Varhaisdementoituneista päivää. Kyllä nämä reissupostaukset on tehtävä asap ainakin luonnoksiksi tänne valmiiksi, sillä alan unohtamaan mitä tapahtui missäkin järjestyksessä ja missä sitä edes on tullut oltua. Kaikesta kun ei edes kuvia tullut räpsittyä mistä olisi halunnut kirjoittaa. No, kun lähdimme risteilemään, ensimmäinen kohteemme oli heti seuraavana aamuna, nimittäin Kroatian Dubrovnik.
Kuvia kaupungista laivan kannelta näpsittynä. Kroatia on ollut iso kysymysmerkki minulle, ja en varmaan ikinäkoskaan sinne olisi lähtenyt ellei se olisi tähän risteilyyn sisältynyt. Myönnän, olin ennakkoluuloinen ja mielsin paikan lieväksi Neuvostoliiton jäänteeksi ihan vain sen nimen perusteella. Mutta todellakin olin väärässä, ja jo ensisilmäys kaupungista oli upea! Lähdettiinkin heti maihin kun vain se oli mahdollista.Random vessaselfie. Tällaisena pääsääntöisesti hengailin koko viikon. Oli vaan niin kuuma etten edes vaivautunut yrittämään meikkaamista. Huomatkaa hihaton mekko ja ei hattua. Se oli kyllä virhe joka vähän (tai vähän enemmänkin) kaduttaa, sillä olkapääni paloi ihan kunnolla ja tosissaan. Ei sitä vaan Suomessa pakkaillessa tullut ajatelleeksi.
Vaikka olikin tuhottoman kuuma ja hiki valui ja jalkoihin tuli miljoona rakkoa, niin vedettiin ehdottomasti pidempi korsi kuin muut kun lähdettiin kävellen liikenteeseen. Laivayhtiö oli siis järjestänyt bussikuljetuksen suoraan turistinähtävyyksiin (bussimatkat maksoivatkin niin sairaasti että vaikka kävely ei olisikaan maistunut, niin olisimme turvautuneet paikallisiin busseihin mieluummin). Maisemat olivat niin upeita, ja oli mukava vierailla paikallisissa kaupoissa jne. Tosin, Dubrovnik-päivä oli sunnuntai, ja suurin osa liikkeistä oli kiinni muutamaa minimarkettia lukuunottamatta. Kävelimme kaupungin halki ja ihastelimme maisemia, suuntana oli vanhakaupunki, jonne bussikuljetuskin oli järjestetty.
Vanhakaupunki oli tavallaan todella upea ilmestys, mutta en kestä itse yhtään noita turistirysiä. Kauppiaita ja ylihinnoiteltuja kuppiloita oli joka kolossa (kirjaimellisesti) ja ihmisiä aivan liikaa. Hirveä ihmispaljous yhdistettynä karmeaan helteeseen ei ollut hirveän hyvä yhdistelmä. Itselleni eka pahoinvointi iskikin jo tässä vaiheessa ja päätettiin että lähdetään takaisin kohti satamaa.
Päätettiin kävellä tällä kertaa rantaa pitkin ja kyllä kannatti! Maisemat olivat todellakin upeat, ja katsokaa nyt tuota vettäkin! Jos oikeasti kuumuus ei olisi itseeni niin kovasti iskenyt, niin olisi tuolla pidempäänkin voinut käppäillä ja vain ihastella maisemia. Tai mannä uimaan. Se ehkä koko reissulla eniten harmitti, ettemme päässeet käymään meressä uimassa. Pitää joskus tulevaisuudessa järjestää itsensä johonkin aurinkolomalle vielä että pääsee testaamaan tuon meressä uimisenkin.
Illalla kun saavuimme syömästä, oli sängylle laitettu seuraavan päivän ohjelma, sekä kutsu johonkin special häppeninkiin, josta nyt en muista että mitä siellä nyt tapahtui edes :'D Kuvia en tullut ottaneeksi ja noita erikoistilaisuuksia aina ties mille tasojäsenille ja usein matkustaneille sun muille oli useampana iltana. Seuraavana päivänä olikin meripäivä, joten kaiken läskeilyn sun muun ohella sai laittautua illaksi. Illalla oli formal night, ja asun tuli olla sen mukainen. Itse en kunnon kuvia räpsinyt vaan jätin sen kerrankin ammattilaisten asiaksi.
Karmea kaksarikuva :D
Kuvat on skannattu paperiversioista, siksi ne vähän näyttävät sumeilta. Ei se formal evening poikennut muista mitenkään muuten kuin että piti olla asiallisen näköisenä liikenteessä. Michael Korsin mekko sai toimia vaatetuksenani, sillä en viitsinyt alkaa yhtä iltaa varten sijoittamaan ihan viralliseen iltapukuun; Eipä niitä tule tarvittua.
Tässäpä tämä toinen osa, seuraavassa kerronkin Turkin visiitistämme! ^_^
Oottepa kaunis pari :)
VastaaPoistaVoi että, kiitoksia hurjasti *w* <3
Poista