Great day with Sari-hime☆

Hei taas!

Nyt pitkästä aikaa tulee kuvantäyteistä postausta ja paaaljon rennommasta aiheesta! Sari tuli pitkästä aikaa käymään luonani, ja sain laittautua ihan kunnolla päästä varpaisiin! MA*RSin ruusumekko on kuumottanut minua tuolla vaatekaapissa, olen halunnut saada tilaisuuden käyttää sitä, muttei se oikein sovellu syksy/talvikeleihin. Koska emme pahemmin hengailleet Sarin kanssa ulkona, totesin että voin laittaa tuon ihanaisen mekon päälleni ^w^

Hello everyone!

For a long time I have picture heavy posting! Sari came to visit me, so I got situation to wear hime! I have been waiting for situation to wear my MA*RS rosedress for a long time, but in Finland is now too cold to wear it. Well, I and Sari was inside whole time it was ok to wear the dress ^w^

Ja se mikä minua ilostuttaa kovasti tässä postauksessa on kerrankin laadukkaat kuvat! Hyvistä kuvista krediitit kuuluvat vain ja ainoastaan Sarille, ne kakkalaatuiset kuvat joukossa onkin jo minun ottamiani....

And this time I have good quality photos, all thanks to Sari! All bad photos are by me, haha :D

Mitäs me prinsessat~~ Tällä kertaa emme sattuneet samansävyisiksi, pinkkiä sentään tietenkin löytyy kummastakin!

This time we didn't have same coloured outfits. But both have pink, of course!

Dress: MA*RS

Headbow: Handmade by me

Accessories: 2ndhand

Cardigan: H&M

Asuni oli loppujen lopuksi aika simppeli, en laittanut hirveästi mitään härpäkkeitä. Silti olen ihan tyytyväinen asuuni, meikki tosin olisi voinut olla onnistuneempi.

Posee~

<3

Toivon niin kovasti että näkisimme taas pian! ^w^ Ihmisten seura on kyllä nyt sitä mitä kaipaan, saa vähän ajatuksia muualle ja juoruilu on kivempaa face to face kuin netin/kännykän välityksellä. Juttelimme Sarin kanssa niitä näitä, ja lisäksi suunnittelimme hiukan lähestyvää Japaninmatkaamme!

I hope so much that we can meet soon again! ^w^ I really need to be with someone now! And telling gossips is so much funnier face to face than via internet :D We spoke about our coming Japan trip with Sari!

Ja muistakaahan vielä kaikki,

Q&A-postaukseen voi vielä laitella kysymyksiä :)

Kadotetun terveyden arvoitus☆

Moikkamoi taas!

Olenkin nyt ihan tosissani päättänyt ottaa tätä päivittelytahtia hiukan kiinni, minulla on jo monta muutakin postausideaa tulilla! Että ensi viikolla on päivitystä tiedossa, nyt viikonloppuna on vähän kiireitä, kun sukulaisia tulee käymään jne.

Mutta päivän aiheeseen, eli terveyteen! Aika kliseinen aihe ja terveyshän nyt nousee useastikin esille kun puhutaan suomalaisista arvoista ja kukapa sitä nyt ei toivoisi että terveenä pysyisi. Jopa minun päälläni saisi kirjoitettua hehtaaripostauksen terveydestä, ja minähän nyt tunnetusti en terveydestä oikeasti tiedä mitään. Siksi siis nyt aion paneutua terveyshaittoihin, joita minulle syömisvammailun tiimoilta on tullut. Ihan vain siksi tämän postauksen ajattelin tehdä, että kertoisin niistä oireista jotka harvemmin anoreksiasta puhuttaessa esille nousevat. Eli en aio luetella terveystiedonkirjan omaisesti tähän mitään anoreksian oireita tai paasata varsinaisesti vaaroista. Samalla tässä hiukan infoan mitä minulle atm kuuluu. Kävin nimittäin tiistaina sairaalassa ihan virallisissa tutkimuksissa pyöriteltävänä ja siellä tuli ihan itsellenikin uutta tietoa. Mutta nyt siihen viralliseen aiheeseen, eli mitä terveysongelmia meikältä löytyykään!

Sydän

Tämä tuli itsellenikin hiukan yllätyksenä, en nimittäin missään vaiheessa ajatellut, että minun tilani olisi muka jo niin vakava että se sydämen toimintaankin alkaisi vaikuttamaan. Olin kyllä silloin tällöin huomannut että jos jotain kauheaa hikijumppaa vedin niin, etten ollut syönyt mitään ties kuinka pitkään aikaan, alkoi sydänalaan sattumaan ihan oikeasti ja jotain rytmihäiriön tapaisia tuli. Mutten pitänyt niitä minään, kyllähän kaikille sellaisia tulee! Jatkoin siis elämistä ja olemista ihan samaan tapaan kuin aina ennenkin.

Syyslomaviikolla jouduinkin palaamaan Helsingistä kotiin aikaisemmin kuin oli tarkoitus, koska minulla oli aika varattu verikokeisiin ja EKGhen. EKGssä olin ihan lungisti, en edes ajatellut että siinä näkyisi mitään ihmeempiä saatika että tulokset olisi saanut heti (Ajattelin niiden toimivan samalla tavalla kuin verikokeiden että olisin saanut kuulla tulokset joskus myöhemmin). Hoitajan ilme oli kyllä hiukan järkyttynyt ja kesken kokeen hän alkoi kyselemään huimaako minua tai onko paha olla tai pysynkö edes tajuissani. Vastasin, että voin ihan hyvin, koska ei minusta tosiaan tuntunut mitenkään kummalliselta. Sitten hoitaja vain totesi etten saa poistua ennenkuin lääkäri on minut tarkistanut. Selvisi, että pulssini oli alle 30 ja verenpaineet maassa. 

Ja ihan rehellisesti; Ei minulla ollut mitenkään paha olo. En voinut mitenkään huonosti ja elossa olen yhä. Lääkäri ei kummempia sanonut, muutakuin että muista syödä ja päästi minut pois :D 

Tiistaina KYSsissä vein sydänfilmin toiselle lääkärille, ja hän totesi että nyt mennään äärimmäisellä säästöliekillä kun leposykekin on näin olematon.

