Nettle is healthy for u☆

Kysymys kuuluu, onko minusta tulossa mummo vai hipsteri? Olen ollut todella kiinnostunut erinäisistä yrteistä, superfoodeista sun muista, yhdistettynä tietty eettiseen, terveelliseen ja halpaan syömiseen. Tänään sitten otin ja lähdin ja keräsin äidin kukkapenkisä nokkoset parempaan talteen.

Nokkonen on todella terveellinen, ja varmasti kaikkialla on nokkosta, välillä enemmän kuin tarpeeksikin. Nokkosessa on paljon rautaa ja c-vitamiinia, ja ravintoarvoiltaan se vastaa pinaattia: tosin rautaa nokkosessa on pinaattiin verrattuna seitsemänkertainen määrä. Nokkonen siis on superfoodista superfoodeinta. Kaikki siis vain pihalle nokkosia keräämään. Kannattaa kuitenkin hiukan valikoida paikkansa mistä nokkosensa noukkii, niitä ei tietenkään kannata keräillä kaikista vilkkaimman tien varrelta tai yleisimmältä koirienkusetuspaikalta.

Nokkoset kuuluu kerätä ennen kuin ne kukkivat, jos niistä meinaa evästä laittaa. Suurin osa pihamaan nokkosista oli kerennyt aloittaa kukkimisen, joten lehtien määrä jäi varsin vähäiseksi. Keittoa en siis saanut, mutta sain nokkoskuitusämpylöitä! Nokkoset kuului ryöpätä ennen käyttöä. Nokkosten ryöppääminen käy helposti: Keitä vettä, heitä nokkoset sekaan kun vesi kiehuu, keitä n. 2 minuuttia ja poimi lehdet vedestä. 

 Kuitupitoiset nokkossämpylät

1,5 dl kaurahiutaleita

3 dl vettä

2 rkl psylliumkuitua

½dl ruisjauhoa

1 tl suolaa

1 tl leivinjauhetta

nokkosta

Ryöppää ensin nokkoset. Laita vesi ja kaurahiutaleet astiaan ja tee niistä mikrossa puuroa. Kun puuro on valmis sekoita muut aineet puuroon. Pilko nokkoset ja sekoita joukkoon. Paista uunissa n. 40 min 200 asteessa uunin keskitasolla. 

Kun ryöppäätte nokkoset, ottakaa jäljelle jäänyt vesi talteen. Mikäli googletukseen ja internettiin on uskomista, on kyseinen sivutuote oiva hiustenhoitoon. Olen aika laiska näissä luonnonkosmetiikka ja -kauneudenhoitoasioissa, joten en tiedä yhtään toimiiko vaiko eikö, mutta pistinpähän veden nyt purkkiin ja aion testata. Ja sai siitä ihan kivan kuvan ainakin.

Näin loppuun taas vaihdan ovelasti aihetta. Muistatteko, kun kirjoitin Vallilan Mielentilat- mallistosta sen syväanalyysin? Vallila haluaakin nyt lahjoittaa lukijoilleni alennuskupongin heidän uuteen verkkokauppaansa.

-15% tilauksesta koodilla: SS14VALLILA

Nettikauppaan

#healthyfood: Nectarine pie☆

Muistatteko kun esittelin teille terveellisen marjapiirakan reseptin? Tein sijoituksen muutama päivä sitten ja ostin itselleni säkillisen psyllium-kuitua, ja paloin halusta kokeilla psylliumia piirakkaan. Tein pieniä muutoksia edelliseen reseptiin, mutta se ei nyt hirveästi maullisesti eikä ulkonäöllisestikään muuttanut lopputulosta.

Kyseessä on siis terveellinen ja proteiinipitoinen nektariinipiirakka! Tiedän kyllä että ei siitä mikään esteettisyyden multihuipentuma tullut, aika latuska, mutta hyvältä se maistui! En yhtään tiedä miten psylliumia tulisi käyttää, tiedän vain että runsaan nesteen kera. Kuitenkin terveyskaupassa kehuttiin sen korvaavan kuivahiivan, ja koska taikinaan tuli sekä psylliumia että leivinjauhetta, oletin taikinan kohoavan uunissa. Sitä se ei sitten tehnyt. Luulenpa, että taikinan olisi pitänyt antaa kohota, sen sijaan että lapoin sen heti sekoittamisen jälkeen pellille, nektariinit päälle ja uuniin.

 Pidemmittä puheitta, tässä teille reseptiä!

