maanantai 1. joulukuuta 2014

Some shoppings☆

On sitä tähän ikään asti selvitty niin ettei ole Ruotsissa päässyt/joutunut käymään. Kuitenkin asiaan tuli muutos nyt viikko sitten, kun kävimme kaveriporukalla Sofian, Terhin ja Sergein voimin Tukholmassa. Oli kyllä mukava reissu, mutta siitä ei minulla itselläni kuvia ole oikeastaan ollenkaan, sillä hutilopäisyyteni tuntien päätin jättää kamerani kotiin, ihan vain turvallisuussyistä. Sofia otti uudella kamerallaan hiukan kuvia, mutta niiden julkaisukelpoisuus epäilyttää ihan jo vain sen takia, että varsin rähjäisen näköisenä tuli liikuttua. Ajattelin kuitenkin tehdä tällaisen pienen ostospostauksen näin pitkästä aikaa, kun ei ole juurikaan materiaa tullut osteltua. Tässä on nyt sitten shopping haul muutaman kuukauden ajalta.

Käytiin Terhin kanssa kurkkaamassa Kattilahallin kirppari tuolloin taidekujapäivänä. Myrsky oli siellä myymässä, ja totta kai piti käydä kurkkaamassa hänen kirppispöytänsä! Harmiksi emme ehtineet siinä paljoa rupattelemaan koska ihmispaljous, mutta muutaman sanasen ehti vaihtamaan sekä kerkesin penkoa myyntipöydän. Paljonhan olisi kivoja juttuja ollut mutta nämä kengät varsinkin varastivat huomioni! Minna Parikan saapikkaat! Olen kaipaillutkin talvikenkiä jotka näyttäisivät kivalta ja joilla pystyy myös kävelemään, ja nämä ovat juuri sellaiset!
Myrskyn kirppispöydältä on myös tämä ihana Liz Lisan toppi. Koskaan ei voi olla liikaa perustoppeja ja noh, pakkohan se on burandoa ostaa jos halvalla saa ja tarjotaan! Aivan ihana, menee sekä arkityylissä että gyarussa! Mutta sitten niihin vähäisiin  Ruotsinmaan ostoksiin!

Teetä. Voiko sitä muka matkustaa ulkomaille ilman että ostaisi teetä? Hävisin Sofialle joka hamstrasi teetä oikein olan takaa. Harmitti vain että suurin osa teekaupoista jonne oli tarkoitus mennä oli jo kiinni. Tämä yksi Testugan oli ainoa siihenaikaan auki oleva pulju. Ostin kahta sorttia, ja täytyy sanoa että tuo Mansikka&shampanja-tee on aivan ihanaa! *0* Vadelmakookostee taas ei oikein iskenyt, ei maistu oikeastaan millekään mutta tulipahan kokeiltua! Kauppa ei ollut kallis joten ei ollut suuri menetys.
Koska minullakin alkavat jo teinivuodet olla vähissä niin herranjestas pakkohan sitä oli teineillä ja ostaa Victorias Secretin pikkarit! Seuraavaksi sitten Michael Korsin laukku ja Starbucksin latte kouraan eiku..? No tämä ostos kieltämättä puolivitsillä tehty, mutta aina sitä alkkareita tarvitsee ja kuten sanottua, kun kaikilla muillakin on. Liikkeessä oli kyllä paljon kaikkea söpöä, seisoin pitkään tuoksuhyllyllä ja mietin haluveden/rasvan ostamista, mutta olen itse henk. koht. kuullut paljon negatiivista palautetta, ja kuinka hintalaatusuhde ei ole kohdillaan, joten jätin kosmetiikat liikkeeseen. Melkein heti kyllä alkoi harmistuttamaan, kun Sofia osti itselleen aivan ihanantuoksuisen hajuvede. Ehkä elän ilmankin.
Reissun kallein ostos. En sijoita kosmetiikkaan ja meikkini on joko joltakulta perittyjä tai sitten halvinta mitä kaupasta saa. Silmänaluseni ovat kuitenkin sellainen asia, jota olen vihannut aina ja tulen aina vihaamaan. Mikään meikkivoide tai peiteaine tai valokynä ei ole tummia silmänalusiani poistanut ja olin jo luopunut toivosta ja alkanut sopeuttamaan itseäni elämään niiden kanssa. Sofia suositteli minulle kuitenkin lentokentällä tätä Estée Lauderin valokynää, ja johan häviää tummumat! Kallis oli ja en ole vieläkään uskaltanut tiliäni katsoa ja varmistaa paljonko maksoi, mutta rahan arvoinen joka tapauksessa. Suosittelen!
Viimeisenä esiteltävä joululahjaostos, nimittäin Minecraft stridshandboken-kirja. Pikkusiskoni ja -veljeni ovat ahkeria minecraftfaneja, joten tällainen lähti pikkusiskolleni joululahjaksi. Saapahan opetella ruotsia siinä sivussa, alkaahan hänelläkin ruotsin opinnot jo kolmen vuoden päästä... Ostin myös veljelleni joululahjan, mutta siinä on se yhden prosentin mahdollisuus että hän käy kurkkimassa blogiani joten jätänpä hänen lahjansa esittelemättä.

Että sellaisia juttuja tällä kertaa! Olen kai aika onnekas ettei minua ole pahemmin edes ostostuttanut tässä välissä, kun rahat tosiaan on kiven alla. Oli kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua päästä käymään Tukholmassa vaikka mikään suuri materialismiretki ei kyseessä ollutkaan. Parasta oli yhteinen aika kavereiden kanssa! Yritän nyt saada teille kuulumispostausta kehiin piakkoin, asiaa viivästyttää vain se, että tajusin ettei iPhonesta enää voikaan siirtää kuvia koneelle niin helposti kuin ennen. Kaikestahan pitää tehdä mahdollisimman hankalaa, tietysti, ja tällainen vatipää kun ei osaa (lue: ei jaksa) alkaa säätämään applen hienouksien parissa. Kaikesta huolimatta, hyvää joulukuuta kaikille, palaillaan piakkoin <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti