Nyt se sitten kävi: Hiukset katkesi puolesta välistä. Oli pakko vain niellä ylpeys ja todeta, ettei omista hiuksista enää kaiken vaalennuksen jälkeen ole mihinkään. Oli myös todettava, että olen vain tavallinen harvahapsinen suomalainen, en mikään eteläeurooppalainen hiusmalli. Ei ne pitkät hiukset näyttäneet hyviltä, ja monien kalliiden hoitoainekuurien jälkeen ainoa ero oli takkuuntuvuudessa, päätin varata ajan omaan vakkarikampaamoon Unikaan, että tekevät tästä hiustaistelusta lopun. Ja itse ainakin olen todella tyytyväinen lopputulokseen!
Dress: MA*RS, bag, earrings: Chanel, shoes: Nelly.com, catears: Hidden Cult
Asukuvailun vaikeuksista en enää edes jaksa valittaa. Tällä viikolla officially on nyt alkanut se aika, kun ennen neljää jo hämärtää. Asukuvaajani vapautuu töistä vasta neljältä, joten sitten onkin jo liian myöhäistä. Nämäkin kuvat on ihan päiväsaikaan napattu, mutta valoa ei riitä sisälle asti. Huoh.
No mutta, teki mieli laittaa jotain gyaru-inspiroitunutta päälle. Pitkästä aikaa on gyarumitti tiedossa, innolla odotan, että pääsee laittautumaan ihan kunnolla! Nyt en jaksanut säätää ripsien ja piilareiden kanssa vaan menin ihan omilla ripsillä ja silmillä.
Mitäs tykkäätte asusta? Entä uudesta kampauksestani? *_*
Ihana asu ja hiukset! Saatan olla vähän yksin mielipiteeni kanssa, mutta musta usealle ihmiselle sopii paremmin lyhyet hiukset! Jotenkin korostaa kasvoja kivasti? :D Niitä pitää leikata useammin että pysyy mallissaan, niin lyhyistä hiuksista tulee jotenkin paljon huolitellumpi olo. :D Pitkistä hiuksista taas kukaan ei huomaa eroa vaikka tulisikin muutama sentti lisää pituutta. Mutta jokainen tyylillään! Musta sun uusi hiustyyli sopii sulle hyvin! ^^
VastaaPoistaVoi kiitos<3 Ja joo, siis ihmiset ehkä pelkää vähän liikaa hiustenleikkuuta. Monelle sopis kyl lyhkäsemmät, ja kun leikkaa tällaseks ni nopeestihan nää kasvaa takasin jos ei tykkääkään; Mut huonompi just kun pitää leikkaa sit useesti, ei oo mitää halpaa lystiä tuo kampaajalla käyminen :D
PoistaIhana kuulla et tää sopii hyvin ^_^ Ite ainaki tykkään!
Kivat nuo sun uudet hiukset! <3 Hyvin sopii sulle :)
VastaaPoistaKiitos kaunis ^_^
PoistaAsu on veikeä ja ruusuleoprintti just siisti versio muutenkin näyttävästä printistä. :) Ns. pohjoismaisen hento hiuslaatu näyttää paremmalta puolipitkänä niin kuin sinulla eikä puoliselkään tapaavana, vaikka tukka olisikin hyvässä kunnossa. Lettimuoti ei oikein suosi ohutta tukkaa ilman tuuhennuslisäkkeitä. Nutturalla toki ohutkin tukka näyttää hyvältä tai kiharana ponnarilla tai auki.
VastaaPoistaVOi kiito! <3 Ja joo, toi on kyl et harvalla suomalaisella on luonnostaan tuuheet hiukset. Itel sit viel oikein ekstraluirut hiukset, ni tää vaan on parempi ratkaisu itelle ku väkisin pitkien pitäminen >_<
PoistaMulla on sama ongelma hiusten kanssa kuin sulla ja tuo malli on se joka meille näköjään sopii vaan parhaiten :'D freesin näkönen ja sopii tooosi hyvin! <3
VastaaPoistaHaha no joo! Täs ei hiukset näytä niin säälittäviltä mitä ne oikeesti pitkinä olis :D Kiitos <3
PoistaSopiipa sulle nätisti lyhyemmätkin hiukset! <3 Korostaa kivasti sun siroja kasvoja. Mäkin oon ihan vähän pohtinut lyhyemmäksi leikkaamista, mutta en malta luopua pitkistä. Lisäksi mun kasvot on kaikkea muuta kuin sirot, joten ne kaipaa kehystä. :D
VastaaPoistaVoi kiitos <3 Ja tosi vaikee sanoo kandeisko sun leikkaa vai ei, sun hiukset on tosi kauniit ja kiiltävät kyllä. Mut, jos haluu kokeilla ni go for it! Nopeesti nää hiukset kasvaa takaisin :)
PoistaOi, onpa söpöt!
VastaaPoistaKiitu ^_^
PoistaSöpö asu ja tosi hyvin sopii sulle myös tuo lyhyempi hiusmalli! <3
VastaaPoistaKiitos kaunis *_*
PoistaAivan hurjan ihanat hiukset Saga <3
VastaaPoistaVoi kiitos <3
PoistaSulle sopii myös niin hyvin lyhyt! En itse pystyisi luopumaan mun hiirenhännästä ja värjäänkin pian latvat takasin mustaksi että saan pidennykset käyttöön! :D
VastaaPoistaKatri | finnlandsnorsk.blogspot.com
Hyvin sopii tuon pituinen tukka sulle! <3
VastaaPoistaIhastelinkin sun uutta kampausta Snapchatissa jo ennen kuin blogin puolelle pääsin tsekkaamaan, josko postausta olisi tehty! Hyvältä näyttää, sopii sulle erittäin hyvin *_* Onneksi hius on kasvava luonnonvara, että välillä voi tietysti tehdä vähän radikaalimmankin muutoksen!
VastaaPoistaSupersuloinen asu ja ihanat hiukset, lyhyempi mitta näyttää tosi fressiltä! :)
VastaaPoistaEn oo koskaan ennen kommentoinut, mutta nyt on pakko tulla sanomaan, että noi hiukset sopii sulle NIIIN hyvin! Ihanat :)
VastaaPoista