Noniin nyt tiedossa sitten kuvasaldoa itse reissusta, kun kaikki materia on jo esitelty tärkeysjärjestys köhköh. Joo, lähdimme siis torstaina kohti lentokenttää joskus vähän ennen kahtatoista, minä suoraan koulusta ja poikaystäväni suoraan töistä. Lennon lähtöön oli aikaa jonkun verran, joten menimme premium loungeen istuksimaan ja märsyämään sen minkä ehti.
Loungessa oli kyllä ihanan rauhallista! Ei porukkaa oikeastaan ollenkaan. Muutaman tunnin sitä aikaa siellä sai kulutettua kunnes lento sitten lähti.
Ja ruokaa, taas. Kunnon bloggaaja kuvaa jopa lentokonesafkat. Pakko kyllä sanoa että oli tämä vegan version aika kuivaa, ihan kirjaimellisesti. Tuo jälkkärikin on poikaystävältä nyysitty. Mutta eipä kyllä kaiken loungessa mätystämäni jälkeen pahemmin ollutkaan nälkä vielä tässä vaiheessa.
Lento meni tosi nopeasti, olin varautunut suuremmankin luokan tylsistymiseen matkan aikana, sillä junamatkat kotiin (~4 tuntia) ovat yhtä tuskaa. Oltiin kuitenkin perillä tosi nopesti, ja oli kivaa kun kello ei vielä New Yorkissa ollut paljoakaan. Lennon jälkeen poikaystäväni soitti puhelun ja sanoi että mennään lentokentän eteen taksipaikoille odottamaan kyytiä. Ja huhhuh, ajatuksia kerkesi lentää laidasta laitaan kun siinä seisoin ja katsoin niitä epämääräisiä miehiä huutamassa epämääräisten autojen kyytiin. Mutta sitten:
Poikaystäväni yllätti ihan toden teolla! Matkasimme siis lentokentältä hotellille limusiinilla. On nyt sitten tuollainenkin kokemus hankittu! Harmi kun en saanut kunnon kuvaa otettua, olin sen verran hämilläni ja onnessani etten oikein kyennyt tajuamaan mitään.Kuitenkin oltiin sen verran väsähtäneitä ettei mitään ihmeempiä sitten enää samana iltana tehtykään. Haettiin vähän evästä hotellille ja kyhjöstettiin siellä suunnitellen huomista. Osaisinpa (lue: jaksaisinpa opetella) käyttää kameraani niin että yökuvaus onnistuisi paremmin >_< No tässä joitain ikuistusyrityksiä hotellihuoneen ikkunasta. Ei kyllä välity kuvista tunnelma alkuunkaan yhtä hyvin kuin miltä se oikeasti näytti.
Seuraavana päivänä oli tarkoitus kiertää nähtävyyksiä ja kävellä, koska perjantai oli ainoa päivä jolle oli luvattu nättiä säätä. Ja hyvä että menettelimme näin, sillä kaksi seuraavaa päivää satoi enemmän vähemmän. Totta kai oli lähdettävä katsomaan sitä tunnetuinta nähtävyyttä;
Kävimme ihmettelemässä myös WTC-iskujen uhrien muistomerkkiä. Pakko myöntää tämä aukko sivistyksessäni, etten tiennyt moisen olemassaolostakaan. Oli aika vaikuttava viritelmä se, kuvaaminen oli hankalaa, mutta toivottavasti kuvista saa edes jonkinlaiset mittasuhteet selville.
Muistatteko, kun minulla oli hirmuinen hääkuume päällä? Nyt kaikkien kiireiden keskellä ja yli puolenvuoden televisiottomuuden seurauksena Say yes to the dress- ohjelman ja muiden kaltaistensa katsominen on jäänyt oikeastaan kokonaan. Mutta kun sain tietää että New Yorkissa on heidän liikkeensä, niin arvatkaa vaan halusinko mennä ihmettelemään!
Olin odottanut vähän jotain näyttävämpää, kun tietää liikkeen hintatason. Hintataso oli myös syy miksemme sisälle menneet, olisi ollut ehkä hiukan epäkorrektia sinne mennä turisteilemaan kymmenientuhansien eurojen desingmekkojen keskelle. Nomutta nytpähän on tämä mesta nähty.
Koska liikuntaa oli jonkun verran päivän mittaan tullut, päätimme käydä testaamassa perinteisen dinerin. Oli tosi hyvää, ei käy kieltäminen. Mutta must admit että kun neljä päivää syö ruokaa luokkaa tuo, niin vähän iskee stoppi päälle. Ja salaatinpuute! Tilasin kasvishampurilaisen, niin olisin olettanut siinä olevan edes salaattia/sipulia/tomaattia. Noh nyt oltiin lomalla, joten ei ole niin nuukaa!
Tässä eka osa, torstailta ja perjantailta! Seuraavaksi sitten kuvia viikonlopulta. Ja hei, hyvää pääsiäistä teille rakkaat lukijat <3
Kivan kuuloinen reissu ! :)
VastaaPoistaJoo tosi kivasta reissusta oliki kyse ^_^
PoistaVaikuttipa kivalta reissulta! :)
VastaaPoistaKivaa kyl olikin! ^_^
PoistaDon't feed the ducks, kommenttien taso 10+++.
VastaaPoistaJoo ei myö niitä ruokittukaa, joku random tossa :D Ja kommentit saa olla any taso u want! (Y)
PoistaEi vitsi! Olittekohan samassa hotellissa ku me 2012! Mikä toi teidan hotellin nimi oli?
VastaaPoistaYhyy, haluun uudelleen New Yorkiin! En ehtiny shopata kunnolla, ja luonnonhistorian museosta jäi paljon kiertämättä. Ja monessa muussa paikassa ei ehditty käydä ollenkaan.
No joo siis olishan tuollakin saanut rahat kulumaan jos ois halunnut :D Onneksi oli niin lyhyt aika ja onneksi olin pihillä tuulella :(
PoistaHotellin nimi oli Country Inn & suites by Carlson :)
Haha! Mein hotelli (Howard Johnson Long Island City) oliki muutaman korttelin päässä, mutta noi samat "piiput" näky tosiaan myös meidän hotellin ikkunasta.
PoistaVoi vitsit kuullostaa ihanalta ja vielä toi limusiini kyytikin!! Hyvän miehen oot löytänyt ;-)
VastaaPoistaJoo nii oon, oon tosi onnekas kun tommosen oon napannut <3 <3 :) Olin kyl tosi yllättyny ku se limusiini siihe eteen ajo, jos ois mun ilmeestä otettu kuva ni huhhuh :D
Poista