3 dl kaurahiutaleita

2½ rkl psylliumkuitua 

1 rkl raejuustoa

2 kypsää banaania

1 dl vettä

kanelia

kardemummaa

1 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2 kananmunaa

nektariineja (tai mitä ikinä haluatkaan laittaa piirakan päälle!)

Muussaa ensin raejuusto, ja sitten banaanit mössöksi. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja kananmunat, lopuksi raejuusto-banaaniseos. Levitä uunipellille ja asettele nektariinit piirakan päälle. Paista uunin keskitasossa 175C noin 30 minuuttia.

Itse suosittelen laittamaan pohjaan jotain makeutusta. Itselläni ei ole mitään stevioita tai muita, ja koko piirakka lähti uuniin ihan kokeilupohjalta. Seuraavan kerran kun kyseistä herkkua teen, nakkaan sekaan tosiaankin jotain makeutusta, esimerkiksi hunajaa, tai sitten vingutan visaa ja nappaan kaupasta steviapurkin mukaan. Tämä piirakka on todella helppo tehdä, ja varsinkin kun taikinaan tulee psylliumia, on se todella kuitupitoistakin! Minulla tosiaankaan ei ole psylliumista saati muista terveysaineksista juurikaan kokemusta, että jos teillä on jotain nerokkaita reseptejä johon kyseistä jauhoa voi soveltaa, kertokaa ihmeessä!

Sitten minulla olisi vielä ilmoitusluontoista asiaa! Kaikki kävi tosi äkkiä. Olen valitellutkin blogini puolella kuinka jäin työttömäksi ja koulupaikan saantikin stressaa. Pari päivää sitten opo soitti minulle, ja kysyi olenko tietoinen ammattikoulupaikoista. Vastasin että en ollut ja sain sitten kuulla että minut on valittu Stadin Ammattiopistoon opiskelemaan matkailualaa lukiopohjaisena! Olin kokonaan unohtanutkin hakeneeni kyseiseen puljuun, sillä en saanut sieltä mitään pääsykoekutsuja tms, ja ajattelin etten ole vain päässyt sinne. Hyväksymiskirjekin tupsahti postiluukusta pari päivää sitten. Yllätykset ja onnenpotkut eivät loppuneet siihen, vaan meni muutama tunti ja minulle soitettiin, että olen saanut työpaikan Helsingistä, eräästä erikoisliikkeestä! Olin aivan ymmälläni, ja paikka olikin aika pikaisen varoitusajan: Työni alkavat ensi viikolla. Se taas tarkoittaa sitä, että helsinkiläistyn 26.6., eli syntymäpäivänäni. Vähän ikävää sinäällään että synttärini menee junassa istuen, mutta toisaalta, sitten olen virallisesti helsinkiläinen ja pääsen toteuttamaan unelmaani. Olo on mahtava, vaikka valehtelisin jos väittäisin, ettei minua muka stressaisi, jännittäisi ja jopa ahdistaisi hiukan. Uskon kuitenkin että kaikki järjestyy, sillä työ on ihan unelmaduuni, hyvä ystäväni suostui majoittamaan minut siksi aikaa kunnes oma kämppäni vapautuu ja nyt tosiaan on koulupaikkakin takataskussa. Ainoa jännitettävä asia on enää vain ammattikorkeakoulutulokset, jotka julkistetaan vasta viikon päästä.

+3kg☆

Postaus jonka julkistamista mietin ja mietin ja mietin... Päätin kuitenkin että koska olen jo paljastanut itseni kaikille niin menköön! :D Otin myös tätä postausta varten miljoona kuvaa omalla järkkärillä, kunnes totesin että ne kuvat olivat kaikki aivan kamalia ja julkaisen tässä nyt vain pari selfietä by iPhone. Päätin kokeilla hiukan erilaisempaa meikkiä, asu nyt ei ollut kummoinen.

Eli siis, olen jo melkein normaalipainoinen! Viime punnituksesta (about kolme viikkoa sitten) oli painoa tullut lisää +3kg. Olo on ristiriitainen: Hävettää, miten on saanutkin noin valtavasti painoa itseensä. Mitä muita paranemisblogeja olen lukenut, tytöt valittelevat parinsadangramman "painonnousua", tai vaihtoehtoisesti tuulettavat sitä kun vaaka sanoo +200 grammaa. Ja mitä minä sitten? Märsyän itseeni muutamassa viikossa kolme kiloa. Okei, varmasti painossa on nesteitä sun muuta "epäolennaista" mukana, eriävistä syistä, mutta on sitä itse tavaraakin varmasti kertynyt. 

