Ostospostaukset reissuilta on aina kivaa katsottavaa/luettavaa, ja tälläkin kertaa olisi luvassa esittelyä materiasta jota tarttui mukaan. Jotenkin nyt vaatevalikoima oli semi pettymys. Lempimerkeilläni ei ollut ihan hirveästi mitään must have-juttuja, Delyle Noirin ja DaTuRan valikoimat olivat aika tylsiä. Delyleltä ostin kyllä fukubukuron, mutta ne vaatteet näätte sitten asukuvien muodossa. Muutenkin vaatteiden kuvaaminen on sikahankalaa, joten skippaan sen urakan enemmän kuin mielelläni :'D
Nyt ostin sitten megapackit hyväksi todettuja kasvonaamioita Etude Houselta. Nappasin sitten yhden ruusumaskinkin tuoksun vuoksi. Sanrio-shopista ostin ihan vaan perus kosteuspyyhkeitä, koska onhan tuo rasia nyt ihan todella suloinen! Maskivalikoimatkin olivat nyt jotenkin ankeat. Viimeksi ostin Don Kihotesta vaikka minkälaisia, nyt siellä oli vain perus tylsiä myynnissä. Onneksi nuo Etude Housen maskit ovat olleet tosi tehokkaita, ja niitä sentään löytyi.
Aikamoinen sukkashoppailureissu kyllä. Sukkia tuli ostettua ihan hullut määrät, kun niitä nyt kuluu aika tiuhaa tahtia. Kaikki sukat eivät edes ole tässä kuvassa, kun osan otin käyttöön jo matkalla. Sukkiksia ostin yhteensä kuusi paria. Tutu annasta tuli ostettua viisi paria, koska valkoisia ja pastellivärisiä sukkahousuja aikuisten kooissa ei Suomesta tunnu saavan mistään. Yhdet sukkikset ostin Angelic Prettyltä. Sukkia ostin WEGOsta (koska timangit), Sanrio-shopista sekä Pokemon Centeristä. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: Kissan pyllyreikäsukat. #vainjapanijutut
Lehtitarjontakin oli jotenkin pettymys. Ageha oli tosi outo, kansikuvakin on enemmän creepy kuin söpö! Popteen taas oli täynnä masentavaa kalori-laihdutushässäkkää. No mutta, joka reissulta olen Agehan ostanut ja ostin nytkin, koska niitä on sitten hauska seurata kuinka on gyarumaailmassakin muoti muuttunut. Ja olipahan pitkälle lennolle sitten tekemistä, kun lueskeli noita. Hyvää treeniä kielitaidolle!
Jo reissuun lähtiessä tiesin että todellakin tulen hankkimaan kalenterin. Ensimmäinen pikkukalenteri tarttui mukaan sadan jenin kaupasta, toinen tuli ostettua Sanrion omasta liikkeestä vähän kalliimmalla. Mutta siis... Unohtakaa bujoilu sun muut: Ostakaa japanilainen kalenteri. Ne on vaan niiin söpöjä ja käytännöllisiä.
Teeaddiktius on saanut uuden levelin, kun olen alkanut hörsimään kahviakin ihan työkseni. Juon usein kahvia matkalla töihin, ja silloin tällöin on tilanne, että termosmukit on kaikki tiskissä. Silloin täytyy turvautua pahvimukiin ja sadan jenin kaupasta löytyi näitä sikasöpöjä mukeja! Näin jälkikäteen ajateltuna, ois näitä voinut ostaa useammankin mukaan. Pokémon Centeristä taas ostin suloisia latte-kuvioita. En oikein ole vielä oppinut maitovaahdolla koristelemista, joten nämä ovat hyvä oikopolku :D
Mutta ei sitä tietenkään ilman teetä voi kotio lähteä. Laforetin kauppakeskukseen oli avattu Sailor Moon-kauppa, ja sieltä löytyi aivan ihastuttavia teepaketteja! Kaikista herkullisimmalle kuulosti ruusu-mansikkatee! Paketista löytyy kaksi pussia perus vihreää teetä, ja sen lisäksi kaksi pussia kuivattuja ruusuja ja kaksi kuivattuja mansikoita. Tekisi mieli maistaa heti, mutta kauhea säästövimma, sillä jos tee onkin hyvää niin sitten ei uutta saa hetkeen :D
Tuo kissatee taas on ihan superhyvää japanilaista senchaa, joissa sitten nuo pussinpidikkeet (Mikä ihme on oikea sana tuohon??) ovat kissan muotoisia. Näitäkin on harmillisen vähän tuossa paketissa, mutta sentään enemmän kuin kaksi.
