Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treeni. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Fitness inspiration is here again☆

Se on täällä taas, nimittäin hirmuinen treeni-into! Olen taas innostunut tästä fitnessbuumista, mikä minulla itseasiassa oli aika tasan vuosi sitten. Eihän se kauaa vuosi sitten kestänyt, kyseessä oli vaan vaihe. Salilla käyn edelleen ja liikun aktiivisesti, mutta ei siitä mitään elämäntapaa minulle tullut ja ehkä ihan hyvä niin. Nyt kuitenkin taas hetkellisesti muuttuu ääni kellossa!
Koulussa on ollut kiirettä ja muuttoa sun muuta on riittänyt. Salilla käymisestä on tullut ongelma paristakin syystä; Ei ole joko aikaa mennä salille, tai sitten kun on, on juuri se ruuhka-aika. En tykkää mennä salille arkisin klo 16-20, sillä silloin siellä tuntuu olevan puoli Helsinkiä. En jaksa jonottaa laitteisiin ja tuntuu, että siinä odottelussa menee aikaa hukkaan. Käyn siis Fitness24Sevenin saleilla, ja varsinkin Sörnäisten sali on ruuhka-aikaan niin täynnä, että siellä iskee vain jumalaton ahdistus päälle. Haluan treenata omassa rauhassa enkä niin, että joku on kokoajan hengittämässä niskaani tai ihan iholla kiinni. Tässä asiassa Vesanto oli kivempi: Sali oli useimmiten tyhjä, tai jos ei ollut niin treenaamassa oli 1-4 muuta. Sai vaihdella laitteesta toiseen juuri omassa tahdissa. Salimaksut eivät myös päätä huimanneet, ja sen 10-50€ vuodessa maksaa ihan kuka tahansa. Varmasti saisin lisää liikkumavaraa salilla jos maksaisin enemmän ja menisin jollekin kalliimmalle salille. Mutta koska budjetointi, on tuo 20€ kuukaudessa ehdoton maksimi minkä minä suostun maksamaan. Tähän syynä on se, että tuntuisi turhalta maksaa isompia summia salista, jolla en välttämättä ehdi käymään kovin usein. As I said, on koulukiireitä ja matkustelua ja kotihommia. Aina ei salille ehdi, ja joskus käy niin että koko kuukauden aikana ehdin treenaamaan tasan kaksi kertaa. Sydämeen sattuisi jos joutuisi maksamaan 60€ kuukaudessa salikortista ja salia pääsisi hyödyntämään tasan kerran tai kaksi. Lisäksi usein menen salille vain pyörähtämään, teen esimerkiksi vain yhdellä laitteella jotain tiettyä liikettä tai juoksen puolituntia ja lähden jo tämän jälkeen kotiin. Siksi myöskään tällaiset kertakortit ei meikäläiselle ole kauhean fiksu valinta.
Liittyen edellämainittuun, ärsyttää minua suunnattomasti ne "What's your excuse?" ja muut vastaavat lausahdukset. Aina ei vain salille ja treenaamaan ehdi, eikä silloin ole mitään tekosyitä. Ja mitä sitten vaikka olisikin? Ei aina tarvitse olla ylireipas, vaan voi myös mähöstää kotona tekemättä mitään järkevää. Olen yleensä koulussa 6-16 välisenä aikana, ja sen jälkeen on tenttiin lukua ja juuri niitä kotitöitä. Välillä on myös kivaa ihan vain olla, nähdä kavereita yms yms. Monella muullakin on varmasti sama tilanne. 
Kelien lämpeneminen on saanut minut taas innostumaan kuitenkin lenkkeilystä kaikista eniten! Lenkkeily ja juokseminen on ihanaa rentoutumista ja sitä oman ajan ottoa. En oikeastaan kuuntele musiikkiakaan muutakuin vain lenkkeillessä. On yksi päivän parhaista hetkistä laittaa kuulokkeet päähän ja lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan. Tässä lajissa myös huomaa kehityksensä niin hyvin, kun jaksaa mennä aina vaan pidempiä matkoja. Lenkkeily on tosi monipuolista, kun voi valita reitin fiiliksen mukaan, mennä yksin tai yhdessä, kuulokkeet päässä nollaten tai luontoääniä kuunnellen ja syvällisiä pohtien. 
