keskiviikko 21. syyskuuta 2016

*:・゚✧So much bling bling jewellery✧・゚:*

Jännittävää nyt nähdä toimiiko tämä ajastus, sillä ensimmäinen ajastettu postaus tulee tässä. Kirjoittelen tätä keskiviikkoyöllä, ja kaikki oikeat hommat ovat vielä vaiheessa; siivottavaa, pakattavaa ja koulupakerrettavaa on vielä ja päiviä reissuun on vain YKSI! En yhtään osaa kuvitella mitkä on meiningit ja fiilikset tähän aikaan kun tämä postaus putkahtaa maailmaan. 
Mutta siis, kävin tänään Malmin Glitterissä ihastelemassa ja hypistelemässä ja shoppailemassakin. Korut eivät ole minun juttuni, enkä niitä hirveästi omistakaan. Haluan kuitenkin käyttää niitä ja visioin monia erilaisia variaatioita mitä minkäkin vaatteen kanssa voisi käyttää. Olen mieltänyt Glitterin aina ihan supertylsäksi korukaupaksi, missä on vain rihkamaa, rihkamaa ja rihkamaa. Pakko sanoa että karsin aika paljon asioita joita en ostanut, sillä mukaanhan olisi lähtenyt yhtä sun toista. Tässä kuitenkin niitä mitä nappasin mukaan. 
Nämä olivat lempparini, tykkään ihan superkovasti <3 Kultaa ja isoa ja pientä timangia. Nämä hyppäsivät silmille oikein sieltä koruhyllystä, ja heti kun näin nämä, tiesin että ne haluan. Korviksista minulla on ihan oikeasti pulaa, sellaisista siisteistä ja näteistä melkein minkä tahansa asun kanssa käyvistä. Nämä nyt eivät ole ihan arkipäiväiset "haen vain perunoita kaupasta"-korvikset, mutta tälläytyessä passaa varmasti melkein joka asuun!
Alepuolelta lähti matkaan kahdella eurolla tällaiset. Söpöt ruusukultaiset peruskorvikset, ja nämä puolestaan menee ihan arjessakin.
Alepuolelta heräteostoksena lähti mukaan tämä hiuspanta/chocker, kumpanakin tuota voi käyttää. Tämä inspiroi itsessään jo tosi paljon, ja keksin heti mihin kaikkiin asukokonaisuuksiin tuota voisikaan käyttää. 
Ja vielä alehyllyn löydöksillä. Töissä pääsi taas ihastelemaan weekendien aikaan, kun yhdellä sun toisella oli näitä kultaisia tatuointeja. En ole vielä koskaan aikaisemmin päässyt näitä testaamaan, vaan ihaillut aina blogeissa/livenä, ja nyt kun lähti kolmella eurolla arkki, niin täytyi napata matkaan. Tuon mustan sulan olen jo läntännyt mahaan kiinni ja hyvin on pysynyt, reissunpäällä otan sitten testiin joitakin muitakin! 
Asiasta kukkaruukkuun, olen ihan oikeasti alkanut tavallaan haaveilemaan tatuoinnista. Näin yksi yö unta, missä minulla oli täydellinen tatuointi täydellisessä kohdassa kroppaa, ja mietin että pitäisikö nyt kun tällainenkin merkki minulle tuli. Kuitenkin vähän mietityttää kun en ole mikään tatskojen suurin fani ja maksaakin ne jonkun verran vielä. Noo pitää katsoa mitä tässä tulevaisuus tuo mukanaan. 
Tämä setti kimalteli myös niin houkuttelevasti siinä valaistuksessa, että varasti ihan meikäläisen huomion. Jotain tällaista selkeästi juhlavaa korua kaipaisin, ja tämä tuleekin todella tarpeeseen nyt häämatkallamme. Nuo korviksetkin ovat hillitymmät kuin nuo ylemmät, ja tuo koru on vaan niin bling että sitä ei voi kuin rakastaa! 
Tällaisia ostoksia tuli tehtyä Glitteristä. Mitäs tykkäätte? Mikä näistä koruista on oma lempparisi? Kuten sanottua, nuo ihanat jättitimanttikorvakorut ovat omat suosikkini näistä. Glitter yllätti valikoimallaan kyllä superpositiivisesti, sillä muutamat jutut jäivät hyllylle kun vähän piti hillitä itseään. Että kannattaa ihmeessä käydä kurkistamassa, löytyisikö Glitteristä omaankin koruvarastoon päivitystä.