Naamakuvaa keskiviikolta! No makeup again~

Verenkierto

Moni nyt tietääkin että palelu on anoreksian ihania sivuoireita. Ja voin sanoa että tämä palelu on vittumaisin kaikista oireista mitä minulle on tullut! Ulkona kävely ja oleilu on aivan tuskaa ja uimahallissa ei vaan pysty olemaan kun kaikkiin altaisiin jäätyy. Itselläni laittautuminenkin on jäänyt tosi vähälle, kun näyttävyyden sijaan on panostettava siihen että tarkenee kävellä linja-autopysäkille aamulla. Palelu siis johtuu verenkierron hidastumisesta. Käteni ja jalkani ovat jääkylmät suurimman osan ajasta, ja pahimpina päivinä sormeni sinertävät ja ovat kohmeessa vaikka olisinkin ihan sisällä lämpimässä. Verikokeissakin käynti viikko sitten oli aivan tuskaa, kun kokeiden ottaja ei meinannut löytää yhtään kelvollista verisuonta. Jo se, että verta piti ottaa seitsemän putelillista oli kamalaa, niin lisättynä siihen se että sekin veri piti väkisin tiristää minusta irti oli vastenmielisen tuntuista!

Kynnet

Sarjassamme asioita joita en edes ajatellut aikaisemmin: Syömättömyys vaikuttaa kynsiin! Kynteni ovat menneet ihan pilalle, Ne ovat lohkeilleet, eivät kasva enää, taipuvat sisäänpäin ja kaikista paras juttu on oikean käden keskisormessani: Kynsi on lähtenyt keluuntumaan alhaalta päin irti. Ja se on aivan tajuttoman kipeä! Näitä kynsiä ei paljon lakkailla... :(

Luut

Ei se kyllä lääkärintutkintoa vaadi että pystyisi toteamaan että kalsiuminpuutoksella on jotain tekemistä kynsien ja luiden kärsimisen kanssa. Ei nyt minulla vielä ole mitään varsin dramaattista tapahtunut luissani, mutta nivelkivut ovat yleisiä. Ei minun tarvitse kuin hypätä kaksi kertaa niin polveni ovat varmasti aamulla liekeissä. Joinain aamuina jokainen nivel on kipeä vaikken olisi liikkunut senttiäkään. Osteoporoosi ja reuma ovat kivoja sairauksia hankkia, varsinkin vielä vapaaehtoisesti.

Selkäni varsinkin on aivan tajuttoman kipeä. En tiedä johtuuko se varsin luiden huonosta kunnosta vai siitä että pieksen itseäni joka nurkkaan jne. Istuessa nuo selkänikamat painavat ikävästi ja kovalla alustalla maatessakin.

Muisti ja aivotoiminta
Muisti pätkii ja takkuaa! Saatan selittää samalle ihmiselle saman asian samana päivänä montakin kertaa, ja ihan vain siksi etten yksinkertaisesti muista että olen kertonut sen jutun jo aiemmin. Itse koen tämän aika nolona, hävettää ihan hirmuisesti jos toinen sitten sanoo että joo kerroit tuon jo tänä aamuna. Aivot muutenkin toimii tosi hitaalla, välillä tulee sellaisia "kohtauksia" että tuijotan vain suu auki yhtä pistettä jossain kaukaisuudessa. Tai sitten vaihtoehtoisesti tunnen itseni eläväksi zombieksi, joka vain kävelee eteenpäin kuin hidastetussa filmissä...

Ja vielä yksi ihan randomkuva!

Näkö ja kuulo
"Niin nälkä että näköä haittaa"-sanonnassa on varmasti jotain perää. Itsellä ainakin oikea silmä näkee välillä todella huonosti; Näkökenttä sumenee ja tuntuu kuin silmässä olisi jotain ylimääräistä. Kuulonkin kanssa on sama juttu. Välillä kuulen aivan normaalisti, välillä taas on tunne että korvat olisivat lukossa ja kuulen ylimääräistä huminaa.

Siinä nyt oli muutama pikkujuttu joita minulle on tullut. En nyt ihan kaikkea tässä julkisesti viitsi selittää, mutta voin sanoa että enemmän ja vähemmän mukavia sivuoireita on tullut :D Toivon että tämäkin avaisi jonkun silmiä, että onko laihuus tämän kaiken arvoista. En nyt ole paras ihminen paasaamaan ja saarnaamaan enkä aio aloittaakaan. Itselläni on tullut takapakkia. Olen laihtunut entisestään, painoindeksini on nyt tasan 15. Anoreksia pääni sisällä alkoi jo huutelemaan, että kun kerta nyt on taas näin hyvin paino lähtenyt alaspäin niin miksen jatkaisi! Yritän taistella ajatuksia vastaan ja sen seurauksena olen vetänyt eilen ja tänään aivan jumalattomat määrät pipareita (kiitos äiti kun leivoit niitä monta laatikollista...). En tahdo sortua ahmimispuolellekaan, ja omantunnontuskat ovat jäätävät.

Yritän nyt pitää itseni aisoissa ihan kumpaankin suuntaan. En aio huomenna syödä mätystää mitään ylimääräistä, mutta kuitenkin aion syödä oikean ruuan niinkuin pitääkin ilman mitään vehtaamisia. Saa nähdä mitä käy, lupasin itselleni niin jo eilen ja edellispäivänäkin...

Ja muistakaahan käydä jättämässä kysymyksiä Q&A-postaukseen! Olen iloinen että kysymyksiä on tullut jo noinkin paljon! ^w^
En malta odottaa että pääsen vastailemaan!

New name and layout + Q&A!☆

Moikka taas!

Mitäs pidätte blogin uudesta ulkoasusta? Tykkäsin itse siitä edellisestäkin, koska mustapinkki on parhautta, mutta totesin sen samalla tekevän blogini hiukan sekavan ja "halvan" näköiseksi. Päätin että yksinkertainen on kaunista ja tein tällaisen siistimmän ja pelkistetymmän version! :) Hetkisen kestää kyllä silmän tottua, nyt näyttää kovin hailakalle kun vertaa siihen väriloistoon mikä edellisessä versiossa oli!

