keskiviikko 29. tammikuuta 2014

We heart it-haaste☆

En yleensä innostu tällaisista haasteista alkuunkaan. Haluan nimittäin pitää blogini ns. "uniikkina", ja kiertohaasteet sun muut eivät sen takia ole kuuluneetkaan blogiini, vaikka se aina tuntuukin tosi hyvältä, kun joku haasteella nakkaisee! Tähän haasteeseen törmäsin kun selailin aivan randomisti muiden blogeja, ja totesin että tämän haluan toteuttaa! Eli kyseessä on siis Weheartit-haaste, jossa vastaat kysymyksiin kuvin, jotka kyseiseltä sivustolta on napattu. Aloitetaan!

Unelmahiuksesi?/Your dream hair?
Rrrakastan tuuheita ja vaaleita hiuksia! Haluaisin itsellekin runsaat hiukset, mutta omat lurttuhiukset ovat kyllä kaukana unelmahiuksistani (Ja sanomattakin selvää että tämä syömispelleily ei ole kuontaloani mitenkään parantanut!). Varsinaista unelmahiusväriä minulla ei ole, mutta kaikki platinablondista vaaleanoransseihin ovat ihania. Vähän on taas alkanut blondit hiukset himottamaan, mutta sitten ne eivät mätsäisi Prisilan lisäkkeisiini...

Unelmakaupunki
Vaikea sanoa mikä on "unelmakaupunki", varsinkaan kun en ole käynyt juuri missään. Olisin vuosi sitten sanonut että "Unelmavaltio" olisi Japani, mutta kun siellä tuli käytyä ja oltua niin paikka oli kyllä unelmasta kaukana... Mutta laitan tähän nyt ne kaupungit, joihin at the moment haluaisin kaikista mieluiten. Ekana Teheran, toisena Helsinki, kolmantena Kuala Lumpur ja neljäntenä Lontoo.

Unelma-asuntosi
Tämäkin oli hankala! Unelma-asuntoni on tällä hetkellä ihan oikeastaan mikä tahansa, missä on vaan siistiä ja saan oman huoneen! Kuitenkin jos ihan utopistisiksi mennään, niin haluaisin asua tuollaisessa tosi upeassa omakotitalossa (Miehun ja kissan kera!), jossa on moderni ja samalla tosi naisellinen sisustus. Pihalle paljon kukkia ja vesielementtejä, niin ah! Mutta tosiaan kun pääsen muuttamaan, niin minulle kelpaa ihan solukämppäkin, kuhan tosiaan saan omaa rauhaa ja siistin vessan :D

Unelmavaatteitasi
Tähän ei vaan VOI vastata neljällä kuvalla: Neljälläkymmenellä se voisi onnistuakin! Rakastan niin monia eilaisia tyylejä, aina agejosta ja himegyarusta cybergoottiin ja hippeilyyn. Tykkään tosiaan niin laidasta laitaan olevista vaatteista. Tällä hetkellä kuitenkin lähinnä sydäntäni on gyaru ja sitten tuollainen tyttömäinen tyyli, miksi sitä nyt sitten haluaakaan kutsua. 

Mitä teet mieluiten vapaapäivinäsi?
Vapaapäivät vietän mieluiten shoppaillen (Mutten Michael Korsia, hyi :D), käyden salilla/uimahallissa, kavereiden kanssa ja teetä juoden. Tähän lisäksi tietty hyvä peli, esim. Zelda tai Simssi, ja päivä on paras. Ystävien kanssa hengailua ja shoppailua on tullut harrastettua viimeaikoina ihan liian vähän.

