And here comes part two of our New York pictures. Sain tiivistettyä tämän kahteen postaukseen, vaikka nyt tätä toista osaa tehdessäni huomasin hiukan sekoilleeni päivissä ja olen jo unohtanut mitä tapahtui minäkin päivänä. Onneksi kuvista näkee päivämäärät, huhhuh, onneksi muistini on huono mutta lyhyt. Olen juuri palautunut Berliinistä, ja olen hiukan stressaantunut siivoamisen ja tenttiinluvun parissa. Olen juuri sellainen persoona joka järjestää itsellensä ongelman muunmuassa kaikesta, ja tällä hetkellä stressaan juurikin siivoamisesta, tentistä, hyvien kuvien saamisesta blogiin sekä hiukan rahasta ja ulkonäöstä. Ehkä tämä tästä järjestyy. Mutta pidemmittä puheitta, tässä kuvia New Yorkin reissulta!
Tämä kuva olisi kuulunutkin jo edelliseen settiin mutta mutta, menkööt nyt tässä. Etsittiin jotain muuta syömistä kuin rasvaista, ja kauppakeskuksesta löytyi kuin löytyikin pieni take away- sushimesta, josta tämän laatikollisen ostimme ja jaoimme. Oli yllättävää kuinka vähän sushimestoja Nykistä löytyi, verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai vaikka ihan rakkaaseen Suomeemme. Tuntuu että sushiloita on joka kulmalla, mutta New Yorkista niitä sai etsiä. Onkohan siellä sushin aikakausi jo mennyt vähän ohi, vai eikö sikäläisiä sushi vain kiinnosta?
Nämä koulubussit olivat niin sympaattisia. Niitä ajeli joka paikassa, mutta koskaan niissä ei ollut ketään kyydissä.
Random katukuvia. Yritimme etsiä erästä kirpparia, ei löytynyt ; _ ;
Tulipahan Starbucksneitsyys korkattua tällä reissulla. En ole ikinäkoskaan kyseisessä kahvilassa käynyt, sillä tietyllä tapaa vastustan koko puljua useammastakin syystä (kalliit hinnat, ketjukahvila, hipsterimesta, epäeettisyys...) mutta sen verran hölläsin että kun kerran kahvilan synnyinmaassa ollaan niin käydään nyt testaamassa. Hinnatkin olivat hitusen halvemmat. Ei nyt mikään järisyttävä kokemus mutta vanilla frappuccino oli kyllä ihan hyvää. Oli yllättävää, kuinka Starbuckseja oli todella paljon ja jokainen kuppila oli täynnä! Ihme että kaikkiin riitti asiakkaita. Mäkkäreitä ei sen sijaan kovinkaan montaa näkynyt.
Pakollinen turisteilukuva Broadwayllä. Kuten kuvasta huomaa, tuuli ja ihan vähäisen.
Että sellaisia kuvia meidän reissulta! Tässä olikin kaikki minun kameralla ottamani fiksut/semifiksut kuvat jotka julkaisukelpoisia olivat. En oikein kehdannut ja jaksanut kameraa raahata jokapaikkaan, joten siksi paljon hienoa ja jännää jäi taltioimatta. Ja kuten alussa mainitsin, varhaisdementiani vaikuttaa jo siinä määrin etten muista edes mitä kaikkea kirjoittamisen arvoista tapahtui. Tässä on ollut niin paljon kaikenlaista muutaman kuukauden sisään, ettei aivoni ilmeisesti jaksa taltioida kaikkea tätä tietoa. Tulin myös juuri Berliinistä kotiin, joten siinäkin on paljon muisteltavaa. Saksanreissusta en postausta aio varsinaisesti tehdä, sillä jätin kameran kotiin. Ajattelin että olen lomalla, mutta parista asiasta on pakko väsätä teille pientä postausta! Loppuun vielä muutama kännykkäkuva.
1. bussilippu New Jerseyn(?) puolella olevaan outlet myymälään. 2. junarata joka ei herättänyt suuria luottamuksen tunteita
1. ja 2. Käytiin siinä shoppailun ohessa sitten (taas) american dinerissä. Tilattiin puokkiin chiliranskikset ja kummallekin omat hampparit. Harmitti hiukan kun ei tajuttu että soosi ranskanperunoiden päällä olikin lihaisaa, joten ne jäi minulta sitten sivusuun. Sainpahan ketsuppihymynaaman! Vegehamppari sen sijaan oli oikein hyvää (Y)
1. Ennen lähtöä vielä viimeinen kuva hotellihuoneen ikkunasta. 2. Kävimme sitten myös testaamassa paikallisia todella terveellisiä ja ravitsevia vohveleita. Hyviähän ne tietenkin olivat kuin mitkä!
Yritän kovasti nyt opetella photoshopin ajamista, että saisin kuvista hiukan laadukkaampia. Kriiseilen täällä enemmän kuin kovasti kuvieni laadusta, ja yritän saada asiaan muutosta. Seuraaviin postauksiin siis, saatte seurata kehitynkö tässä kuvankäsittelyssä ollenkaan :'D
Mitäääh ettekö te oikeesti löytäny sushi ravintoloita? :DD Ite kun käyn nii niitä tursuaa joka kadunkulmasta. Sitten kun menet uudelleen Nyc:iin nii kannattaa mennä Chinatowniin, sieltä löytyy ne parhaat :)
VastaaPoistaAi onks siellä niitä oikeesti paljonkin? :D Ei jotenkin kävelly meitä vastaan. Tosin Chinatownissa ei kyllä tullut käytyäkään. Nooo next time then :)
PoistaKivoja kuvia, tässähän tulee ihan reissukuume! :) Olen aina halunnut käydä NYC:issä!
VastaaPoistahttp://justsayinghianne.blogspot.fi/
Joo suosittelen kyllä kovasti, finskillä tulee aina välillä tosi hyviä tarjouksia, ni kannattaa sit vaan pakata laukku ja lähteä! :)
Poista