Mitä minulle kuuluu?☆

Sorry, this time only in Finnish.

Lupailinkin teille postausta siitä, mitä minulle nykyään kuuluu ja miten minulla menee. Tarkoitus tehdä tämä postaus on ollut jo piiiitkään, olen tehnyt jo pari videota ja muutaman luonnoksen, mutta poistin ne kaikki. Ne olivat jo vanhentuneita ja jotenkin (varsinkin videot!) tökeröitä. Kaikenlaista on kerennyt sattumaan, niin hyvässä kuin pahassakin, ja en tiedä mistä tässä nyt aloittaisin. 

Aloitetaan nyt sitten sillä minkä oletan ihmisiä eniten kiinnostavan, eli miten minä pärjään anoreksian kanssa. Ja hyvin minulla menee. Ylämäkeä ja alamäkeä on menty, mutta en ole onneksi sortunut laihduttamaan. Ajatukset ovat myrkkyä yhä, ja vihaan kroppaani. En ole oppinut selättämään ajatuksia siitä, että en liho vaikka herkuttelisin, en liho jos syön normaalia ruokaa. Syömään olen oppinut ja herkuttelen vähän liikaakin ehkä. Paino kuitenkin on pitkään jumittanut paikoillaan, ja vielä pitäisi saada kiloja lisää että olisin normaalipainon alarajalla. Se hiukan hirvittääkin, kun tuntuu että näytän jo nyt niin isolta, ja silti pitäisi saada niinkin monta kiloa tulemaan takaisin...

Treenaaminen on auttanut paranemisprosessissa huimasti! Minulla se ei ole mennyt liiallisuuksiin ja en ole siirtynyt syömishäiriöstä toiseen. Kun käyn salilla, tiedän liikkuneeni, ja tiedän tarvitsevani kaloreita että kunto pysyisi hyvänä ja saisin tuloksia. Salilla käynti on antanut minulle "luvan syödä", ja pystyn samalla ottamaan menetettyä lihasmassaa takaisin. Tosiaan en ole mitään ortoreksiaa kehittämässä, sillä en aio hankkiakaan mitään proteiinilisiä tai vahtia syömisiäni. Yritän nyt vain rakentaa normaalin, terveen suhteen ruokaan, syömiseen ja liikuntaan. Lisäksi salilla käynti ja lenkkeily on muutenkin minulle hyvästä, sillä nyt on ollut niin paljon kaikkea stressinpoikasta muidenkin kuin syömisten suhteen. Avohoidolla jatkan selviytyimistäni tästä taistelusta, jokseenkin minun osaltani toivon tämän olevan jo voiton puolella. Nyt yritän saada itseni tuntemaan minäni hyväksi ja että voisin elää itseni kanssa sovussa. Ei enää nälkiinnyttämistä ja typerää vehtaamista. Siihen ei ole paluuta. Huomaan kyllä vieläkin tosiaan, että jos olen päivän syömättä, tanssin voitontanssia ja tuuletan "saavutuksestani", ja vaihtoehtoisesti jos olen herkutellut niin ahdistun ja syyllistän itseäni. Pelottaa vaan kovasti, kauanko vielä tätä kestää ja opinko mahdollisesti tästä koskaan pois?

Muutakin stressiä siis on elämässäni ollut. Mainittakoot niistä YO-kokeet ja koulun loppu. Olen ollut luku"lomalla" tässä vajaa pari kuukautta, ja lukemista tosiaan on sisältynyt tähän jaksoon aika roimasti. Olen myös saanut helpoittavan tiedon, nimittäin saan lakin keväällä! Viisi ainetta kirjoitin kokonaisuudessaan: Uskonto, maantieto, äidinkieli, englanti ja ruotsi. Alustavat tulokset ovat M, M, M, C ja C. Uskonnon ja maantiedon ämmät ovat jo ihan varmaa tietoa, mutta kolme jälkimmäistä vasta alustavia arvioita. Enkkuun olen hiukan pettynyt, sillä osaan englantia, mutta kuten blogiani enkuksi lukevat tietävät, että pikkuvirheitä tulee ja nehän sitten pisteitä laskee... Noh, olen kuitenkin ihan tyytyväinen jos M:n paperit minulle sitten napsahtaa. Yo- juhlatkin ovat sitten tosiaan tiedossa viimeinen päivä toukokuuta, ja juhlamekko on aiheuttanut minulle päänvaivaa. Tykkään shoppailla ja tykkään mekoista, mutta juhlamekot eivät ollenkaan ole minun juttu ja jotenkin motivaatio shoppailuun on ollut nolla (!!!). Käänsin yksi yö koko Zalandon ylösalaisin ja yritin etsiä jotain nättiä mekkoa mutta ei niin ei. Kaikki olivat joko tylsiä, tai jos jokin nätti mekko löytyi niin hintaa olikin sitten 600€. Haluan mekon jota voi käyttää muulloinkin. Noh, etsintä jatkuu! Löysin upean mekon Jesus Diamantelta, mutten uskalla alkaa tilailemaan nyt ulkomailta, koska olen lopen kyllästynyt tullailuun ja postikulujen arvuutteluun. 

