perjantai 20. tammikuuta 2017

*:・✧Tokyo haul! Clothes!✧・゚:*

Vaikka koenkin olevani muotibloggaaja, _vihaan_ kuvata vaatteita blogiin. Siksi tämänkin postauksen teko on venynyt ja venynyt, ja vasta nyt sain aikaiseksi väkertää tämän valmiiksi. Tuntuu, etten vaan kertakaikkiaan osaa kuvata vaatteita, jotka eivät ole päällä. MA*RSin takki onkin tullut esiteltyä jo päällä, kun en siitä saanut minkäänlaista, edes epäedustavaa kuvaa napattua. Toivottavasti näistä kuvista edes joistakin saa jotain iloa irti. Kuitenkin on kiva päästä esittelemään Tokio-ostoksia paremmin, kuitenkin kyseessä on vähän spessumpia ostoksia kuin mitä jostain normi Berliininmatkalta tulisi tehtyä. 
Uutenavuotena Japanissa myydään fukubukuroita, eli lucky packeja eli yllätyspusseja. Niitä tuli ostettua vain kaksi tänävuonna, mutta tämä Delyle Noirin fukubukuro oli ihan unelmien täyttymys! Muilta brändeiltä, jotka itseäni kiinnostavat, ei sellaisia tänävuonna tullutkaan. Ihana kuitenkin että tämän yhden edes pääsin nappaamaan itselleni!

Tällainen oli paketin sisältö! Mukana tuli vielä Delylen kantiskortti, josta olen oikein extrainnoissani! Tietty sitä mokomaa ei löytynyt nyt tähän hätään, hyvällä tuurilla olen hukannut mokoman jo tällä välillä 😓 Noo katsotaan käveleekö kortti enää meikäläistä vastaan. Pussista paljastui neule, neulemekko, toppi sekä pitsihame. Myös pochette, mutta myin sen pois, sillä se ei ollut ihan tyyliseni eikä minulla sille juurikaan käyttöä ollut. 
Tässä parempaa kuvaa vielä topista ja hameesta. Aivan ihania! Pitkä miinus kyllä tuolle hameelle, josta paistaa läpi kuin viimeistä päivää. En tajua, miksi tehdään hameita niin ohkaisesta trikoosta, että kaikki vilkkuu, ihan sama onko alla minkälaista settiä vai onko ollenkaan. Jonkinlainen alushame-hässäkkä tuonne kai olisi kehiteltävä. Tuo toppi sen sijaan on ihan täysin 10/10! Ylipäätään tykkäsin setistä kovasti. Neulemekko on kovin lyhyt, että sen kanssa pitää myös hiukan miettiä miten kulkee ettei tule esitelleeksi hiukan liikaa. Mutta se sitten Delyle Noirin fukubukurosta. Siirrytään MA*RSiin...
Ja MA*RSin liikkeessä shoppailin PALJON! Vieläkin harmittaa muutama juttu, miksi en napannut kaikkea vaan matkaan mitä halusin. Vuosi sitten ollessamme Tokiossa, ei MA*RSilla ollut juurikaan sellaisia vaatteita joita olisin haluamalla halunnut. Nyt oli ihan hurjasti kaikkea ihanaa, ja vielä tosi halvallakin. Oli myös ihan parasta, törmäsin liikkeessä Himena Ousakiin, joka on ollut yksi suurimmista inspiraation lähteistäni, mutta totta kai ujoonnuin ja en kehdannut käydä pyytämässä yhteiskuvaa.. Ja se oikeastaan onkin ainoita juttuja joita kadun etten tehnyt, sillä tiedä häntä milloin toinen tilaisuus törmätä Himenaan tulee. Ei ehkä koskaan. No mutta, tarkempaa esittelyä vaatteista!
Aivan ihana ruusuhame! Ja tässä oli pituuttakin jo sen verran, että tätä uskaltaa julkisilla paikoilla käyttää. Rusetti edessä on myös irrotettava, jos ei halua niin överinä olla liikenteessä. Tykkään tosi kovasti!
Tämä paita onkin vilahtanut jo muutamaan otteeseen somessa. Väriltään tämä on pinkki, eikä punainen, mutta jotenkin on vaan niin hitsin vaikeaa saada tumman pinkistä sitä oikeaa väriä näkyviin kuvissa. Tässä on sekä helmiä että timantteja, joka teki tästä aivan ihastuttavan. 
Tarjousrekin löytöjä oli sitten tämä neule. Vaaleanpunainen perusneule oikeasti on sellainen asia, jota tulee käytettyä ihan varmasti, ja olenkin H&Mllä katsellutkin välillä, pitäisikö hankkia. Onneksi en ole ostanut, sillä tämä maksoi vain 15€ alennuksessa, ja tässä on vielä pieniä "timantti"yksityiskohtiakin!
Takin kanssa oli tarjous, että osta takki ja mekko, saat ne hintaan 90€ (10 000jeniä). Takin olettekin nähneet, mutta sen kaveriksi nappasin mekkorekistä tämän ihanuuden. Tätä en ole vielä sovittanut, ja vähän pelottaa, kun yläosa ei jousta ollenkaan, että meneekö mekko päälle ja jos menee, miltä se tuntuu😅 Pitäkää peukkuja, sillä tämä upeus on sellainen jota haluaisin kyllä päästä käyttämään!
Ensin ajattelin jättää tämän neulemekon hyllylle, mutta eräällä ihastuttavalla myyjällä, jonka kanssa tuli juteltuakin, oli tämä neule päällä. Oli vaan pakko sitten hankkia tämäkin! Olisin oikeasti tahtonut ostaa tämän kaikissa väreissä, mutta pakko oli tyytyä vain yhteen. Tässä pelottaa tuo materiaali, sillä tämä on ihan täysin totaalisen keinotekoista, joten varmaan tosi hiostuttavaa, plus pelkään tämän kitistyvän olemattomiin pesukoneessa😅 Hihoissa tässä oli söpöt sydäntylli-yksityiskohdat. Hih en malta odottaa että saan nappailtua asukuvia tämän kanssa!
MA*RSin liikkeessä myydään siis Princess Melodyä, joka on edellämainitun Himena Ousakin oma brändi. Tarkalleen ottaen tuo neulemekko oli siis Princess Melodyltä. Siistä otin samalta hyllyltä ihanan päärusetin sekä vyön. Vyössä oli aika suolainen hinta, 50€, mutta sisäinen "no kerrankos sitä eletään"-käski minun ostamaan sen. Onhan se nyt syötävän suloinen! Ja timanttinen! 
Tähän väliin sitten DaTuRaa! DaTuRalla ei ollut juurikaan vaatteita jotka olisi herättänyt must have-fiiliksiä. Alennuslaatikosta löysin kuitenkin ihanan mekon, sillä tämä menee ihan tosi monenlaisen vaatetuksen kanssa. Tämä on ollutkin muutamissa asukuvissa jo mukana takin alla. Tykkään, ja tämä mätsää hurjan hyvin tuon vaaleanpunaisen neuleen kanssa! 
Hihii ja lopuksi sitten vielä silmäterä Princess Melodyltä. Tämä oli jonkun vanhan malliston viimeinen kappale, ja oli ihan pakko saada! Ruusuteema ja timantit ovat olleet aika vahvana meikäläisen ostoksissa nyt tällä reissulla. Tätäkään en ole vielä päässyt sovittamaan saatika käyttämään, mutta suunnitteilla on kovasti jo asukokonaisuutta tämän ympärille💕

Mitäs tykkäsitte vaateostoksista? Mitkä iskivät? 

32 kommenttia:

  1. Oi miten ihana toi pinkki paita♥ Ihan jotenkin kun sulle luotu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana kuulla! Se on kyl osoittautunu jo nyt yhdeksi parhaista ostoksista :)

      Poista
  2. Niin ihania vaatteita <3 Erityisesti ruusuteemaiset. Viimeisin on suosikkini näistä. Myös tuo sydänhihainen on tosi kiehtova. Minusta on kyllä edustavat kuvat, että hyvin osaat näinkin vaatteita kuvata. Mutta odotan silti tulisilla hiilillä asukuvia näustä. Teet aina niin kivoja yhdistelmiä.

    Eikö noissa liikkeissä voi sovittaa vaatteita vai tajusinko nyt väärin? Ymmärtän ettei fukubukuron vaatteita tietenkään voi kokeilla, mutta noita muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä oli helpottavaa kuulla! Mä oon jotenkin aatellu et nää on ihan köpösiä ja ketään ei kiinnosta katsella :D Mut tämä oli hyvä tieto <3 Ja ihana kuulla et tykkäät näistä vaateostoksista! Todellakin nämä pääsee pian käyttöön ja asukuvia tulee blogin puolelle!

      Ja siis, kyllä voi. Mutta se aiheuttaa sen että myyjä hiillostaa viiden sentin päässä ja tulee tyyliin sinne sovituskoppiin seisomaan (no ei ihan mutta siis...). Ja jos sitten vaate ei miellytäkään, on tosi tosi kiusaannuttavaa sanoa että ei kiitos. :'D Siksi mäkin vaan ostelin sokkona ja tuudittaudun siihen että jos ei sovi niin saan ihan käypä hinnan kun myyn SUomessa :'D

      Poista
  3. Kaikki nämä vaatteet näyttävät niin kauniilta ja sopivat sulle aivan varmasti kuin nenä päähän! *_* <3 En malta odottaa, että näen näitä sun päällä. Tuo mekko Princess Melodylta iski mulle kyllä kaikista eniten silmää, nimittäin se on aivan ihana! Rakastan kokomustia mekkoja, joissa on jonkinlaisia pieniä ja suloisia yksityiskohtia *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana, kiva kuulla et tykkäsit näistä! Tosta purimeron mekosta onkin tulossa asukuvia ihan piakkoin😘

      Poista
  4. Niin tyttömäistä! Niin ihanan tyttömäistä <3 En malta odottaa näkeväni näitä asukuvissa. Ruusukuosi on jotain niin nättiä!

