*:･ﾟ✧Enjoyin' rainy days✧･ﾟ:*

Parvekkeesta on tänä kesänä tullut kyllä yksi lempparispottejani meidän kotoa, vaikka pahoin pelkäsin etten tule viihtymään parvekkeella ollenkaan, kun takapihan puisto jyrättiin tasaiseksi, kesä on kurja ja linnut käy kilpaa kakkimassa kaiteen valkoiseksi. Kaikesta huolimatta, kun saatiin tuo sohva tuohon partsin nurkkaan ja grilli ollut kuumana useampaankin otteeseen, ei tuota mestaa voi olla rakastamatta. Minun W.i.t.c.h.-projekti saapui päätökseen, joten nyt nappasin hyllystä Princess Ai-mangat ja voi että nuokin ovat tosi inspaavia. Seuraavaksi sitten haen Vesannolta vanhat Inuyashat ja aloitan sen urakan! 

Haettiin Christianin kanssa viime maanantaina Malmin aseman kojulta mansikoita, ja napattiin ruusulimpparit messiin. Suosittelen lämmöllä, että käykää kurkkaamassa aseman vihannes- ja marjakoju, sillä siellä on tosi edullisesti aina kaikenlaista. Siinä sitten oli hyvä istua parvekkeella ja syödä mansikoita ja katsoa vesisadetta. Kissakuva on sitten ihan sisältä, parvekkeelle ei mokomalla ole mitään asiaa, kun partsi ei ole lasitettu. Kovasti kyllä Ilona on alkanut palastaa parvekkeelle, ja aika uhkaavasti jo tuijottaa tuuletusikkunaakin, joka usein päiväsaikaan on avoinna parvekkeelle. 

Mites te parvekkeelliset, tykkäättekö viettää aikaa partsilla säällä kuin säällä?

*:･ﾟ✧Miten sujuu Ilonan kanssa✧･ﾟ:*

Viikko yhteiseloa kissan kanssa on nyt takana, ja koska toivoitte niin kovasti kuulumispostausta Ilonasta ja sen kotiutumisesta, ajattelin nyt heti viikon jälkeen päivitellä kuulumiset. Kuvia on tosi vähän, sillä ei olla viitsitty häiritä kissaa kameralla, ja fakta on se että kamera on ollut laatikonpohjalla lähes koko ajan, että kun joku hauska tai ikuistamisen arvoinen tilanne on, on kamera tosi kaukana. Sen verran arkuutta on yhä, että jos siinä kesken rapsutussession lähdetään kameraa hakemaan on kissa imeytynytkin jo pöydän alle tai muualle. Lempparipaikka tässä kuluneen viikon aikana on ollut telkkarin takana, mistä on ollut hyvä seurailla sitten mitä kämpässä tapahtuu. Pelaamista tosin kyseinen lymypaikka on haitannut, kun ei sitten raukkaa viitsi häiritä telkkarin pauhuamisella ja välkkyvillä valoilla. Onkin siis pakon sanelemaa ollut, että olen viimeaikoina innostunut pelaamaan 3DSllä Pokemonia!

Ilona on osoittautunut hyvin seuraa rakastavaksi otukseksi. Sydän särkyy kun miettii, että miten joku on voinutkaan tuollaisen kultakimpaleen kylmästi hylätä aikanaan. Vaikka vähän vielä äkkinäiset liikkeet pelottaa, tulee Ilona tosi paljon kerjäämään silityksiä ja syliin, sekä perheeni ollessa täällä kylässä, kuhisi kissa pikkusiskojenikin ympärillä silityksiä kalastellen. Leikkimään kissu ei vielä ole myöskään kunnolla uskaltautunut meidän kanssa, vaan yön pimeinä tunteina alkaa sitten se ryskäminen täällä, kun saa yksin ja rauhassa kaluta lelukoppaa läpi.

Kotiutuminen on siis sujunut mainiosti. Vain kahdet vahingot ollaan jouduttu siivoamaan (sängystä ja valkoiselta pörrömatolta tietty...), ja nekin oli kyllä omaa syytä, kun hiekkalaatikko oli unohtunut putsattavaksi päivän aikana. Muuten Ilonan kanssa on mennyt ihan erinomaisesti, paljon helpommin kuin luulin. Nimeään se ei tottele, ja arkuutta löytyy sen verran, että jos yhdenkään äkkinäisen liikkeen tekee, kissa luippii karkuun. Näkökykyä ollaan nyt pystytty hahmottamaan, eli kissa luultavasti näkee metrin, parin päähän hyvin, sen jälkeen alkaa vähän jo pää pyörimään, että minnepäin sitä sitten pitäisi katsoakaan.

