Jatko-osaa saarnaukselleni. Tällä kertaa pusken muffinssien sijaan tekstin väliin oman lärvini kuvia, eikö olekin mukavaa? :'D Testailin vähän erilaista hiustyyliä sekä meikkiä, mutta onnistumisesta voi olla montaa mieltä. Kerrankin sain muuten asialliset kulmakarvat piirrettyä, ja siitä tunnen hienoista ylpeyttä. En koskaan saa kulmakarvoja samannäköisiksi, varsinkin vasemmanpuoleinen tykkää käyristyä hassusti. Mutta te varmaan haluatte kuulla/lukea mitä minulla on sanottavana sallituista syömishäiriöistä, sen sijaan että kertoisin romaanin verran kulmakarvoista ja niiden vänkyryydestä. Aloitetaanpa!
Elikäs se toinen sallittu syömishäiriö on fitness! Tuliko yllätyksenä? Joo ei varmaan kenellekään. Tästä asiasta on moni kirjoittanutkin, ja kun fitness ja treenaaminen tuli pinnalle, täyttyi myös iltapäivälehdet uutisista, kuinka huomaat milloin treenaus menee yli ja kuinka treenaaminen aiheuttaa syömishäiriöitä. Ja näin sivustaseuraajana voin sanoa että kyllä, kyllä himotreenauksessakin on syömishäiriön piirteitä ja vahvasti! Olen lueskellut nyt joitakin fitnessneitokaisten blogeja, ja vaikka tytöt/naiset olisivatkin ihan normaalipainoisia, on suhtautuminen liikkumiseen ja syömiseen varsin pakkomielteistä!
Haluan heti sanoa, että minulla treenaus ei tosiaankaan ole anoreksian jatketta tai yllytä syömishäiriöön. Päinvastoin, treenaaminen on oikeastaan nostanut minua todella paljon ja kannustanut terveellisempään elämäntapaan. Tiedän, että en voi saada muodokasta kroppaa (tissejä, timmiä vyötäröä ja pyllyä) sekä lihaksia, jos jätän syömättä ja pakkoliikun. Tahdon tuloksia, ja tahdon näyttää hyvältä. Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, en halua heittää menemään kaikkia niitä saavutuksia jota treenatessa olen saavuttanut: Jos nyt lopetan syömisen, lähtee paino lihaksista ja sitten en taas jaksa mitään. Treenaaminen on antanut minulle ns. syyn syödä. Tiedän, ettei syömiseen mitään syitä tarvita, syödä täytyy vaikka makaisi vaan koko päivän sängyssä mietiskellen filosofisia ajatuksia. Lisäksi treenaaminen on tuonut sisältöä elämääni, on jotain tavoitteita ja harrastuksia. Vanhempani ovat kuitenkin aivan eri mieltä asiasta ja näkevät homman aivan toisin kuin minä, mutta oh well en enää oikeastaan jaksa edes välittää. Olen kuitenkin yksi iso pettymys heille joten tulkoot tässä pettymystä sitten lisää :'D Minnekään fitnesslavoille en tähtää, enkä kilpailemaan, haluan pitää tämän homman ihan vain harrastuspohjalla. En myöskään ala seuraamaan syömisiäni! Hiilareiden ja proteiinien kanssa sählääminen on ärsyttävin asia fitness-elämässä!
Hiilarit ja protskut, siihen voikin melkein tiivistää mikä himotreenaamisesta tekee syömishäiriöistä, minun mielestäni. Jos nyt joku salihirmu tulisi minun kanssani väittelemään, hän varmaan näkisi tämän asian aivan eri vinkkelistä kuin minä, mutta sanonpahan kuitenkin. En ole siis perehtynyt mitenkään hirmu hyvin tähän ravitsemuspuoleen. Tiedän vain niitä perusjuttuja, ja jotain nippelitietoa mitä olen jostain Hyvä Olo-lehdestä napsinut, mutten tosiaankaan ole tehnyt mitään taustatutkimusta or so on, korjatkaa siis kommenttiboksissa jos jauhan ihan täyttä shaibaa. Luin joidenkin tyttösten blogeja, jotka ovat ikäisiäni tai minua nuorempia. Tytöt kehuivat etteivät ole moneen vuoteen syönyt mitään e-koodimättöjä, ja he eivät ole sokeriin koskeneet pitkällä tikullakaan vuosiin. Joktut taas välttelevät hiilareita, hiilihydraatteihin ei kosketa koska ne ovat "hiilaripaskaa" ja täysin turhaa. Sitten vedellään niitä rahkoja ja banaaneita ja "protskujuomia", ja ateriat korjataan proteiinipatukoilla ja herajauheesta väännetyillä drinkeillä/mössöillä/leivoksilla/you name it. Jos jonnekin mennään niin omat eväät ovat mukana, että ei sitä sokrua tai hiilareita vahingossakaan omaan kehoon pääsisi.
Sama juttu kuin anoreksiassa: Anorektikko ei voi syödä suklaalevyä koska seuraavana päivänä vaaka varmasti näyttäisi +10 kiloa koska yksi suklaalevy. Treenaaja ei voi syödä suklaalevyä koska yön aikana lihakset kutistuisi olemattomiin ja jäätävä rasvakerros olisi vallannut kropan. Vai miten on? En usko että ahkeran treenaamisen ja työn tulokset tuosta noin vaan nollaantuisivat, jos pitää herkkupäiviä. Lisäksi se nyt on ihan tutkittu juttu että hiilareitakin tarvitaan (jokseenkin kohtuudella) ja suomalainen ihminen saa proteiinia aivan tarvittavan määrän perus ruoasta, niitä proteiinijauheita ei välttämättä tarvita mihinkään (paitsi ehkä siihen palautumiseen, mutta ruokavalion ei tarvitse koostua proteiinijauheista ja -patukoista). Itseäni hiukan alkoikin ahdistamaan kun niitä treenitsirbuloiden blogeja luin, kuinka he hehkuttivat miten pysyvät tiukassa ruokavaliossaan ja herkuttelevat taateleilla. Jos minulle iskee makeanhimo niin sitähän ei mitkään hedelmät poista, päin vastoin! Kun herkututtaa tahdon suklaata tai jätskiä tai pullaa! Ja tervettähän se on välillä irroitella. Tosin hiukan ihailen sitä, että joillain on niin luja halu ja tahto että pystyy tosiaan kaikesta mässystä kieltäytymään...
Ja en siis tässä tekstissä tarkoita että kaikki tosissaan treenaavat olisivat syömishäiriöisiä. En todellakaan ja ymmärrän että jos ihan "ammattitasolla" nostat punttia tarvitsee hioa omanlainen ruokavalio, mutta se on mielestäni naurettavaa ja hiukan surullistakin, jos ainoat sallitut ruoka-aineet ovat rahka, broileri, jotkut kasvikset ja jotkut hedelmät. Kaloreitahan treeni-ihmiset saavat varmasti tarpeeksi, sillä et sinä saavuta tuloksia miinuskaloreilla, mutta näin maalaisjärjellä aletaan liikkumaan ortoreksiassa, jos ei koskaan ikinä pystytä siitä tiukasta ruokavaliosta joustamaan. Itse olen hiukan alemmuuskompleksoitunut juuri siksi, etten minä voi enkä suoraan sanottuna edes halua alkaa noudattamaan mitäänrahkabroileriproteiini-elämäntapaa. Varsinkin näin vegetaristina se voisi koitua hiukan hankalaksikin (tai en minä tiedä, en ole tosiaankaan perehtynyt). Voiko minusta sitten koskaan tulla hyvää "fitnessmimmiä" jos en jätä sokereita ja hiilareita? Jos minä tuhoan sen suklaalevyn viikossa, olenko aivan ihmisraunio ja epäkelpo? :D
Toivoisin vain kaikille hyvää mieltä ja suhtautumista itseensä, ruokaan ja liikuntaan! Yritän tässä itsellenikin kovasti opettaa että itsestään voi pitää vaikkei ole se kaikista hoikin ja kaunein. Treenaamalla saan itseäni kehitettyä ehkä siihen suuntaan, milloin voisin jopa alkaa hiukan pitämään itsestäni. Se jää nähtäväksi! Toivon taas että tämäkin postaus oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. On todella mukavaa, kun kuulee että postaukseni ovat kiinnostavia ja ihmiset jaksavat jopa lukea näitä ja kommentoida, se saa tämän bloggaamisen tuntumaan aivan mahtavalta puuhalta! Olen niin otettu teistä kaikista rakkahista, että päätin pitää giveawayn nyt tässä piakkoin, vaikka alunperin meinasin säästää sen sinne kahteensataan lukijaan. Olette kuitenkin osaltanne tukeneet minua tässä paranemisprojektissa (paitsi te pari ilkeää nyymiä siellä ;< ) joten olette ansainneet palkinnon. Pysykäähän kanavalla ja kommentoikaa mitä fiiliksiä tämä postaus teissä herätti. Nyt, menen saunaan ja sitten nautiskelen iltapitsani <3
Osan 1 voit lukea täältä.
On kyllä hianot kulmakarvat!:P
VastaaPoistaTack ;D Ei onnistunukaa yhtä hienosti seuraavana päivänä :(
PoistaOli mielenkiintoinen teksti :)
VastaaPoistaMukavaa kuulla, kiitos :)
PoistaSiskoni on kasvissyöjä ja pyrkii vegaani ruokaa käyttämään aian kun mahdollista ja siitä tuli mieleen tämä linkki minkä hän postasi tämän vegaani bodybuilderesita: http://freefromharm.org/health-nutrition/vegan-bodybuilder-displays-superhuman-strength-destroys-misconceptions/ eli kyllä se on mahdollista olla jopa PAREMMASSA KUNNOSSA vegetaristi-vegaani valiolla fitness ihmisenä kun mitä nyt tässä esitit ;) On väärin luulla etteikö kasviksista saisi proteiinia in gfact kasviksissa one enemmän proteiinia kun lihassa tai maitotuotteissa. Itse en tähän suuremmin ole perehtynyt kun normi ruokavaliolla meen mutta sisko aina innostuu kertoon miulle näitä infojaan ja löytöjään! :)))
VastaaPoistaPostaus oli kyl mielenkiintonen. Tiedän myös fitness mimmejä jotka välttävät kaikkee herkuttelua ja epäterveellistä mutta sitten kun lähetvät bilettämään niin se alkoholi ja drinkit onkin Ok! Ja eräänkin ihmisen kanssa tuli juurikin keskustelua aiheesta fitness ja alkoholi niin hän töksäytti suoraa miulle, että se alkoholin kalorimäärä-sokeri kyllä kuluu illan aikana pois kun tanssii.... Ehkä jos teet jotain oikeesti kunnon tanssia ja oikeesti tanssit siellä baarissa, kun kilpalavalla mutta kun se jäi siihen, että otetaan muutamia askelia heilutetaan pyllya ja heitetään käsiä ilmaan. Juu-uuuh alkoholin kalorit palaa samaa vauhtia kun lasit tyhjenee :D No en jäänyt ko asiasta väittelemään koska yksinkertaisesti ei kannata edes yrittää. Tää on musta yhtä ironista kun porukka menee burgerille tilaa sen aterian ja sitten pyydetään light juoma ettei vain pääse sokeria elimistöön. No eipä siinä mitään. Jättäisitte edes ne ranskikset vaikka pois tai vaihtasitte salattiin...
ja koska blogger on tyhmä tulee toinen puoli kommentista erikseen..
Jatkuu...