Vaihdoin myös blogin nimen. Ganbatte desuka on omasta mielestäni ihan kiva nimi, mutta liian pitkä ja vaikea, sekä liian leimaava. Joten blogin nykyinen nimi on:

Oli muuten pitkä pähkäily ja mietintä, mutta totesin etten tahdo mitään väkinäisenkuuloista keinosyvällistä nimeäkään blogilleni. Tuuli Maria toimikoot siis blogini nimenä. Osoite blogiini pysyy ihan samana, sitä en ala muuttamaan :)

Hello everyone!

What do you like of my new layout? I liked the old one too, because I love blackXpink combination! But that made my blog look lil' bit messy and "cheap". So I decided to make more simple layout.

I changed my blog name too! It is now Tuuli Maria. But my blogs address is still the same!

Sitten:

Vanha kunnon Q&A!

Nikkaroin tuollaisen hienon kyltinkin :D Minkäs teet jos et osaa ajaa photoshoppia tai kuvankäsittelyohjelmia...

Eli siis, kysykää ihan mitä tahansa! Kaikenlaiset kysymykset ovat tervetulleita ja ei tarvitse ujostella, sitten vaan anonyymisti kyssää heittämään! Kysymyksiä saa laitella ihan loppuun asti, vastailen kysymyksiin (jos niitä on tullut) 3.11. ! Kysymykset voi laittaa tähän postaukseen kommentoimalla tai laittaa sähköpostina!

Old good Q&A!

So, ask me anything! You can leave every kind of questions you want! I answer all questions 3.11.

Leave your questions by commenting here or send me e-mail!

Mikä tässä elämässä on tärkeää?☆

Sorry, only in Finnish this time.

Eli nyt taas on syvällistä postausta tiedossa. Olen suunnitellut tätä jo alkuviikosta asti, kun koin itsekin suuren valaistuksen. Kaikki nämä ajatukset saivat alkunsa, kun olin Helsingissä käymässä serkkuni luona. Oli muuten virkistävin ja ihanin viikonloppu piiitkään aikaan. Sai tosiaan ajatuksia pois kaikesta masentavasta, vaikka kävinkin serkkuni kanssa syvällisiä keskusteluja varsin rankoista ja raskaista asioista. 

Vanhaa blogiani seuranneet saattavat muistaa, että rakas serkkuni teki itsemurhan vajaa pari vuotta sitten. Se oli todella, todella järkytys koko suvulle, ja itsekin luonnollisesti suren yhä häntä. Kuinka hänen kuolemansa oli aivan turha ja paremmalla terveydenhuollolla senkin olisi pystynyt välttämään. Mutta ei siitä sen enempää, kuitenkin tiedätte siis että tällaista taustaa löytyy.

Olin siis edesmenneen serkkuni isosiskon luona. Hän oli huolissaan minusta, ja sai toden teolla taottua järkeä päähäni. Hän esitti kysymyksen, joka nyt toimii otsikkona postauksessani: Mikä tässä elämässä oikeasti on tärkeää? Ja sitä aion nyt ruotia ihan pidemmän kaavan mukaan tässä postauksessa. Jottei tämä menisi ihan kämäisen kuivaksi saarnaamiseksi, välissä on random kuvia tältä viikolta. 

Elämän tärkeimmät asiat:

Paino

Näin anorektikkona, elämä pyörii vaa'an ja painon ympärillä. Kun pääsee erottamaan itsensä vaa'asta, hankitaan tosiaan se mittanauha. Mieliala määräytyy ihan vain numeroiden mukaan, ja vaaka määrittää koko elämän. Mutta sitten se fakta: Mitä vitun väliä sillä on painatko 41 kiloa, 45 kiloa vai 52 kiloa? Kun se totuus nyt on oikeasti se että ei kukaan välitä, paitsi tasan sinä itse. Ja nyt tässä vaiheessa välittää perhe, sukulaiset, ystävät, lääkärit ja ravintoterapeutti, mutta jos ei aja itseään tällaiseen tilanteeseen ei painolla pitäisi olla kenellekään mitään merkitystä. Jos ei voi olla jonkun ystävä sen takia että henkilö X painaa liikaa tai liian vähän, viiraa sillä tyypillä päässä ja pahasti. Minulla ei ole koskaan ollut mitään edes reilusti ylipainoisia vastaan. En minä heitä kritisoi (paitsi ihan piskuisen jos nään jonkun oikeasti valtavan tyypin Hesellä tai Mäkissä vetämässä kolmea triplajuustokerrospekonihampurilaista) saatika välttele. Omaan kaveripiiriin ja tuttavapiiriin kuuluu hyvinkin isokokoisia ihmisiä ja pidän heitä todella kauniinakin! Paino siis ei muiden kohdalla merkkaa minulle mitään, mutta omasta koostani olen tehnyt valtavan numeron. Ei sitä ulkopuoliset varmaan huomaa, jos lihotan itseäni hiukan. Fakta nyt on se, että kyllä eron huomaa kun pääsen 50 kiloon, mutta toivon, että muutos on positiivinen. Tästä pääsemmekin sitten toiseen elämän tärkeimpään asiaan!

Tässä vähän kuvaa nykytilanteesta. Eli tämänkokoinen olen atm.

Ulkonäkö

Kun ulkonäkö on se mikä merkitsee! Ei luonne eikä asenne, vaan se miltä näytät. Not! Tämä maailma on kyllä mennyt siihen, että naamakerroin valitettavasti vaikuttaa ihan liikaa. Varsinkin kun kommunikaatio on siirtynyt interwebin ihmeelliseen maailmaan, jossa sinusta nähdään ensimmäisenä kuva. Tarkoitan siis nyt sosiaalista mediaa kuten irc-galleriaa ja facebookkia ja instagramia jne jne. Minusta tämä on todella valitettavaa, ja ajaa juuri ulkonäköpaineisiin. Minusta olisi ihan hyvä, jos ihmiset lakkaisivat hetkeksi stressaamasta ulkonäöstään. Itsekin päätin kokeilla: Olen ollut tämän viikon täysin meikittömänä/pelkällä ripsarilla ja vähäisellä luomivärillä. Ja arvatkaapas mitä: Opin ehkä hiukan pitämään itseäni nättinä. En nyt vieläkään kehu itseäni kauniiksi ja omista huikeaa itsetuntoa, mutta kun ei ollut kiloa pakkelia naamassa ja kukaan ei kadulla irvistellyt tai naureskellut, niin en kai minä nyt ihan petolinnun perseen näköinenkään voinut kai olla :D Minusta muutenkin on todella julmaa luokitella ihmiset vain ulkonäön perusteella. Vaikka Tuulikilla olisi yhteenkasvaneet kulmakarvat ja tummemmat käsikarvat kuin turkkilaisella pitsanpyörittäjällä, voi hän olla aivan ihana ja luotettava ihminen. Itse olen saanut kuulla vaikka jos minkälaista törkyä omasta ulkonäöstäni: Olen ollut paksujalkainen, naamani on punottanut, hiukseni liian rasvaiset, näytän apinalta, omistan tummat silmänaluset, minä olen joka jätkän viimeinen valinta, pullea, tyhmännäköinen, tosi nolo... Mitähän kaikkea. En edes tajua sitä mitä kiksejä ihmiset saa muiden haukkumisesta. Ulkonäön kritisointi on turhinta ikinä. Mitä siitä hyötyy jos huomauttaa toiselle, että hän on aivan punainen? Ihankuin punoitus siitä laskisi tai ihminen lakkaisi punastelemasta kokonaan? Tai sitten jos palataan vielä edelliseen, niin läskiksi haukkuminen on aivan hirveää! Se voi pahimmillaan aiheuttaa syömishäiriön, ja jos ei syömishäiriötä niin ainakin todella pahan mielen. En itsekään koe tarpeelliseksi huomauttaa, jos jonkun henkilön ulkonäkö ei miellytä silmääni. 

En nyt tietenkään väitä että ihmisten on syytä unohtaa ulkonäkönsä täysin ja kuljeskella täysin narkkaripummin näköisenä pitkin katuja. Itse tykkään laittautua ja voisin kutsua sitä harrastukseksi. Ulkonäöstään huolehtiminen on hyvästä, mutta meinaan, ettei siitä tarvitse tehdä liian suurta numeroa. Jos sinussa on kohtia, joista et pidä, niin keskity niihin hyviin puoliin. Kukaan, ei kukaan, ole täysin ruma! Kaikista löytyy jotain kaunista.

Naturelli lookki lauantailta :D Huomaa talven tulleen kun hiukset söröttää joka ilmansuuntaan.

Hyväksyntä ja feimiys

Tärkeintähän on totta kai pitkän nettipeniksen kasvattaminen, blogin lukijamäärä, facebookin kaverimäärä ja mahdollisimman suuri kaveriporukka. Kun postaat kymmenennen selfien instagramiin on siihen saatava 300 tykkäystä tunnissa, sama pätee facebookin "Kävin pitsalla ft. äiti"-tilapäivityksiin. Jos et ole kännykän ääressä kahteen tuntiin, on ehdottoman tärkeää, että seuraavan kerran kännykkää katsoessasi se on täynnä huolestuneita tekstareita ystäviltäsi oletko elossa. 

Itse huomasin ottavani tällaisista asioista liikaa paineita. Tämäkin viittaa kahteen edelliseen kohtaan; Koin, että minun on oltava aivan sairaan ruma ja lihava, kun sain kuvaani instagramissa vain 20 tykkäystä, kun muilla joita instassa seuraan on myöhemmin lisättyihin kuviin tullut triplasti enemmän tykkäyksiä. Päivitän facebookkia harvoin, koska pelkään etten saa päivityksiini kommentteja tai tykkäyksiä. Sosiaalisesta mediasta on muodostunut hyvyyden mitta.

Blogin pitäminen on mukavaa, en minä blogia olisi viittä vuotta pitänyt jos se olisi vastenmielistä puuhaa. On todella mukavaa saada kirjoittaa ajatuksiaan julki. Minulle kuitenkin on muodostunut stressiä siitä, miksei minulla ole enempää lukijoita ja mikä vika blogissani on kun sitä ei haluta seurata. Jälleen kerran päästään kohtiin yksi ja kaksi: Olen liian ruma. Tämä ajatusmaailma tosiaan on myrkkyä. Onhan se totta, että mitä enemmän on blogilla lukijoita, sitä tärkeämmältä blogin päivittäminen tuntuu. Olen onnellinen että minulla on teidät kaikki 91 lukijaa ja muutamia anonyymejä vakkarilukijoita, kiitos kun olette tulleet kommenteissa julki :) Pakko myöntää, että jos minulla olisi vain muutama lukija, en tätäkään postausta tekisi. Koin kuitenkin että haluan tuoda nämä ajatukset julki ja olen onnellinen jos edes vajaa sata ihmistä tämän pitkän paasauksen jaksaa lukea. Blogia pitäisi pitää pääosin omaksi ilokseen, ei feimiyden tavoittelun takia!
Näin loppuun sanon että perketi, yksi lukija on tämän viikon sisään häippäissyt >8D Kuka olet sinä julkea?

(P.s. Jos blogissani on jotain parannettavaa, niin laittakaa ihmeessä kommenttia tai spostia minulle! Kritiikkiä saa aina antaa.)

Kuvanmuokkausskilssit tasoa paint!

Kategorisointi

Lolitan ajoista minulle on jäänyt kovat paineet kuulua johonkin ryhmään tyylillisesti. Kaikki varmaan tietävät että lolitassa on tiukat säännöt aina kauluksen mallista helman puffuuteen. Nykyään sääntöjä on alettu lolitassakin rikkomaan mutta kuitenkin, tietyt säännöt on ja pysyy. Lisäksi on se että oletko sweet-, classic vai goottilolita, ja niistäkin vielä löytyy nostalgic sweetlolitaa ja ooteeteetä ja vaikka sun mitä! Jos sitten erehdyt kutsumaan sailorlolita-asukokonaisuuttasi punk lolitaksi, joku hyökkää varmasti jostain kertomaan että olet kategorisoinut itsesi väärin! 

