Näytetään tekstit, joissa on tunniste Spain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Spain. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Pastel in Spain✧・゚:*



 Dress: Nellycom, bag: Louis Vuitton, earrings: Zaful

Viimeisenä iltana Almunecarissa päätettiin mennä syömään ihan superhienosti, ja minulla oli haaveissa otattaa pariskuntakuvia meistä kahdesta tuona iltana, kun oltiin laittauduttu. En tiedä mikä vika oli kamerassa, kuvaajassa tai kuvattavassa, mutta kaikki kuvat tuossa puistossa olivat TOSI tärähtäneitä ja tarkentaneet taustaan, että surukseni kaikki meidän yhteiskuvat olivat ihan roskiskamaa. Nämä muutamat asukuvat kuitenkin olivat esittelykelpoisia, onneksi. 
Tilasin Nelly.comilta itselleni muutamat maksimekot, ja snäpissä seuraavat saattavatkin muistaa, että kysyin mikä mekoista oli paras. Noh, valinta tuli tehtyä osin senkin perusteella, että muissa mekoissa olivat rikkinäiset vetoketjut. Siis mikä hitto näissä Nellyn mekoissa on, että vetskarit on ommeltu superhuonosti, sillä ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun palautukseen lähtee mekkoja sen takia, että vetoketju ei suostu menemään kiinni (ja ennen kuin se ensimmäinen läskikommentti tulee, niin ompalijalla näytetty mekot ja hänkin sanoi niiden olevan tosi surkeasti tehty!). 
Mitäs tykkäätte mekosta? Ja onko teilläkin ollut ongelmuuksia Nelly.comin mekkojen kanssa? 

perjantai 14. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Almunecar pictures✧・゚:*












Heii hyvät pääsiäiset! Nyt sitten onkin aika laitella pienissä erissä näitä ihan kameralla otettuja reissukuvia tänne blogin puolelle. Ollaan tänään miehen kanssa otettu rennosti, lenkkeilty, laitettu ruokaa ja nyt sitten olisi minulla tarkoitus väsäillä blogihommia sekä harjoitteluraportteja palautuskuntoon. Oppariakin olisi nyt korkea aika alkaa työstämään ihan aktiivisesti eteenpäin... Tässä nyt sitten ilman turhempia lätinöitä nämä reissukuvat, joita on vielä ruhtinaalisesti jäljellä. Ajattelin tehdä ihan teemapostauksia, joissa esittelen tuon hotellin sekä voin sitä automurtoakin avata teille vähän enemmän, jos se aiheena on kiinnostava. 
Nyt kuitenkin, ihanaa perjantaita teille kaikille!

