smoky on tosi ihanan sävyinen! Saispa vaan noi kaikki :'D
PoistaIhania juttuja! Itseänikin kiinnostais noi Naked - paletit.
VastaaPoistaNe ois kyl kiva omistaa kun niit on niin paljon kehuttu!! *_*
PoistaTuo eka punainen laukku, en kestä tätä rakkauden määrää <3
VastaaPoistaelamanikuvina.blogspot.fi
Oo ihana kuulla et säki tykkäät siitä kovasti <3
PoistaIhania haaveita! Ylipolven saappaat on alkanut itseäni houkuttelemaan kovasti. Joku niissä on vaan niin eleganttia ja tyylikästä. Eri juttu miltä 16-vuotiaan pätkän jalassa näyttäisivät. Haha.
VastaaPoistaNää tälläiset postaukset on mahtavaa vaihtelua!
Voiku kiva et tykkäät <3 ja joo en mä tiedä näyttäskö noi saappaat munkaapääl kauhian kummoisilta :'D mut ihanat ne tolleesti on!
PoistaMäki oon haaveillu nyt jo jonkun aikaa ylipolvensaappaista! Vois olla tosi kivat kevääksi :-)
VastaaPoistaJoo mä mietin kans etku kelit lämpenee ja kuivuu ni vois kyl hankkia! :) ihana et meil on samoi tykkäyksenkohteit!
PoistaMulta löytyy itseltä ylipolvensaappaat ja ne on super HOT!♥
VastaaPoistaJoovoin vaa kuvitella kui hyvältä noi sun päällä näyttäs *_*
PoistaSiis noi YSL:n laukut <3_<3 nättejä!
VastaaPoistaYSLllä on kyl kaikkee superihanaa <3 *_*
PoistaToi pinkki YSL *_* Tahtoo!
VastaaPoistaToi pinkki ysl on itse täydellisyys! *_* <3
PoistaSun noi yläpalkin kaikki linkit ei toimi. Etusivu-linkki viel tälle sivulle:
VastaaPoistahttp://ganbattedesuka.blogspot.fi/p/etusivu.html
Ja sekä instagram-linkki että facebook-linkki vie vastaavanlaiselle, tyhjälle sivulle.
Kannattaa ne ehkä korjata :)
Joo en oo niit ees saanu laitettua, oops :D joo pitää fiksailla kun joutaa!
PoistaNoi Urban decayn luomivärit on kyllä ihan hyviä, mutta mä olen pärjännyt myös varsin hyvin esim. Coastal Scentsin jättipaleteilla ja niiden alle Urban Decayn potion primeriä. :) Ja noista paleteista en todellakaan ostaisi kaikkia, kuitenkin tosi samanlaisia sävyjä niin tuntuu rahastukselta että pitää firman tehdä 4 eri palettia nudeja..
VastaaPoistaJa reisisaappaat, eeeeiiii! :D Liian Pretty Woman, toivottavasti nää menee nopeasti muodista niin ei tartte enää nähdä katukuvassa. Sen lisäksi että noihan syrjii meitä paksureitisiä ihmisiä, kun ei mulle mahtuis noi koskaan :D
Eli all in all, ainut mistä diggasin tässä oli nuo laukut! Ulkomailta saa varmaan halvemmalla, enkä mäkään ole Suomessa noita nähnyt kellään. YSL:n meikkejä kyllä on pilvin pimein mutta laukkuja ei missään. :) Pinkki on parempi noista. Ja ehdottomasti nämä laukut mieluummin kuin edellisen kk:n postauksen Neverfull.
Joo totta, aika hassua et noit nakedei vaa tulee ja tulee :D tos kolmoses on kyl iha eri sävyt verrattuna esim. Ykköseen, mut muuten joo oot iha oikees. Ja ikävä ettei noist muu ku laukut ollu hot sun mielestä, mut kivaa et ees ne :D noi laukut on kyl aikamoist silmänkarkkii <3
PoistaSanoisin kanssa että ei noita Nakedejä tarvi kun yhden paletin :) Itselläni kolmonen ja en noista muista edes haaveile! Toi pinkki YSL-laukku on aivan ihana, mutta ehkä se on ihana sen takia kun itsellä löytyy kaksi aivan identtistä laukkua melkeen samassa värissä XD Oon ihan samanlainen lompakon kanssa, mulla on marimekon pikku pussukka missä on kaikki kortit ja rahat sekasin tai sitten tärkeimmät kulkee puhelimen kanssa samassa. Haluaisin itellenikin kyllä tommoisen suloisen korttilompakon!
VastaaPoistaJoo uskoisin kans et yhdellä pärjää pitkälle :) Kun nuo sävyt on aika mätsäävät. Siinäpä onki urakka kun alkaa miettimään minkä noista neljästä ottaisi :D Joo mä oon kans semmoinen et rääpöstän aina isosta lompakosta kaiken pihalle ja mikään ei kulje sit matkassa kun kaikkea löytyy takintaskuista ja laukuista ja osa rahapussista ja osa lompakosta :D Kun ois tollanen niin ne tärkeimmät pysyis siinä ja piste :D Toi YSLn pinkki ois nii ihana kun se sopis just oneeseenkin ihan täydellisesti :)
PoistaItselläni ei ole kokemusta YSLn laukuista mutta ainakin äidilläni sellainen on pysynyt hyvänä jo vuosikausia, eli veikkaisin ettei mene rahat hukkaan jos sellaiseen sijoitat. Ja onhan ne kyllä niin nättejäkin! :)
VastaaPoistaSulla on kiva blogi ja olen seurannut postauksiasi jo pitkään. Jatka samaa rataa, näitä on niin kiva aina lukea! ^_^
Kivaa kevään odotusta sinne piääkirkolle vaan!
Oo hei kivaa kuulla positiivisia kokemuksia! Vuittonit kun on puolestaan jakanut niitä mielipiteitä laadunkin puolesta, niin aika yhtäläisen positiivista palautetta on näistä YSLn jutuista tullut :)
PoistaJa voi kuinka kauniisti sanottu, kiitos ^_^ IHanaa kevättä sinnekin sinulle <3 <3
Se että onko parin tonnin laukku hintansa arvoinen riippuu ihan siitä onko laukussa oleva logo mielestäsi sen arvoinen. En tiedä noiden laukkujen laadusta mitään, mutta sen tiedän, että huomattavasti pienemmällä summalla (muutamalla sadalla?) pystyy jo teettämään omien toiveiden mukaisen ja yksilöllisen suomessa valmistetun nahkalaukun (jonka kohdalla ei myöskään tarvitse pelätä millaisissa olosuhteissa laukku on tehty).
VastaaPoistaToivon vaan ettei kukaan luule, että vaaditaan oikeasti se pari tonnia että saa hyvän laukun, kun ylikalliit merkkilaukut eivät varmasti ole laadullisesti parhaita mitä voisi saada. Enkä ole nyt sanomassa, ettei merkistä saisi maksaa jos haluaa. :) Itsekin omistan pari harvinaisempaa (ei ole toistaiseksi tullut kadulla kellään vastaan) ja vähemmän kallista merkkilaukkua ja voin kyllä sanoa, että pidän kyseisestä merkistä ja sen logosta ja myös siitä millaisia asioita kyseinen merkki edustaa, joten siksi olen ollut valmis niistä maksamaan, vaikka samalla summalla olisin varmasti saanut vielä parempaa laatua muualta.
Olen sinun kanssasi samoilla linjoilla että kestävän veskan saa kyllä varmasti ihan parillasadalla; Onhan tuo Samantha Vegan laukkukin mikä mulla on niin tosi laadukas ja maksoi sen parisataa, ja samoin MKn ja saman verran kustansi. Ja sitten jos unohdetaan ihan merkit niin kyllä offbrand-laukkukin voi olla tosi hyvä, siitä ei tosiaan ole kyse. Mut kyllä mä myönnän että oon merkistä valmis maksamaan; TUntuu se musta hienommalle kantaa olalla YSLn laukkua kuin offbrand-laukkua, ja usein ne ei-minkään-merkkiset laukut eivät ole niin hienoja ja säväyttäviäkään. Poikkauksiakin löytyy ja kyllä mulla on ihan merkittömiäkin laukkuja paljon :)
PoistaSe ihan riippuu tosiaan merkistä! Lolitavaatepuolelta olen kuullut ettei merkkilaukuista/kengistä kannata maksaa kun ne rapistuu alta aikayksikön, ja samaten kuin Vuittonin huivit lähtee purkautumaan jo pahasta katseestakin. Mut sit on niitä laatumerkkejäkin :) Kiitti kivasta ja pohtivasta kommentista <3