Näin liikunnan innon palatessa olen myös alkanut kiinnittää huomiota ruokavaliooni. Olen innostunut terveellisistä ruoista. Olen päässyt kokeilemaan kaikenlaista uutta, josta ajattelin teillekin reseptejä jakaa kun niiden aika koettaa (Tässä on vielä loput New Yorkin matkasta, muutama ostos esiteltävänä ja viime viikonlopusta tulossa tekstiä, kauheaa ja kivaa miten paljon sitä onkaan blogattavaa!). Olen mm. kokeillut erilaisia smoothieita, joihin olen hurahtanut aivan täysin. On kivaa kun voi käyttää luovuuttansa erilaisten sekoitusten tekemiseen, ja varsinkin lehtikaali on minulle uusi tuttavuus johon ihastuin täysin. Inkivääri on myös päässyt suureen rooliin ja pyrin käyttämään sitä as much as possible. Teetä juon yhä runsain määrin, niinkuin aikaisemminkin. Sen terveysvaikutuksista en nyt mene takuuseen täysin, mutta ainakin mielelle ja aineenvaihdunnalle se tekee hyvää. Olin ennen ahkera The Ouncen asiakas, mutta pakko myöntää, että olen nyt enemmän tykästynyt Théhuoneen teemakuihin.
Koska "fitnessvillitys", on mukana tullut tietysti fitnessblogit ja lifestyleblogit jotka ovat olleet lukulistalla. Tarttuipa mukaan jo menneiltä Stockmannin hulluilta päiviltä halpa Fit-lehti, joka oli Stockkalla erityistarjouksessa. Kävi hyvä tuuri, ja vieraillessani Vesannolla sain äidiltäni kasan vanhempia Fit-lehtiä luettavaksi, tukemaan tätä nyt käynnissä olevaa vaihettani. Ja kuin sattuman kauppaa, alkaa myös Fitnesspäiväkirjat-ohjelma, jota varmaan muutama jakso tulee katsottua jo ihan vain Venla Savikujan takia. Treeniblogeista lukulistalleni päätyy kuitenkin harva blogi. En ole kiinnostunut mistään proteiinijauhe-himotreeni-kisakunto- blogeista, vaan enemmänkin juuri terveellisiä elämäntapoja korostavista sekä tällaisesta arjen treeniharrastuksesta. Eipä noissa Fit-lehdissäkään mitään suuremmin minua koskettavaa ollut, muutama artikkeli ja kivat reseptit. Esimerkiksi juuri innostus smoothieihin tuli tuosta kuvassa olevasta lehdestä, jossa oli juttua detox-mehuista. Mehulinkoa tms minulla ei ole, enkä raaski tuhlata montaa kallista hedelmää pieneen mehushottiin, mutta smoothieita voin samoilla resepteillä tehdä.
Taustani tietävät ja muistavat voivat olla rauhassa, ei nyt ole kyse mistään laihduttamisesta tms. Herkuttelen yhä, mutta pyrin tekemään sen terveellisemmin. Taisiis, terveellisemmin. Ostan herkkuni mieluiten Punnitse & Säästästä. Vaikka kalorimäärät ovatkin hurjat, nautin mieluummin hyveeni suklaacashewpähkinänä tai carobparapähkinänä, kuin levyllisenä Milkaa (Ei siinä, olen lähdössä ylihuomenna Saksaan ja luultavasti raahaan kilotolkulla Milkaa mukanani Suomeen...) Onpahan edes jotain hyvää, kuten pähkinän terveelliset rasvat. Sokeri on ehkä pahin asia mitä harrastan. Voisin elää pelkällä sokerilla. Oli minulla tuossa kausi, kun kaikkea mahdollista stressinpoikasta kehittyi, että elin lähinnä vain kekseillä ja pullalla. Liikuin myös tosi paljon, joten lihomista ei tapahtunut, mutta huhhuh en todellakaan halua nähdä poikkileikkausta verisuonistani. Hiilihydraattimössöä tuli vedettyä enemmän kuin tarpeeksi, ja kaikki hyvä ja terveellinen ja nimenomaan suolainen ruoka jäi pois. Nyt on siis hyvä harrastaa pientä sokerivieroitusta ja olen ihan semihyvin selvinnyt. Tottahan se on, että pahimmasta sokerihimosta selviää syömällä täyttävä oikea ateria. Tässä kuitenkin kaihertaa se menneisyys, ja pakko myöntää että isojen annosten syöminen tuntuu yhä tosi pahalta. Ison annoksen syöminen pelottaa ja on hankalaa, mutta paketti keksejä tulee puputettua pienemmällä kynnyksellä, koska määrä on näennäisesti vähempi. Noh mutta hiljaa hyvä tulee ja olen nyt opettanut itseni syömään hyvää ja ravitsevaa ruokaa, ja onhan tämä kokkaaminen ihan kivaakin! Tehtiin eilen poikaystävän kanssa ekaa keraa bataattiranskiksia, ja melko hyvinhän ne onnistui, mitä nyt osa jäi vähän vetisiksi. Kuten tuolla aiemmin lupailin, aion kyllä piinata teitä ruokakuvilla ja resepteillä tässä tulevaisuudessa!

