Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. joulukuuta 2015

Visit Tallinn! Sushicat!☆

Tallinna on kohteena varmasti todella monelle suomalaiselle tuttu, mutta suurin osa jää ihan keskustaan tai sataman tuntumaan Tallinnaan saapuessaan. Niin minäkin aina tähän asti, sillä aika Tallinnassa on ollut kortilla, ja ei ole ollut tarvettakaan lähteä Virukeskusta pidemmälle. Nyt viimereissullamme saavuimme illalla Tallinnaan ja lähdimme seuraavana iltana takaisin, joten aikaa oli hitusen enemmän. Sen verran että syömässä täytyi käydä ja ruokapaikkana sai toimia Sushicat!



Kuvaaminen tuotti aikamoisia haasteita, sillä valot olivat pinkit, ja väritasoitusta sai käyttää ronskilla kädellä, ja jos olisin yhtään enemmän sävyjä tasoitellut, olisi kuvat menneet huonolaatuisiksi. No tuleepahan ainakin realistinen ja kaunistelematon kuva siitä millainen paikka oli. Sushicat oli meido- ja animehenkinen kokonaisuus. Paikka oli kyllä hurjan pieni, ja suosiosta ei ole tietoakaan, mutta voi olla että illalla illallisaikaan paikka on semitäynnä. Itse mentiin syömään noin kahdentoista aikaan ja saatiin olla ihan keskenämme ja rauhassa.

Tilasimme ison sushilautasen, joka oli tarkoitettu kahdelle syötäväksi. Paloja oli 20, ja hintaa annoksella 14 euroa. Juomiksi tilasimme paikan spesiaalimojitoa, jossa oli hiukan lakritsinen vivahde joka ei minuun iskenyt.
Kokonaisuutena käymisen arvoinen paikka. Henkilökunta puhui suomea (kuten kaikkialla muuallakin näemmä), hinnat olivat halpoja ja sisustus ihan söpöä. vaikka vähän moe-henkisyys iskikin joiltain osin yli :D Sushi oli semihyvää, ei parasta ikinä muttei tuohon hintaan voikaan valittaa. Juomiset olivat extrahalpoja (kuten Tallinnassa aina, yllätys!) ja varsinkin salaatti-annokset olivat käytännössä puoli-ilmaisia.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Making sushi with Sari-hime!☆

Hei taas!
Viikko sitten Sari tuli käymään sushinteon merkeissä! Oli kyllä aivan ihana päivä, tosiaan juttua riitti moneksi tunniksi ja susheistakin tuli aivan ihania! *q* Sari "opetti" minulle uuden sushireseptin ja taidan tehdä samanlaisia susheja sitten seuraavankin kerran! Ja tottakai, olimme himeissä! Sari oli saanut uuden ihanan Princess Melodyn mekon! ^o^// Halusin itsekin kasata edes jollain tavalla hänen mekkoonsa mätsyävän asun ja tällainen siitä tuli:
Hello again!
Last week Sari came to visit, and we made sushi! It was such a lovely day, and those sushis was delicious! *q* Sari "taught" me new way to do sushis and I will do that kind of sushis next time too! And of course, we had himeclothes! Sari got her new Princess Melody dress, and I wanted to wear even little bit same kind of outfit. So here is pictures:

Babydoll, shirt, shoes: Yumetenbo
Headbow, necklace: Princess Melody
Ring: By Sari
Shorts: Gina Tricot

 Huhhuh näytän hiukan creepylle näissä kuvissa... :'D
Huh I look little bit creepy... :'D
Here is whole pic of us!

Sushi we made! とってもおいしいでした!
Haha, esittelin vaatekaappini sisältöä :'D Niin paljon lolivaatteita muttei tilaisuuksia käyttää ;  A  ; Mutta en raaski myydäkään niitä, koska tykkään niistä kovasti...
Haha, here I'm showing my closet for Sari :'D So many loliclothes but no situation to wear those ;  A  ; I still don't want to sell those, because I like those so much...

All thanks to Sari for these pictures, I don't have a camera... .______.''

Minulla oli synttärit nyt eilen, joten juhlistettiin sitäkin hiukan Sarin kanssa jo etukäteen. Joimme kakkukahvit susheilun jälkeen XD Sain Sarilta lahjaksi aivan ihanan rusetin ja sormuksen! *o* Hän on tehnyt ne itse, eikö hän olekin taitava!
I had birthday yesterday, so we celebrated it with Sari before. We had cake after sushi XD I got from Sari lovely headbow and ring! *o* She has made those by herself, isn't she talented!

Kokonaisuudessaan oli aivan ihana päivä, en malta odottaa että näämme uudelleen!
We had so great day, I can't wait that we see again!