keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Meeting beautiful Momo☆

Pitkästä pitkästä aikaa tapasin ystävääni Momoa. Momo oli Japanissa vaihdossa ja palasi takaisin Kotisuomeen tuossa jokunen aika sitten, joten olikin korkea aika vaihtaa kuulumisia teekupposen äärellä. Olin eilen koulussa pitkän päivän, joten en jaksanut gyaruilla. Päätin kuitenkin laittautua hiukan tavallista enemmän, ja käyttöön pääsikin Myrreltä saamani sailorkauluksinen paita, sekä Saksasta ostamani shortsit.
 Upea Momo ihanassa Japanista ostetussa mekossansa.
Vaikka kämppä onkin isompi kuin edellinen, on tämä asu- ja muidenkin kuvien ottaminen lievä ongelma. Eipä sitä kunnon yhteiskuvaakaan saanut otettua vaan piti änkeytyä makkariin, jossa tausta on... noh, kaoottinen. Plus että taustavalo aiheutti haastetta.
 Headbow: 2ndhand, shirt: Ank Rouge, shorts: New Yorker, shoes: from Berlin

Hyvin se pari tuntia kuluikin, kuin siivellä. Joimme teetä tosiaan samalla kun Momo keroi Japaninmatkastansa sekä tulevasta Helloconista, johon itse en ole osallistumassa. Hellocon siis on Helsingissä järjestettävä lolitamuotitapahtuma, johon on kunniavieraiksi tulossa Angelic Prettyn pääsuunnittelijat Maki ja Asuka. Heidän lisäksi kaikki ihanat ihmiset joita tapahtumaan on tulossa olisi houkuttanut, olisi ollut mukava nähdä kaikkia. Mutta koska en enää loleile koen sen hiukan outona mennä kyseiseen tapahtumaan gyaruna saati sitten casuaalina. Helloconiin totta kai on tervetulleita myös kaikki ei-lolitat. Itse nyt kuitenkin skippaan tapahtuman tällä(kin) kertaa ja pyrin näkemään ihmisiä ihan privaatisti sitten. Nyt palaan taas kouluhommien ääreen, viimeiset esseet ja seminaariesitykset kasaan ja sitten voikin kahdeksi kuukaudeksi huokaista kouluhommista.

5 kommenttia:

  1. Olit niin sievä tuossa asussa! Oli ihana viettää aikaa, kiitos kun sain tulla c:!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ii voi kiitos ^_^ <3 Nähdäänhän pian uudestaan taas!

      Poista
  2. Miten kivoja vaatteita :) Tulee vaan niin kevät mieleen :)

    VastaaPoista