Ollaan kaikki todella tyytyväisiä, toivottavasti Ilonakin on! Hauskaahan se on seurata mitä kaikkea tuokin elukka keksii meidän iloksemme. 

*:･ﾟ✧Uutisia!!✧･ﾟ:*

Meikäläisen snapchatia seuraavat tietävätkin, mikä tämä uutinen on. Ja kuva yllä kertoo kaiken. Tässä on Ilona, vaasalaiskissa jonka haimme viime lauantaina uuteen kotiinsa. Ilonan meille tulo oli aika extempore, vaikka kissaa oltiinkin suunniteltu jo kauan. Näin ilmoituksen facebookissa, että Ilona etsii pikaisesti uutta kotia, sillä ei sopeutunut kotiin johon se oli muuttanut. Rakastuin vaan niin hurjasti kissan ulkonäköön, että soitin heti Christianille töihin, ja kysyin voidaanko me hakea meille kissa. Ja Chrisu ihastui Ilonaan yhtä lailla, ja sanoi että soita äkkiä Vaasan kissatalolle, onko Ilona jo löytänyt kodin, sillä kommentteja oli päivityksessä sata ja tykkäyksiä montasataa. Ilona oli kuin olikin kotia vailla, ja niin sitä sitten torstaina sovittiin, että lauantaina lähdetään hakemaan pikkuista meille. 

Matka sujui hyvin, Ilona itki vähän aikaa kun taas raukka joutui maisemaa vaihtamaan. Kissan historia on aika surullinen, sillä se on löydetty pentuja odottavana ulkoa huonossa kunnossa; Pentuja odottaessaan se ei ole jaksanut pitää itsestään enää huolta, ja sen turkki oli lähtenyt, korva paleltunut (Ilonan oikea korva on vain puolikas) sekä näkö mennyt. Jälkimmäisestä syystä olikin tärkeää, että Ilona sai kodin jossa on rauhallista. Vilkkaat kissanpennut ja lapset vain hermostuttaa kissaa, koska se ei ilmeisesti pysty hahmottamaan takaa- ja kaukaa tulevia asioita. Tässä parin päivän aikana ollaan tultu siihen tulokseen, ettei ihan sokeasta kissasta ole kyse, koska osaa kuitenkin suunnistaa tosi hyvin, ja tulee puskemaan aina naamalle. 

Varauduttiin siihen, että pissaa ja kakkaa siivotaan sitten ihan urakalla seuraava viikko, ja kissa raapii tapetit seiniltä ja lymyilee synkässä nurkassa kuukauden verran ennen kuin uskaltaa tulla moikkaamaan meitä. Kotoutumien on mennyt kuitenkin niin mainiosti kuin vain voi *koputan puuta*. Ensimmäinen päivä meni ihan vain vaatekaapissa kököttäen. Yöllä sitten lähdettiin tutkimaan asuntoa, sen verran että siirryttiin meidän makkarin pöydän alle kyhjöttämään. Sunnuntaina sitten Ilona jo kerjäsi silityksiä ja puski meitä, uskaltautui syömään katkarapuja ja juomaan. Ja viime yö olikin jo sitten ihan sirkusta, kun kämppää kierrettiin useampaan kertaan, käytiin syömässä ja juomassa ja puskemassa naamalle ja tutkimassa jokaista nurkkaa mikä vaan löytyi. Tätä kirjoittaessani tosin on vähän jännitys taas iskenyt, ja Ilona kaivautui Chrisun kenkäpinoon tuijottamaan maailman menoa vähän sivummalta.

Yhteenvetona saimme erittäin hellyydenkipeän ja ihmisrakkaan kissan, joka on kuitenkin kaiken kokemansa jälkeen todella arka. Ja ymmärtäähän sen. Meidän kolmen yhteiselo on lähtenyt rullaamaan kuitenkin mainiosti, ja uskon että pian kissakin tajuaa ettei täällä ole mitään pelättävää. Ja jokaiselle joka kissasta haaveilee: Menkää ihmeessä kissataloihin! Vaasan kissatalolla on nyt tällä hetkellä yli 40 kissanpentua vailla kotia, ja aikuisia kissoja vielä enemmän, kaikki kaipaavat rakastavaa kotia. Itse aikanaan pelkäsin ottaa hylättyä kissaa, koska ajattelin siitä olevan niiiin paljon vaivaa. Kuitenkin kissa on viisas eläin, ja kun se vaan saa aikansa, on se mitä mainioin lemmikki!

