Diamonds for wedding☆

Töissä ollessani käytän paljon korvakoruja, kun muuten laittautuminen on hyvin, hyvin minimaalista. Tajusinkin että korvakoruvarasto on oikeasti ihan olematon, ja sitten muistin; Häihin on vaan pari viikkoa aikaa! Ja koska hiukset ovat ylhäällä, täytyy olla sellaiset korvakorut jotka sopivat koristeellisen hääpuvun kanssa. Onneksi minulla oli jo yhdet kaunokaiset mielessä, jotka olivat oikein potentiaaliset vaihtoehdot. Mistään hirmu raskaista koruista en pidä, mutten kuitenkaan niin pienistä ja siroista jotka katoavat hiusten sekaan. Täydellinen välimuoto onneksi löytyi Della Margasta. 

Chanelilla on ollut todella kauniita korvakoruja myynnissä, ja Havaijilla jo löysin parit ihanuudet. Hinta oli kuitenkin sielläpäin maailmaa hurjan suolainen, joten suosiolla päätin säästää ostokseni Suomeen, kunnes unohdin asian kokonaan. Kauniit korvakorut olivat ihan must, sillä kuten sanottua, hääkampaukseni on sellainen että korvat näkyy ja hassultahan se näyttäisi jos korvissa ei olisi mitään kun mekko kuitenkin itsessään on ihan överikimalteinen ja koristeellinen. Mutta nyt niihin korviksiin! 

Mitäs tykkäätte? Timanttia, kimallusta ja hopeaa. Minä ainakin olen ihan myyty! Nuo eivät ole raskaat, eikä liian pienet. Sopivat täydellisesti hääjuhliin ja sopii myös ihan töissä pidettäviksi. Aivan ihanat siis. Iskeekö nämä korvikset teihin? 

Ja hei, isot pahoittelut etten ole ehtinyt vastata kommentteihin. Olen ollut ihan superkiireinen, nytkin teen lähtöä ja iltapäivällä on seminaari johon on osallistuttava. Eilen oli hääharjoitukset ja maanantaina pari tapaamista. Olen ihan oikeasti sellaisen burnoutin partaalla ollut että nyt vain kerään voimia ja keskityn olemaan väsynyt. Eilenkin kärsin sellaisesta päänsärystä mitä ei ikinä ole minulla ollut; Ja se johtui luultavimmin vain väsymyksestä ja jumissa olevista niskoista. Pyrin tänään illalla vastailemaan kaikkiin ihaniin kommentteihin mitä olette minulle laittaneet <3 En halua vastailla niihin hutaisemalla, vaan ihan ajatuksen kanssa! Puss olette ihania! <3 

Just an outfit☆

En ihan tajua mikä kuville tuli, kun laatu on luokkaa kännykkäkuva. Mutta julkaisuun silti, oli nimittäin pitkästä aikaa taas mahdollisuus laittaa meikkiä naamaan ja jotain muutakin kuin työvaatteita päälle. Lähdin moikkaamaan koulukavereita vielä vikan kerran tälle keväälle, sillä kesällä kukin meistä hajaantuu ties minne ja syksyllä suurin osa lähtee vaihtoon ulkomaille. Itse en nyt tätä tilaisuutta päästä ulkomaille käytä, sillä ymmärrätte varmaan että elämäntilanteeni on sellainen, etten halua hyljätä tänne ihmisiä lähes puoleksi vuodeksi. 

Dress: MA*RS, shoes: Yumetenbo, bag: Victorias Secret

Eli joo, kuville kävi jotain mystistä ja alareunasta ne ovat blurraantuneita. Toivottavasti kuitenkin kuvista saa edes jotain irti. Halusin laittaa jotain gyarumaista päälle, mutta ei kuitenkaan ihan hirveää tällinkiä. Ja tällainen sitten eilisen asusta tulikin. Oli kyllä ihan hurjan lämmintä, ja ette arvaakaan kuinka teki mieli vain ottaa nuo mustat sukkiksetkin pois! Mutta karu totuushan se on, että mustelmat jaloissa on nyt työn myötä palanneet, ja en usko että kesällä hirveästi tulen ilman sukkahousuja kulkemaan :'D 

Pakkomielteenä bloggaaminen☆

...Josta on omakohtaista kokemusta kummaltakin puolelta; Olen ollut pakkomielteinen bloggaaja ja saanut seurata kun joku muukin on sitä. Ja koska syvällisien postausten kirjoittaminen on kivaa, sellaista tiedossa, kuinka bloggaaminen muuttuu koko elämäksi. Tässä postauksessa on sitten kuvia eiliseltä, kun pidettiin vähän erikoisempi kisakatsomo, nimittäin korkattiin pullo shampanjaa ja ostettiin mansikkakakku, juhlistuksena sen kunniaksi että minulla alkoi periaatteessa loma nyt. Kouluhommia täytyy vielä tehdä, mutta fyysisesti ei täydy raahautua enää minnekään. Kun olen tämän blogipostaukseni rustannut alan kirjoittelemaan raporttia ikäihmisten päihteidenkäytöstä, ah että rakastan lähteistystä joka minulla on tänään edessäni!

Mutta ikäihmisten päihteidenkäyttö sikseen! Nyt kirjoitetaan bloggaamisesta. Huomasin tuossa jokunen aika sitten, että hei, tämä blogin pitäminen ei ole hauskaa. Saan tästä vain paineita, stressiä, ahdistusta ja päänsärkyä. En nyt oikeasti muista edes milloin tämä oli, viime vai tämänvuoden puolella, mutta on siitä jo muutama kuukausi aikaa. Halusin menestyä, halusin hienot kuvat, halusin paljon lukijoita ja halusin päivittää joka päivä. Kun aiheet loppui, lukijoita ei tullut lisää ja kuvat olivat rumia, tuli vain hirveää pahaa oloa siitä, kuinka olin epäonnistunut ihmisenä. Myönnettäkööt jälkikäteen, että sanoin parhaalle ystävälleni silloin, että pitäisiköhän lopettaa koko blogi, kun ei siitä ole mitään muuta kuin tuskaa. Onneksi en lopettanut, vaan pidin taukoa. Siitä on hyvä kun reissaamme mieheni kanssa niin paljon, niin saa pakkolomaa somesta, kun harvemmin se netti ulkomailla toimii ja tietokonettani en halua matkoille ottaa mukaan. Reissujen aikana sai mietittyä asioita ja arvotettua ne uudelleen.

Eli long story short, aloin elämään niin kuin minun elämässäni ei olisi mitään muuta kuin blogi. Blogi oli minun hyvyyteni mittari, ja kun mittari näytti vain kolmeasataa lukijaa ja pariatuhatta katselukertaa per postaus, tuli tosissaan huono olo. Vertasin itseäni muihin ja näin asian niin että kun joku muu saa kivemmat kuvat ja enemmän kommentteja niin on hän myös ihmisenä onnistuneempi. Jos joku muistaa, kirjoitin niihin samoihin aikoihin tänne blogiin, kuinka minulla alkoi masennus taas oireilemaan, ja vahvasti luulen että tämä blogipakkomielle oli vain yksi osa mitä kautta henkinen paha oloni lähti oireilemaan. Aiemmin kun mt-ongelmat olivat vahvasti päällä, ei blogi ollut minulle niin big thing että olisin alkanut tätä kautta oloani ruotimaan. 

Nyt suhteutumiseni omaan blogiini on ihan terve. Vieläkin kyllä myönnän saavani ahdistuksia siitä, että en ole niin hyvä bloggaaja kuin joku muu, mutta eiköhän itse kukin saa välillä alemmuuskomplekseja omien harrastuksiensa suhteen. Ja välillä nuo pistot antavat uutta puhtia oman bloginsa (ja itsensä) kehittämiseen. Harva meistä kuitenkaan on oikeasti todella kuuluisa ja ammattibloggaaja, jolle se blogi periaatteessa voisikin olla koko elämä (mutta kenellepä se työkään on koko elämä, ei kuulosta terveeltä). En muista, kuka blogissaan pohti, että millaista olisi elämä ilman blogia. Täytyy sanoa että vaikka tämä onkin minulle oikeasti hurjan tärkeä harrastus ja ihana keino päästä toteuttamaan itseään, niin minä elän kyllä ilmankin. Jos jostain pakottavasta syystä olisi bloginpito lopetettava, niin löytäisin minä elämästäni paljon muutakin tarpeellista ja mukavaa, 

Oletteko te koskaan pysähtyneet miettimään, millainen suhtautuminen teillä on omaan, taikka muiden blogeihin? Onko teille koskaan iskenyt ahdistusta blogijuttujen tiimoilta? Olisi kivaa lukea mitä ajatuksia muille on tästä aiheesta herännyt. Mutta nyt, raportti ei enää odota! Palaillaan pian asukuvien kera!