perjantai 6. joulukuuta 2013

Helsinki weekend☆

Tällä ja viimeviikolla on tapahtunut paljon kaikkea! Otin ja lähdin viime perjantaina Helsinkiin moikkaamaan serkkuani. Hänellä ja hänen poikaystävällään olivat tuparit, sekä hänen poikaystävällään valmistujaiset, joten lauantaina oli "tuplabileet" tiedossa. Reissun aikana muunmuassa kävin ensimmäisen kerran baarissa, kävin brunssilla, kävin nepalilaisessa ravintolassa, opin syömään juustoja ja chiliä, katsoin Madventuresia, nukuin myöhään, kävin Studia-messuilla, Ylen studiossa sekä kansallismuseossa. Oli tosi antoisa reissu kaiken kaikkiaan, harmittaa kun saattoi olla viimeinen kerta piiiitkään aikaan kun näen serkkua miehuineen, he nimittäin lähtevät tässä reppureissaamaan Thaimaan suunnalle ensi vuoden alussa. Noh, suunnittelimme jo että lähdemme tanssibaariin juhlistamaan hänen kotiinpaluutaan keväällä!

Mutta viikonloppuna tapahtui niin paljon kaikenlaista, että aion postata esimerkiksi Studia-messuista erikseen ja myöhemmin, sekä ostoksistani myös. Lisäksi on tulossa mielipidepostaustakin, kun vaan saan aikaiseksi kirjoittaa luonnoksen loppuun (mielipidepostauksia pitää hioa monta kertaa että ei tule väärinymmärryksiä tms). Tässä siis postausta päällisinpuolin viikonlopusta, pääosin lauantaista.


Dress, cardigan: H&M
Necklace, socks: Gina Tricot
Headband: Guess

Asun päättäminen oli tosi vaikeaa! Piti laittaa jotain sellaista, mikä näyttää kivalta, mutta myös sellaista jossa oli helppo olla koko päivä ja asun piti myös olla tarpeeksi lämmin että jaksaa ryömiä aamuyöllä baarista kotiin :'D Ja tuo asu osoittautui hyväksi, tosin vilpoinenhan yöllä kuitenkin oli kävellä takaisin kämpälle. Rrrrrakastan tuota kaulakorua, se on niin ihana! Harmiksi se on niin iso ja huomiota herättävä ettei sitä voi ihan joka vaatteen kanssa käyttää. 

Kunnon paardeissa on aina kunnon ruokaa! Niin oli lauantainakin, aivan ihania herkkuja <3 Itsehän en mitään virallisesti tehnyt, hiukan vain auttelin sivussa, serkkuni poikaystävineen oli laittanut pöydän koreaksi. Tarjolla oli pestopastasalaattia, karkkeja, kahta kasvispiirakka (vegaanista ja sitten ihan vain kasvisquishea), juustoja, muffineja sekä nachoja guacamolen kera. 

Ajattelin kirjoittaa vähän ruokapostaustakin tässä jossain vaiheessa, olen nimittäin taas kokkaillut ja leivoskellut. Loogisinta on tehdä niille ihan oma postauksensa eikä ängetä niitä randomisti jonnekin asukuvien keskelle :D Mutta tässä vielä joitakin kuvia lauantailta, minä ja rakas serkkuni <3
Ja ei, en ole nauttinut mitään aineksia ennen tuota kuvaa, vaikka näytänkin vähän siltä että olisin vähintäänkin pilvessä :'D Kaikki yhteiskuvat onnistuivat vähän kehnonlaisesti, näytän jokaisessa tosiaan siltä että kävisin vähän hitaalla. Mutta tuo kuva nyt onnistui kaikista parhaiten, niistä lukuisista kuvista joita otettiin.
Juomista tuli kuitenkin nautittua. Pink-kuoharia! Ei oikein ollut kuohari mun juttu, mutta kerran kun sitä juhlimaan pääsee niin pakko se on vaikka väkisin. Olen enemmän siiderien ystävä, jos alkoholia juomaan ruvetaan.

Muilta päiviltä minulla ei hirveästi olekaan kuvia. Minulla oli silmätulehdus päällä koko reissun ajan, joten en meikannut muina päivinä ollenkaan. Lauantainakin meikit naamassa olo ei tosiaankaan helpottanut tautia. Kävimme sunnuntaina brunssilla Pacificossa, josta olisin kyllä halunnut ottaa kuvia, mutten kehdannut, kun porukkaa oli mesta täynnä. Pakko kyllä kehua, oli herkullista! Maanantaina meillä alkoikin jo koulun jutut, joten meillä oli kolmeen aisti aikaa etsiytyä Helsingin yliopiston kirjaston eteen. Kävimme odotellessamme syömässä nepalilaisessa raflassa, söin ensimmäistä kertaa elämässäni nepalilaista ruokaa. Saag Paneer oli kyllä herkkua, mutta annos oli aivan jäätävän kokoinen!
Kuten kuvasta näkyy. Ei tuota pystynyt kokonaan tuhoamaan yksi ihminen. Tiistaina olikin jo aikainen herätys ja suunta kohti Studia-messuja, kansallismuseota, Yleä ja lopulta takaisin kotiin. Oli ihana reissu kaiken kaikkiaan, Helsinki on paikka jossa voisin ihan tosissani asua!

Nyt haluan kuitenkin toivottaa kaikille ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa! 

8 kommenttia:

  1. ihana banneri:')
    noi teiän herkut näyttää niiin hyviltä, haluan tulla maistaan !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja hyviä ne olikin! Loppuivat alta aikayksikön ;D

      Poista
  2. oi mitä ruokakuvia, tuli nälkä... :-D sulla on tosi kiva blogi!

    http://o-something.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos <3 Ja joo, tekis niin mieli iteki tehdä tollasta piirakkaa ja pestopastasalaattia!

      Poista
  3. Toi kaulakoru on super ihana! Ja sopii iha älyttömän hyvin tohon sun asuun :3 Ja oih kaikki ruoka näyttää niin herkulliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, toi kaulakoru on iha parhautta <3

      Ja ruoka tosiaa oli hjywää <3

      Poista
  4. Näyttää olleen hyvät bileet ja reissu, edelleen kehun blogin ulkonäköä, tosi nätti look!:)

    VastaaPoista