VastaaPoistaEn ole syömishäiriöinen enkä ole koskaan ollut. Olen vaan luonnostani aika tikku, pienikokonen ja mä käytännössä elän hillareilla, sokerilla, rasvalla ja mitä nyt ikinä vaan voi kuvitella paitsi että olen absolutisti. Enkä ole fitness ihmisiä yhtään... ainoo liikunta mitä nyt harrastan on vatsatanssi ja tällä hetkellä en käy tunneila vaan harjottelen itsekseni sillon kun siltä tuntuu. Itseäni huvittaa suunnattomasti, kun porukka oletta et oon super fitness friikki ja tiukalla ruokavaliolla ja ne ilmeet sitten kun täräytän pari kertaa päivässä kahvi tauoilla sen juustokakun palasen tai vastaavan, kahvin kermalla + 3-5tl sokeria ja ihmetys (myös kateus siitä että teen näin) on suuri. Totean vaan, että kiitos geenit ja kiitos ihanasta kakusta keittiö! Ja sen jälkeen alkaakin tää treenaus kysely, et mitä mä treenaan et pysyn hoikkana mutta syön tälleen ja vastaus on en treenaa yhtään mitään :DD voi niitä ilmeitä....
On hienoa että jotkut panostaa siihen niin paljon ja saa sen toimiin itselle en ikinä ikinä vois alottaa mitään mikä rajais mun syömisiä sun muuta: rakastan liikaa ruokaa ja hyvää sellaista. Kai se on vaan hyvät miulle sitten xD Mutta ei tässä kyllä on kirouskin oikeesti välillä kun porukka kyselee ja ihmettelee (viimeisenä tulee kätevästi aina se vihjaus että mä varmaan käyn yrjöömäs kaiken myöhemmin tai jotain...hyvin hyvin rasittavaa...) Mutta huolestuttavaa on varsinkin se, kun itteeni nuoremmat tytöt ihannoi miten hoikka oon ja yritän selittää, että syön ihan normisti ja herkuttelen just nii paljo ku haluan enkä treenaa ja sitten se,että se ei ole aina ihan hyvä: koska lets face it: Kuka hiisi haluaa ostaa reippaasti päälle parikymppisenä vaatteensa lastenosastolta? Todeta ettei normi kauppojen liiveistä löydy sopivia itselle ja sen takia käyttää se 100e/rintsikka? Yrität löytää hyvää business jakkua/takkia ja 34 jää auttamatta liian isoksi jos ei muualta niin tisseistä viimeistään? Ja en edes alota bikineistä ja miten toivotonta on yrittää nayttaa niissä hyvältä edes jotenkin? Kun se nyt vaan on fakta: jos olet pieni ja laiha myös olet sitä ja ne mitä näät lehdiossä laihoista malleista yms bikineissä niin on shopattuja, että ne näyttää sille että on tissit kun ei ole paitsi jos on silikonit :D No niin ehkä voisin lopettaa ranttaamisen pieni, laiha = huono asia kun yrität löytää vaatteita. Ihmisiltä on kadonnut realiteetit ihan täysin omasta koosta.
Marilyn Monroe oli kokoa US16 ja Jumalaisen Upea! Joten ei pitäis huolehtia liikaa koko lapuista vaatteissa, painosta tai siitä mitä syö... se on vaan elämän rajoittamista miun mielestä. Kaikki on erilaisia, eikä kaikki todellakaan ole Monroita mutta ei myöskään niitä skinny kokoa 0 catwalkeilla. Eikä tarvitse olla. Vaan juuri sellainen kun itsellä on hyvä olla :)))
Tosi mielenkiintoinen toi vegaani-linkki! Itseasiassa kyllä mä sen tiesin että proteiinit sun muut saa vegetaristina ihan helposti, ei siihen sitä lihaa välttämättä tarvita. Esim. pavut, ruusukaali ja tietenkin tofu ovat varsin proteiinipitoisia. Niistäkin tosin jotkut treenaajat valittaa, koska ne sisältävät myös hiilareita...
PoistaTuo alkoholijuttu on tosi huvittavaa kyllä, itekin tiedän monia jotka eivät siihen suklaalevyyn koske mutta siideri ja kuohari sitten maistuvatkin :'D En usko siihen väitteeseen että jos tanssit koko illan saat kalorit poltettua, sillä itselleni on ravintoterapeuttikin sanonut että alkoholin kalorit "lihottaa helpoiten", koska niistä ei ole kropalle mitään hyötyä. Että jos sun täytyy nyt 1000 kaloria syödä niin syö se mieluummin suklaana tai pullana kuin alkoholina :'D Itseasiassa tähän aiheeseen liittyen oli iltalehdessä just sopivasti yks artikkeli liittyen siihen meneekö treenaaminen ja tulokset hukkaan jos ryyppäät kerran. voisin etsiä sen tähän ja linkata.
Ihana kuulla että jollakulla on vielä ruokaan tuollainen rento suhde :D Minusta herkut on hyviä ja niitä saa ja pitääkin kuluttaa XD Eri juttu jos rupeaa ihan oikeasti jokin diabetes lähestymään, mutta niin kauan kun ei ole hätiämitiä niin mikäs siinä :) Life is so short, you have to enjoy it! Itse olen kyllä vähän outo anorektikko, koska thinspiraatio ei oo koskaan iskeny muhun ja oon pitäny anorektikkoja (sellaisia jotka ihan oikeasti oikeasti ON laihoja) mitenkään kauniina, aivan hirvittävinä suoraan sanottuna. Kuten joku sanoi, onnea ja elämäniloa huokuva kroppa on paljon kauniimpi kuin kituva ja kuoleva :3
Lisää vegaani noista jutuista löytyy kun googlailee vegaani fitness tai muuten vaan fegetaristi/vegaani jutuista. Internet on siitä ihana että nykyään se antaa tietoo kaikesta, toista se oli joku 20 vuotta sit :D Hmm ja sitten sua saattas kiinnostaa sellanen kun Montignac Method http://www.montignac.com/en/the-montignac-method/ , ite oon monta kertaa miettinyt et, aloittaisko tän elämän tavan (se ei sii oo mikään hiien dieetti van oikeesti pysyvä elämän tapa), omalla kohalla sen takia että tulis syötyy paremmin ja sais painon pysymään tasassa, alottaisin suoraan siitä 2 vaiheesta koska mun ei painoo tarvii pudottaa yhtään... eikä tarviis vahtia sitä painoo (mulla kun nopee ruuansulatus aiheuttaa ongelmia). Sellanen nainen kun Adora Batbrat on syönyt tän mukaan jo yli 10 vuotta ja hän kirjottelee blogissaan aiheesta (googleta adora batbrat montignac method löytyy useita postauksia). Muttta toistaseks ennoo ite viel saanut aikaan edes alottaa vaikka kirjaa aihgeesta onkin hyllyssä sun muuta infoo... Ehkä mä sit kun ennoo köyhä opiskelija voin sen alottaa...
PoistaSun ravintoterapeutti on todellakin oikeessa. Hmm pitääpäs googlata jos löytäisin tuoin artikkelin! Onneks diabetes ei aiheudu sokerin syömisestä: mulla varmaan olis iskenyt se jo monta vuotta sitten :D Ja on just tärkeetä että, et nää laihuudessa mitään kaunista: ei se oikeesti ole... Mä välillä toivoisin että olisin astetta muodokkaampi mutta omille geenetille ei voi mitään :C Mä nyt vaan satuin periin laihan ihmisen geenit ja se on välillä kirous :D Mutta ruoka maistuu ja pakkohan se on kun kattelee kaikkia ihania reseptejä ja maku elämyksiä ei siinä enää jaksa miettii kaloreita tai mitään. Sen verran ja siten pitää syödä et jaksaa ja on hyvä olla :)
Tässä tää juttu: http://www.iltalehti.fi/terveys/2014050218255913_tr.shtml?ref=kn
PoistaMielenkiintoinen linkki taas, pitää oikee perehtyä tarkemmin!! Se on sääli kun omille geeneilleen ei voi mitään, mutta mitä teikäläisen blogiin kurkistin niin sä oot sellainen hoikkimus joka kuitenkin näyttää kauniilta ja terveeltä! Sulla ei oo posket lommollaan ja silmänaluset loista sadan kilometrin päähän :'D Kaunis olet ¨^w^
Joo se on kyl aika julmaa jos alat jotain herkkukakkua syömään ja sit laskisit siitä kalorit... EN suosittele ja eipä niillä mitään merkitystäkään ole :)
hahaha Joo-o tästä sais kirjottaa useemminkin varsinkin Suomalaisille... Meidän alkomahoolin kulutus on kuitenkin aika kovaa.
PoistaOi kiitoksia *___* No ruoka pitää hyvänä kyllä <3 Enkä siitä luovu äkkiä!! :D Kalorilaskenta on jotain ihan järkyttävää... muutama kaveri tekee sitä ja mulla menee aina hermot jos käy niiden kans ulkona tms nii ne aian tivaa kalorimääriä ja sit on kauheen vaikeeta aina ja argh! Hahah Parasta kuitenkin on ne niiden ilmeet kun mässytän meneen ihan mitä vaan ja ne kauhistelee kaloreita xD No iteppä sen valitsivat.
Tosi hyvä postaus! :) Itsekkin koitan pitää huolta siitä ettei syömiseni ja treenailu menisi ihan liiallisuuksiin..
VastaaPoistaSe on hyvä pitää mielessä! Menettää kyllä kaiken saavutuksen jos liikunta ja syönti ei ole balanssissa ; <
Poistatosi hieno postaus, joka on mielestäni täynnä asiaa :) sulla on tosi terve tapa suhtautua treenaamiseen, juuri tuollaista sen pitääkin olla! on hienoa, että oot löytänyt treenaamisesta syyn syödä :) ilman syömistähän treenaaminen olisi turhaa, ja juuri säännölliset ruokailut ovat tärkeitä. oon itsekin alkanut hieman perehtyä treenaamiseen ja terveelliseen syömiseen, ja pakko myöntää että treenaamisesta saa myös hyvän ja energisen olon :)
VastaaPoistaTotta! Se fiilis rankan treenin jälkeen, kun saa vaan löhöytyä <3 Treenaaminen tosiaankin on mukavaa ja helppoakin :) Kiitoksia kommentistasi <3
PoistaJoakinen järkevä treenaaja pitää boosti päiviä joko kerran viikossa tai vaikka joka toinen viikko yhtenä päivänä. Eli silloin mätetään naamaan ihan just sitä mitä haluaa.
VastaaPoistaoon luullu et noi on vaan urbaanilegendoja :o Sillä mitä ite oon just joidenkii fitnesmuijiin blogeja lukenu, ni ne on vaa ollu sillee et tosiaan evät koskaan koske pitkällä tikullakaan sokerihöttömättöihin :( Tosin on mul kaveripiireissä sellasii treenaajii jotka pitää noit boostauspäivii, ja heillä nyt suhtautuminen treenaamiseen ja syömiseen on imo ihan terveellä pohjalla :)
PoistaJes, kerranki joku puhuu asiaa! :) Eli sinä. En vois olla enempää samaa mieltä sinun kanssa tuosta asiasta. Hyvä, että edes jollakin on tuollainen terve suhtautuminen. :---) P.S. Oot tosi nätti ja sun postauksia on OIKEESTI tosi kiva lukea.
VastaaPoistaIhanaa kuulla <3 <3 Ja kiitoksia oikein, oikein paljon kehuista ja kommentista, I'm touched *w* <3
PoistaNämä molemmat tekstisi olivat todella hyviä. Osaat kirjoittaa vakuuttavasti ja kuitenkin niin että nämä jaksaa raskaasta aiheesta huolimatta lukea, vaikken minäkään ole oikeastaan anoreksiaan törmännyt ja en asiasta mitään tiedä.