Tavaroita/asioita jotka haluaisit omistaa?
Jos vaatteet jätti pois, varsinaisen materian keksiminen oli todella hankalaa. Joten tässä on nyt muutama asia joita haluaisin. Korut ja asusteet ovat sellaisia, jota minulla on tosi vähän, mutta koska olen niin perkeleen pihi, ei niitä tule koskaan ostettua. Marsu ja hamsteri on sellainen asia myös, jonka kovasti haluaisin omistaa. Ehkä nyt kesällä/syksyllä kun muutan omilleni, otan itselleni ystävän kun kissakin jää tänne... Isot tissit ja kapea vyötärö ja muutenkin hyvä kroppa on sellainen asia minkä tosiaankin tahdon! Inhottavaa olla tällainen tasapaksu puikula vailla muodon häivää. Ja ei, ennen anoreksiaa minulla ei ollut yhtään enempää muotoa, olin samanlainen pötkylä silloin kuin mitä olen nytkin. Viimeisinpänä sitten raha! Rahaa haluan mm. aina ja paljon. 

Unelmiesi mies
Tämän skippaan julmasti, sillä ihan oikeasti, minä en tiedä millainen on unelmien mies. Pidän hyvännäköisinä niin monenlaisia tyyppejä. Osaisin listata millainen miehu ei missään nimessä saa olla, mutta niitä hyvännäköisiä on niin monenlaisia!

Lempiherkut
Mitäpä tähän enää lisäämään... Suklaata kiitoksia. Ärsyttävää ku tosi monella muulla jotka tämän on tehnyt, niin lempiherkuista löytyy jtn smoothieita ja hedelmiä ja salaatteja ja itellä on sitten tuollaista epäterveellistä shaibaa. Noh... Olen rehellinen ja myönnän olevani herkkuperse.

Mieleenpainuvimmat tekstit
Jätän tämän vain tähän. 

Kaikki halukkaat tehkäähän tämä haaste ihmeessä! Näitä on ihan hauska lukea, ja linkatkaahan oma vastauksenne tähän haasteeseen tuohon alle niin käyn kurkkaisemassa! Mitä mieltä olitte minun tykkäyksistäni? Löytyikö yhtäläisyyksiä tai suuria eroavaisuuksia? Minut löytää siis tuolta weheartitistä nimimerkillä Namehisa, ja siellä on sitten enemmänkin tykkäilyitäni. Seuraavaksi pyrin tekemään taas asupostausta, vähän tylsää kun on ollut niin kylmä/on laiskottanut niin en ole saanut fiksunnäköisiä asukokonaisuuksia kasattua.









sunnuntai 26. tammikuuta 2014

My instaweek!☆

Perinteinen instaweekpostaus! Esittelenpä tässä siis kuluneen viikkoni sisällön kuvina ja pienen tiivistelmän kera!
 Maanantaina heräsin jo viittä vaille kuusi, ja suunnistin verikokeisiin ja EKGhen. Nyt ensiviikolla on taas tiedossa perinpohjainen lääkärintarkastus (Joka ihan oikeasti ja tosissaan pelottaa), jota varten nuo edellämainitut piti ottaa. Iltapäivästä menin papan luokse yöksi, ja siinä samalla käväisin sitten salilla. Treenailu salilla on mukavaa, kun saa olla aivan itsekseen <3 Ilta menikin pääsykokeisiin lukiessa.
 Tiistaina oli myös aikainen herätys tiedossa, sillä piti ottaa bussi kohti Kuopiota ja käydä sairaalassa punnituksessa sekä juttelemassa kuulumiset. Alunperäinen suunnitelma oli, että olisimme kavereiden kanssa lähteneet tyttöjen shoppailureissulle samassa, mutta koska kyytiongelmat (korvessa asuminen on mukavaa!) reissu peruuntui tällä kertaa. Kiertelin sitten itsekseni joitain kauppoja ja rakastuin tuohon H&Mn kissapaitaan! Harmi vain, ettei se oikein sovi vaatekkaappini muuhun tyyliin, ja muutenvaanvaatteeksi se olisi ollut aika kallis. Hooämmään oli tullut muuten todella paljon kaikkea kivaa ja nättiä. Jotta minun ei ihan tyhjin käsin olisi tarvinnut kotiin palata, kävin nappaamassa Levykauppa Äxän alennuksesta 2 times terrorin levyn.
 Keskiviikkona oli taas aika vlogata! Minulla alkaa koulu vasta 12:45, joten aamulla saan aina olla aivan ylhäisessä yksinäisyydessäni. Käytin sen siis videopostailun kannalta hyväkseni. Kokkasin itselleni thaimaalaista ruokaa ja kävin kolaamassa lunta jäältä. Pakkasta oli tuonakin päivänä aika reippaasti, ja pihalla ei kyllä kauhean kauaa tarennut posettaa (Lapaset jäätyivät lumikolaan kiinni...). Illalla tein itselleni mansikkarahkaa!
Torstaina tapahtui elämäni suurin yllätys, josta ehkä saatan kertoa myöhemmin, mutta nyt jätän teidät vielä hämärän peittoon, sillä minulla on syvällistä pohdittavaa asian suhteen :D Muuten päivä olikin harvinaisen tylsä: Menin kouluun, tulin koulusta, oli pakkasta. Nikkaroin itselleni tuollaisen "Happy things"-purkin, johon kirjoitan lapulle asioita, mitkä ovat tehneet minut iloisiksi. kun purkki on täynnä, voi niitä alkaa lueskelemaan ja hiukan seurata, miten tiuhaa tahtia iloisia asioita on purnukkaan kertynyt. Tämäkin on osa positiivisuusprojektiani. 