    VastaaPoista
  5. Oi vitsi miten kauniita juttuja! <3 Erityisesti viimeinen kuva ja valkoinen kukallinen hame iski muhun tosi paljon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hei voisin ton kukkahameen kuvitella sulle ihan 6-0!😍

      Poista
  6. Oii, ihania vaatteita kerrassaan! saisipa suomesta käsin helpommin kyseisten vaatemerkkien tuotteita ; - ; samoin prisilan half wigut tuntuvat olevan aika vaikeasti saatavissa näin suomalaisen näkökulmasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! En tajuu miksei suomessa vois myydä tällasia vaatteita, kun kuitenki kysyntää ois. Menee ihan tavan tallaajillekin, ettei oo pakko olla alternative. Joo prisilan jutut maksaa aika paljon kyl jos lähtee tilailemaan :/ mut hei kiitos, ihana kuulla et tykkäsit näistä jutuista💕

      Poista
  7. Eikä, nää on niin ihania <3 Täytyykin nyt ihan tosissaan ruveta tutustumaan japanilaisiin nettikauppoihin, aikaa kokonaista Japaninmatkaa varten ei missään lähitulevaisuudessa näy :P (Mutta sitten joskus kyllä - menen ainakin kuukaudeksi!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et tykkäät😍😍 siis ehdottomasti kannattaa tsekkailla! Ja sit on suomalaisia facekirppoja jossa myydään käytettynä, niin siel on sit helpompi ja halvempi hieroo kauppoja ^_^

      Poista
  8. Aivan ihania ja just niin sua! <3 Mua himottais toi valkoinen ruusuhame kyllä itsellenikin :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hei se hame sopis varmasti sulleki! :D <3

      Poista
  9. Johan on sun näköisiä shoppailu löytöjä 8) Ihana tuo pitsihame ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla!💕 Toi valkonen hame on kyl kiva, harmi kun siit näkee vaan läpi nii hyvin😞😓

      Poista
  10. Oo miten kauniita vaatteita! *_* <33

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanuusostoksia! <3 Tiedän ton tuskan kuvata vaatteita blogiin ja yleensä pääseekin helpommalla kun jättää esittelemättä/esittelee videolla! :D Toi vaaleanpunainen neulemekko on aivan ihanuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Tää on nii raivostuttavaa kun lattialla kuvatessa vaatteet näyttää karseilta lörtsyiltä😅 Mut pitää vaa yrittää ottaa asukuvia ahkeraan! Kiva et tykkäsit näist vaatteista, vaikkei nää kuvat ookaa ihan priimaa❤

      Poista
  12. Aaaaaa miten söpöjä vaatteita! ♡ Toi eka valkoinen toppi on mun lemppari ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana et täst löyty juttui mist tykkäät😍

      Poista
  13. Todella ihania ostoksia oot tehnyt! :) Ylläri tuo ruusuhame on mun lemppari <3 Vitsi kun itsekki osaisi käyttää tuollaisia vaatteita, no on mulla jotain kukkamekkoja :D Toisekseen Suomesta ei saa noin kivoja vaatteita mitä oot Japanista ostanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOii ihana kuulla et se on sun lemppari :) Ja suomes on kyl naisillekin hurjan nihkeet valikoimat :( Kiitos <3

      Poista
  14. Ihan eka pakko sanoo, et ihana uus banneri<3 Ja hei niin kivoja juttuja oot löytänyt Japanista! En kestä tota vaaleenpunasta vyötä, niin söpö!!!<3

    VastaaPoista
  15. Kaikki tuotteet olivat ihania, mutta tuo eka Delyle Noirin neuletakki iski kyllä silmään eniten, näyttää niin pehmeältä :) Samoin sitten tuo vaaleanpunainen, jossa on timangeja, vaikka ei varsinaisesti olekaan omaa tyyliä, mutta kuten sanoit tuossa aiemmin jollekin kommentoineelle, niin nämähän käy aika lailla kaikille ja varmasti olisi kysyntää, jos tämäntyylisiä saisi Suomestakin. Kyllä minä voisin hyvin joskus käyttää, kun tykkään tyttömäisistä vaatteista, tosin ehkä nuo japanilaiset koot ei vaan sovi näin pitkälle, mutta jos saisi eurooppalaisille sopivassa koossa :)

    VastaaPoista
  16. Aivan ihania ostoksia ♥ Niin kauniin tyttömäisiä ja söpöjä, innolla oottelen kaikkia asukuvia näissä :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista