Näytetään tekstit, joissa on tunniste shein. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste shein. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2016

It's all about lace ☆

Motivaatio asukuvien ottoon asteikolla 1-10 on ollut viimaikoina nolla. Kaikki kuvat näyttää ihan hirmu rumilta ja en ole vain ollut tyytyväinen mihinkään. Kuitenkin olen laittautunut nyt näinä parina "vapaapäivänä" (lainausmerkeissä siksi koska nämä pari päivää ovat pitäneet sisällään luentoja ja koulua), ja varsinkin tämän asukuvan halusin teille jakaa. Käyttöön pääsivät uudet, jo esitellyt Nellyn kengät sekä ihana pitsineule, jollaisesta olen haaveillut jo pitkään. Asukuvauspaikkakin on aina kunnon mietinnän takana eikä sellaisiakaan ole löytynyt nyt, mieheni ei halua lähteä kauas kuvailemaan (ja ymmärrän sen kun ei se aina itseänikään hotsita) ja minä taas en halua olla kaiken kansan pällisteltävänä. Sitten pitää myös miettä se valaistus ja mitäkaikkea roskiksia ja ryönää näkyy taustalta. Tällä kertaa päädyttiin kuvailemaan ihan aseman vieressä, ja tuo tumma seinä nyt tietty sitten imaisee värit valkoisesta asusta mutta... Joskus nyt vaan on näitä päiviä!



Cardigan: SheIn, top: Zara, tights: eBay, necklace: from Vienna, shoes: NLYshoes, bag: Chanel, skirt: from Japan


Noista kengistä paljastui sellainen ikävä puoli, että yksi "niitti" noista on tullut läpi remmistä ja pistää todella kipeästi jalkaan. Odotinkin hiukan kauhunsekaisin fiiliksin milloinka hiertyy reikä sukkiksiin, tai ainakin jalka alkaa vuotamaan verta. Onneksi tältä ongelmalta vältyttiin, vaikkakin ikävä nirhauma jalkaan siitä jäi. Tuo ihana neule on saatu täältä, ja todellakin tykkään! Sopii hienosti asuun kuin asuun, tuomaan perus topin kanssa hiukan juhlavuutta messiin. Mitäs te tykkäätte? 

Minulle iski tässä pari päivää sitten sellainen ahaa-elämys, että tässähän on kesä jo yli puolenvälin. Kohta on paluu takaisin kouluun. Olenkin nyt nämä päivät käyttänytkin ahkerasti kurssien suorittamiselle, sillä syksyllähän meitä odottaa ihana reissu Kiinaan ja Japaniin, jonka myötä siis koulusta olen ihan hyvän tovin poissa. Harmillista, olen niin viihtynyt töissä tämän päälle kuukauden täysipäiväisenä, että kyllä se tavallaan harmittaa palata kouluun. Onneksi sain työsopimuksen, joka näillä näkymin jatkuu vuoden eteenpäin, joten onneksi saan jatkaa työskentelyä näiden huipputyyppien kanssa vielä, vaikka koulunpenkki taas kutsuukin!

Ja sitten, ennenkuin tulee palautetta hiuksista. Minulla on nyt todella, todella ärsyttävä vaihe meneillään. Projektin nimi on: kasvata otsatukka pois. Nyt on se inhottava välivaihe kun otsis on niin pitkä ettei sitä voi enää otsalla pitää, mutta niin lyhyt että se näyttää kamalalta jos sen vain pyyhkäisee siten miten jakauskin menisi. Pitää sitten tehdä noita viritelmiä että saa itsensä näyttämään edes hitusen järkevämmältä. Juurikasvuakin on jo jonkun verran, ja hiusväri odotteleekin jo päähän pääsyä. Ehkä tästä saadaan vielä inhimillisen näköiset hiukset :'D 