Ei tämä ole kuitenkaan itselläni jäänyt lolitatasolle. Olen ollut pitkään syvässä tyylikriisissä, oikeastaan siitä lähtien kun aloin lolitan lopettamista harkitsemaan. Minkä tyyliseksi minä nyt itseäni kutsun? En voi sanoa olevani himegyaru; laittaudun himeksi ehkä kerran kuussa kun tapaan ystäviä. En voi sanoa itseäni "tavis"gyaruksikaan, koska siihen en oikeastaan pukeudu ollenkaan. En koe kuitenkaan itseäni miksikään massateiniksi, kun selkeästi erotun porukasta yhä, vaikka tyylini on normalisoitunut. Oli minulla tässä sellainen gootteiluvaihekin, mutta se meni jo ohi. Olo on kuin esiteini-ikäisellä joka yrittää etsiä itseään... Ja meikähän tosiaan täytti sen 18-vuotta. Tykkään niin monista tyyleistä, mutta kaikkea ei voi toteuttaa. Olen myös omaksunut ajattelutavan, että jos löydän jonkun ihanan vaatteen, mietin että "käyttäisikö/ostaisiko henkilö X tämän vaatteen?". Kaudesta riippuen otan itselleni aina jonkun tyyli-idolin, ja alan apinoimaan häntä. Sitten tulee taas ahdistus kun en voi olla niin hyvä kuin tämä tyyli-idoli. 

Nyt päätin, että ei, en aio jäädä enää pähkäilemään mihin kategoriaan kuulun ja voinko kutsua itseäni nyt gyaruksi tai gootiksi tai hipiksi tai miksikä lienee, vaan ostan juuri niitä vaatteita joista itse oikeasti tykkään, ja käytän niitä vaatteita mistä tykkään.

Materialismi
Tavara tuo onnea ja mitä suurempi vaatekaappi sitä iloisempi mieli! Lolitan myötä minulle tuli ihme kulutushysteria, pakko shoppailla ja aina oli ostettava uutta lolivaatetta! Samassa mekossa ei pysty näyttäytymään kahdesti!
Muotibloggaajana tietty on tärkeää, että asukokonaisuudet hiukan vaihtelee. Kun piti lolitablogia, niin olisihan se nyt oikeastikin ollut vähän tyhmää jos omistaisi vain yhden asukokonaisuuden, ja postailisi siitä joka viikko mutta vain eri kuvakulmasta. Ja myönnän, oli minusta tylsää lukea sellaisia blogeja joissa on vain APn uusimpien mallistojen kuvia, mutta koskaan blogaaja ei mitään omia kuviansa laittanut.
Lolitan jälkeenkin ihme shoppailuvimma säilyi, mutta koin Japanissa jonkin suuren herätyksen. Siellä tavarapaljouden keskellä menin aivan lukkoon, en halunnut ostaa yhtään mitään! Tuli sellainen olo että en minä näitä vaatteita tarvitse ja selviän ilmankin. Kaikkea upeaahan nyt luonnollisesti Japanissa on tarjolla ja rahoistansa siellä olisi päässyt eroon alta aikayksikön. Nyt en ole shoppaillut kuin pieniä juttuja (Eilen ostin Intian Basaarista aivan ihanantuoksuisia suitsukkeita *u*) ja elossa ollaan selvitty! Oikeastaan shoppailuhimot häviää kun ei kiertele koko ajan nettikaupoissa ja ei yksinkertaisesti vain ostele kaikkea nättiä mitä mieli tekisi. Pakottava polte kuluttaa häviää yllättävän nopeasti vaikka alkumetreillä kirpaiseekin.
Muotiblogia pystyy minusta pitämään hyvinkin, vaikkei koko ajan shoppailisi ja ostelisi uutta. Enemmän ihmisen luovuudesta kertoo se, että vanhoista vaatteistaan saa aina kasattua jotain uutta. Lisäksi on kukkarolle ja ympäristöllekin parempi kun koko ajan ei ravaa shoppailemassa. Vaikka faktahan se on, että parasta lääkettä sielulle ja mielelle on silloin tällöin tehty kunnon shoppailukierros!

Raha

Rahahan nyt on tunnetusti maailman tärkein asia ja kaikki oikeastikin pyörii rahan ympärillä. Raha ohittaa ihmis- ja eläinoikeudet, samoin kuin ympäristönsuojelun jne. Tästä raha-asiasta en nyt pitkää paasausta aio pitää, mutta olen yrittänyt alkaa ajattelemaan, että kun itse angstaan kotisuomessa, lämmitetyssä talossa ja syön vanhempien laittamaa ruokaa ja pääsen silloin tällöin käymään Helsingissä, siitä kuinka olen niin köyhä kun Kela ei maksa, että oikeasti olen ihan helvetin rikas. Jokaisen olisi hyvä muistella kun sossu/kela/äiti/isi ei kustanna jotain, että ollaan me kaikki aika kroisoksia täällä. Jokaisella toivottavasti on katto pään päällä ja ruokaa saadaan. Jokaisella joka tätä lukee on ollut varaa hankkia tietokone/kännykkä jolla pääsee nettiin. Eli tosiaan, köyhyys riippuu ihan vain vertailukohteesta. Tiedän, että tämä ajattelutapa ei paljoa helpota jos laskut ja vuokrat painaa päälle. Mutta positiivisemmasta asenteesta ei koskaan voi ainakaan paljoa haittaa olla. 

Siinäpä oli vähän niitä elämän tärkeyksiä! Eli nämä asiat on oikeastaan olleet itselläni melko hallitsevia, juuri niitä elämän tärkeimpiä asioita. Koen ottaneeni suuren edistysaskeleen kun tajusin miten kieroutunut maailmani on. Kiitos kuuluu täysin ihanalle serkulleni, jonka kanssa sai näistä asioista puhuttua. Hän sai minut muistamaan, että tämä elämä tosiaan on ainutkertainen: Siitä kannattaa nauttia! Ei ole mikään järki ajaa itseään ennenaikaiseen hautaan sillä, että vehtaa ruuan kanssa vain koska omistaa vinksahtaneen käsityksen siitä että nälkäisenä muka on kauniimpi ja mitä pienempi sitä parempi. Aiheutan vain suunnatonta tuskaa itselleni ja läheisilleni, ja en minä edes halua kuolla vielä. Aloin junassa, matkalla Pasilasta Suonenjoelle, miettimään, että mitä minä elämältäni haluan. Mikä siis oikeasti on tärkeää. Mitä minä elämältäni haluan. Eli siis, kysytäänpä uudelleen:

Mikä on elämässäni tärkeää?