 Perjantaina oli äidinkielen preliminääri! Käsi oli kyllä krampata koetta tehdessä. Kokeen jälkeen keräsin koulun roskiksista saldon ja keräsin huiman 80 sentin potin. Kotona söin suklaata, katsoin neljät häät Amerikassa, pelasin simssiä ja vahdin pikkusiskoa kavereineen. Esteettinen ruokakuva: Söin keskiviikon jämät :D
Lauantaina oli aikainen herätys, koska pikkusisko kavereineen lähti ratsastamaan jo kahdeksalta, ja minun oli laitettava heille aamupala ja miltei harjattava heidän hampaatkin, sen verran laamailua oli koko homma... Mutta joo, kun olin saanut tytöt autokyytiin, lähdin itse järven jäälle hiihtämään! Hiihtäminen oli ihanaa, ei ollut kylmä ja sai katsella maisemia ja neljä kilometriä hujahti ennen kuin huomasikaan. Iltapäivällä sitten pappa tuli hakemaan minut luokseen kyläilemään, ja kipaisin papan käyttäessään saunavuoronsa salille. Sain taas olla salilla yksin, mikä oli jälleen kerran parhautta. Ilta menikin mentaalisavukkeen rattoisassa seurassa!

Tältä päivältä nyt ei ole kuvia, tämä päivä on mennyt aika tylsästi, en oikeastaan ole tehnyt muuta kuin vahtinut lapsia ja käynyt hiihtämässä. On tullut taas oltua äkäinen aamusta asti, ja postaus saattaakin olla hiukan tönköhköä luettavaa kun pääni on jo niin turtunut kaikesta itkemisestä ja äkäisyydestä. Välillä vaan tuntuu, että elämä on turhan hankalaa. Pieni valonpilkahdus tässäkin päivässä, sain kutsun Helsinkiin kissanvahdiksi maaliskuussa, joten pääsen kaupunkilaistumaan taas hetkeksi!

lauantai 25. tammikuuta 2014

My grandma-look☆

Papallani on ollut jo pidempäänkin stressiä, mihin hän laittaisi mummun vaatteita ja tavaroita: Ei niistä raaski luopua mutta ne vie paljon tilaa. Olen mummoni tavaroita jo jonkun verran ottanut, mutta faktahan on se, että suurin osa mummuni vaatteista ei oikein istu minulle (vaatteet eivät oikein sovi tyyliini ja ovat aikas isojakin...). Nyt jokunen aika sitten, kun olin taas yökyläilemässä pappani luona, aloimme etsimään hänelle uutta pöytäliinaa. No, pöytäliina jäi löytymättä, mutta sen sijaan kaapista löytyi aivan upa villapaita! Kyseisen paidan inspiroimana kasasin tällaisen asukokonaisuuden, josta kaikki korvakoruja, kenkiä ja leggingsejä lukuunottamatta ovat mummoni perintöä.