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Pastel pink dress☆

Tässä asukuvaa joka jokunen aika sitten käytiin nappailemassa Christianin kanssa. Edellämainituista kiireistä johtuen julkaisu on vasta nyt, ja vähän hävettääkin kun yhteistyöpostausten teko vaan venyy vaikka ne mielisi tehdä alta pois. Yövuoroputki ja sitten hääkiireet nyt vain olivat sellaisia asioita ettei asukuvailu (varsinkin kun minulla ja Chrisulla meni työvuorot ihan ristiin, kun toinen tulee kotiin toinen häipyy, eikä silloin sen muutaman minuutin aikana ollut asukuvailut ekana mielessä) vaan sopinut kalenteriin. Mutta nyt vihdoin, minulla on tässä nyt enää tunti aikaa kunnes pitää kipittää takaisin töihin! Maha murisee ja naama laittamatta, mutta nyt menee bloggailu kaiken edelle ja haukkaan vaikka jonkun leivän junassa ja tämä päivä mennäänkin meikittä. Asukuvia siis ihanasta raitamekosta jonka sain Sheiniltä ajat sitten. 





 Dress: Shein bag: MiuMiu, shoes: FlagJ, jacket: Guess


Olen kertonut että Sheinin jutut ovat vähän niin ja näin laadultaan, mutta tätä mekkoa täytyy kehua! Materiaali on ihan perus trikoomekkomatskua, ja tästä ei vaaleasta väristään huolimatta nää läpi, jota pelkäsin kun mekkoa kotiin odottelin. Ihan täyden viiden pisteen mekko siis! Oli ihana myös kasata arkinen vaaleanpunainen asukokonaisuus, johon MiuMiun laukku sekä vaaleanpunaiset korkokengät tuovat twistiä lisää. Mitäs te tykkäätte mekosta ja asukokonaisuudesta? 

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Maximekkoaika on avattu☆

Yhteistyössä: Shein
Oltiin pitkästä aikaa käymässä viikonloppuna Vesannolla, ja oli kyllä mukava päästä näkemään perhettä ja pappaa ja serkkuakin pitkästä aikaa. Lähdettiin nimittäin käymään Kuopiossa Matkuksessa pikkusiskojen ja Christianin kanssa, kun haluttiin esitellä Kuopion ylpeys miehelleni. No eihän se Matkus helsinkiläistä säväyttänyt millään tavalla, mutta tulipahan reissu heitettyä ja näin serkkuanikin jota en ole kunnolla nähnyt vuosiin. Asukuviakin tuli otettua, sillä juhlistettiinpahan pitkästä aikaa näkemistä ja laitoin päälleni uuden pitkän juhlamekon, josta pientä reviewiä postauksen lopussa!




Mekko on siis tämä ja saatu Sheiniltä. Rakastuin mekkoon ihan ensisilmäyksellä, sillä paljetit ja liehuhelmat ja ah, naisellisuus! Mietin kyllä tuleeko mekolle kuitenkaan käyttöä ja totesin että tulee, koska mekkohan ei ihan liian juhlava edes ole. Olen tehnyt jo jonkin aikaa yhteistyötä Sheinin kanssa, ja täytyy sanoa että laatu on ollut vaihtelevaa. Edellinen mekko jonka heiltä sain on kyllä laadultaan ollut paras, ja tämä edusti keskivertoa. Yläosa ei ole ihonmyötäinen kuin kuvissa vaan tosi jäykkä; Niin jäykkä että vetoketjun takaa sai avata pihdeillä. :'D Helma oli epätasaisesti leikattu ja siitä näkyi, ylläri, läpi, joten pikkarivalinnoissaan saa sitten olla tarkkana jos tämän mekkosen hankkii. Kuitenkin, mekko on ihan superkaunis ja mukava päällä ja olen varma että tämä pääsee kyllä käyttöön eikä jää vaatekaapinpohjalle pyörimään. 
Kyllä Vesannolla käymisessä parhaita puolia on kissa! Yritettiin ottaa sitten söpöjä ja tyylikkäitä poseeraan-tässä-kissan-kanssa -kuvia, mutta eihän niistä mitään tullut, sillä suurin osa oli...
...Tällaisia. Noissa osassa asukuvissakin voitte huomata kissan peeloilevan taustalla, ja kun aloin mallaamaan itseäni kuvattavaksi kuhisi kissa hameenhelmoissa koko ajan. Voi että, kauhea kissakuumehan tässä iskee ja en malta odottaa että elämäntilanne on sellainen että pienen kissavauvan voisimme hankkia! Että sitä odotellessa. Kertokaahan ihmeessä mitä fiiliksiä mekko teissä herätti. Oliko juhla- vai arkinen kesämekko, ja mitä itse olette tykkäilleet Sheinin jutuista?