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Jotain hyvääkin✧・゚:*

Kaiken kökköyden keskellä kuitenkin on kiva huomata että välillä tulee niitä pieniä valopilkahduksia. Että välillä käy onnenpotkujakin ja on hyvä mieli, vaikka se onkin vähän herkästi päässyt unohtumaan. Minun ei-paras-piirteeni on vähän sellainen epäonneen rypemään jääminen. Kun on tapahtunut kaikkea paskaa, sitä tosi helposti vaan jää siihen "yhyy koko elämäni on perseestä"-mielentilaan, ja se ei palvele kyllä ketään ei varsinkaan pidemmän päälle. Tässä on kaiken kukkuraksi iskenyt itselleni ihan vuosisadan flunssa, vaikka edellisestä ei ole kuin kuukausi kun olin ihan sängynpohjalla. Nenä ihan tukossa ja ääntä ei lähde. Haha, miehelle ihan hyvä juttu varmaan, sanoinkin ääneni jämillä hänelle että tosi karu tilanne minulle, kun olen tottunut siihen että selitän kokoajan. Nyt saa mieskin nauttia hiljaisuudesta hetkisen😂Koska välillä on kivaa leikkiä positiivista, niin tässä muutamia positiivisia juttuja viimeajoilta.
💚Se, että muistikortti oli luojan kiitos tallella, ja voi fiilistellä Espanjan reissun kuvia. Kaikesta huolimatta kohde oli niin ihana, että ehkä haluaisin sinne syksyllä uudestaan. Vahingosta viisastuneena tietty ja siten, että Vuittonit ja Chanelit saavat jäädä kotiin meiltä molemmilta.
💚Uusi kännykkäni on nyt sitten iPhone 6s, ei pelkkä kutonen. Kamera on tosi paljon parempi kuin vanhassa puhelimessani (ok, saattoi se kamera olla vaan jo likainenkin), ja kännykkäkuvien ottelu onkin tosi kivaa. Meillä molemmilla on nyt kameratonta elämää ollut, niin pääsee blogiinkin ottamaan hyvälaatuisia kuvia vaikka järkkäri puuttuukin.
💚Ihanat ystävät jaksaa hymyilyttää. Sarin tapaaminen Jyväskylässä, Ilonan kanssa pitkäksi venynyt viini"lounas" sekä Inkan kanssa ääniviesteilyt on saanut olon tosi iloiseksi.
💚Oltiin tosiaan Ilonan kanssa yksi päivä viinilasillisilla (rahaa oli minulla peräti kymppi, kun muut käteiset vietiin ja tili on suljettu ja kortitkin hävisi siinä rytäkässä. Oli kyllä parhaiten sijoitettu kymppi ikinä!) ja saatiin juteltua kaikkea maan ja taivaan väliltä. Purettua omia fiiliksiä vähän kaikesta. No mutta, kerrankin lykästi, sillä viereisessä pöydässä istuva pariskunta tuli kysymään meiltä, että haluaisimmeko juoda shampanjaa, sillä heille tuli äkillinen meno ja pullo on lähes täysi. No totta kai haluttiin ja saatiin mukavasti hyvä syy istua vielä pidempään. Kiitoksia vielä teille!
💚Tietenkin tuo oma mieskin taas ansaitsee maininnan. Kyllä olisi moni asia niin paljon hankalampaa ilman tuota yhtä<3
💚Työhaastattelu! Pääsin ekaan työhaastatteluun, ja olo on nyt jo aika voittaja. Olen skeptinen paikan saamisen kanssa, koska min svenskfärdigher var inte bra. :'D Pääsin kuitenkin haastatteluun asti että ihan paska en sitten varmaan voikaan olla!
💚Eilinen kotipäivä. Oli ihan mukavaa vaan pelata Mario Karttia ja rentoutua siten että tosiaan Christiankin oli kotona.
💚Tuo Mario Kart ansaitsee oman mainintansa. Ollaan pelattu tuota online-versiota, että pelataan sitä joitain ihan oikeita ihmisiä vastaan. Vielä ei ole suomalaisia tullut vastaan siinä mutta rulettia ollaan pelattu että mistä maista porukkaa on meidän kanssa siinä sitten :D
Vähän lämpimämmät ja aurinkoisemmat säät kyllä saisi olla. Lunta ei sentään sada niinkuin Vesannolla, mutta ehtihän sitä ennen reissua ja Espanjassa tottumaan siihen lämpöön ja auringonpaisteeseen. Tekisi mieli kulkea jo hameissa ilman sukkiksia, kun sukkisten käyttö on niin rasittavaa. Ostin itselleni kolmet uudet sukkahousut, kun edellisiin tuli hevosen mentävä reikä, niin eikös kaksi kolmesta sukkahousuista pamahtanut heti! Toinen repesi sormenkynnen viillosta ja toisesta meni sormi muutenvaan läpi. En tajua miksei sukkiksista vaan voida tehdä vahvempia, vaan just tuollaisia joihin tulee reikä jo tiukasta katseestakin.
Nomutta se sukkahousuvalituksesta. Nämä kuvat napsittiin toiseksiviimeisenä päivänä, kun käytiin ihastelemassa papukaijoja ja syömässä hyvin eräässä aivan ihanassa ravintolassa rannalla. Niistä kuvia toivonmukaan vähän myöhemmin 💕

maanantai 10. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Piña colada!✧・゚:*

Facebookkiinkin lisäilin kuvaa, että nyt kun pahin alkukyrsiintyminen ryöstön tiimoilta alkaa olemaan laantunut, niin voi keskittyä paremmin siihen kaikkeen hyvään ja just selailla kuvia kansioista. Kyllähän se on myönnettävä että uudestaan mielisin lähteä Almunecariin, sen verta mukava kohde kuitenkin oli kyseessä. Se onkin asia itsessään erikseen, että vuokrataanko autoa vai mennäänkö ihan julkisilla kulkupeleillä, kuten muutkin järjestelyt itsessään.


Ehdoton lempidrinkkini on piña colada, jota tulee särpittyä aina ulkomailla, tai oikeastaan aina kun sitä edes on tarjolla jossain. En tiedä missä baarissa saisi hyvää piña coladaa, jotain hirvittävää oksennuksen makuista litkua olen jossain suomalaisessa baarissa joskus saanut, kun innostuin drinkkilistalla näkyneestä herkkudrinkistä. Ja päätin jo sillä hetkellä kun tämä loma varattiin, että allasbaarista tulen varmaan mahakipuun asti tilailemaan pina coladaa. No niinhän siinä kävi että koska ei ole sesonkiaika, pool bar oli kiinni koko reissumme ajan (luvattiin kyllä että se vknloppuna olisi ollut avoinna mutta minkäs teet, kiinni oli!). Onneksi tämä vakkariksi muodostunut rantabaari sitten tarjoili runsaan listan kaikkia hyvätyksiä, ja vikana iltana sitten nappasinkin tämän juoman.
Pikkusiskoni oli tosi hyvä valokuvaaja, sanoinkin hänelle että pitää rekrytoida hänestä hovikuvaaja! Oli kyllä mukavaa kun oli kolmas henkilö mukana, niin saatiin sitten miehenikin kanssa yhteiskuvia, joita ei kyllä oikeastaan ikinä olla otettu reissussa. Varsinkin tuon murron tiimoilta en varmaan enää ikinäkoskaan tulevaisuudessa edes harkitse sitä että antaisi kameran/kännykän jollekulle randomille, että ottaisi meistä yhteiskuvan. Hyhhyh!
Onko teillä siellä omia lempparidrinkkejä, jotka sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen?