Opiskelupaikka

Tämä on varsin ajankohtaistakin. Lukion loppu lähestyy huminalla ja neljän kuukauden päästä pitää hyvinkin tietää minne olisi menossa. Olen onnekas, koska tiedän jo suurinpiirtein minne haluan, vaikka on minullakin opiskelupaikkavaihtoehdot vaihdelleetkin. Suunta on kuitenkin koko ajan ollut sama. Ei varmaan ketään yllätä, että Stadiinhan minä olen kovalla hingulla tulossa ;D Siksi päätinkin näyttää persettä anoreksialle! Ei Helsingin kouluihin päästä jos aivokapasiteetti kuluu syömisen vahtimiseen ja siihen paljonkos se vaaka näyttää. En paljasta minne kouluihin olen hakemassa, ihan vain siksi että jos ja kun en pääsekään opiskelemaan sinne minne halusin, niin kukaan nyymi ei voi siellä ruudun takana naureskella että ähäkutti sinnepäs jäit :< 

Työpaikka ja asuminen

Eli siis Helsinkiin tähtään! Ja koska tosiaan en rahassa ryve (Mutta muistan! Omistan katon pään päällä ja saan syödäkseni! Kaikki siis on hyvin!), on pakko hommautua töihin jos meinaa Helsingissä elellä. Tukiaisia en tosiaan Kelalta saa, ja vanhempani eivät minua elätä kun kotoa poistun. Opintolainaakaan en raaskisi ihan samantien ruveta nostamaan, koska luulen että senkin aika vielä joskus tulee, ja olisi kurjaa alkaa kerryttämään velkaa ennenkuin kerkeää opiskelijaelämää kunnolla aloittamaankaan. Olen jo katsellut minne hakemuksia alkaisin lähettelemään, vaikkakin minulle kelpaa kyllä ihan mikä tahansa työ. Jos saisin kuitenkin valita, mieluiten menisin kassatöihin johonkin kauppaan, mutta jos vain töitä saan niin siivoan vaikka koulujen vessoja! 

Toinen aika merkittävä juttu on se asunto. Kyllä minulle pariksi ensimmäiseksi kuukaudeksi (maalis-huhtikuuksi) on asunto järjestymässä, mutta siitä eteenpäin on vielä kaikki auki. Että jos joku tietää jonkun joka kämppistä kaipaa niin täältä ilmoittautuu yksi sisäsiisti henkilö :D Olen kyllä kimppakämppähakemuksia katsellut ja löytänytkin tosi kivoja, mutta vielä on liian aikaista hakea, muutto omalla kohdalla tapahtuu aikaisintaan silloin maaliskuussa. Ja ei minulla ole sitä työpaikkaakaan vielä. Eikä opiskelupaikkaa.

Kuopio klo 4 aamuyöllä, Kuopio klo 8 aamulla lauantaina.

Unelma: Matkustaminen

Nytkun olen pahimmasta Japanitraumasta toipunut, olen alkanut haaveilemaan toisesta pitkästä matkasta! Tämän haaveen toteuttamiseen menee aikaa, aikaisintaan muutaman vuoden päästä pääsen sen toteuttamaan. Haluan nimittäin lähteä travellerina kiertämään Afrikkaa! Haaveenani on myös käydä Iranissa ja muissa Lähi-Idän maissa, mutta ne nyt ovat sukupuoleni takia vähän hankalia kohteita. En myöskään tuolle Afrikan kiertomatkalle tahdo lähteä yksikseni, kunnon kaveriporukan otan matkaan! Rahaa pitää säästää ja tämä matka kestäisi pari kuukautta, joten nyt minulla ei olisi edes aikaa. Muutenkin on hyvä keskittyä nyt noihin kouluhommiin.

Tähän matkakuumeeseen vaikuttaa isolta osalta se, että serkkuni on lähdössä poikaystävänsä kanssa kiertomatkalle Aasiaan, sekä Madventures-kirja, jonka hän minulle lahjoitti. Voin muuten suositella tätä kirjaa kaikille matkustamisesta kiinnostuneille, ja niillekin joita matkailu ei edes kiinnosta. Kun luette tämän niin varmasti alkaa mieli halajamaan ulkomaille!

Mutta joo, tosiaan matkailu avartaa ja haluan lähteä varsinkin vapaaehtoistyöhön. Olen jo opiskelupaikkaa katsellessani suunnitellut, mihin lähden vaihtoon. Nyt yksi opiskelupaikkahaaveistani tulee aika helpoksi jäljitettäväksi, mutta SCEF:n Ghana-projektiin osallistuminen olisi aivan upea mahdollisuus nähdä maailmaa. Samalla tosiaan saisi tehtyä myös jotain hyvää.

Eettisyys ja ekologisuus aka ituhippeily
Minulle on aina ollut tärkeää ympäristönsuojelu ja eettisyys. Nyt sitten vanhempana vain nämä aatteet ovat vahvistuneet. Kasvissyönnistä innostuin ensimmäisen kerran 13-vuotiaana, mutta vanhempani kielsivät vegetouhut. Nykyään anoreksia estää kasvissyönnin, mutta tällä hetkellä pyrin syömään niin eettisesti kuin mahdollista: Punaista lihaa välttelen viimeiseen asti ja syön vain suomalaista kalaa ja kanaa jne. Tosin nytkun kotona asun niin syön sitä mitä tarjotaan, epäekologista se sekin on että samassa taloudessa väännetään monta eri ateriaa. Jos kuitenkin itse saan valita mitä syön, jätän punaisen lihan välistä. Riista onkin eri juttu.
Pyrin myös elämään mahdollisimman ekologisesti! Vaikka tällainen syömisvammailija olenkin, en ole koskaan heittänyt ruokaa paria suupalaa enempää roskiin! Ruuan haaskaaminen on jotain, mikä ihan oikeasti ärsyttää. Toisella puolella maailmaa ihmiset kärsii nälästä ja kuolee siihen, ja täällä Jani-Petterit lappaa kouluruokaa lautasellisia roskikseen vain koska "maistuu pahalle". En myöskään kyllä saa päähäni miksi kaupasta heitetään ruokaa roskiin kun se vielä on syömäkelpoista ja niin edelleen. Maapallo ei kestä kauaa ja raha ja maailmantalous pistetään etusijalle.
Osaisin varmaan olla juuri sellainen ärsyttävä ituhippi joka motkottaa muille epäeettisistä/-ekologisista elämäntavoista :D On meillä kotona käyty tiukkoja keskusteluja, kun olen kritisoinut jotain ostopäätöstä, McDonald'silla käyntiä tai rasistista heittoa. Ja olen minä koulussakin ääneen sanonut mitä ajattelen tietyistä firmoista ja vastustan tiettyjä asioita ihan avoimesti. Kyllä minä sen ymmärrän, että se joitakuita ärsyttää, mutta hei, ei tätä maailmaa lämpimillä ajatuksilla pelasteta :D

Ja tällaisena perjantaina!

Ystävät, läheiset ja perhe
Olen koko pienen ikäni elänyt niin, ettei minulla ole ollut paljoa ystäviä. Isosta kaveriporukasta haaveilin pienenä ja ala-asteella meillä nyt olikin sellainen oma neljän tytön (W.i.t.c.h. XD)jengi, mutta mekin vain tappelimme koko ajan :D Yläasteella kuviot sekoittuivat ja sama jälleen kerran lukiossa. Kavereita minulla onneksi aina on ollut, yksin en koskaan ole joutunut olemaan, Tälläkään hetkellä en voi kyllä sanoa, että liikaa ystäviä omistaisin, ihan oikeastaan vain muutaman.
Ystävät, läheiset ja perhe ovat oikeasti sellainen asia josta kannattaa välittää ja pitää huolta. Omassa suvussani ja lähipiirissäni on tapahtunut paljon kamalia asioita. Itsemurhia, muutenvain yllättäviä kuolemia, sairauksia... Hautajaisissa olen ollut kahden vuoden sisällä seitsemän kertaa. Näistä hautajaisista vain kaksissa on ollut kyse luonnollisesta kuolemasta.
Tällaiset asiat ovat saaneet ajattelemaan, että koskaan et voi tietää, milloin tästä maailmasta poistutaan. Et tiedä milloin itse kuolet, etkä voi tietää milloin paras ystäväsi lähtee. Siksi kannattaakin nauttia elämästä niin paljon kuin voi ja yrittää välttää kaikkia joutavia riitoja perheen ja muiden kanssa. Itselläni on tosiaan ollut vaikeuksia perheen kanssa. Siksi osittain toivonkin että pääsisin piakkoin muuttamaan, koska välini vanhempiin on yleensä parempi kun välillämme on parisataa kilometriä. Elämää iloineen ja suruineen on osattava arvostaa.

Minä, serkkuni ja mahtava Kussi <3

Tässä nyt oli kahden päivän kirjoittamisen ja vajaan viikon suunnittelun tulos. Toivottavasti tekstissä ei hirveästi ole näkyvissä ajatuskatkoksia joita tätä kirjoittaessa välillä tuli :'D On hankalaa kirjoittaa näin syvällistäyteistä tekstiä kun kaksi kersaa tappelee isoon ääneen saman pöydän ääressä.
Toivon tosiaan, että tästä oli jollekin apua. Tahtoisin että mahdollisimman monella olisi hyvä olla, ja saisi lievitettyä turhaa ahdistusta. Jos sinua ahdistaa varsinkin ulkonäkö tai paino, toivon että tästä postauksesta oli apua! Itselleni ainakin nuo ajatukset ovat toimineet hyvinä kannustimina.
Olen itse muutenkin ollut menossa jo paljon parempaan suuntaan. Olimme perheeni kanssa Kuopiossa "lomalla", ja söin hotelliaamiaisella kuin en olisi koskaan ruokaa nähnytkään :D Olen myös päässyt eroon inhottavista ahmimiskohtauksista ja ruoka ahdistaa nykyään vähemmän. Huomasin nimittäin sen, että kun olen syönyt hyvin nyt viikon, vyötärönympärykseni tai jalanympärykseni ei ole levinnyt senttiäkään. Vaa'alla sen sijaan en ole nyt käynyt, painoani en siis tällä hetkellä tiedä. Kuitenkin minulle on tullut uusia terveysongelmia, niistä ajattelin tehdä postausta myöhemmin : >

Oikein hyvää talven alkua! Itse olen ainakin onnellinen kun on lunta, vaikka palelenkin nyt pahemmin kuin koskaan aikaisemmin XD

Puumanainen☆

Tänään oli perhettuttavamme 50-vuotissyntymäpäivä! Eli siis aivan mainio tilaisuus laittautua. 

Otsikko viittaa uuteen mekkooni, kun minulla alkaa aina soimaan mielessä 

"Sisko tahtoisin näädän, mutta moottoritiel on puuma..."

ja

"Puumaa mä metsästän, täältä kivimetsästä..."

Joo aika randomia, mutta nuo vain oli minun ja isäni heittämää läppää liittyen mekkooni :'D Tosiaan, löysin kyseisen mekon kun selasin EMPn nettikauppaa. Voiko oikeasti täydellisempää ja nerokkaampaa mekkoa ollakaan? Kuolasin mekkoa pitkään, ja harmittelin että kun ei minulla ole käyttöä tällaisille juhlamekoille. Sitten muistin että tosiaan, viisikymppisiä tiedossa ja mekko lähti tilaukseen! Tosin en tilannut omaani EMPltä, koska mekko oli aika hintava. Löysinkin sitten eräästä brittinettikaupasta samaisen mekon puolet halvemmalla kuin mitä EMPltä tilatessa olisi tullut. 

Today it was our familyfriends 50-years birthdayparty. It was great situation to dress up again and wear my new dress! I fell in love with this dress, can there even be more perfect dress?

Dress: Cupcake Cult

Shirt, tights: H&M

Hairbows: Kreepsville 666

Shoes: Yumetenbo

Mekossa on siis takana tuollainen laahusasia, joka nyt vähän huonosti näkyy kuvissa. Yleensä minulla ei blogger kettuile kuvien kanssa mutta nyt tapahtui jotain ja kuvat ovat ihan sumeita! D: No, onneksi niistä sentään saa selvää.