Vaatteita tuli after all ostettua aika vähän. Tässä nyt kuitenkin kuvat näistä helposti kuvattavista vaateostoksista :D Ostin siis Delyle Noirin fukubukuron, jossa oli paljon kaikkea superihanaa! Todellakin tykkäsin, mutta näätte sitten sisältöä asukokonaisuuksissa. Tämänvuotinen fukubukuro oli ihan superiso, ja siellä oli melkein neljänsadan euron edestä tavaraa! 😱 MA*RSilta ostin paidan, ja kirpparilta löysin upouuden MA*RSin neuleen vain kahdella eurolla.
Closet Childistä löytyi tämä ihana Jesus Diamanten musta mekko. Tällaisista tykkään ihan hurjasti, ja hintaa tällä oli vain 15€, vaikka kunto oli ihan erinomainen (vaikutti siltä ettei tätä ole käytetty ollenkaan). MA*RSilta ostin kaksi hametta, kun en oikein osannut päättää kumpi olisi ollut kivempi. Sitten oli pakko ostaa tissit ja kumppanit (Siis oikeasti, Titty & co. 😅😂) liikkeestä suloinen villapaita.
Kenkiä sen sijaan löytyi. Tässä vain kolmet parit, ostin sitten Closet Childistä myös upeat saappaat superhalvalla, ja time salesta ostin itselleni "uggit" vain muutamalla eurolla nekin. Saappaat yksinkertaisesti unohtui kuvata, mutta uggit olivat jo reissussa käytössä, joten nekin pääsevät sitten asukuvissa esiin paremmin.
Nuo harmaat kengät olivat niin ihanan Chanel-tyyliset, että ne oli ihan pakko ostaa. Tosi ohkaista matskua ne kyllä ovat, että saavat odottaa ihan ensi kesään asti käyttöä, nyt ei kyllä tulisi kysymykseenkään pistää niitä jalkaan. Vaaleanpunaiset rusettikorkkaritkin olivat jo käytössä, että pikkuisen nuhrua löytyy niistäkin. Mutta voi vitsit ne olivat mukavat jalassa, ja maksoivat vain kahdeksan euroa! Nuo rusetit ovat irroitettavat, joten saa vähän vaihtelua noihin kenkiin. Viimeisimpänä Bodylinen kengät, jotka menevät asuun kuin asuun. Joo, Bodylinen on mitä on, mutta kengät ovat olleet aina tosi hyviä. Bodyline siis on lolitan halpis"merkki", joka ainakin aikoinaan teki feikkejä lolitabrändien vaatteista. Näistä nimenomaisista kengistä en mene takuuseen, ovatko ne feikit vaiko ei, mutta toivottavasti ei! Supermukavat ne jalassa ainakin ovat ja näyttävät söpöiltä!
Sanrion kaupasta ostin itselleni sormikkaat. Olen hukannut ja sätöstänyt menemään kaikki sormikkaat ja hanskat mitä minulla on, ja sormet ovat ne jotka ensimmäisenä näillä keleillä ottaa osumaa. Nyt sitten on söpöt ja lämpimät hanskat, joissa vielä kännykän kosketusnäyttöä varten olevat sormenpäät.