*:･ﾟ✧Kissakahvila✧･ﾟ:*

Ok ei se blogihiljaisuus toiminut. Haha, sen kerran kun lupaan teille olla poissa somesta vähän aikaa, en pysty siihen, ja muut hommat jää tekemättä. Sitten taas kun olisi aikaa ehkä bloggaillakin niin tulee niitä tahattomia blogitaukoja. Noh, mutta kuten sanottua, en vain malttanut olla tekemättä tätä postausta teille. Berliinissä käydessämme tutustuimme ihanaan kissakahvilaan, joka oli aivan meidän kämpän lähellä. Okei, ei nyt ihan lähellä, sillä kävelimme jonkun viitisen kilometriä nauttien kauniista maisemoisista. Suosittelen käymään tässä ihanassa kahvilassa, vaikka se onkin ihan sen Berliinin ydinkeskustan ulkopuolella. Kahvila oli tosi symppis, kissat ihania ja tarjoiltavat herkullisia. Tässä postauksessa on nyt sitten vain kännykkäkuvia, sillä muistikortti selvisi Espanjassa autoryöstöstä, muttei Suomessa kodin suursiivouksesta. Eli, muistikortti on jossain teillä tietämättömillä. Onneksi otin kännykällä paljon kuvia, ja ainoa mistä jäätte oikeastaan nyt paitsi on aivan herkullinen mansikkavohveliannos, josta otin kameralla paremmat kuvat. 

Paikan nimi oli siis Barista Cats. Kissoja kahvilassa asusteli viisi, ja ne kaikki olivat pelastettu Ukrainasta. Kahvilan sisustus oli tosi ihana, vaaleita sävyjä ja rusetteja ja pitsiä, eli juuri sellaista mistä minä pidän. Kahvilan edessä oli myös terassi, mutta me oltiin juuri kävelty se viisi kilometriä aivan karseassa helteessä, joten mentiin ihan mieluusti sisätiloihin. Kissatkin olivat aika nuupahtaneita helteen takia, joten nekin lähinnä vain nukkui ja lepäili, enkä hirveän lähelle viitsinyt mennä häiritsemään ja kuvailemaan. 

Ruokaa oli tarjolla pitsaa, lämpimiä voileipiä ja suolaisia pannareita, sekä makeita herkkuja oli runsaasti: pannukakkuja, jätskiannoksia, pirtelöitä, vohveleita... Itse otin lämpimät voileivät sekä jäkkäriksi otimme yhteiseksi mansikkavohveliannoksen joka todellakin oli jäätävän iso ja sopi hyvin jaettavaksi. Hinnat olivat perus edulliset, ehkä vähän Saksan hintatasoa kalliimmat mutta ymmärrettävää, kun mitään sisäänpääsymaksuja ei ollut. Paikka muutenkin oli perheyritys, ja kahvila oli heidän kodissaan. Tilasin itse juomaksi vielä homemade strawberry-mint lemonadea joka oli ihan tajuttoman hyvää! 

Loppuun vielä kuva Marzipanista, söpöimmästä kissasta ikinä! Nuo silmät olivat vaan niin symppikset! Marzipan oli kissakahvilan kissoista kaikista aktiivisin, se kierteli moikkaamassa kaikki uudet asiakkaat, kun niitä paikalle tuli. Kissakuumehan siinä vallan pääsi kasvamaan entisestään.

Eli suosittelen BaristaCats Katzenkafea kaikille, jotka Berliinissä vierailee. Todellakin kannattaa vierailla ja käydä syömässä vohveliannos. Plussaa myös wifistä, jota ei muuten Berliinissä ihan hirveän monesta paikkaa löydä. 

Miltäs tämä kissakahvila vaikutti teidän silmiinne?

Cat café in Berlin: PeePee's Katzencafe☆

Mainitsinkin jo aiemmin etten ottanut kameraa mukaan Berliininreissulle, koska päätin olla lomalla, stressaamatta siitä että nyt täytyy saada hienoja kuvia blogiin, ja että aika olisi mennyt mallaillessa ja kameraa kaiveksiessa. En Berliinistä oikein tiennyt mitään etukäteen, muutamia alternative-liikkeitä yritin googletella etukäteen mutta kaikki japskityylikaupat olivat kuolleet ja kuopattu jo ajat sitten, ainakin niistä mitä löysin. Sitten sain kuningasidean googlettaa "katzencafe Berlin", ja google näytti minulle PeePee's:in kissakahvilaa. Sinne oli päästävä ja onneksi poikaystäväni osasi suunnistaa meidät oikeaan osoitteeseenkin!