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Se sallitumpi syömishäiriö 2/2☆

Jatko-osaa saarnaukselleni. Tällä kertaa pusken muffinssien sijaan tekstin väliin oman lärvini kuvia, eikö olekin mukavaa? :'D Testailin vähän erilaista hiustyyliä sekä meikkiä, mutta onnistumisesta voi olla montaa mieltä. Kerrankin sain muuten asialliset kulmakarvat piirrettyä, ja siitä tunnen hienoista ylpeyttä. En koskaan saa kulmakarvoja samannäköisiksi, varsinkin vasemmanpuoleinen tykkää käyristyä hassusti. Mutta te varmaan haluatte kuulla/lukea mitä minulla on sanottavana sallituista syömishäiriöistä, sen sijaan että kertoisin romaanin verran kulmakarvoista ja niiden vänkyryydestä. Aloitetaanpa!
Elikäs se toinen sallittu syömishäiriö on fitness! Tuliko yllätyksenä? Joo ei varmaan kenellekään. Tästä asiasta on moni kirjoittanutkin, ja kun fitness ja treenaaminen tuli pinnalle, täyttyi myös iltapäivälehdet uutisista, kuinka huomaat milloin treenaus menee yli ja kuinka treenaaminen aiheuttaa syömishäiriöitä. Ja näin sivustaseuraajana voin sanoa että kyllä, kyllä himotreenauksessakin on syömishäiriön piirteitä ja vahvasti! Olen lueskellut nyt joitakin fitnessneitokaisten blogeja, ja vaikka tytöt/naiset olisivatkin ihan normaalipainoisia, on suhtautuminen liikkumiseen ja syömiseen varsin pakkomielteistä!
 Haluan heti sanoa, että minulla treenaus ei tosiaankaan ole anoreksian jatketta tai yllytä syömishäiriöön. Päinvastoin, treenaaminen on oikeastaan nostanut minua todella paljon ja kannustanut terveellisempään elämäntapaan. Tiedän, että en voi saada muodokasta kroppaa (tissejä, timmiä vyötäröä ja pyllyä) sekä lihaksia, jos jätän syömättä ja pakkoliikun. Tahdon tuloksia, ja tahdon näyttää hyvältä. Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, en halua heittää menemään kaikkia niitä saavutuksia jota treenatessa olen saavuttanut: Jos nyt lopetan syömisen, lähtee paino lihaksista ja sitten en taas jaksa mitään. Treenaaminen on antanut minulle ns. syyn syödä. Tiedän, ettei syömiseen mitään syitä tarvita, syödä täytyy vaikka makaisi vaan koko päivän sängyssä mietiskellen filosofisia ajatuksia. Lisäksi treenaaminen on tuonut sisältöä elämääni, on jotain tavoitteita ja harrastuksia. Vanhempani ovat kuitenkin aivan eri mieltä asiasta ja näkevät homman aivan toisin kuin minä, mutta oh well en enää oikeastaan jaksa edes välittää. Olen kuitenkin yksi iso pettymys heille joten tulkoot tässä pettymystä sitten lisää :'D Minnekään fitnesslavoille en tähtää, enkä kilpailemaan, haluan pitää tämän homman ihan vain harrastuspohjalla. En myöskään ala seuraamaan syömisiäni! Hiilareiden ja proteiinien kanssa sählääminen on ärsyttävin asia fitness-elämässä!
Hiilarit ja protskut, siihen voikin melkein tiivistää mikä himotreenaamisesta tekee syömishäiriöistä, minun mielestäni. Jos nyt joku salihirmu tulisi minun kanssani väittelemään, hän varmaan näkisi tämän asian aivan eri vinkkelistä kuin minä, mutta sanonpahan kuitenkin. En ole siis perehtynyt mitenkään hirmu hyvin tähän ravitsemuspuoleen. Tiedän vain niitä perusjuttuja, ja jotain nippelitietoa mitä olen jostain Hyvä Olo-lehdestä napsinut, mutten tosiaankaan ole tehnyt mitään taustatutkimusta or so on, korjatkaa siis kommenttiboksissa jos jauhan ihan täyttä shaibaa. Luin joidenkin tyttösten blogeja, jotka ovat ikäisiäni tai minua nuorempia. Tytöt kehuivat etteivät ole moneen vuoteen syönyt mitään e-koodimättöjä, ja he eivät ole sokeriin koskeneet pitkällä tikullakaan vuosiin. Joktut taas välttelevät hiilareita, hiilihydraatteihin ei kosketa koska ne ovat "hiilaripaskaa" ja täysin turhaa. Sitten vedellään niitä rahkoja ja banaaneita ja "protskujuomia", ja ateriat korjataan proteiinipatukoilla ja herajauheesta väännetyillä drinkeillä/mössöillä/leivoksilla/you name it. Jos jonnekin mennään niin omat eväät ovat mukana, että ei sitä sokrua tai hiilareita vahingossakaan omaan kehoon pääsisi.

