maanantai 23. tammikuuta 2017

*:・✧I love these lazy Saturdays✧・゚:*

Ok no eipä viima lauantai mitenkään hirveän laiska ollut, menoa oli koko päiväksi. Aamulla lähdettiin käymään matkamessuilla, ja kun sieltä oli irrottu, suunnattiin Espooseen ja käytiin katsomassa leffassa Luokkakokous 2. Päästiin testaamaan VIP-salia, jossa oli paremmat penkit ja limsa+poppari-buffa. Itse en hirveästi kyllä päässyt buffaa hyödyntämään, sillä en tykkää poppareista, ja limsaa en uskalla elokuvateatterissa juoda oikeastaan koskaan, kun vessaan kesken esityksen meno olisi sellainen show etten kehtaisi sitä järjestää😅 Leffa oli ihan jees ja VIP-saki ihan hauska kokemus. Nyt tuolla elokuvissakin käyminen on ihan kannattavaa, kun saatiin joululahjaksi noita sarjalippuja, niin raaskii käydä katsomassa mitä uutuuksia on tullut. Nyt odotellaan Tom of Finland-leffaa, joka käydään sitten kurkkimassa kun se näytille tulee!
Matkamessut taas olivat vähän pettymys. Mitään tarjouksia ei ollut, kilpailut edellyttivät sähköpostilla mainoskirjeen tilaamista ja pisteet olivat vähän tylsiä. Matkainspistä taas kyllä riittää vaikka aikaa sitten taas ei. Suunnittelin, että voisin tehdä postauksen jossa kertoisin, mitä me ollaan tälle keväälle suunniteltu, mihin kohteisiin olisi tarkoitus mennä. Kiinnostaisiko teitä sellainen? Tavallaan juuri nyt tällä hetkellä olo on se, että olisi ihana vaan maata kotosalla tekemättä mitään, mutta jo kouluhommatkin painaa päälle (ja tässä meikä vaan blogipostausta kirjoittelee... Just niin tätä asioiden priorisointia😅)

Kävin ostamassa GameStopilta My Little Pony-monopolin! Olen kova MLP- fani, ja tämä lautapeli oli vaan ihan must have! Mitään lautapelejä meillä ei edes ole kotona, ja päätin että siihen on tultava muutos. Joku korttipakka taitaa laatikosta löytyä, mutta mies ei osaa pelata kuulemma mitään pelejä, ja olen itse aika kämäinen opettaja näissä asioissa. Monopolia osaa pelata kuka tahansa, ja kun tämä on vielä junior-versio, niin hermotkin riittää pelata loppuun asti! Laitettiin mansikkaskumpat tarjottimella ja pelailtiin hetki, niin olihan se hauskaa. Olen saanut Christianin houkuteltua tähän pelimaailmaan ihan hyvin, olen yrittänyt saada vielä Zeldoista innostumaan, mutta se projekti on vähän vaiheessa vielä. Mutta ehkä joku päivä sitten. 
Noniin, nyt alkaa raportin ja opinnäytetyön kirjoittelu! Huomenna palaillaan asukuvien parissa, ja sitten voisin yrittää saada aikaiseksi muokkailla kännykkäkuvia mitä Tokiosta tuli otettua!

11 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Ja onpa ihanan näköinen monopoli😍 Nimittäin täällä myös yksi MLP- fani :)
    http://elamaajakuviaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana et tykkäsit! Ja voii ihana hoksaa et meit on muitakin (Y) <3

      Poista
  2. Mun olisi niin tehnyt mieli käydä matkamessuilla, joten sinänsä lohduttavaa kuulla, etten ihan hirveästi missannut! :D Ja voi mikä söpöys tuo My Little Pony -monopoly!! <3 En tiennyt että tuollainen on olemassa! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo et menettäny mitää :D Ei siel ollu oikeesti kauheesti mitään jännittävyyksiä. Tietty jos halus inspistä hakee et minne sitä lähtis mut siihen se jäi... Mitää tarjouksia sun muita ei ollu. Ja toi MLP monopoli oli ittelleki uus juttu, kunnon heräteostos taas kun törmäsin siihen :D Mut se on aivan ihana, suosittelen <3

      Poista
  3. Matka(inspis/suunnittelu)postaukset on aina kiinnostavia !

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä matkamessut olivat kanssa hiukan pettymys, odotin enemmän :D Mutta olihan siellä kiva käydä, mutta saan enemmän inspistä Intasta ja blogeista ;) Teidän reissu suunnitelmista olisi kiva kuulla kyllä enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh hyvä kuulla et joku muukin samaa mieltä mun kans, etten mä oo vaan mikään niuho :D TOsiaan ihan hurjan kuiva oli koko tapahtuma. Mut joo, voisin tehdä postausta täs piakkoin! :)

      Poista
  5. Eii mä en kestä tota MLP-monopolia 8)<3 Varmasti ihana ilta ollut sen ja skumpan parissa! Vitsi pitäis itekkin mennä leffaan pian, en oo ollu sataan vuoteen :D!

    VastaaPoista
  6. Mä olen itsekin miettinyt, että pitäisi hankkia enemmän lautapelejä niin voisi pitää joitain peli-iltoja kavereiden kesken. Tuntuu siltä, että nykyään ollaan niin kiinni sosiaalisessa mediassa, että lautapelien ihanuus on unohtunut täysin :( Mutta voi että, tuo My Little Pony -monopoli näyttää niin söpöltä *_*

    VastaaPoista
  7. ahh silmäilin kanssa tota mlp pelii gamestopista niin nätti <3<3

    VastaaPoista