maanantai 22. kesäkuuta 2015

10 facts☆

Halusin toteuttaa nyt vähän erityylistä postausta verrattuna siihen millaisia normaalisti teen. Koska juhannuksena olin töissä, ja kun lauantaina oli vapaampaa, en jaksanut edes yrittää taistella kunnon asukuvien ja kameran kanssa. Otin lomaa bloggaamisestakin, haha. Lähdettiin risteilylle erään kaveripariskunnan kanssa, ja vettähän sitä taivaalta tuli melkein koko ajan. Siispä tätä postausta tähdittää kuvat juhannukselta.

1. En tykkää animesta, mutta olen aina halunnut tykätä. Yleensä animesarjojen juonet ovat niin pitkäveteisiä ja tylsiä eikä niissä tapahdu mitään. Sen takia niitä en jaksa tapittaa. Lisäksi japanilainen huumori on jotain sellaista mitä en ihan ymmärrä. Olisi kuitenkin hienoa sanoa, että seuraisi jotain sarjoja. Minusta vaan siihen ei ole. Seuraan ylipäätään hyvin vähän mitään länsimaisiakan tv-sarjoja.

2. Opiskelen sosionomiksi DIAKissa, mutta olen tässä miettinyt olenkohan oikealla alalla. Tykkään hurjasti työstä ja olen tosi innoissani ensi syksyn harjoitteluista, mutta olen käsittänyt ja minusta tuntuu siltä ettei ajatusmailmani ja mielipiteeni oikein sovi sote-alalle. Yhä edelleen unelmani olisi päästä poliisikouluun, mutta erinäisistä syistä se on mahdoton uravalinta.

3. Olen tosi pihi. Ihan oikeasti, ja välillä se menee ehkä hiukan ylikin. En halua maksaa mistään mitä en koe itselleni tärkeäksi tai minkä voi jotain kautta saada ilmaiseksi. Kuitenkin, sitten kun ostan jotain suostun maksamaan siitä. Esimerkiksi en shoppaile vaatteita normikaupoista koska koen sen turhaksi rahanmenoksi, mutta sitten taas voin ostaa joskus monen sadan euron arvoisen vaatteen jos se on merkkiä. Huonompi juttu on se, etten mielelläni sijoita esimerkiksi ruokaan tai omaan terveyteeni.

4. Liittyy etäisesti edelliseen, mutta olen varmaankin se "brändihoro" mistä lolitapiireissä ainakin kovasti puhutaan. Saatan ostaa jotain ihan vain siksi koska se on merkkiä. Tyhmää, mutta kun omistaa merkkivaatteita/-vaatteen/-asusteen on olo paljon arvokkaampi kuin silloin kun vain hiihtelee rupuvaatteissa. Ei minulla juurikaan ole mitään kauhean arvokkaita ja kansainvälisesti tunnettuja merkkijuttuja, enkä edes halua niitä olla jatkuvasti shoppailemassa. Silloin tällöin kun jotain brändiä kuitenkin ostaa, tulee todella spesiaali olo!

5. Tuttua varmaan monelle, mutta puhkikulutan aina tietyt biisit. Minulla menee musiikin suhteen kausia; Nyt on Vocaloid-jumputuskausi, mutta vasta vähän aikaa sitten kuuntelin Turmion kätilöitä ja 2 times terroria nonstoppina. Tässä vaan on se juttu, että kun löydän hyvän/hyviä biisejä, kuuntelen niitä ihan jatkuvasti. Menee viikko ja olen lopen kyllästynyt niihin ja täytyy taas löytää jotain uutta ja hyvää musiikkia.

6. Tämäkin liittyy edellämainittuun. En tykkää kuunnella musiikkia kotona. Koen sen epäkohteliaaksi kanssa-asujia kohtaan. Lisäksi pelkään että naapurit kuulevat minun ponimusiikkijytän, ja aletaan saamaan vihaisia lappuja postiluukusta. Tämä on ehkä syy miksi liikun niin paljon; Lenkillä ja salilla saa kuunnella kuulokkeista musiikkia niin paljon ja niin kovaa kuin haluaa. En kuitenkaan kuuntele musiikkia metrossa/junassa/hississä yms tiloissa, sillä pelkään että kuulokkeistani kuuluu äänet läpi ja jälleen kerran muut ärsyyntyisivät.

7. Minulla ei ole ollut virallisesti omaa huonetta ikinä. Taino, nyt tuon vajaan puoli vuotta oli. Vesannolla asuimme semipienessä asunnossa; kolme huonetta ja keittiö, kuusi ihmistä. Olen siis jakanut huoneeni joko siskojeni tai veljeni kanssa. Nyt asutaan poikaystävän kanssa yhdessä. Vesannolla asumisjärjestely aiheutti suurta tuskaa ja oikeasti oli aivan hirvittävän epäkäytännöllistä. Jos kuitenkin jotain hyvää, niin muutot ovat olleet helppoja, koska tavaraa ei ole pystynyt tilanpuutteen takia hamstraamaan suuria määriä.

8. No tämä nyt ei varmaan ole mikään uusi ja yllättävä asia; Olen herkkuperse. Sen on voinut varmaan rivien välistä lukea. Ja minulla ei ole hyväkkeensyöntiin mitään limittiä! Ei ole ongelma minulle vetää paketillista Aino-jäätelöä tai pullapitkoa. Yleensä tämän jälkeen mietin että vielä mahtuisi jotain, mutta ei vaan enää kehtaa ottaa mitään. En juurikaan välitä oikeasta ruuasta, vaan voisin hyvin elää hyveellä. Onneksi jonkintasoista itsehillintää sentään löytyy.