 Päätin tehdä hitusen erilaisen meikinkin: Laitoin piilarit mutten tekoripsiä. Ja huhhuh että oli alaston olo :'D
Villapaita, kaulakoru, huivi, sukat: mummulta, leggingsit: Pieces, korvakorut: Seppälä

Sain yllättävän paljon kehuja paidasta, ja onhan se tosiaankin hieno! Mummo on kuulemma suunnitellut sen itse ja teetättänyt jollain vesantolaisella, ja pappa muisti painottaa että "Siitä on sitten monia satoja markkoja maksettu" :D Isohan tuo on kuin mikä, mutta sopi hyvin näihin jäätäviin pakkasiin. Vanhempani eivät oikein ymmärtäneet, miten kehtasin lähteä ihmisten ilmoille tuo paita päällä. 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Say yes to the dress! Wedding inspiration: Pnina Tornai☆

Olen aivan hulluna häämekkoihin, kuten ohjelman suomenkielinen nimi sanookin. Minulla on taas tällainen hääinspis aika, mikä minulle aina tietyin väliajoin iskee. Olen katsonut tosiaan tuota "Hulluna häämekkoihin"-ohjelmaa, sekä "Häähulluja" ja "Neljät häät amerikassa". Ne on vain sellaista mukavaa hömppää mitä voi suhteenlisen rennoin mielin katsella. Varsinkin Häähullut on jollain kierolla tavalla varsin viihdyttävää katsottavaa. Lohduttaa hiukan, että jos sellaiset biaatchitkin ovat prinssinsä löytäneet niin ehkä minäkin sitten... :D 

Hulluna häämekkoihin Atlantassa-ohjelmaa katsoneet tietävätkin, että kyseisessä showssa seurataan Kleinfeld-nimisen hääpukuliikkeen asiakkaiden mekonvalintaprosessia. Mekot kyseisessä putiikissa ovat aika kalliita, lähtöhinnat ovat 1500 dollaria. Visiteerasin Kleinfeldin nettikauppaa, ja tosiaan, hinnat olivat kovia. Kalleimmat puvut (Yli 10 000 dollaria) joita liikkeessä myydään, ovat peräisin Pnina Tornailta, jonka tuotantoa tässä aion esitellä! Elikäs jos joku haluaa hiukan luksusta häihinsä, kannattaa katsella näitä mekkoja! Hinnat kyseisillä räteillä ovat tosiaan yli kymppitonnin. 









Kimallusta ja dramatiikkaa näistä luomuksista ei ainakaan puutu. Ei nuo olleet ihan sellaisia mekkoja, joita itse saattaisin omiin mahdollisiin häihini haluta, mutta varsin sieviä ja mukavannäköisiä näin tietokoneen ruudulta katseltuna. Itse tykkään tosiaan häämekoissa siitä blingblingistä ja muhkeasta helmasta. Oma suosikkini näistä mekoista on varmaankin tuo toiseksi alin, tummaihoisen mallin päällä oleva mekko. Omaa kroppaani tuollainen ei tosiaankaan imartelisi, mutta jotain todella tyylikästä siinä on! 

Mitkä olivat teidän suosikkinne? Entä tuleeko teille tällaisia "häähömpötys"-vaiheita päälle koskaan? :) Pahoitteluni muuten hiukan erikokoisista kuvista!


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Vlog: My current obsessions!☆

Youtube reistasi taas vaihteeksi, latasi tätä videota 8 tuntia ja senkin jälkeen jumitteli... Esim. en päässyt valitsemaan pikkukuvaa ollenkaan T _ T Mutta nauttikaa paremmasta laadusta!

lauantai 18. tammikuuta 2014

It was party time!☆

Eilen olin pitkästä aikaa juhlimassa, kun järjestettiin yllätyssynttärit erään kaverimme kunniaksi. Kun täyttää 18, on tosiaan syytä pistää bileet pystyyn! Vuokrasimme mökin Lohimaasta, jonne sitten jokainen vei jotain äpöstettä, plus tietysti itsensä. Oli ihan mukavaa päästä taas pitkästä aikaa sosialisoitumaan, kun viikonloppuni menevät hyvin pitkälle niin, että istun kotona datistamassa.

