Postaus jonka julkistamista mietin ja mietin ja mietin... Päätin kuitenkin että koska olen jo paljastanut itseni kaikille niin menköön! :D Otin myös tätä postausta varten miljoona kuvaa omalla järkkärillä, kunnes totesin että ne kuvat olivat kaikki aivan kamalia ja julkaisen tässä nyt vain pari selfietä by iPhone. Päätin kokeilla hiukan erilaisempaa meikkiä, asu nyt ei ollut kummoinen.
Eli siis, olen jo melkein normaalipainoinen! Viime punnituksesta (about kolme viikkoa sitten) oli painoa tullut lisää +3kg. Olo on ristiriitainen: Hävettää, miten on saanutkin noin valtavasti painoa itseensä. Mitä muita paranemisblogeja olen lukenut, tytöt valittelevat parinsadangramman "painonnousua", tai vaihtoehtoisesti tuulettavat sitä kun vaaka sanoo +200 grammaa. Ja mitä minä sitten? Märsyän itseeni muutamassa viikossa kolme kiloa. Okei, varmasti painossa on nesteitä sun muuta "epäolennaista" mukana, eriävistä syistä, mutta on sitä itse tavaraakin varmasti kertynyt.
Olenkin ottanut ihan tosissaan tahtia kiinni, päätin ylkkäreiden aikaan että nyt, helvetti, syödään. Painoa on _saatava_ lisää, halusi sitä tai ei. Paino oli jo monta monta kuukautta jumittanut paikallaan, menin ylä- ja alamäkeä syömisen kanssa. Nyt sitten olen syönyt paljon kolmen viikon ajan, ja on tässä pientä edistystä: Syön nykyään aamupalan, syön sen vaikkei kukaan olisi vahtimassakaan. Tänäänkin olin aamun kotona ja otin molemmat puolet kauraleivästä, vaikka ennen olisin ottanut vain puolikkaan vähäkalorisinta leipää mitä on ja järsinyt sen ilman päällisiä (jos siis joku olisi pakottamassa syömään). Olen tosiaan herkutellutkin aika roimasti, mutta minkäs teet kun jääkaappi ja pakastin on vieläkin täynnä juhlaleivosjämiä.
Aikaraja BMIn saamiseksi 18 oli toukokuun alkuun, ja se ei toteutunut. Olen siksi myös yrittänyt itselleni todistella, että tämä jäätävä painonnousu on ihan luvallista. Vaikka kuten tuossa alussa jo sanoin, tuntuu niin epäreilulta, että itse lihon hirmu nopeasti ja hirmu herkästi, kun muut eivät liho vaikka söisivät karkkeja ja kakkuja päivittäin. Tai että kun muut anorektikot ovat osastolla nenämahaletkuissa ja nutridrinkkien ympäröimänä, hekin lihovat vain vaivaisia satoja grammoja. Itse kuitenkin käyn salilla ja lenkkeilen, että kulutustakin löytyy. Kolme kiloa muutamissa viikoissa... Helvetti että se on paljon!
Miksi sitten julkaisen tämän tiedon teille? Valitin asiasta eräässä syömishäiriöstä toipuvien tukiryhmässä. Siellä sitten eräs tyttö sanoi, että harva parantumisblogia pitävä varmaan viitsii kertoa, että nyt tuli roima määrä kiloja lisää, koska häpeän ja epäonnistumisen tunne on niin suuri. Ja tottahan se on: Minua hävettää ihan hirveästi, ja tuntuu että olen tosiaan menettänyt kaiken kontrollin. Tarvitsisinko minä muka kahta leipää aamupalalla? Miksi syön keksejä kun ei ne ole kunnon ruokaa? Miksi piti ottaa toinen pala kakkua kun ilmankin olisi selvinnyt? Pelkään että paino vaan nousee ja nousee ja kohta olen sellainen soranorsu ettei pahemmasta väliä. Back to the point, ajattelin tämän ehkä rohkaisevan jotakuta. Toivottavasti joku toinenkin syömishäiriöstä toipuva siellä ruudun toisella puolella nyt tietää, että joku muukin saa painoa nopeaan tahtiin ja helposti. Olen kyllä itsekin hiukan tyytyväinen: Ehkä pian voin tulla ja kertoa kaikille että nyt, nyt olen normaalipainoinen! Vielä muutama kilo matkaa siihen.
P.s. Olen saanut mun pyllyn takaisin, keksinsyönti ja salitreeni siis ei ollut ihan hyödytöntä!!
P.p.s. Paino, jonka otin ei ollut aamupaino, vaan otettu keskellä päivää niin, että olin syönytkin ennen... Että tarkkaa painomäärää en tiedä vieläkään, ja ei kyllä haittaakaan.