Olenkin ottanut ihan tosissaan tahtia kiinni, päätin ylkkäreiden aikaan että nyt, helvetti, syödään. Painoa on _saatava_ lisää, halusi sitä tai ei. Paino oli jo monta monta kuukautta jumittanut paikallaan, menin ylä- ja alamäkeä syömisen kanssa. Nyt sitten olen syönyt paljon kolmen viikon ajan, ja on tässä pientä edistystä: Syön nykyään aamupalan, syön sen vaikkei kukaan olisi vahtimassakaan. Tänäänkin olin aamun kotona ja otin molemmat puolet kauraleivästä, vaikka ennen olisin ottanut vain puolikkaan vähäkalorisinta leipää mitä on ja järsinyt sen ilman päällisiä (jos siis joku olisi pakottamassa syömään). Olen tosiaan herkutellutkin aika roimasti, mutta minkäs teet kun jääkaappi ja pakastin on vieläkin täynnä juhlaleivosjämiä.

Aikaraja BMIn saamiseksi 18 oli toukokuun alkuun, ja se ei toteutunut. Olen siksi myös yrittänyt itselleni todistella, että tämä jäätävä painonnousu on ihan luvallista. Vaikka kuten tuossa alussa jo sanoin, tuntuu niin epäreilulta, että itse lihon hirmu nopeasti ja hirmu herkästi, kun muut eivät liho vaikka söisivät karkkeja ja kakkuja päivittäin. Tai että kun muut anorektikot ovat osastolla nenämahaletkuissa ja nutridrinkkien ympäröimänä, hekin lihovat vain vaivaisia satoja grammoja. Itse kuitenkin käyn salilla ja lenkkeilen, että kulutustakin löytyy. Kolme kiloa muutamissa viikoissa... Helvetti että se on paljon!

Miksi sitten julkaisen tämän tiedon teille? Valitin asiasta eräässä syömishäiriöstä toipuvien tukiryhmässä. Siellä sitten eräs tyttö sanoi, että harva parantumisblogia pitävä varmaan viitsii kertoa, että nyt tuli roima määrä kiloja lisää, koska häpeän ja epäonnistumisen tunne on niin suuri. Ja tottahan se on: Minua hävettää ihan hirveästi, ja tuntuu että olen tosiaan menettänyt kaiken kontrollin. Tarvitsisinko minä muka kahta leipää aamupalalla? Miksi syön keksejä kun ei ne ole kunnon ruokaa? Miksi piti ottaa toinen pala kakkua kun ilmankin olisi selvinnyt? Pelkään että paino vaan nousee ja nousee ja kohta olen sellainen soranorsu ettei pahemmasta väliä. Back to the point, ajattelin tämän ehkä rohkaisevan jotakuta. Toivottavasti joku toinenkin syömishäiriöstä toipuva siellä ruudun toisella puolella nyt tietää, että joku muukin saa painoa nopeaan tahtiin ja helposti. Olen kyllä itsekin hiukan tyytyväinen: Ehkä pian voin tulla ja kertoa kaikille että nyt, nyt olen normaalipainoinen! Vielä muutama kilo matkaa siihen. 

P.s. Olen saanut mun pyllyn takaisin, keksinsyönti ja salitreeni siis ei ollut ihan hyödytöntä!!

P.p.s. Paino, jonka otin ei ollut aamupaino, vaan otettu keskellä päivää niin, että olin syönytkin ennen... Että tarkkaa painomäärää en tiedä vieläkään, ja ei kyllä haittaakaan. 

My Japan trip in photos 1/3☆

Olette useampaan otteeseen jo toivoneet kuvia Japanin vaihtarireissustani. Nyt, nyt vihdoin olen saanut siirrettyä kuvia omalle koneelleni vanhempieni tietsikalta. Kuvia on paljon, ja en ole photoshopannut niitä, sillä olen ilman meikkiä ja persesilmän näköisenä muutenkin, joten photarointi ei paljoa tilannetta pelasta. Koska kuvia on niin paljon, en syvällisempiä selityksiä kuvien väliin heitä, ettei postauksesta tulisi liian raskasta luettavaa. Aloitan tämän postaussarjan hiukan epämääräisessä järjestyksessä, sillä näytän teille nyt kuvia toisesta isäntäperheestäni ensin, kun vietin aikaa Kanzakin perheessä. He olivat kyllä ihanin hostiperhe mitä toivoa voi! Tässä siis tosiaankin niitä kuvia, toivottavasti tykkäätte vaikka meikittömällä naamalla niissä heeboilenkin.

You have been asking would I show for you pictures from my exchange student trip to Japan. And now, finally, here those are. Here are pictures from time I spent in my second host family.

Ensimmäinen ilta uudessa isäntäperheessä. Suihkunfreshinä, ja sen näköisenäkin :D

Heti seuraavana aamuna sainkin lähteä tutustumaan Iizukan pormestariin (Tuo mustapukuinen mies minun vieressäni) ja pääsin paikalliseen lehteen. Ne oli taas niitä tilanteita jolloin minulla ei ollut pienintäkään hajua siitä, mitä olisi pitänyt sanoa...

Haastattelun jälkeen lähdimme käymään vanhassa japanilaisessa teatterissa. Kiersimme vain rakennusta, emme katsoneet mitään esitystä. Kuvassa siis oikealta vasemmalle hosti-isäni, hostisiskoni ja toisella puolellani on hostisiskoni kaksi lasta. 

 Ja samana iltana vielä koko perheen voimin lähdimme käymään syömässä _todella_ fiinissä sushiravintolassa. Sushit valmistettiin ja tarjoiltiin meille yksi kerrallaan, ja niissä oli tietty tapa jolla ne piti syödä. Aiheutin paheennusta dippaamalla muutaman sushin soijakastikkeeseen vaikkei niin olisi saanut tehdä... Hyvää kyllä oli ja en ole ikinä noin hienossa ravintolassa käynyt enkä varmaan tule enää koskaan käymäänkään.

 Mikä Japaninmatka se sellainen on jos ei yhdessäkään kissakahvilassa vieraile? Kissat on rakkaus ja kahvila oli mukava, jokseenkin olen todella nopeasti kyllästyvä ja se kahden tunnin aika kahvilassa tuntui vähän turhan pitkältä, varsinkin kun kissatkin kyllästyivät jo heti vartin jälkeen ja luippivat piiloon :'D 

 Cats, cats everywhere! Ririko halusi käydä vessassa mutta ongelmaksi osoittautuivat kissat, jotka eivät halunneet WC-tiloja luovuttaa.

 Sitten taas seuraavana päivänä olikin tiedossa vähän erikoisempaa aktiviteettia, nimittäin Iizukan Lions Clubi lahjoitti kananmunia ja tiskiainetta (???) jokaiselle verenluovuttajalle. Itse pääsin siihen lystiin mukaan ja ojentelin lahjapussit verenluovuttajille. Ilmeeni onkin luokkaa "I have no idea what I am doing", sillä tässäkin hommassa oli jokin tietty rituaali miten lahjapussin ojennuksen olisi pitänyt käydä, mutta enpähän minä tietenkään sitä oppinut ja tajunnut vaan ojentelin lahjat vähän miten sattuu tuskastuneen hymyn ja muutaman arigatou gozaimasun saattelemana.

 Kanzakin perhe oli hyvin uskovainen, ja he ehdottomasti halusivat viedä minut vierailemaan shinto-temppeliin. Paikanpäällä temppelin väki innostui minut nähdessään ja he ehdottivat, voisivatko he pukea minut mikon asuun. Suostuin totta kai, vaikka siinä 40C helteessä viisi kerrosta kangasta päällä oli aika tukalaa. Tuntuihan se tosi upealta saada tuollainen aito puku päällensä. Jokseenkin, arvatkaa vaan kahdesti kuka osasi vaihteeksi rukoiluseremonian. Minkäs teet kun ohjeet annetaan vain japaniksi.

 Lunchtime with family~

 Shoppailua! Kävimme Tenjin Coressa, missä sijaitsivat kaikki upeimmat japsibrändit mitä voin kuvitella (Okei, Princess Melodyä eikä Jesus Diamantea Fukuokasta löytynyt mutta kaikki muut!). Kävin mm. Angelic Prettyn liikkeessä, josta hostiäitini minulle osti mekon, sukat ja blousen. Kävin myös MA*RSin ja Liz Lisan kaupoissa. Kunpa olisin tuolloin tajunnut shoppailla enemmän... Noh, säästyipähän rahaa. Shoppailukierroksen jälkeen menimme risteilylle Mariera-nimisellä laivalla. Siellä tarjoiltiin hieno viiden ruokalajin illallinen. Jälleen kerran, en ole koskaan aikaisemmin ollut useamman ruokalajin illallisilla, joten upea kokemus oli!