Kokeisiin liittyen, kävin nyt tässäkuussa kaksissa pääsykokeissa, ja toivon mukaan kesäkuussa olisi tiedossa lisääkin. Nyt voin varmaankin jo paljastaa, että kävin DIAKin ja Metropolian pääsykokeissa, "Degree programme in Social services". Suomeksi sanottuna sosionomin koulutukseen pyrin. Metropolian kokeesta jäi vähän huono maku suuhun, sillä ryhmätehtävässä samaan ryhmään kanssani tuli tyttö, joka ei kyllä suunvuoroa paljon suosinut antamaan muille. Anna siinä nyt sitten itsestäsi hyvä kuva kun yksi suu vaahdossa huutaa asiaansa ja muut eivät saa sanottua väliin yhtikäs mitään... Eikä voi oikein siihen kirjalliseen kokeeseenkaan nojautua, sillä kaikesta lukemisesta ja valmistautumisesta huolimatta se ei kovin loistokkaasti mennyt. DIAKkiin elättelen toivoa, sillä heidän kokeeseensa osasin vastatakin ja yksilöhaastattelu on mielestäni ryhmätehtävää parempi juuri tuollaisten tilanteiden välttämiseksi. Tosin ymmärrän, että yksilöhaastattelut ovat työläämpiä järjestää, varsinkin kun Metropoliakin on niin iso yksikkö. Sain kutsun myös Laureaan, mutten sinnä pääse matkustamaan ; _ ;

Kuten voitte arvatakin, on minulla siis edessä muutto! Ja tosiaan, olen niin onnellinen, sain kämpän Helsingistä! Olen aina sanonut, että ihan unelmaa olisi saada asunto Vallilasta tai Sörnäisistä, mutta hintojen takia olen kuitenkin ajatellut ettei se tule toteutumaan. Nyt kuitenkin serkkuni ystävän kautta sain itselleni järjestettyä kämpän unelma-alueeltani! Vaikkei koulupaikasta ole varmuutta, otan asunnon silti vastaan. Mitä minä opiskelemattomana Vesannollakaan tekisin? En mitään. Tuntuu tosi hyvältä ajatella että pääsen täältä sivistyksen pariin niin pian, ja että tosiaankin unelmat alkavat käydä toteen. Kuvassa ylhäällä näkyykin kuvaa kämppäni kattoterassilta. Olen oikeasti kerrankin aika onnekas. Nyt vain pelottaa kun olen niin avoimesti asiaa hehkuttanut että jotain takapakkia tulee tämänkin asian suhteen...

Nyt sitten on vielä jäljellä hiukan päälle kuukausi tällaista "epämääräistä" aikaa. Se menee työhakemuksia täytellessä ja kokeisiin lukiessa. Ja tietysti lenkkeillessä ja treenatessa. Minulla on paha tapa (välillä se tietysti on ihan hyväkin, myönnettäköön) että innostun kauhean nopeasti kaikesta ja rupean toteuttamaan hyviä suunnitelmiani, ja sitten tulee jokin este ettei suuri suunnitelma pääsekään toteutumaan. Vähän samalla tavalla kävi nyt, kun järjestin itselleni työpaikan Italiasta! Se oli jo kaikin puolin vain lähtöä vaille valmis. Sitten kuitenkin aloin miettimään: Mielenterveyteni ei ole niin vakaalla pohjalla, että voisin lähteä vuodeksi pois Suomesta, kaikkien läheisten ja tärkeiden ihmisten luota. Japaninmatka kummitteli mielessäni vieläkin, että jos anoreksiani räjähtääkin käsiin taas, jos olenkin aivan yksin koko vuoden ja jos ihmiset olisivatkin minulle ilkeitä. Rakastan matkailua ja haluan lähteä reppureissaamaan tai vaihto-oppilaaksi tai työharjoitteluun ulkomaille, mutta ehkä nyt on parasta, että rauhassa tasaan oloni, ja lähden vasta sitten. Toivon mukaan tässä ollaan hengissä vielä parin vuoden päästäkin.

Huhhuh kun taas tuntuu siltä että unohdin n. puolet kaikista niistä asioista joista minun piti teille kirjoittaa. Ehkä otan joitain asioita yksittäiseen käsittelyyn erikseen. Olen muutenkin tässä taas miettinyt ihan blogini suuntaa, ja alan pitämään sellaista ns. yleismaallista blogia, että kirjoittelen ja postailen tänne vähän "mistä sattuu". Suunnittelin nimittäin että olisin perustanut sivublogin, jonne kirjoittelisin mielipidepostauksia ja ituhippeilyasiaa, mutta omat hermot eivät riittäisi kahden blogin ylläpitämiseen. Haluan panostaa blogiin ja siksi päätin nyt yhdistää nämä kaikki minulle tärkeät asiat samaan paikkaan. Tulevaisuudessa luultavasti kirjoittelenkin tänne asu- ja ostospostauksien lisäksi myös mielipiteitäni enemmän, ja jotein syvällisempiäkin postauksia. Haluan blogini olevan minun näköiseni, mutta haluan myös että lukijakunta pysyisi tyytyväisenä, ja että kykenisin tarjoamaan mielekästä luettavaa. Siksi, jälleen kerran, muistutan että palautetta saa aina antaa, ja postausideoita milloin tahansa! Nyt olen taas aktivoitunut tämän bloggailun suhteen, kuten varmasti olette huomanneet. Nautin blogaamisesta ja on mukavaa, kun on paljon aiheita ja asiaa!

Pitääkin nyt muuten kiittää teitä, on ollut tarkoitus sanoa tämä jo pidempään, mutta iso, iso kiitos teille siitä, että olen saanut yli 150 lukijaa täyteen! Se on ollut minulla sellaisena tiettynä rajapyykkinä. Vanhassa blogissani oli enimmillään vain 150 lukijaa, ja nytkun sen olen saanut tässä uudessakin täyteen, olo on mahtava! Kiitoksia teille kaikille siitä, seuraava etappi on luonnollisesti se 200 lukijaa, jonka kunniaksi totta kai järjestän jotain spessumpaa ;)

Nyt siirryn keittiöön! Pääsiäisen kunniaksi kestitsemme parit perhetuttavat, joten lähden avustamaan. Hyvää pääsiäsenaikaa teille kaikille!