9. Olen yhä teen suurkuluttaja. Teetä menee 1-6 litraa päivässä. Riippuen siitä onko menoa vai ei. Tee vaan on niin hyvää, ja kun istuu koneella tai lukemassa on niin kätevää kun voi lirppiä jotain samalla. Nytkin tätä kirjoittaessani vieressäni on pannullinen Théhuoneen sitruunateetä, toinen pannullinen tänään menossa.

10. En viihdy ollenkaan isoissa ihmisjoukoissa. Olen paljon sosiaalisempi nykyään kuin vaikka seitsemän vuotta sitten, jolloin en kenellekään puhunut mitään muutakuin äärimmäisessä pakossa. Nyt minulta onnistuu tuntemattomille/puolitutuillekin juttelu ilman ongelmaa. Mutta heittäkääpä minut kouluun isoon luokkaan tai bileisiin, tai ihan vain yli viidenhengen ryhmään, niin hiljenen enkä sano mitään ja nökötän naama norsunvitulla. Sen verran introventti olen että menen lukkoon isoissa sosiaalisissa tilanteissa. Ne, jotka kanssani enemmän ovat tekemisissä, tietävät että kun olen pienessä porukassa tuttujen kanssa, irtoaa minusta juttua vähän liikaakin!

8 kommenttia:

  1. Oho tuon teen määrä :D ainakin saat tarpeeksi nestettä kehoon toisinkuin minä joka hyvällä tuurilla muistan edes pari kertaa päivässä juoda vettä.

    Paljon asioita mitä en olisi heti päällepäin susta uskonut :p jos sosionomi ei nappaa niin mitä mieltä olisit jos lähtisit sairaanhoitajaksi? Minäkin halusin poliisiksi monta vuotta, mutta armeijan keskeytymisen jälkeen piti olla realistinen ja opiskella jotain muuta.. äidin ehdotuksesta lähdin sh:ksi vaikka olin satavarma että inhoan neuloja ja ihmisiä. Ensimmäinen vuosi meni vähän niin ja näin mutta nyt huomasinkin että tykkään ihan älyttömästi. Sairaanhoitajat saa aina töitä, työvaihtoehtoja on paljon eikä tarvi olla "veren ja ällöjen juttujen" parissa jos ei halua. Enpä kyllä ole yhdessä harjoittelussa nähnytkään mitään super inhottavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa miinus on se että teellä taitaa olla nestettä poistava vaikutus, ei nesteyttävä :'D Enhän mäkään vettä oikeastaan tarpeeksi juo...

      En usko että viihtyisin sairaanhoitajana. Se ala ei jotenkin yhtään vastaa sitä millaista työtä tahtoisin tehdä. Nytkin näin sosionomiksi opiskellessa toivoisin että voisin työllistyä virastoissa (esim. Kela, TE-toimisto). Kyllä minä näillä näkymin loppuun asti opiskelen, kun onhan se jo saavutus että on kouluun päässyt sisälle :) Ja ei mistään tutkinnosta ainakaan haittaa ole!

      Poista
  2. Kiva postaus!:) mut teenjuonti isoissa määrin pidemmän päälle on haitallista: http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/mies-joi-nelja-litraa-jaateeta-paivassa-seurauksena-vakava-sairaus/23/72783

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit ^_^ Joo eihän mikään ole överiksi vedettynä terveellistä, mutta a) jääteessä on yleensä aika paljon sokeria yms, jolloin se ei ole todellakaan terveellistä. Itse juon teeni teenä, ilman mitään lisukkeita. b) En juo mustaa teetä kuin korkeintaan kupillisen tai kaksi. Vihreää ja valkoista kuluu enemmän.

      Ja ei tämä litratolkulla juominen ole edes jokapäiväistä, nyt ryypsin täällä taas, mutta työpäivinä en todellakaan saa tuhottua teetä niin paljoa :D Ihan mielenkiintoinen toi juttu kyllä :)

      Poista
  3. 3 ja 4 on niin minä :D Oikeesti ei ihmiset tajua, että on ihan eri asia kävellä kaupungilla esim. Tommy Hilfigerin paita päällä kuin joku Seppälän paita (toki näitä Seppälänkin paitoja omistan) Se vaan nostattaa niin paljoan jotenkin itsetuntoa (?) Okei, toi kuulosti tosi pinnalliselta, mutta kuitenkin :D

    http://lillislifee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo itekin mietin uskallanko ees julkisesti kirjoittaa tämmösiä, tuleeko joku lahtaamaan mut tän merkkikeskeisyyden takia :D Mut kyl se vaan tosiaan itsetuntoon tms vaikuttaa, tulee paljon parempi fiilis :) Kivaa et en ole ainoa tän asian kans. :)

      Poista
  4. Mä puhkikulutan myös biisejä niin huolella :D En vaan osaa antaa niiden suosikkien olla, vaan mun pitää kuunnella niitä niin paljon että lopuksi vihaan niitä :D Tosi kiva postaus!

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on jotenkin kumma että kun se kiva biisi löytyy niin sitä kuuntelee vaikka koko lenkin ajan! :D Itelläkin on tosiaan maku mennyt aika monesta biisistä kun on liikaa sitä saanut kuunnella. Kivaa että tykkäsit postauksesta ^_^<<3

      Poista