Vertailet tosi paljon itseäsi muiden sairauskertomuksiin ja kehitykseen. :/ Ei sillä ole mitään väliä, miten muiden sairaus on edennyt, parantunut, tai ottanut takapakkia; vain sinun parantumisellasi. Ymmärrän, että esim. entisten syömishäiriöisten blogeista saa vertaistukea, mutta jos huomaa vain jatkuvasti peilaavan itseään ja sairauttaan muiden kokemuksiin niin kannattaisi ehkä harkita vaikka jonkinlaista lukutaukoa sellaisista blogeista. :o
VastaaPoistaMutta tämä oli hyvä, rehellinen postaus. Olen ehdottomasti sitä mieltä että rehellisyyttä tarvittaisiin enemmän blogimaailmaan. Siten ihmiset ymmärtäisivät että todellakaan kaikkien muiden elämä ei ole ruusuilla tanssia ja välillä spontaaninkin näköiset kuvat ovat vaatineet sen 100+ kuvaa onnistuakseen ja välillä tulee syötyä keksiä ja kakkua. :3
Voi kiitos kommentistasi. Nytkun sanoit, niin huomaan joo itsekin että taitaa olla se mun ongelma just siinä, että koko ajan just kyttään mitä muut tekee ja miten muut laihtuu/lihoo ja sitten otan paineita. Voi olla ehkä ihan hyväkin nyt vieraantua kaikesta anoreksiaan viittaavastakin.
PoistaJa itsekin tykkään enemmän lukea blogeja, jossa avoimesti ja rehellisesti kerrotaan asioita :) Toivonmukaan omakin blogini olisi kiinnostavaa ja sellainen aidon tuntuinen :)
paljon onnea ja tsemppiä kaikkeen kaunotar! :)
VastaaPoistaIhana komma, kiitos <3 :))
PoistaTsemppiä ja onnea painon noususta! :)
VastaaPoistaKiitoksia kiitoksia! :)
PoistaKannnattaa oikeasti lopettaa sh-blogien lukeminen! Ne helposti vaikuttaa vaan päinvastoin alitajunnassa vaikka tarkotuksena olisikin hakea motivaatiota parantumiseen vertaistuenkautta. :/
VastaaPoistaOon huomannu joo saman, alan vaa kadehtimaan niiden hidasta parantumista jne jne :(
PoistaOnneksi olkoon - ja tsemppiä jatkossakin! Ja toi tumma tukka muuten sopii sulle hullun hyvin!
VastaaPoistaKiitos kiitos ^w^ Mulla itellä on vähä ristiriitaiset suhteet tohon peruukkiin, se näytti sen kiinalaisen mallin päässä kivemmalta... :D
PoistaHyvä hyvä! ('u')b
VastaaPoistaEi kannata vertailla itseään muihin!
Ihana meikki btw! ;;
Kiitoksia! ^w^ Mulla on vaa vissii joku sisäänrakennettu "vertaile itseäsi muihin"-toiminto, koska niin käy aina ja kaikkien ihmisten kohalla D.
PoistaKolmesta kilosta luultavasti osa nesteitä, mut väliäkös tuolla. Itellä saattaa tulla herkästikin +2kg hormonitoiminnasta johtuen, ah niin ihanaa olla nainen :D mut vaikka noin iso luku kerralla saattaa tuntua hetkellisesti pahalle niin omasta mielestä ois helpottavampaa kun kaikki tulis kerralla eikä niin että joutuu tuijottelee jokaista parinsadan gramman painonnousua vähitellen. Jos saisin ite päättää ni ottasin mielelläni +7kg heti ni pystys sulattelee kaiken kerralla :D
VastaaPoistaJoo, nesteitä tossa varmasti on, koska olin punnitusta edeltävänä iltana märsynny sipsiä ja muuta suolasta. Mutta on tossa oikeetakin painoa ja onhan se ihan hyvä et vihdoin jotai edistystä tapahtuu :)
PoistaJaksamisia paranemiseen *hali* Suurin työ varmaankin pitää tehdä juurikin oman ajatusmaailman kanssa niin uskon, että tästä sinun postauksesta on hyötyä monille sairastuneille.
VastaaPoistaMeikkisi on kaunis ja sopii sinulle tosi hyvin. Erityisesti punainen huulipuna mäntsää tummiin hiuksiin
Tosiaan on suuri työ yrittää fiksata ajatukset oikeille raiteille :I Se täs pelottaakin kauanko menee ennenkuin nämä ahdistukset ottaa ja häviää D:
PoistaJa kiitos kiitos, mäkin tykkään tosta punaisesta huulipunasta, harmiksi sitä ei kovin usein uskalla käyttää kun se on aika räväkkä :D
Mitä nopeemin paino nousee, sitä nopeemmin toi ahdistava nostamis vaihekin on ohi :) you go gurrl !