Sama juttu kuin anoreksiassa: Anorektikko ei voi syödä suklaalevyä koska seuraavana päivänä vaaka varmasti näyttäisi +10 kiloa koska yksi suklaalevy. Treenaaja ei voi syödä suklaalevyä koska yön aikana lihakset kutistuisi olemattomiin ja jäätävä rasvakerros olisi vallannut kropan. Vai miten on? En usko että ahkeran treenaamisen ja työn tulokset tuosta noin vaan nollaantuisivat, jos pitää herkkupäiviä. Lisäksi se nyt on ihan tutkittu juttu että hiilareitakin tarvitaan (jokseenkin kohtuudella) ja suomalainen ihminen saa proteiinia aivan tarvittavan määrän perus ruoasta, niitä proteiinijauheita ei välttämättä tarvita mihinkään (paitsi ehkä siihen palautumiseen, mutta ruokavalion ei tarvitse koostua proteiinijauheista ja -patukoista). Itseäni hiukan alkoikin ahdistamaan kun niitä treenitsirbuloiden blogeja luin, kuinka he hehkuttivat miten pysyvät tiukassa ruokavaliossaan ja herkuttelevat taateleilla. Jos minulle iskee makeanhimo niin sitähän ei mitkään hedelmät poista, päin vastoin! Kun herkututtaa tahdon suklaata tai jätskiä tai pullaa! Ja tervettähän se on välillä irroitella. Tosin hiukan ihailen sitä, että joillain on niin luja halu ja tahto että pystyy tosiaan kaikesta mässystä kieltäytymään...
Ja en siis tässä tekstissä tarkoita että kaikki tosissaan treenaavat olisivat syömishäiriöisiä. En todellakaan ja ymmärrän että jos ihan "ammattitasolla" nostat punttia tarvitsee hioa omanlainen ruokavalio, mutta se on mielestäni naurettavaa ja hiukan surullistakin, jos ainoat sallitut ruoka-aineet ovat rahka, broileri, jotkut kasvikset ja jotkut hedelmät. Kaloreitahan treeni-ihmiset saavat varmasti tarpeeksi, sillä et sinä saavuta tuloksia miinuskaloreilla, mutta näin maalaisjärjellä aletaan liikkumaan ortoreksiassa, jos ei koskaan ikinä pystytä siitä tiukasta ruokavaliosta joustamaan. Itse olen hiukan alemmuuskompleksoitunut juuri siksi, etten minä voi enkä suoraan sanottuna edes halua alkaa noudattamaan mitäänrahkabroileriproteiini-elämäntapaa. Varsinkin näin vegetaristina se voisi koitua hiukan hankalaksikin (tai en minä tiedä, en ole tosiaankaan perehtynyt). Voiko minusta sitten koskaan tulla hyvää "fitnessmimmiä" jos en jätä sokereita ja hiilareita? Jos minä tuhoan sen suklaalevyn viikossa, olenko aivan ihmisraunio ja epäkelpo? :D 

Toivoisin vain kaikille hyvää mieltä ja suhtautumista itseensä, ruokaan ja liikuntaan! Yritän tässä itsellenikin kovasti opettaa että itsestään voi pitää vaikkei ole se kaikista hoikin ja kaunein. Treenaamalla saan itseäni kehitettyä ehkä siihen suuntaan, milloin voisin jopa alkaa hiukan pitämään itsestäni. Se jää nähtäväksi! Toivon taas että tämäkin postaus oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. On todella mukavaa, kun kuulee että postaukseni ovat kiinnostavia ja ihmiset jaksavat jopa lukea näitä ja kommentoida, se saa tämän bloggaamisen tuntumaan aivan mahtavalta puuhalta! Olen niin otettu teistä kaikista rakkahista, että päätin pitää giveawayn nyt tässä piakkoin, vaikka alunperin meinasin säästää sen sinne kahteensataan lukijaan. Olette kuitenkin osaltanne tukeneet minua tässä paranemisprojektissa (paitsi te pari ilkeää nyymiä siellä ;< ) joten olette ansainneet palkinnon. Pysykäähän kanavalla ja kommentoikaa mitä fiiliksiä tämä postaus teissä herätti. Nyt, menen saunaan ja sitten nautiskelen iltapitsani <3

Osan 1 voit lukea täältä.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Get up and go jogging!☆

Ihanaa kun on taas lämpöisemmät kelit ja aurinko paistaa! Olen innostunut aamulenkkeilystä oikein kunnolla, nytkun tosiaankin aamulla on valoisaa ja sopivan lämmintäkin. Tuuli on kettumainen kaveri, mutta juuri siksi aamulenkkeily onkin parhautta, koska aamulla vielä on suhteellisen tyyntä. Itselläni myös vaikuttaa se että aamulla on vähemmän liikennettä ja minä lenkkipolulla ei ole kauhean seksikäs näky. 
Yksi aamu sitten vetäisin uudet vermeet päälle, ja pakkohan sitä oli sitten itsekseen poseerata ja ottaa jos jonkinlaista selfietä (ja vähän belfietäkin, niistä ei kyllä tule tänne kuvaa, huokaiskaa helpotuksesta!). Tässä kuvaa meikästä ilman meikin häivää sekä vaatetuksesta!
Paitarakkaus! En kyllä kadu hetkeäkään että sijoitin tuohon paitaan. Se on tosi mukava päällä (noh, perustoppi) ja sitäkin kivemman näköinen! Näytänkin vähän noissa kuvissa siltä että ne on otettu ennen kahdeksaa aamulla, mutta enpä minä mikään hehkeämpi ilmestys olisi ollut paria tuntia myöhemminkään. Enkä varsinkaan lenkin jälkeen, kun naama punaisena, hikisenä ja hiukset räjähtäneenä olisin kotoutunut. En tajua miten jotkut voivat olla niin siloisen ja sievän näköisiä, kun ottavat itsestään selfieitä salitreenien jälkeen instagramiin: Mitä itse olen instagrammeilua salin jälkeen harrastanut niin... Noh, kuvista voi olla montaa mieltä. (P.s. Jos teillä on tylsää, voitte etsiä tusinahaaraisia hiuksia ylläolevasta kuvasta! Kampaajallekin pitäisi mennä mutta saa nähdä milloin saan itseni sinne järjestettyä.)
Top: Björn Borg, pants: PIECES, shoes: Adidas
Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin, olen aika ylpeä siitä, miten paljon olen lenkkeilyn sarallakin kehittynyt. Ennen tämän saman matkan juoksemiseen meni minulla tunti. Kokonainen tunti. Nyt selviän parhaimmillani tasan puolessa tunnissa. Olen myös pidentänyt lenkkejäni, ja yritän parhaillaan tehdä ennätystäni ja juosta 10 kilometriä. Melkein olen onnistunut, 9,70km oli ennätykseni. Noh, ehkä vielä joku päivä. Ongelma nyt on se, että kun kunto sallisi niin motivaatio on nolla, ja joudun vähän välisin itseni pakottamaan pitemmille lenkeille. Onneksi nyt säät ovat sen verran mukavat, että siinä on motivaattoria kerrakseen! 
Minulle saa btw lahjoittaa uudet kuulokkeet. Skullcandyt hajosivat, ja nyt minulla on jäljellä vain nuo säälittävät napit, jotka eivät lenkkeillessä pysy korvilla ei ollenkaan. Ilman musiikkia taas on tylsää mennä pidempää matkaa, mutta kettumaista se on sekin että joutuu juoksemaan kädet korvilla että napit pysyisivät paikoillaan. What a hard life...

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Fitness fashion☆

Tiedän että moni siellä ruudun toisella puolella jo vääntelehtii ärtymyksestä, että taas tätä fitnesspaskaa! Älkää huoliko, en minä ole fitnessblogia perustamassa, mutta kun liikunta minullekin kuitenkin on harrastus, olen päättänyt panostaa siihenkin. Olen tehnyt parit hankinnat, jotka sopii tänne bloginkin puolelle laitettaviksi. 