Muumikahvilassa oli ihan superhyvää tarjoilua taas jälleen kerran, ja tällä kertaa me ostimme kahvilan puolelta kassitolkulla tavaraa. Tuo vaaleanpunainen kuppi on kaupantekijäinen jonka sain ostaessani vanukkaan, ja tuo isompi muki on vuoden 2018 kausimuki. Se on niiiiin kaunis! Ihan ehdoton lemppari muumimukeista mitä meillä on. Sitä vaan ei raaski käyttää! Muumikaupasta tuli ostettua edellisessä postauksessa mainittu muumimusiikkilevy, vähän herkkuja ja pari muuta mukia.
Akihabara, mitä sinulle on tapahtunut?? Joka reissulla on perinne ostaa Super Sonico-figuuri. Ennen on ollut ihan valinnanvaikeus, minkä niistä kaikista ostaa. Nyt sai etsimällä etsiä, että löytyi edes tämä yksi. Ei ehkä ihan suosikki omista Sonicoista, mutta söpö kumminkin!
Kosmetiikkaa tuli ostettua suhteellisen vähän. Hamstrasin varastoon vakkariripsiä sekä vakkarieyelinereitä, ja ihania kertakäyttöpiilareita, joihin tykästyin kovasti. Jälleen kerran: Dolly Winkin eyeliner ja tekoripset ovat parhaita _ikinä_!
Sekalaista roinaa tuli myös ostettua. Tulevaa työpaikkaa varten pikkulaukku jonne mahtuu kaikista tärkeimmät sekä avainnauha. Pieni My Melody pussukka, joka on tarkoitettu alunperin kai sellaisen viilentävät kääreen säilytykseen, mutta itse ajattelin käyttää sitä kolikko/matkakorttipussukkana. Myös muutamat kynsitarrat suloisella kissakuosilla tuli ostettua. Glitterlaukku on W💗C:stä (nämä japanilaisten kauppojen nimet ovat joskus näin länkkärin silmiin aika hassuja :D ), kynsitarrat ja avainnauha sadan jenin kaupasta ja My Melody-pussukka ihan 7elevenistä.
Japanissaollessa minut valtasi ihan hurja shiba-kuume! Niin paljon kaikkea söpöä shibakrääsää! En kestä! Ihan turhakkeita tuli ostettua muutama: Tuollainen valtaisa matkakorttipussukka, ja sitten pieni avaimenperä. Niin söpöjä ettei noita voinut kauppaan jättää!
Lisää turhakkeita: Tokyo Banana:n lahjapaketti jotain... syötävää? :D Siis ilmeisesti sellaista turhaa höttöä vanukkaalla täytettynä. Vietiin anopille tuliaisiksi sellainen JR:n vastaava, ja vitsit ne olivat hyviä. Nämä varmaan ovat oikeasti maailman turhinta syötävää, mutta näitä mainostettiin viimereissullakin joka paikassa, ja sama homma nyt. Pakko oli ostaa, terveisin mainoksen uhri. Kaiken lisäksi onhan se tämäkin paketti tosi söpö.
Masentavaa huomata että Japanissakin kaikki uudet, ihanat kännykkäkuoret ovat iPhone 7:lle, tai sitten uudelle iPhone X:lle. Ei omaan kutoseen enää löytynyt juuri mitään mistään. Mutta tämä! Pokemon Centerissä oli näitä ihania kuoria Pikachulla ja Eeveellä, ja Pikachu voitti pitkän pohdinnan jälkeen. Vähän epäkäytännöllisethän nämä kieltämättä ovat, mutta niin söpöt!
Tällainen saalis. Ihan kaikkea tässä tosiaan ei ole, kun osan otin jo käyttöön ja osan unohdin kuvata ja osa oli tuliaisia, jotka menivät jo odottamaan omistajilleen pääsyä. Erikseen esittelemättä jäi Prisilan hiuspidennykset, joita pääsin nyt sitten ostamaan. Prisilan liikkeessä on aina niin ihana palvelu, tosi hauskaa oli jutella heidän kanssaan siellä.
Mitkä näistä ostoksista olivat teidän suosikkinne?