18 kommenttia:

  1. Mäkin kävin pari viikkoa sitten Glitterissä ja yllätyin positiivisesti. Samantyyppiset korvikset lähti mukaan kuin nuo sinun ostamasi timanttikorvikset. Mäkin olen pitänyt sitä vähän turhan krääsäkauppana, valikoimaltaan alle 16-vuotiaille sopivana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Glitter tosiaan on panostanut koruihinsa ja sen huomaa, oli tosi mukava ylläri : ) Mul on kans ollu sama mielikuva, että sellaista halpaa sätöstettä myydään kalliilla. Mut hei kivaa, voidaan olla korvistwinssit <3

      Poista
  2. Hyvin tää ajastettu postaus toimi!
    Ihania koruja, itsekkään en osaa oikein koruja pitää. Kello on ainut mikä näkyy usein. Nyt siitäkin patterit loppu, jaksamaton kun olen en ole vaihanut paristoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha tää toimi, toinen ei :D Jäi jonnekin bittiavaruuteen :D Kelloja mä en taas oikee vielkää osaa käyttää! MKlta oon muutamaa ihanuutta katellu mut... siihenpä se jääkin. Ja mulle kävis varmaa just noin kans et unohtus se patterien vaihto :'D

      Poista
  3. Ihania koruja, etenkin toi iso statement-koru ja noi blingikorvikset on mieleen<3 Toivottavasti teillä on ihanaa reissussa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii hei kiitoksia ihanuus <3 Ja jooo oli aikamoinen reissu, nyt postauksia tulossa niistä : )

      Poista
  4. Yhtään jos mietityttää tatuointi, niin kannattaa pitäytyä noissa leikkitatskoissa! ei sun tommoseen hempeään/klassiseen tyyliin sovi yhtään tatskat, mut toisaalta jos itse tykkäät niin eikun vaan ottamaan. Mun periaate on omien kohdalla ollut, että vuosi pitää vähintään haaveilla ja katsella saman tyyppisiä kuvia ja jos yli vuoden päästätuntuu että tämän mä haluan niin sit voi mennä ja ottaa. :) Voihan sitä klassisen ja ns. siistin tyylin ihmisillä olla piilossa tietysti vaikka miten hurjia tatskoja, eihän siinä.

    Glitterissä ois ihania ja halpoja koruja, mut mulla värjäytyy niistä iho vihreäksi :( Onneks niillä on myös hopeakoruja tullut, mutta melkein kaikki vaan nappikorviksia, kun tahtoisin just noita roikkuvia koruja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no en oo ottamassakaan kyl, punnitsin ja totesin et oon kuitenkin senverran tuuliviiri tietyissä asioissa etten rupee ottamaan pysyvää leimaa ja vielä maksamaan siitä rahaa, et voisin todeta vuoden päästä etten tykkääkään. Plus että pysyviä tatuointeja kun ei harmiksi kultaisena saa :') Noi kyl oli tosi kätsyt ja kesti pitkäänkin! Itse viel lilluin uima-altaalla ja kloori kun varmasti liuettaa nopeammin kuin perusvesi.

      Auuts voi ei! Mul ei värjäytynyt, mut myyjä kyl sano et noi korut rupee kyl värjäytymään helposti, et niiden kans pitää olla aika tarkka. Vähän kökköö kyllä, mut aattelin nyt ottaa riskin kun ovat niin nättejä :)

      Poista
  5. Toi kaulakoru on todella kaunis :)!

    VastaaPoista
  6. Hyvin toimi ajastus :) Ihastuin erityisesti 9.kuvassa oleviin korviksiin! Niin kauniit!

    http://kuvatarina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täs toimi mut toisessa postaukses ei sit toiminukaan :'DD Mut hei kiitos! Noi korvikset on kyl niin nätit *_*

      Poista
  7. oooh mitä ihania juttuja oot ostellut <3 etenkin noi timantti korvikset 8) Ajastetut postaukset on kyllä käteviä :) itekki tulee välillä tehtyä semmosia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos kiitos <3 Noi jättitimangit onkin omat suosikit <3 Ja ajastus ois kätevä jos se toimis, toinen postaus jäi tulematta :'D

      Poista
  8. Aivan ihania koruja! Mun mielipide lähes kaikkiin koruihin on, että mitä enemmän löytyy timantteja, sekä blingiä sen parempi! <3
    http://nnooras.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha toi on oikein! Enemmän blingiä sitä parempi! :D Mun uus motto!

      Poista
  9. Onpas kivoja koruja! :) Etenkin tuo hiuskoru on tosi kaunis :) Mä käytin myös juuri Weekendissa noita feikkitatskoja, ne on niin kivoja <3 Sulle sopisi kyllä joku hempeä tatska johonkin, voisin hyvin kuvitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanuus <3 Joo noi feikkitatskat osoittautu tosi kivoiks, ite rakastuin niihin! Sain muuten sulta just inspistä vähän ostaa noita kun kattoin ne sun weekendpostaukset :)

      Poista