perjantai 7. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Jeans✧・゚:*

Surullista tavallaan muokkailla ja julkaista näitä kuvia, kun tästä asukokonaisuudesta ei ole minulla enää mitään muuta kuin nuo kengät ja topin alla olevat rintsikat, kaikki muu on nyt viety... Masentavaa. Mutta koska keikistelin jonkun aikaa tuo asu päällä ja pikkusiskoni napsi nämä kuvat, niin kyllähän nämä nyt julkaisuun sitten lähtee! 
Ne jotka minut tuntee, tietää etten voi sietää farkkuja. Ne ei oikeastaan ikinä näytä hyvältä, ne ei tunnu hyvältä ja farkut konseptina eivät ole ikinä iskeneet. Mutta en tiedä mikä tilapäinen mielenhäiriö iski Primarkissa, ja totesin noiden vaaleiden farkkujen tosiaan näyttävän hyvältä, ja kun ne vielä meni päällekin eivätkä maksaneet kymppiä enempää, niin tulihan ne napattua mukaan! Ostin samalla reisuslla tuon chokerin, josta tykkäsin kovasti! 

 Top: Zara, shoes, choker, jeggings: Primark, bag: Louis Vuitton


Koska kengät nyt tosiaan on asun ainoa objekti joka jäljelle jäi, niin heitetääs nyt sitten legendaa niistä. Minulla oli ennen reissua kiivas huuto käynnissä Huuto.netissä Chanelin sähkönsinisistä korkokengistä. Missasin sitten tietty huudon loppuvaiheen ja en saanut kenkiä, ja ei siinä mitään. Siitä kuitenkin jäi sellainen fiksaatio, että sähkönsiniset tai kirkkaanpunaiset korkokengät olisivat tosi jees, vaikkei minulla liiemmin punaista saatika sähkönsinistä vaatekaapissani ole. Farkkujenostoreissulla sitten eksyin tietysti kenkäosastollekin, ja siellä oli aivan upeat punaiset korkosandaalit! Hintaa vain 8€ ja kun kengät tuntuivat vielä mukaviltakin jaloissa, olin aivan myyty! Tiettyhän näissä on se, että Suomen säissä ne päivät jolloin noita voi käyttää on yhden käden sormilla laskettavissa, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta hankkia noita. 
Mites teihin iskee tämä asukokonaisuus kenkineen päivineen?

torstai 6. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Kännykkäkuvia Almunecarista!✧・゚:*

















Koska reissussahan oli siis kivaakin! Oli ihan parhaita reissuja mitä meillä on ollutkaan. Pikkusiskonihan oli meidän mukana, oltiin hänen synttäreitä viettämässä Almunecarissa. Vuokrattiin auto jo ekana päivänä, ja ajeltiin lähiseuduilla, kuten esimerkiksi Motrilissa, Malagassa sekä Fuengirossa. Suurin osa ajasta kyllä oltiin ihan Almunecarissa nautiskelemassa. Onneksi on iCloud, niin sitä kautta sain suurimman osan kuvista takaisin, sillä kännykkähän siinä rytäkässä meni kameroineen. Onni onnettomuudessa, että muistikortti oli minulla (ihme kyllä, ei se ikinä ole erillään!) eri paikassa, että kuvat on tallessa reissusta. Tässä siis ensimmäinen satsi kuvia, joita kännykällä otin. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

*:・゚✧Voi luoja mikä reissu!✧・゚:*

Meillä on krooninen huono tuuri. Iloitsin vielä maanantaiaamuna, että ihana reissu ja olipas parasta ikinä. Kännykässä ja kamerassa on paljon kuvia jotka haluan teille esitellä ja kehua upeaa hotelliamme ja Espanjaa kohteena. Maanantaina sitten kun ajeltiin takaisinpäin kohti Malagaa ja lentokenttää, meidät ryöstettiin. Auto pistettiin paskaksi ja kaikki vietiin, jonka jälkeen sitten saikin taistella Espanjan poliisien kanssa joita ei kiinnostanut meidän ongelmat sitten vittujakaan kun kukaan ei puhunut espanjaa si, bueno, gracias:ta enempää. Ilman puhelimia korttien ja liittymien kuolettaminen on haastavaa ja se, miten päästään takaisin Suomeen kun passit on viety. No onneksi soitto Finnairille pelasti, ja tässä sitä kotona istuskellaan. Kuitenkin sellainen murheenkryyni tästä koitui, että tämä päivä meneekin nyt asioita selitellessä ja pankkitilejä availlessa.

Kirjoittelen teille tästä keissistä lisää myöhemmin. Oli meillä kuitenkin tosi kivaa. Almunecar oli kohteena ihan mahtava, maisemat olivat kauniita ja merenrannalla lämmintä. Tuota maanantaita lukuunottamatta oli yksi parhaita reissuista, ja harmittaa ihan mahdottomasti, että tuo maanantainen sitten pilasi ison palasen onnistunutta reissua.