Yesterday I was partying with my friends. My friend turned 18-years old, so we made surprise bdayparties for her. We hired a cottage from Lohimaa. It was nice to see and speak to people, because usually I just sit in front of my laptop on my weekends. 
Paita: New Yorker, vyö: Seppälä, luurankokädet: eBay, farkut: Only, sukat: Gina Tricot, korut: en muista.


Ihanaiset Jenna, Tiina ja Roosa!
Ninnu <3
Voisi sitä juhliintua vähän useamminkin. Itseäni on vähän alkanut ahdistamaan tämä eristyksissä olo: Milläpä täältä korvesta mihinkään lähdet kun vanhemmat eivät kuskaa ja omaa ajokorttia ei ole. Kuopiossa olisi ollut häppeningiä kuun lopusta, mutten pääse koska bussi ei kulje, ja olisi ihanaa päästä moikkaamaan ystävää Jyväskylään mutta ei, kun julkisia ei ole ja vanhemmat eivät tahdo ajaa takiani niin vaihtoehdot ovat vähissä. Ei se vaan ihmisen päälle hyvää tee, että viikonloput istuu vain omien ajatustensa kanssa. 

torstai 16. tammikuuta 2014

Yesterdays outfit☆

Oli aivan ihanaa laittautua pitkästä aikaa. Harmi kun ei ole silmätippoja, niin ei voinut lotaista piilareita silmiin koulupäivän ajaksi. Noh, naturelleilla silmillä tällä kertaa!
Paita: Bik Bok, vyö: eBay, farkut: New Yorker, sukat: Gina Tricot, kengät: pieces, korut: mummolta peritty

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

It is vlog time again!☆

Se olisi taas videopostauksen aika! Minulla kesti tämän kanssa kyllä ihan oikeasti luvattoman kauan. Ensin en saanut aikaiseksi laittautua videota varten, sitten oli idea hukassa ja kun olisi kaikki muuten ollut kohdillaan niin sitten ei ollut kuvausrauhaa. Tässä nyt sitten olisi parin kuukauden väännön jälkeen videopostausta vuoden 2014 suunnitelmistani. Pakko kyllä myöntää että en minä mikään vlogaaja ole, mutta ehkä harjoituksen myötä muuttuu tämäkin homma sujuvammaksi!

Laatu kärsi jostain syystä tosi pahasti! En tajua miksi, mutta toivottavasti kuitenkin suurinpiirtein ja jotain selvää saa. Videonmuokkausohjelmani reistasi samoin kuin oikeastaan koko tietokoneeni tätä ladatessa, ärsytti ihan lievästi kun kone sammutti itse itsensä kesken videon lataamisen. Pitäisi saada aikaiseksi viedä kone huollettavaksi, tämä läppäri on niin hyvä käyttää etten mielelläni uuttakaan hankkisi, mutta kieltämättä on hiukan ärsyttävää kun kone päättää sammua ihan millojn sitä itseään huvittaa, ja tuuletin huutaa kuin viimeistä päivää.

Piakkoin laittelen blogiini tarkempaa kuvaa päivän asusta ja meikistä! I hope u like it, nyt hauskaa keskiviikkoa kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Saako kissaa syödä ja muu mäsäytyksen etiikka☆