Harrastan juoksulenkkeilyä, ja nyt viimeisen puolen vuoden sisällä on salitreenitkin astuneet kuvioon. Juoksulenkkeilyä olen harrastanut ihan ala-asteelta asti, jokseenkin anoreksiaan sairastuminen nollasi kaikki saavutukseni ja jouduin käytännössä aloittamaan alusta. Nyt olen taas päässyt kehittymään ihan kivasti, ja lenkkini ovat pidentyneet siitä kahdesta kilometristä 7-8 kilometriin. Mitään virallisia vermeitä minulla ei lenkkeilyä varten ole, talvisin on tullut juostua laskettelutakki ja toppahousut jalassa, kesällä on päällä vähän mitä sattuu. Nyt minulla on ollut ongelmaa mitä pistää lenkille lähtiessä päälle! Ilman takkia paleltuu ja tämä ainainen tuuli ja viima puskee tavan hupparista lävitse. Kuitenkin laskettelutakki on aivan liian paksu näihin keleihin. 

Kaupungilla kierrellessäni tein löydön. En edes etsinyt itselleni takkia, tämä asia pälkähti mieleeni oikeastaan vasta kun pengoin Spirit Storen vaaterekkejä ja tämä tarttui käteeni:
Voitteko kuvitella, täydellinen takki minulle! Vaaleanpunainen kultaisilla yksityiskohdilla. Himempää juoksutakkia saa etsiä. Kyseessä siis Everlast-merkkinen takki, ja tosiaan löysin sen täysin vahingossa Flamingon Spirit Storessa. Kävin pienen tahtojen taiston tämän takin suhteen, rakastuin tähän kyllä ensi silmäyksellä, mutta kun katsoin hintalappua tuli vähän paha olo. Olin oikeasti ihan peeaa, ja jätin takin liikkeeseen. Kämpälle palattuani minua alkoi hirmuisesti kaduttamaan, koska juoksutakkia ihan oikeasti tarvitsen. Ja suoraan sanottuna en usko että nätimpää takkia tulisin löytämään. Illalla googletin löytyisikö Everlastin Suomen/USAn nettikaupasta samaa takkia halvemmalla, mutta tuloksetta. Seuraavana päivänä kävin noutamassa takkirakkauden kotiin, vaikka hinta riipaisikin. Mutta ajattelin, ettei sitten seuraavaan viiteen vuoteen ainakaan tarvitse vastaavaa takkia lähteä ostamaan. Ja mitä nyt olen päässyt takkia käyttämään niin hyvä tuo on ollut!
Mainitsinkin Indiedays-tapahtumapostauksessa että saimme tapahtumasta lähtiessämme yllätyspussit, joissa oli erilaisia lahjoja ja alennuskuponkeja. Kupongeista ainoa jonka käytin oli Björn Borgin-alennuskuponki! En ole koskaan käynyt edes heidän liikkeessään, ja oikeastaan ensikosketus koko brändiin tapahtui Indiedayssin tapahtumassa. Rakastan värejä, ja treenivaatteissa neonpinkkiin sonnustautuminen ei ole mitenkään pahasta, vaikka arkipukeutumisessa se olisikin hiukan silmiinpistävää. Meninkin liikkeeseen etsimään treenitoppia itselleni, ja pitkän pähkäilyn jälkeen päädyin kuitenkin mustaan toppiin, sillä pinkeistä oli koot loppu. 
Mukaan tarttui myös kahdet pikkarit, sillä niitä ei koskaan voi olla liikaa ja liikuntaan tarkoitetuttuja alusvaatteita minulla ei edes ole urheilurintsikoita lukuun ottamatta. Ja koska niissä oli tarjous, antoi se lisäsyyn ostaa kyseiset parit. Liikkeessä kyllä tuli aikamoinen valinnanvaikeus, ja pyörin siellä suhteellisen pitkään kahteenkin otteeseen. Mitä nyt olen noita vaatteita käyttänyt, voin todeta että tulen Björn Borgin vaatteita ostamaan vastaisuudessakin. Nyt toistaiseksi kuitenkin olen treenivaatteidenkin suhteen fine, sillä sain ostettua myös juoksuhousut sekä treenihousut, joten näillä mennään nyt sitten vähän aikaa!