Mainitsinkin edellisessä postauksessa, että kuusi päivää Tokiossa on todellakin liian vähän! En ole mikään usean viikon reissaaja, sillä koti-ikävä iskee päälle todella helposti. Tuo kuusi päivää olisi oikeastaan missä tahansa muualla ehdoton maksimi olla poissa, mutta Tokiossa tuota tekemistä kyllä riittää enemmän kuin tarpeeksi, ja olisin jäänyt kaipaamaan paria lisäpäivää. Edellisessä postauksessa kerroinkin, että eräs läheisimmistäni kuoli muutama päivä ennen matkaamme, ja uni- sekä mielialalääkitys on käytössä. Tähän yhtälöön sitten usean aikavyöhykkeen yli hyppääminen ei ollut mikään ihan paras mahdollinen juttu, ja matkan peruminen olikin vahvasti mielessä. Punnittuamme asiaa, päätimme kuitenkin lähteä. Tokio on minulle ja miehelleni ehdottomia lempikohteita, joten uskoimme vakaasti murheiden unohtuvat ja/tai helpottuvan kun pääsee kaikkien ihanien kauppojen ja ravintoloiden keskelle. Ja eipä reissusta olisi rahoja saanut takaisin, jolloin olisimme hävinneet aika sievoisen summan. Olen kyllä sitä mieltä että matkaan lähtö oli hyvä päätös. Ekat päivät menivät kyllä vähän hukkaan, tuskastutti vain ja tuntui syylliseltä lähteä reissuun, kun yksi elämäni tukipilareista on juuri menehtynyt. Samalla kuitenkin yritin sanoa, että kotona murehtiminen ja musertavassa surussa kieriminen ei auta eikä palvele ketään. Tuo aika vyöhykkeestä toiseen hyppääminen kyllä vähän teki myös hallaa, sillä ekan yön valvoin lääkkeestä huolimatta, ja seuraavana nukuinkin melkein koko seuraavan päivänkin.
Ja siis kyllä minulta meinasi huumorikin loppua, sillä psori/atopia paheni myös, luultavasti stressin takia. Kädet oli ihan vereslihalla ja kipeät, etten pystynyt tekemään yhtään mitään kun käsiin sattui niin paljon. Lääkerasvat onnellisesti kotona, sillä tuubit ovat niin sottaisia että päätin etten ehdi niitä tarvitsemaan kuuden päivän matkalla. Siitä sitten lähdettiin etsimään apteekkia, joita ei kyllä Tokion kokoisessa kaupungissa päässyt liikaa olemaan. Ja koska juhlapyhät, olivat ne harvatkin apteekit suljettuja, ja sairaalaanlähtö ei vakuutussekoilujen takia kiinnostanut ei sitten yhtään. Vihdoin löydettiin Ikebukurosta yksi pikkuinen pulju, ja huvitti kyllä miten helposti oikean lääkkeen saaminen sitten kuitenkin tapahtui kun se oikea pulju löytyi😅"Atopikku kabure imasu, betametashoon arimasuka?", ja äijä antoi sekunnin sadasosassa oikean paketin ja ongelma ratkesi! Mutta tarinan opetus oli se, että jos menette Japaniin ja yhtään mikään lääkitys on käytössä, niin ottakaa kotoa mukaan! Apteekkeja on tosi harvassa ja ne ovat kiinni aika paljon. Käsittääksemme Japanissa on laki, että apteekeissa saa olla vain farmaseutteja töissä, ja jos he ovat lomilla, on puljut kiinni. Onni onnettomuudessa, että Japanissa nuo myrkkyrasvat eivät ilmeisesti ole reseptin alla, toisin kuin täällä.
Heti sen jälkeen kun kädet olivat tervehtyneet ja ajattelin, että pääsen täysin siemauksin nauttimaan Tokiosta, kaatui joku humalassa oleva bisnesmies Akihabarassa niskaani. Oli vähän absurdi tilanne, mutta sitten minulta ruhjoutui nilkka, kun äijä ponkaisi itsensä ylös astumalla jalkani päälle. Siis, Tokiossa, ja Japanissa ylipäätään, julkijuopottelua ei nää. Saati sitten humalaisia. Mutta tuo neljäs päivä oli ihan mysteeri, kun porukka oli kännissä kuin viimeistä päivää, ja nähtiin useampia humaltuneita ihmisiä. Vieläkin auki mikä juhlapäivä mahdollisesti oli, vai oliko porukka saanut vain uudenvuodenbonuksensa tms, sillä osa kaupoistakin oli kiinni tuolloin.
Oli kyllä muuten ihan kiva reissu. Kirjoitinkin Facebookkiin, kuinka aina Tokioon mennessään muistaa, miksi sinne haluaa mahdollisimman pian takaisin. Shibuya109:stä tuli shoppailtua vaikka ja mitä, tuli juotua paljon hyviä drinkkejä ja maistettua "sparkling sakea", syötyä tuli vaikka ja mitä herkkuja ja nautittua ihanasta säästä, vaikka vikana päivänä sitten alkoikin tuulemaan ihan urakalla. Käytiin myös pyörähtämässä Saitamassa! Kummat postaukset teitä kiinnostaisi nyt seuraavaksi, matkakuvat, -vinkit vai shoppailupostaus? Sitä saatte mitä tilaatte ^_^