Noi kissanpyllysukat <3 :,D
VastaaPoistaNe on niin nolot ja söpöt samaan aikaan :D
PoistaOoh miten nautinnollista on selata näitä söpöjä ostoksia! <3 Haluan kans tuonne shoppailemaan!
VastaaPoistaOii ihana kuulla et tällaset shopping-haul-postaukset lämmittää muidenkin kuin meikän mieltä :D Ja voin kuvitella et säki löytäisit ihan sikana kaikkee söpöä japanista! <3
PoistaIhania ostoksia! Varsinkin toi sheet mask haul on hyvin houkuttava ja rakastuin tuohon helmineuleeseen!! ♥
VastaaPoistaArvasinkin et maskiosuus on sun lemppari täst shoppinghaulista :D JA joo se on kyl ihan sun näkönen!
PoistaToi shibainu pehmolelu on mun lemppari, ihanaa! Pakko sanoa, että oikeesti tosi kivoja juttuja oot ostanut. Kaikki pieni kawaii on niin ihanaa. Tulee mieleen ihan blibbo mikä ennen oli Kampissa, siel tuli aina anime-fanina käytyä :) Noi ballerinat myös ihanat eikä liian överit, saa vielä varmasti käytettyä monessa eri tilanteessa!
VastaaPoistawww.finnlandsnorsk.blogspot.com
Voi kiitos <3 JA mä oon kans ihan hulluna kaikkeen pieneen söpökkeeseen! Ja noi ballerinat oli aika rakkautta ensisilmäysellä *_*
PoistaIhan mahtavia sukkia! Ja tuo sencha-pakkauskin on niin söpö! <3
VastaaPoistaKiitos :D Noi sukat oli kyl lemppariostoksia täl reissulla :D Ja soi sencha-paketti iski silmiin kaupan toiselta puolelta asti :D
PoistaOhhoh mikä määrä kaikkea suloista! ♥ Noi kissasukat, apua :D Toi 2018 muumimuki on aivan ihana, haluan!
VastaaPoistaOi kiitos <3 Ja haha noi kissasukat oli nii kauheat ja kamalat ja mahtavat et pakko ne oli ostaa :D
PoistaNoi helmiballerinat 😍😍😍 tarviin
VastaaPoistaNoi oli kyl ihana löytö! Niin Chanel-tyyliset *_*
Poistaniin ihania ja suloisia ostoksia! <3 Nuo muumimukit oli upeat <3
VastaaPoistaKiitos <3 Noi muumimukit on kyl ihan must have-ostos aina Japanista!
PoistaOma haaveilu Japaniin pääsystä kasvoi vain lisää jälleen! <3 Niin ihania kaikki! Etenkin nuo kissapylly sukat :D
VastaaPoistaOi mä siis niin suosittelen lähtemään. Nyt oli taas halpoja lentoja tarjolla!
PoistaJa kissapyllysukat on best :D
Ihana saalis! Mä muistan, kun itsekin menin Japaniin niin kyllähän niitä sukkia ja sukkahousuja tuli katseltua ja ostettuakin ihan mukava määrä... :'D Mutta Japanissa sukkavalikoima on laajempi ja kuviotkin ovat paljon söpömmät kuin esimerkiksi täällä Suomessa. Ah, en millään malta odottaa, että pääsen taas Tokioon shoppailemaan!
VastaaPoistaMun ehdottomat lempparit ovat nuo Muumi-mukit. Siis aivan liian söpöjä! <3
Oii millon oot menos uudelleen Tokioon? Joo siis kyl noi valikoimat oli niiiin laajat! Ihana kun jostain saa kivoja asusteita :)
PoistaJa kiitos! Muumimukit on kyl aina niin hyvä ja kannattava ostos *_*
Ihania juttuja!!<3 Tarvisin ite ehottomasti jonkun tommosen söpön pussukan/avainnauhan töihin, minne vois aina tunkee kaikki avaimet/puhelimet yms :D Lempparit on noi hanskat ja vaaleanpunainen neule :')
VastaaPoistaOi kaikkea söpöä
VastaaPoista