Nyt tulee varsin erikoista tekstiä. Otsikostakin kehittelin mahdollisimman "provosoivan" tyylisen. Tämä postaus on oikeastaan nyt sekoitus sekä kirja-arvostelua, että omia mielipiteitäni ja kannanottojani. Tilasin siis tuossa noin kuukausi sitten itselleni Mad Cook-kirjan. Selailin kyseistä kirjaa serkkuni luona ja totesin sen senverran mielenkiintoiseksi, että siihen kykeni sijoittamaan sen 25€. Ja täytyy nyt jo näin heti alkuun sanoa, että suosittelen kaikille, joita vaan ruokaan liittyvät syvälliset kysymykset kiinnostaa!
Kirja on jaettu 12 lukuun. Aiheita on mm. ruuan etiikka, "extreme"-ruuat, juomingit, Babylonin vedätysmättö, ruoka lääkkeenä, ekologinen ruokailu, vegesafka, ruoka ja politiikka sekä myös kannibalismi on otettu käsiteltävien asioiden listalle. Kirja on sekoitus tietokirjaa ja kokkikirjaa, mukana on siis Mad Cookista tuttuja reseptejä: Nyt osaan minäkin kokata peltohiiriä ja vääntää pettuleipää.
 Kirjassa on ladottu paljon faktaa ja nostettu hyviä kysymyksiä esille. Osa faktasta on mukavaa nippelitietoa, sellaista jolla voit leuhkia kavereille, kuten että miten sanoa kippis hindiksi, kuinka paljon maksaa maailman kalleimmat kahvit ja niin edelleen. Osa faktasta on taas ihan vakavastiotettavaa ja jopa karua: Kuinka naudanlihatuotanto saastuttaa enemmän kuin yksityisautoilu ja kuinka Jamaikalla (ja varmasti monessa muussakin valtiossa) ollaan isojen valtioiden (USA) tossun alla niin että on käytännössä mahdotonta saada nostettua elintasoa. Sisältö oli oikeastaan aika ahdistavaa, kun alkaa miettimään kaikkea. Loppujen lopuksi et saa syödä oikeastaan mitään, kun poljet ihmis- tai eläinoikeuksia tai kuormitat luontoa.
Enempää en aio kirjan sisällöstä paljastaa. Jokainen ostakoon ja lukeekoon itse, suosittelen kovasti. Vaikkei se safkaus ja sen etiikka ja alkuperä jne kiinnostaisikaan, on kirjassa asioita joita jokaisen kuuluisi tietää. Siirryn nyt kuitenkin omiin mielipiteisiini aiheesta, sillä eettisyydestä ja ekologisuudesta paasaaminen on yksi lempiharrastuksistani :'D

Aloitetaan aiheesta joka liittyy otsikkoon. Kirjassa Riku ja Tunna kertovat retkestään Peruun, jossa he saivat syödä marsua. Itseasiassa minullakin on ystävä joka Perussa käydessään sai herkutella kyseistä jyrsijää. Kovasti kehuivat hyvänmakuiseksi, ja pohtivat, saisiko avata Suomeenkin marsuraflan. Ja vastaus on aika selvä: Ei. Suomen laki kieltää lemmikkieläinten syönnin. Madventures oli myös saanut Anti Animalia palkinnon vuonna 2002 siitä, kun näyttivät ohjelmassaan kulkukoiran kokkausta ja syöntiä.


Heti alkuun haluan sanoa, etten missään nimessä söisi ikinä koskaan koiraa tai muutakaan lemmikkiä (Itku melkein pääsi kun Mad Cookissa kokattiin kissaa). Haluan kuitenkin herätellä teitä miettimään tätä lihansyönnin etiikkaa. Varmasti moni ellei kaikki siellä kauhistele, että miten voi syödä kissaa, miten voi syödä ihmisen parhaan ystävän saati sitten lutuisen marsun. Kyseiset eläimet kuuluvat kuitenkin eri maiden ruokakulttuuriin (Koiraa syötiin Kiinassa, kissaa jossain päin Afrikkaa). Omasta mielestäni me emme voi tuomita heidän kissansyöntiään, sillä Afrikan köyhimmissä maissa proteiinit ovat aika kiven alla.  Kyllä meidänkin ruokakulttuuri voi vaikuttaa intialaisen tai muslimin silmiin oudolta (Syömme nautaa ja sikaa).
Anti Animalia-palkinto oli aivan naurettava. Kuten pojat kirjassaankin pähkii, miksei palkintoa annettu vaikkapa HK:lle tai Atrialle, jotka massatuottavat lihaa. Kissa, koira ja marsu saivat elää inhimillisen elämän, marsu isossa aitauksessa takapihalla vipeltäen ja kissa ja koira kaduilla ja metsiköissä vapaasti miilustaen. Lehmä/kana/possu jota mätämme ovat eläneet koko elämänsä vain sitä varten, että joku tulee ne syömään. Varsinkin sikojen ja kanojen oltavat ovat erittäin ankeat, lehmät sentään pääsevät ulos kesäisin. Parsinavetoista tosin voitaisiin minunkin mielestäni luopua. Haluan siis sanoa, että periaatteessa on paljon eettisempää ja ekologisempaa syödä vapaana kulkenut kulkukoira, kuin tehotuotettua naudanlihaa.
Moni varmasti vetäisee sen söpöyskortin esiin. "Ei marsua saa syödä kun se on niin söpö!" Söpö se onkin, enkä siksi sitä itse söisikään. Mutta minä en myöskään syö muitakaan eläimiä (vapaasta tahdostani, nyt siis syön sitä mitä vanhemmat kokkaa, koska ruuanhaaskausta se on sekin jos alan vaatimaan pelkästään itselleni spesiaaliruokaa). Onhan possukin söpö kuin mikä! Ja onhan se aika julmaa kategorisoida ulkonäön perusteella, saako sinua syödä vai ei.

