sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

1000 ja 1 syytä matkustaa Japaniin☆

Kuva: täältä

Voi kun on taas kauhea matkakuume päästä Japaniin. Häämatkahan on suunnattu Japaniin joten ei siinä, mutta itse Tokio himottaisi ja kovasti. Päätinkin nyt täyttää tämän tekstikentän pienellä mainospuheella, että miksi jokaisen teistä siellä ruudun toisella puolella tulisi bookata lento Tokioon, tai edes Japaniin jonnekin muualle jos suurkaupungin vilinä ei hotsita. Japani matkakohteena on kokenut aikamoisen evoluution sinä aikana kun olen ollut ns japaniharrastajana. Maa on muuttunut yleiseksi reppureissaus- ja muutenvaanturistikohteeksi siitä animenörttien ja lolitojen mekasta. Koska kuitenkin joillakuilla on käsitys vielä sellainen että Japani ja eritoten Tokio on pelkkää animefigua ja lolitoja Harajukun sillalla, ajattelin avata mitä kaikkea kivaa ja jännittävää siellä on ihan jokaiselle, ei pelkästään meille jotka ovat kiinnostuneet j-tyyleistä ja alakulttuureista muutenkin.
kuva: täältä

Ensimmäisenä mainittavana asiana on ruoka! Sitä on kehunut kaikki ja todellakin, jo ihan vain safkan takia kannattaa matkustaa se noin kymmenen tuntia että pääsee kaikkien niiden ihanien herkkujen ääreen. Harhaluulo on, että japanilaiset syövät sushia ihan 24/7. Oikeastaan, sushipaikkoja oli aika kivenalla, kun mieheni kanssa niitä uutenavuotena etsimme. Mainitsemisen arvoinen paikka on Uobei, hauska ja halpa sushiravintola. Paikkaan on jonoa, ja paljon turistejakin siellä ramppaa, mutta paikan loistavuudesta kyllä kertoi jo sekin että paikallisetkin jonottivat sieltä pöytää. Ruoka tilattiin näytöiltä ja sushit (tai vaikka ranskanperunat, ihan mitä vain tilasitkaan) sujahtivat nenäsi eteen pienellä tarjottimella. Paikka oli todella halpa, nimittäin sushiannokset kustansivat noin euron, pari. Ylipäätään syöminen oli todella edukasta. Kävimme monissa nuudelipaikoissa ja izakayoissa, ja eipä annokset koskaan maksaneet yhdeksää euroa enempää. Erikoiskahviloissa ja -ravintoloissakin annoksien hinnat pyörivät jossain 14 eurossa. Viinaksetkin olivat halpoja, vaikka emme olleetkaan millään ryyppyreissulla. Drinkit irtosivat viidellä eurolla ja viinilasillisen sait ihan eurollakin. Sidenote: Japanilainen kuohuviini vaan on jotain kamalaa, en tykkää. Ja sakea jos meinaa juoda niin lämpimänä, kylmänä se maistuu aivan kalalta! Miltäs kuulostaisi, ruokamatka Japaniin?
Kuva: täältä

Toisena kaupat. On myytti että kaikki Japanissa myytävät vaatteet olisivat jotenkin ernuja. Ei ole. Sieltä löytyy paljon "tavallisia" vaatekauppoja, mutta vaatteissa on kuitenkin sitä jotain, pientä twistiä mitä ei oikein länsimaisista vaatekaupoista löydä. Taimu seeru (time sale) on jokaisen koettava, kuinka pienistä japanilaisista lähteekin jäätävä ääni. Taimu seerussa kaikki puljun vaatteet lähtevät alennettuun hintaan, ja alet voivat olla jopa 50%. Tosin, siinä alkaa kauhea rynnäkkö kun ihmiset pyrkivät kassalle ennen alennusten loppumista. Itsekin onnistuin saamaan Delyle Noirilta kengät ja mekon -50%, kun työnsin itseni kauppaan oikeaan aikaan ja olin haukkana liikenteessä. Miehekkeet eivät vaan välttämättä siitä mökästä nauti, ja omanikin luippi parvekkeelle sitä kauheaa sirkusta pakoon. Pointtina siis, Japanissa tulee tehtyä aikamoisia vaatelöytöjä, varsinkin alennusten aikaan. Shibuya109 on käymisen arvoinen, ja Shibuya109Men miehille. Suomessa kun miesten muoti on aika sivuutettu asia, on Tokiossa valtava kauppakeskus vain miesten muotia, laidasta laitaan. Fukubukurot ovat myös asia erikseen: Yllätyspussit, joissa on kasa vaatteita superhalpaan hintaan. Näitä jonotetaan aamuvarhaisestakin asti kauppojen ulkopuolella. Näitä on myynnissä vain uutenavuotena. 
Näiden länsimaalaisten merkkien faneille, Tokiossa on Louis Vuittonin ja MiuMiun liikkeitä joka kulman takana, niiltä ei voi välttyä. Kannattaa käydä kurkkaamassa, palvelu on oikeasti ystävällistä ja pelkkää pällistelyä ei katsota pahalla. Hinnat ovat kuitenkin sen verran korkeammat että ei kannata hankkia Luikkariansa Tokiosta. Hinnat voivat olla tuplat Suomen hintoihin verrattuna, sekä joudut maksamaan niistä verot vielä Japaniin sekä Suomeenkin. 
Kuva: täältä

Teemakahvilat ovat oikeasti sellainen asia joka meidän olisi saatava Suomeenkin. Onhan tänne jo avattu pari kissakahvilaa jotka ovat hurjan kiva juttu, mutta miltäs kuulostaisi muumi- tai avaruusteemainen kahvila? Teemakahviloita riittää Tokiossa varsinkin ihan laidasta laitaan. Ja hinta näissä ei ole päätähuimaava, kuten mainitsin tuolla ruokaosiossa, että jo neljällätoista eurolla saa ihan kelpo annoksen plus kokemuksen päälle. Meidokahviloissa saat palvelua teeman mukaan pukeutuneelta tytyltä, ja niissä paikoissa yleensä joutuu maksamaan sisäänpääsyn, joka ei kyllä ole paljoa. Me maksoimme junateemaisesta meidokahvilasta kolmen euron sisäänpääsymaksun joka sisälsi palvelun ja alkupalat. Tietty pitää ottaa huomioon meidopaikoissa, että kielitaito on olematonta; Japanilla on pärjättävä. 
Kuva: täältä

Karaoke on Japanissa ihan oikeasti hauskaa. En ikinäkoskaan suostuisi esimerkiksi laivalla laulamaan karaokea, kun en omista hyvää lauluääntä ja olisi kamalaa kun muut ihmiset ympärillä olisi tuomitsemassa. Karaokepaikat ovat korkeita hotellin näköisiä paikkoja, joissa jokaiselle seurueelle on oma pieni koppinsa, jossa saa laulaa ja hoilata ihan justiinsa niin hyvin tai huonosti kuin haluaa. Hinnat vaihtelee kellonajan ja paikan mukaan, mutta itse kävimme vakkaripaikassa Akihabarassa, jossa karaoke maksoi ennen kahdeksaa illalla 14€ yhteensä meiltä kahdelta, plus yhden juoman minimin (ja ne drinkit maksoivat sitä viittä euroa). Kokemus on oikeasti todella hauska, saat vuokrata tuntiveloituksella huoneen jossa saat syödä ja juoda ja laulaa karaokea ihan rauhassa, ilman ulkopuolisten tuomitsemista. Ja älkää huoliko, biisilistalta löytyy vaikka ja mitä, japanilaista, korealaista, kiinalaista ja englanninkielistä musiikkivalikoimaa. Olen kuullut että joistain karaokepaikoista Tokiossa löytyy myös suomalaisia kappaleita! 