Kahvilassa asui kaksi kissaa. Ne olivat löytökissoja jotka olivat saaneet uuden kodin kahvilasta. Se oli suuri ero Japanissa vierailemaani kissakahvilaan, joka kuhisi kissoja. Tässä kahvilassa oli vain kaksi kisua, jotka kuuleman mukaan olivat veljeksiä. Ehkä niin oli eettisempääkin, ei tullut pikkuisille reviiritaisteluita eikä muutakaan. Kahvila kun ei pinta-alallisesti ollut kovin iso. Kahvilan ruokalistassa oli käyttäytymisohjeet, tosin saksaksi, jonka takia poikaystäväni ne minulle joutui suomentamaan. Aika itsestäänselvyyksiähän ne tosin olivat. Pikkuiset nukkuivat koko visiittimme ajan, joten silittelemään emme niitä päässeet. Kuvaamiseenkin ylempi kissa suhtautui kääriytymällä kippuraan tuiman katseen jälkeen.

Tykkäsin sisustuksestakin aivan mielettömästi. Paikka oli kovin vaaleanpunainen ja sisustettu kissakrääsällä; Voiko sen parempaa olla? Tarjolla oli pääasiassa makeaa, kakkupaloja ja leivoksia. Hintataso oli hitusen kalliimpi verrattuna muihin saksalaisiin kahviloihin, muttei Suomen tasoon nähden ollenkaan hintava. Tilasin itselleni kaakaon (tai poikaystäväni tilasi, minähän en vieläkään sitä saksaa puhu ; A ; ) ja poikaystäväni tuoreista mintunlehdistä tehdyn teen. Tarkoituksenamme oli jäädä syömään kyseiseen kahvilaan, mutta päätimme säästää nälkäämme ja odottaa iltaan, jolloin suuntasimme kohti kaitenzushiravintolaa ^_^ 

Catboxes☆

Minulla olisi sen satatuhatta aihetta mistä kirjoittaa ja blogata, ja toiset satatuhatta "järkevämpää" asiaa internetin ulkopuolella mitä pitäisi saada tehtyä. Elämä on ollut tosi hektistä ja kiireistä ja pakko myöntää että tietynlainen uupumus on päässyt iskemään; Sen sijaan että tekisin kouluhommia ja lukisin tenttiin, pelaan mieluummin Wiillä, juttelen ihmisille ja käyn lenkillä. 

Koska tykkään kuitenkin blogata, ja jakaa teille asioita, niin teen taas tällaisen lyhyehkön postauksen. Matkapostaus on tulossa, kuvien käsittelyssä kuitenkin kestää hetki, samoinkuin tektin kirjoittamisessa. Mitään hutaistupostausta siitä en tahdo tehdä. Blogini viimeisimpien postausten mukaan minusta saa kyllä oikein materialistien ylipapittaren kuvan, viimeisimmät postaukset liittyvät kaikki joko tavaroiden ostamiseen, saamiseen tai haaveilemiseen :D No sama meno jatkuu, nimittäin:

Ostin ai-van ihanat peltirasiat Hakaniemen kauppahallista. Lähdin hakemaan korurasiaa itselleni, sillä koruillani ei ole mitään paikkaa missä niitä säilyttäisin. Kyseisellä myyjällä oli niin paljon kaikkia söpöjä peltirasioita, ja kissakuvioisia oli useampikin. Iso plussa vielä siitä, etteivät loosterit olleet edes hinnalla pilattuja. Tuo pienempi söpö rasia maksoi 3€ ja isompi 7€.

Pieni kisurasia pääsi teepurkiksi. Oikeastihan minulla ei olisi tuollaiselle ollut käyttöä, mutta katsokaa nyt sitä! Eikö se olekin sievä? Ei tuota vaan voinut sinne kauppaan jättää. 

Isolle rasialle minulla olikin ihan oikeaa tarvetta. Nimittäin korurasiana. Vähän sikinsokinhan ne tuollakin on ja varmasti joudun useampaan otteeseen selvittämään korut solmusta mutta parempaakaan vaihtoehtoa nyt ei ole tarjolla. Ja tämäkin rasia oli aivan äärettömän sievä. Tämän lootan valintaan vaikutti vielä se, että poikaystäväni soittaa viulua :D

Oletteko te söpöjen rasioiden ja laatikoiden ystäviä? Mitäs tykkäsitte näistä kissarasioista? ^_^ Seuraavaan postaukseen siis! Yritän saada nyt vähän syvällisempää ja antimaterialistisempaa tekstiä aikaiseksi ensi kerraksi.