Lihatuotanto on myös aivan valtavan epäekologista, ja pahin epäekoteko on ulkomaisen naudanlihan käyttö (ja vielä enemmän sen haaskaaminen). Lisäksi ihmisten elintaso on noussut aivan valtavasti, jonka seurauksena myös lihan syönti koko maailmassa on lisääntynyt. Ja ei ole vaikeaa arvata että maapallo kuormittuu koko ajan vaan lisää ja lisää, kun yhä kasvavat ihmismassat alkavat syömään enemmän lihaa. En nyt halua suomalaisia syyllistää, koska kyllä ne "pahimmat" löytyvät USAsta, jossa tehotuotettua (USAn tehotuotanto on vielä pahempaa kuin Suomen, kaiken hyvän lisäksi) lihaa syödään kolme kertaa enemmän per henkilö vuodessa kuin Suomessa. Esimerkiksi Afrikassa ja joissain osin Aasiaa elintaso on ollut niin alhaista, ettei lihansyöntiin juurikaan ole ollut varaa, mutta nykyään näissäkin maanosissa ollaan tultu parempiosaisiksi ja liharuuat ovat alkaneet maistumaan. Jälleen kerran oma mielipiteeni on se, että emme voi sitä heiltä kieltää; On meidän vuoromme kitistää jostakin ja vähentää/lopettaa lihansyöntiä.
Ekologisuuden selvittäminen onkin vaikeampaa. Ei se ulkomailta Suomeen lennätetty appelsiini ole kovin ekologista, ja soijan viljely on välillä varsin epäekologista. Eli itse en täysin allekirjoita sitä kasvisruokavalion ja vegaaniruokavalion täydellisyyttä, sillä esimerkiksi riistan syönti on reilusti ekologisempaa kuin Brasiliassa kasvatetusta soijasta väännetyn tofun syönti. Enkä tosiaankaan sano, että olet paska ihminen jos syöt lihaa, vaikka sitä tehotuotettuakin. Haluaisin vain että jokainen edes miettisi ja yrittäisi vaikuttaa valinnoillaan. Maapallo ei kestä, jos jokainen vaan ahneesti noudattaa mielihalujaan. Ymmärrän kyllä sen, että kaikki eivät kykene noudattamaan kasvis/vegaaniruokavaliota vaikka haluaisivat: Onhan se hiukan rahakysymys (Mutta kyllä halpaa kasvisruokaa saa jos vain haluaa vähän nähdä vaivaa) ja jos omistaa paljon allergioita, on hankalaa alkaa karsimaan niitä syömäkelpoisiakin ruokia pois listalta. Mutta väite, että kasvisruoka on pahaa, on täyttä potaskaa! 

Kommentoikaa, jakakaa mielipiteitä, kritisoikaa, kertokaa kokemuksia! Haluan tosiaan herätellä tällaisilla postauksilla ihmisten ajatuksia ja kuulla mielipiteitä. Tekstistä saattoi, ja varmasti jäikin, paljon asiaa pois, kun ympärillä käy taas niin maan viimeisenpäiväinen hälinä, mutta toivottavasti tekstistä ei huomaa ajatuskatkoksiani :D