Tällä perheellä oli kaksi asuntoa: Koti Iizukassa, ja upea loma-asunto merenrannalla Fukuokassa, Riviera Gardenissa. Valitettavasti viimekesä oli Japanissa tavallistakin kuumempi, oli lähes joka päivä rannalla suositukset, ettei siellä liikuttaisi. En siis päässyt uimaan mereen kertaakaan, eikä rannoilla näkynyt paljoa paikallisiakaan. Kävimme keräämässä muutamia simpukoita kun ilta alkoi hämärtämään ja lämpötila muuttui pikkuisen siedettävämmäksi.

Koska olin Lions Clubin vaihdokkina, oli minun osallistuttava heidän kokouksiinsa. Eipä minulla ollut niissä kummempaa roolia, noin puolentoistatunnin kokoukset käytiin japaniksi, ja yritin ymmärtää mahdollisimman paljon. Yleensä kokouksissa käytiin läpi vain projekteja ja niiden edistymisiä, laulettiin japanin kansallislaulu (Ja minä jouduin laulaa luikauttamaan joka kokouksessa Maamme-laulun, ja yhdessä kokouksessa eräät hurjat jopa yrittivät laulaa mukana :'D) ja lopuksi vedettiin perskännit. Perskännivaiheessa itse yleensä sain luvan poistua. 

 Tuossa edellä kuvatussa kokouksessa oli myös eräs tyttö isänsä kanssa. En tuntenut heitä, eikä hostiperheenikään. Tyttö oli todella mukava ja tuli juttelemaan minulle huonolla englannilla (jonka seurauksena aloimme kommunikoimaan japaniksi, vaikkei japanini mitään superhyvää olekaan. Kuitenkin asiat tuli paremmin selväksi hänen äidinkielellään), kuinka tahtoisi tutustua minuun. Hänen isänsä sitten lupautui viemään meidät Space World-huvipuistoon. Oli hauska kokemus, mutta huvipuistoista saa enemmän irti jos sinne lähtee ystävän/perheen kanssa eikä tuntemattoman. Tyttö oli tosi ihana, mutta oli hiukan kiusallisia hiljaisia hetkiä kun kumpikaan ei tiennyt mitä sanoa...

Täysin random yksinäinen kuva. Kävin otattamassa hiustenpidennykset, sillä hostiäitini sanoi, että nyt kun olet täällä tee mitä olet aina halunnut! Ei ollut edes kallista, hiusten värjäys, leikkaus ja pidennysten laitto kokonaisuudessaan maksoi 20 000 jeniä. Ja ei, en ole polttanut pilveä ennen kuvan ottoa vaikka ilmeeni ehkä kertookin muuta. Oli vain taas vaihteeksi ihan tajuttoman kuuma. 

 Viimeinen ilta ihanassa Kanzakin perheessä. Ilta oli ihana, jos poissuljetaan tuo kamala, kamala kalmari! Oli aivan järkyttävää eläinrääkkäystä, miten tuo vielä elävä eläin vain... syötiin! Ilman tappamista tai mitään... Yleensä minulle ei ruoasta tule pahaa oloa ja oksetusta mutta tällä kertaa tuli, ja vaikka kuinka epäkohteliasta se olikaan, kieltäydyin kalmarin syömisestä. Onneksi sain sitten tilattua itselleni vaihtoehtoisesti sushia. Illalla oli sitten vielä ilotulitus joen rannalla.

Viimeinen kuva hostiäitini kanssa. Ririkoakin kiinnosti :))

Tässäpä nämä nyt olisi, kakkosperheen kuvat. Tosiaan Kanzakin perhe oli aivan ihana, heitä on kyllä kova ikävä. Aion tehdä kuvapostauksen päätteeksi sitten syvällisen analyysin vaihtarireissusta, kertoa nyt sitten tielle mitä siellä kävi, miksi en ole teille aikaisemmin mitään jakanut. On jotenkin hassua, että tästäkin reissusta on jo vuosi. Aika on kyllä mennyt niin nopeaan. En uskalla luvata milloinka saan seuraavat kuvat levitykseen, toivottavasti pian! Ja pahoittelen hiukan tönkköä tekstiä. En tiedä mitä runosuonelleni on tapahtumassa, kirjoittaminen tuntuu jotenkin todella, todella haastavalta nyt. Yritän skarpata!