lauantai 27. helmikuuta 2016

Red crush☆

Yhteistyössä Shein
Sain jokunen viikko sitten yhteistyöpyynnön Sheiniltä, ja sain valita yhden tuotteen heidän valtaisasta valikoimastaan. Voitte vaan arvailla miten vaikeaa oli valita yksi juttu kaikkien niiden ihanuuksien kaskeltä. Päätin repäistä, ja kokeilla jotain erikoisempaa mitä vaatekaapistani ei niinkään löydy; Punaista. Valitsin valikoimasta tämän mekon, ja hei, paketti kolahti jo samana viikkona postilaatikkooni. Olihan se laitettava päälle, kun lähdettiin miehekkeen kanssa elokuviin katsomaan Äkkilähtö ja sen jälkeen syömään Vapianoon. 


 Dress: shein, shoes: Yumetenbo, tights: Primark, necklace: somewhere from New York


Mitä tykkäätte? Minä tykkään itse punaisesta värinä kovasti, mutta jostain syystä se ei ole eksynyt vaatekaappiini ollenkaan, tämä onkin minun ensimmäinen punainen vaatekappaleeni, jos Onnibusin työvaatteitani ei lasketa. Nyt sitten plussiin ja miinuksiin, koska niitä näistä yhteistyöpostauksista halutaan! Aloitetaan negatiivisilla, joita oli nyt mekon materiaali ja väri: Oli ylläri itselle että mekko oli "samettia" kun en älynnyt tsekkailla materiaalikuvauksia (eli moka oli minun), ja sitten väri: Odotin viininpunaista mekkoa, mutta väri oli aika kirkas. Ei sillä, mekko on kyllä nätti ja tykkään myös kirkkaanpunaisesta, mätsää se paremmin huulipuniini. Plussia taas oli paljonkin; Mekko oli äkkiseltään tsekkailtuna hyvälaatuinen, koot vastasi ainakin tässä tapauksessa ja toimitus oli todella nopeaa! Ja palvelu teietty ystävällistä. Voin siis suositella kovasti ^_^
Leffaa taas en kauean lämmöllä voinut suositella. Se oli pettymys! Käytiin siis katsomassa se uusi Äkkilähtö- leffa, lähinnä vain Vatasen ja Holman takia. Vatanen on mainio näyttelijä mutta rooli oli loppujen viimeksi aika pienessä osassa, ja muuten leffan huumoriarvo perustui lähinnä kirosanoihin peräkkäin, ja häiritseviä tekijöitä oli elokuvassa paljon (mm. synnytyksen jälkeen ollaan meikit naamalla ja iltapuku päällä, sossuja ei kiinnosta kun lapsi vaan yhtäkkiä vaihtaa osoitetta vanhempien luota, maalla kaikki käy tankkaamassa Napoleonin aikaisilla bensa-asemilla ja kaikki pukeutuvat flanellipaitaan ja ajelevat traktoreilla...) Tulipahan nyt käytyä ja hauskaa oli viettää ilta ulkona, sekä testata Vapianon pastaa.