VastaaPoistaKiitos :) Tosin pelkään et kun painoindeksi on siin 18:sta, alan taas vehtaamaan koska suhteeni syömiseen on yhä sellainen, että söi mitä tahansa ja miten paljon tai vähän tahansa -> lihoo. :(
PoistaOn ollut mahtavaa seurata näin sivusta anonyymina matkaasi kohti tervettä nuorta naista. Jatka samaan malliin. :)
VastaaPoistaOih kiitoksia <3 :) Ihana kuulla ^w^
PoistaMinäkin kummastelen, miksi haluat niin kovasti olla "niinkuin muut anorektikot"? :/ Olet kuitenkin muuten niin ihailtavan rohkeasti oman tyylisesi, etkä pelkää toteuttaa itseäsi.
VastaaPoistaMielestäni sinulla on kaikki syyt olla YLPEÄ jokaisesta kartuttamastasi kilosta! Miksi ihmeessä tunnet itsesi huonommaksi, jos onnistut kerryttämään kiloja ja etenemään toipumisessa nopeammin, sehän on vaan ja ainoastaan hyvä asia! I know, se ei oo noin simppeliä, mutta toivottavasti tajuat pointin :) Älä tyttö hyvä vertaile itseäsi niihin muihin sairaisiin, kun etkös sinä nimenomaan halua tulla terveeksi...vai haluatko? Ja kuten yllä joku jo mainitsikin, mitä nopeammin saat tämän nosto-urakan tehtyä, sitä nopeammin pääset siitä ahdistuksesta eroon.
Tsemppiä girl, uskalla vaan päästää tuosta kurjasta sairaudesta irti pala kerrallaan, sitä et tule katumaan, vaan saat tilalle jotain miljoona kertaa parempaa sisältöä elämään :)
Haluan tosiaankin terveeksi ja siksi olenkin samalla itsestäni ylpeä, että tähän olen pystynyt. Vaikka as I said niin sellainen pieni häpeäntunne kaihertaa tästä lihomisesta, ja anoreksia pääni sisällä saa minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi. Ja uskon etten katumaan tule tätä paranemista, tää on jo antanut mulle nyt todella paljon :)
PoistaSun kasvot näyttää nyt jotenkin kauniimmilta (en tarkota ettetkö ennenkin olisi ollut :D) ja terveemmiltä kun on tullut vähän painoa lisää :) Tsemppiä taas!
VastaaPoistaIhana kuulla et jotain positiivista ja konkreettista :D Kiitos ^w^<3
PoistaMusta tuntuu, että sulle on tullu tissit! :D Enkä tarkoita sitä mitenkään pahalla, on varmaan vaan ne 'kamalat' kilot tullu oikeisiin kohtiin, jos pylly kerta on palaillu paikalleen ja mun silmään tuolla jotkut boobsitkin on! Naisellista muotoa! :D
VastaaPoistaHaha kiitos kiitos :D Mutta nyt joudun surukseni ja häpeäkseni tunnustamaan että mulla on push upit... :'DDDDD
PoistaHei,
VastaaPoistaSulle sopii ihan miellettömän hyvin tummat hiukset ja tälläinen meikki! Oot niin kaunis! Saa sut hehkumaan kauniisti! Rakastan tuota tummemman meikin ja hiusten kontrastia sun vaaleaan ihoon. Kaunista! Näytät tässä meikissä myös nukkemaiselta, niin kauniilta!
Älä vähättele itseäsi tai vertaa itseäsi toisiin - olet oma itsesi etkä kukaan muu ja täydellinen juuri tuollaisena, vaikka me joskus itsemme vajavaisena nähdäänkin. Sinut tehtiin sellaiseksi kun olet ihan syystä :)
Ihanaa kuulla että olet saanut kiloja, jatka samaan malliin! Olen itse sairastanut anoreksian 10v. sitten, joten tiedän minkä kanssa painit. Tsemppiä sinulle ja muista, että täällä on ainakin yksi lukija, joka on sinusta ihan mielettömän ylpeä! (vaikka toki edellisistä kommenteista käy ilmi että meitä sinusta ylpeitä on enemmänkin). Älä ikinä unohda sitä! Älä edes niinä heikkoina hetkinä :) <3
Ai-van ihana kommentti, kiitos ^w^ Olen ihan semityytyväinen tähän meikkiin joo, en ole pitkilleen alaripsiä käyttänyt niin ihan hauskaa vaihtelua, samoin kuin toi punainen huulipuna :)
PoistaKiitos tosiaan tsempistä! Toivon tosiaan että tästä pikkuhiljaa pääsis tän pahimman yli, että selviääsitten tulevaisuuden haasteista ja vastuusta :) Hienoa että itsekin olet selättänyt anoreksian <3