Tässäpä muutama syy matkustaa Japaniin. Lista olisi ihan loputon jos alkaisin yksityiskohtaisesti selittämään kaikesta. Japanissa on siistiä (oikeasti, missään muualla maailmassa, en edes Suomessa, en menisi juna-aseman tai metroaseman vessaan. Tokiossa sen pystyi tekemään ilman oksennusrefleksiä), ihmiset kohteliaita (kukaan ei kävellyt päin tai töninyt vaikka ryysistä olikin) ja oikeasti oli halpaa (Kalleimmillaan asiat olivat samanhintaisia kuin Suomessa). Lennotkin saa edullisesti, mekin lensimme bisnesluokassa Tokioon ja takaisin normiluokassa hintaan 510€ menopaluu. Kannattaa olla ajoissa varaamassa lentoja ja ennenkaikkea hotelleja; Hotelleissa osaa olla sitä hintaa, ja hotelliin menee halvimmillaankin sen lentolipun verran. Kannattaa kyllä katsella myös vuokrattavia asuntoja, ne kuulemma liikenevät edullisemmin kuin hotellit!

P.s. joo, me varattiin matka Tokioon, ei voi mitään, kumpikin halusi sinne niin kovasti, ja nyt oli superhalpoja lentoja tyrkyllä! Eli kolmas kerta Japanissa tänä vuonna sitten! :D 

39 kommenttia:

  1. Japani kuullostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta paikalta, en ole itse koskaan käynyt. Mutta olisihan se varmasti kiva kokemus, mutta toi kieli ei ole hallussa :D pärjäiskö sillä jotenkin englannilla ?

    Ps : Kiva postaus <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokio ja Japani ON mielenkiintoisia kohteita! :) Kannattaa käydä, vaikka kielitaito pelottaakin. Se on kyllä totta että pelkällä englannilla vastaan tulee haasteita, mutta kyllä siellä paljon japania puhumattomiakin käy :) Kannattaa käydä kokeilemassa! ^_^

      Poista
  2. Jos vain tuonne pääsisi niin onnesta saattaisin haljeta <3
    Japani kuulostaa j-muodin osalta ja kaiken muunkin osalta niin huippu paikalta! En tiedä koska se toteutuu, mutta vielä jonakin päivänä Japaniin matkustan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japaniin ei oo nyt tällä hetkellä ainakaan kallista lähteä :) Et kannattaa kyttäillä jos vaan ajan puolesta on mahdollista :)

      Poista
  3. Eikä, tämä vahvisti sen, että Japaniin on päästävä! Ollaan suunniteltu tosi alustavasti pikkuveljen ja isosiskon kanssa, että kuhan toi nuorempi täyttää 18 reilun vuoden päästä, niin lähdettäs Japaniin. Käytäs Tokiossa ja sitten jossain pienemmissä paikoissa lähellä luontoa. Onko mitään vinkkejä antaa muista paikoista? :) Mä innoistuin niin paljon, että harkitsin alottavani japanin ranskan ohella yliopistossa ensi vuonna, jos pääsen sisään :D En vaan tiedä, haluanko välttämättä tutkintoa ranskasta&japanista - voi olla, että jätän sen vaan vapaa-ajalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana kuulla et täl oli tällainen vaikutus! :D Siis todellakin suosittelen Tokiota ja Japania ihan kaikille! Ja japanin opiskelu on tosi helppoa, siihen pääsee nopsaan kiinni :) Mut ymmärrän et kahden kielen opiskelu yhtäaikaa voi olla aikamoinen haaste :D

      Poista
  4. Kiva listaus. :) Nuo kaikki ovat mahtavia juttuja Tokiossa / Japanissa, vaikka itse en paikallisen ruoan suuri ystävä olekaan.

    Lisäisin ehkä omalta osaltani listaan muutaman vähän erilaisen jutunkin. Japanissa on lukuisia buddhalaisia temppeleitä ja shintolaisia pyhättöjä, jotka ovat todellakin näkemisen arvoisia, vaikkei uskonnoista perustaisikaan. Tokion kiivaan sykkeen jälkeen on ihana poiketa temppeliin tai pyhättöön hieman rauhoittumaan. Tunnelma suorastaan häkellyttävän erilainen. Kaikkiin tämä ei varmastikaan iske, mutta itselleni nuo hetket ovat olleet upeita ja aika monessa on tullut käytyä.

    Puistot ja puutarhat ovat Japanissa myös näkemisen arvoisia. Ne ovat kuin keitaita keskellä kaupunkia, toki osa sijaitsee syrjemmässä. Virkistävät ja rauhoittavat ainakin minua samalla tavalla kuin temppelit.

    Onsen on myös kokemisen arvoinen. Ei löydy ihan Tokion keskustasta, mutta esim. Hakoneen matkustamalla ja varmasti jostain vähän lähempääkin. Onsenissa olen kokeillut vain julkista puolta, mutta joskus haluan vielä perhekylpyyn.

    Teeseremonia kannattaa myös testata, jos haluaa perehtyä japanilaiseen kulttuuriin. Sekin on hyvä tapa rauhoittua ja pysähtyä ja nauttia upeasta tunnelmasta.

    Sitten on tietysti monia erilaisia museoita ja niiden lisäksi Tokiossa kävisin joko Tokyo Towerissa tai Tokyo Skytreessä. Molemmat ihan kivoja ja näkemisen arvoisia.

    Toki se, nauttiiko noista listaamistani jutuista, riippuu hyvin pitkälti ihmisestä. Eri tyypit haluavat eri asioita lomaltaan. Itse harvemmin menen puhtaille shoppailumatkoille vaan olen myös kiinnostunut kulttuurista, ja sitä Japani tarjoaa todella paljon.

    Olisi ihana päästä jossain vaiheessa taas buukkaamaan Japanin matkaa. Ehkäpä ensi vuodeksi. Tänä vuonna kutsuu Lontoo eikä taida lomat ja rahat riittää siihen, että lähtisi vielä Japaniinkin. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sor vastaan sun kommenttiin myöhemmin kun muiden, halusin ihan ajatuksella lukee tän ja vastata :) Eli siis, sulla on täs tosi ihania juttuja listattuna, mut ite en näitä laittanut kun ei kerjetty viimereissulla kuin pintapuolisesti tsekkailemaan hoodsit. Teeseremoniaa oon kokeillut kans, kun olin vaihdossa, ja olihan se ihan hauska juttu, vaikka en ehkä nyt kahdestaan mieheni kanssa lähtisi kun ei kieltä osata kuitenkaan niiiiin hyvin, vois tulla ikäviä väärinymmärryksiä jne :)

      Mut kuitenkin, tää kommentti oli tosi arvokas, toivottavasti japaninvinkkejä etsivät lukevat myös tän! :)

      Poista
  5. Haluaisin matkustaa Japaniin ja ehkä jopa opiskellakin siellä. Pelottaa vaan, että vaatteiden osto siellä tulee olemaan melkoista neulan etsimistä heinäsuovasta, jos länsimaissa käyttää vaatekokoa L tai isompaa. Mutta olen kyllä niin iloinen että japanilaisissa kaupoissa on paljon naisellisia vaatteita, Suomessa on harmaita laatikonmallisia tunikoita kaupat täynnä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts no joo, se kyl voi olla. Mut kaikkea muuta kivaa sieltä voi kyllä ostaa, just asusteita ja kenkiä jne jne! :) Ja kyllä moni L-kokoinenkin sieltä jotain löytää kun vaan jaksaa etsiä :) Ja hei jep, se onkin musta kivaa että tyttömäisyyteen ja naisellisuuteen jaksetaan panostaa japanilaisissa vaatteissa paljonkin! :)

      Poista
  6. Mua on vähän ärsyttänyt se kun nähdään joku maa putkiaivona vaan yhtenä asiana mitä on ns yleistetty. Japanissa olisi niin paljon koettavaa ja nähtävää ja muuallakin maailmassa (myös muissakin asioissa) jos jotkut ihmiset avaisivat silmänsä ja mielensä vähän avarammaksi ^^ ♥ Kiva kun teit tälläisen postauksen! Mä oon aina ollu kiinnostunu eri kulttuureista ja Japanin on sellanen mistä kiinnostuin joskus teininä. Haluisin ehdottomasti käydä Tokiossa ja jossain syrjäisemmässä, rauhallisemmassa kaupungissa/kylässä myös.

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan, tosi onneksi se "hyi japani"-vaihe on mennyt myöskin jo ohitse. Hauskaa kuulla et sullakin Japani on ollut jo pienestä pitäen haaveena :) Mä kans innostuin jo joskus ihan esiteininä Japanista, mut eihän sitä silloin tietenkään päässyt lähtemään!

      Poista
  7. Kuulostaa aivan mahtavalta paikalta! Ystäväni osaa japania, pitäisiköhän matkustaa hänen kanssaan tuonne maistelemaan uusia ruokia, shoppailemaan ja pitämään hauskaa? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin nappaat hänet mukaan ja lähdette!! ;)

      Poista
  8. Japani vaikuttaa jotenkin niin eksoottiselta paikalta. Varmasti aikamoinen elämys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se : ) Kokemus joka kaikkien kannattaa hankkia!

      Poista
  9. Japanissa oon aina halunnut käydä, mutta ei taida kielitaito riittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no joo, siis tuonne ylemmäs kommentoinkin että kyllä se onnistuu siellä liikkuminen ilman japaninkielitaitoakin, mutta helpommalla pääsee jos osaa edes jotain. Siellä kun hotellien respoja lukuunottamatta porukka ei kauhean kielitaitoista pääse olemaan ):

      Poista
  10. Oi vitsit, Japaniin matkustaminen on kyllä ollut jo niin monta vuotta haaveena! Tämä postaus ei kyllä ainakaan lievittänyt mun matkakuumetta, haha :-D Mutta kyllä mä joku päivä vielä sinne menen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana! :D No joo, hei nyt on superhalpoja lentoja tyrkyllä, että nyt vaan sitten omaansa varailemaan ;)

      Poista
  11. Löysin sun blogin vasta ja tää vaikuttaa mielenkiintoselta ja oot symppis! :3 jään seurailemaan. Tsemppiä häästressin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi että, ihana kuulla et saa uusia seuraajia ^_^ Kiitos paljon sulle <3

      Poista
  12. Mulla jäi päällimmäisenä mieleen Japanista luontokohteet ja nähtävyydet. Sellaiset mitä ei kyllä muualta ihan heti löydä. Kivipuutarhat ja temppelit olivat upeita. Oltiin miehen kanssa Japanissa kaksi viikkoa. Käytiin Kiotossa, Narassa, Osakassa ja Tokiossa. Jos haluaa suurkaupungin sykkeestä luonnon rauhaan, suosittelen vierailemaan Arashiyaman "apinavuorella" ja bambumetsässä. Narasta löytyy myös satumainen lyhtymetsä, kuin suoraan jostain Miyazakin animaatiosta. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Miyazakin faneille myös suosituksena Ghibli museo, en nyt muista kaupungin nimeä missä sijaitsi.

    Yritin löytää vanhan Kilroyn matkablogini, mutta näköjään se on poistunut kokonaan. :(

    Olin matkalla siis vuonna 2012 nelisen kuukautta etelä-Koreassa. Siitä otettiin sitten laiva pariksi viikoksi Japaniin. Itse niin kauan Seoulissa ja Koreassa aikaa viettäneenä täytyy sanoa, että jos Tokion karaoke huoneet, kissakahvilat ja muut erikoiset jutut haluaa kokea ja puolet halvemmalla, suosittelen myös matkaa Korean puolelle. Seoul on oikeastaan kopio Tokiosta. Seoulissa nimittäin saman lystin saa koettua ja puolet halvemmalla. Kielitaito on melkein samaa luokkaa kuin Tokiossa, eli englantia osataan jonkin verran. Muualle Koreaan jos haluaa matkalle niin pitääkin sitten kieltä vähän hallita, sama juttu kun Japanissa. Ja jos joku nyt miettii pohjois- Koreaa, niin ei, se ei ole mitenkään tekemisissä etelän kanssa. Seoul on kuin mikä tahansa muu suurkaupunki. :)

    Japaniin palatakseni niin itse pidin myös ruuasta todella paljon, mutta hintataso yllätti, kallis paikka. Tosin kyllä ne halvat paikat löytää kun vaan etsii. :) Voisin itse matkustaa myös uudestaan Japaniin, mutta taskussa saisi olla hieman enemmän taskurahaa. Shoppailu Tokiossa on kyllä aivan best! Viimeksi kuukausien reppureissu oli vähän syönyt kassaa.. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti serkkusein <3 Tuossa Afeni jo kertoili mitä kaikkee ihanaa oli itse kokenut, ja mainitsi kans noi puistot ja puutarhat. Olihan ne kauniita kun mekin käveltiin siin hotelliltamme Shibujaan, niin näkyi siinä aivan ihanaa maisemaa kerrakseen.

      Me taas yllätyttiin japanin halpuudesta, kun kaikki maksoi vähemmän kuin suomessa :D Ja meil toi (Etelä) Korea on kans seuraavana matkailulistalla! Ehdottomasti täytyy käydä sielläkin.

      Poista
  13. Japaniin olis niin mahtava päästä<3 Tuollaisessa teekahvilassa olisi ihana käydä!:)

    VastaaPoista
  14. Japaniin olis niin mahtava päästä<3 Tuollaisessa teekahvilassa olisi ihana käydä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ne teemakahvilat on ihan rakkauspaikkoja *_*

      Poista
  15. Tämä oli tosi kiva postaus ja antoi taas intoa japanin alkeiden opiskeluun. Ernuilemaanhan minä sinne menisin, mutta kyllä toinen tärkeä juttu on tuo ruoka. Olen kuvitellut että siellä saa maksaa itsensä kipeäksi syömisestä.

    P.S. Kuopiosta löytyy Muumi pannarikahvila ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kuvittelin, mut halvemmalla pääset kuin suomessa :) Ei se mitää ilmaista lystiä ole mut ei kallistakaan! Ei me maksettu kuin ihan paria euroa lounaista jne.
      Ja eikäääää miksen tiennyt tota?? Pitääpä käydä siel seuraavan kerran kun menee hoodseille!

      Poista
  16. Mua itseäni ei niin Japani kiinnosta, en tiedä miksi. Hanamin aikaan sinne olisi kyllä ihan unelma päästä<3, tosin varmaan aika täynnä hotellit sillon :D Kiva postaus kuitenkin, ymmärrän miksi Japani on sulle niin rakas paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, uusivuosi ja hanami on ne kalleimmat ajankohdat lähtee sinne, mut kyl se hanami ois varmasti näkemisen arvoista :) Harmi ettet oo innostunut Japanista, mut hei, jos sinne saatte tarjouksen ja innostutte lähtemään, niin uskon että haluut sinne sitten vielä uudestaankin ;)

      Poista
  17. Japani on ollut jo tosi monta vuotta yksi mun suurimmista matkahaaveista ja kaikki sun aiheeseen liittyvät postaukset kasvattaa mun matkakuumetta :D. Pitääkin varmaan alkaa ihan vakavissaan harkitsemaan sinne lähtöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :D Kuule, kannattaa lähteä! Et tuu katumaan :)

      Poista
  18. Vau, tää oli todella kattava postaus ja todella mukavasti toit esille noita juttuja, jotka kiinnostaa muitakin kuin animesta kiinnostuneita :) Itse kyllä kanssa haluaisin joskus päästä käymään tuolla, vaikkei listalla ensimmäisenä olekkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyttäillä niit tarjouksia, nytkin oli viidelläsadalla menopaluulippuja myynnissä :) Ehdottomasti oikeesti suosittelen, sydän jää kyl sinne <3

      Poista
  19. Ihanaa, oonkin miettinyt matkustavani joskus Japaniin! Hyviä vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla et suunnittelet matkaa sinne ja et vinkit oli hyviä ^_^

      Poista
  20. Kiitos tästä postauksesta, tuli hyviä vinkkejä! Nyt sain vain enemmän puhtia rahan säästämiseen :D Ollaan sekä poikaystävän sekä siskon ja parhaiden kavereiden kesken suunniteltu matkustavamme Japaniin jossain vaiheessa elämää! Mietin ensi vuotta, koska silloin maaliskuussa lempibändillä saattaisi olla jokin synttärilive, jonne voisi yrittää myös mennä... Hmm!

    VastaaPoista
  21. Ja yksi syy lisää: second hand designer -aarteiden paljous! Oo rakastin Tokiota!

    VastaaPoista