VastaaPoistaItse luen blogiasi muotijuttujesi vuoksi koska minusta sinulla on todella inspiroiva tyyli. Eli lukisin vaikka kaksikin postausta kulmakarvojen piirtämisestäkin : D Itse en osaa edes että uskaltaisin yrittää, haha.
Hiiii mukavaa että osaan kirjoittaa asiallisesti ja mielenkiintoisesti :) Halusin ottaa asiat esille että ihmiset miettisivät vähän suhtautumista syömiseen ja liikkumiseen, mitä se nykyään on :3
PoistaJa kiitoksia *w*
Hmmm. Tää nyt herätti ajatuksia tämä postaus, eikä varmaan edes yksin minussa vaan muissakin. Mua päällimmäisenä jäi vähän kaivelemaan tää kun kaikki fucking fitness on niiiiiiin muotia ja jokaisella on joku treeniblogi nykyään (toivottavasti tästä ei tuu sellasta! :) oot yks mun suosikeista meinaan!) niin tota sanaa 'fitness' käytetään ihan turhan löyhin perustein. Oikeastihan fitness (tarkotti se nyt englanniksi sitten kuntoa tai whatever) on kuitenkin ns. urheilulaji, on bikini- ja bodyfitnessiä. Musta tää kenenkään normaali salilla käynti ja kuntoilu ei todellakaan pitäisi edes nykyään olla missään 'fitness'-hashtagin alla, koska kuka tahansa voi ja saa harrastaa liikuntaa. Itteeni lähinnä kyrpii nykyään kun urheilen vain omaksi iloksi ja terveyden vuoksi, niin oikeasti saleilla ihmiset katsoo pahasti, että eikö tolla edes ole mitään tavoitetta olla kisalavoilla 2015!
VastaaPoistaHuoh, sori, avauduin. ei ollut tarkoitus. :D Kiva että treenaat ja haluat syödä sen mukaisesti, mutta unohdettas nyt herranjestas toi #fitness tuolta kokonaan kun ei kerta olla body- tai bikinifitnessiin treenaamassa. Voi jos noi syömispakkomielteiset treenibloggarit tajuais sen, että fitness harrastuksena tähtää vaan siihen yhden päivän upeeseen kisakuntoon ja sit off-seasonilla saa elää jo vapaammin. Tuntuu että noi hörhöt nykyään vaan käyttää fitnessiä tekosyynä että voi elää 24/7 kitudieetillä ja yrittää joka päivä näyttää siltä kuin olisi valmis kisalavoilla. Älä sä hairahda siihen, oot huippu ihan ilman fitness-elämääkin! :)
....Nyt lopetin, sorry vielä :D
Ei just hyvä kommentti, ja kiva että otit tällaisen kannan esille! :D Joo siis en oikein keksinyt mitään korvaavaa sanaa sanalle "fitness", ja usko tai älä mä mietin pitkään mitä sanaa käyttäisin, sillä fitness särähtää omaankin korvaani. Mut sit joku "treenaaminen" tms kuulostaa niin... tyhmältä :D En ala mitään "fitness" tai treeni tai urheilu tai u name it blogia pitämään, sillä silloin kun työnnän itteni salille olen niinkin hehkeän näköisenä kuin verkkareissa ja t-paidassa ja ilman meikkiä hiukset sekaisin (Kuten huomaat jos instaani seuraat :D ) ja en noudata mitään elämäntapaa. Olen kuitenkin päättänyt tosiaan ryhdistäytyä niin liikkumisen kuin syömisenkin suhteen. Fitnessvillitys vituttaa itteenikin ja enemmän ärsyttää et iteki oon siihen hairahtanut hiukan XD Mut no worries mitään treeniblogia tästä ei tuu :)
PoistaKiva kuulla et tykkäät mun blogista <3 ^w^
Vitsi sulla on ihanan suuret silmät ! :)
VastaaPoistaOih, kiitos ^w^<3
Poista