Lärvikuvia! Huomatkaa myös kissikorvikset ; w ;

Facephotos! Notice my cat earrings ; w ;

Tosiaan, kyseessä olivat perhetuttumme 50-vuotisjuhlat. Halusin muistaa jollain erikoisella tuttavaamme, joten piirsin hänestä muotokuvan ja askartelin kortin itse!

Noiden kukkien askartelu oli kyllä ihan vihoviimeistä... >_< Piirtäminen ja värittäminen oli ihan kivaa, mutta niiden leikkaaminen ja liimaaminen! Onneksi sitä ei sentään ihan joka päivä tarvitse kukkasia leikellä :D

Ja sitten tottakai, pakollisia ruokakuvia!

Tässäpä kaikki tällä erää! Se alkoi nyt sitten loma, huomenna suuntaan kohti Pasilaa ja sitten ravaankin taas loppuviikon sairaalassa. Että saa sen loman sielläkin kulumaan :D

My new hair ja anoreksia-asiaa☆

 Hejsan ja hyvää lokakuuta kaikille! En tajua miten tämä aika hujahtaa näin nopeasti, vastahan se koulu alkoi ja tulin takaisin Japanista, ja nyt ensi viikolla olisikin jo syysloma! Ja mikä parasta, joulu on vain parin kuukauden päässä! Tänään postiluukusta jo tipahtikin Anttilan jouluteemainen kuvasto, me likes ^o^//

Mutta joo, kuten varmaan instagramiani seuraavat ovat huomanneet, olen värjännyt hiukseni! Sain ihme päähänpiston, ja repäisin tukkani takaisin pinkiksi. Tein sen kaikilta salassa, en puhua pukahtanut suunnitelmistani kenellekään muulle kuin Lauralle, joten kun vanhempani tulivat töistä kotiin oli heillekin hiukan yllätystä tiedossa :D

Hello and happy October for all!

I can't understand how fast time goes! I just came back from Japan and soon it is autumn vacation here! And the best thing is that Christmas is soon! Only few months! ^o^//

If you follow my instagram, you probably have been noticed that I have dyed my hair! I just wanted to change my haircolor and I went and bought the colour. I didn't tell anyone else except for Laura, so this was surprise for my family too :D

Väri jota käytin on La Richen Flamingo Pink. Täytyy sanoa että tykkäsin tästä väristä Stargazerin pinkkiä enemmän (Värjäsin sillä siis viimeksi hiukseni pinkiksi). Tämä väri on pysynyt päässäni pidempään ja lisäksi oli riittoisampaa. Kyllähän tämä väri on nyt jo haalistunut aika laikukkaaksi, onhan värjäyksestä aikaakin jo muutama viikko. Mutta toinen purkki tuolla jo odotteleekin ensi perjantaita :)

The haircolour what I used was La Riches Flamingo Pink. I have to say I like this colour more than Stargazers pink ( I user Stargazer last time when I dyed my hair pink). 

Toivoitte, että vaikka en anoreksiablogia alakaan pitämään, että kertoisin kuitenkin kuulumisiani aina silloin tällöin. Ja asiaa pähkäiltyäni, totesin että kyllähän se käy. Voi olla itseni ja muidenkin kannalta parempi jos avaudun asioista blogissanikin, joten en aina kaada kaikkea muutaman ystäväni niskoille kun ahdistaa ja ressaa, tai jos vaikka vaan haluan hehkuttaa jotain omaa suoritustani :D Mutta kirjoitan nämä vain suomeksi, ja lisäksi aina "varoitan" otsikossa sekä eristän nämä asiat erillisiksi osioikseen, joten jos joku ei tahdo näitä lukea, on helppo skipata ne. Tahdon pitää blogini muotiblogina, mutta koska itsellenikin parantumisblogeista on ollut apua, ajattelin, että ehkä saattaisin tarjota apua itsekin myös jollekulle muulle.

Sorry, these are only in Finnish.

Olen siis tosiaan päättänyt irroittautua tästä oravanpyörästä ihan kokonaan. Olen jo tuhonnut vähäisiäkin kaverisuhteita, eristäytynyt. Olen väsynyt ja palelen ja ihan ihme pakkomielteistynyt. En jaksa tätä enää ja tosiaan muutoksen on tultava. Fyysisiä oireitakin on jo sen verran ettei kiinnosta niitäkään enää pahentaa saati sitten hankkia lisää. Lisäksi kävin sairaalassa taas vaihteeksi, ja siellä jo todettiin painoni pudonneen sellaista vauhtia, että kohta ei enää avohoito riitä. Osasto nyt kuitenkin on sellainen paikka jonne en halua. Paraannun mieluummin kotona perheen ja ystävien tukemana, kuin laitoshoidossa sairaalaruoan, nenämahaletkun ja pakkosyötön avulla. Okei, ei se osastolla olo noin kärjistettyä ole, mutta tahdon välttää osaston niin pitkälle kuin on mahdollista.

Luin tuon Gisela van der Sterin Lupa syödä- kirjan. Se oli aika faktapainotteinen, ja kyllä se hiukan minua valaisi, ja samalla järkytti kun tajusin miten samalla tavalla ajattelen muiden anorektikoiden kanssa. Kirjassa pyrittiin lyömään faktoja pöytään, että "Et voi lihoa jos et syö suklaata yli kiloa päivässä" jne jne. En vain usko tällaisia asioita, kun oma kroppani on ollut todistamassa sitä että lihominen alle 1000 kalorin syömisillä on mahdollista (Tai sitten se on vaan nestettä jne, en tiedä). Oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen lukukokemus. 

Sain sairaalasta myös mukaani tuollaisen pikku vihkosen, missä nyt ei hirveästi mitään uutta faktaa ollut. Lähinnä juuri sellainen tietopaketti mitä syömishäiriöt on ja ketkä niihin sairastuu, ja sitten sitaatteja syömishäiriönuorilta. Vähän joutava vihkonen, mutta oli se ihan ajantappoon käyvää lukemista kun odottelin aikaa ravintoterapeutille.

Päätin myös antaa potkua paranemiselle askartelemalla kaksi huoneentaulua. Tässäpä kuvaa ja selitystä alla tarkemmin:

(Klikkaamalla isommaksi)

Muistilista parantumiseen! 

Keräsin netistä tuollaisia vinkkejä, millä tavalla saisi hiukan nopeutettua ja edistettyä paranemisprosessia. Sääntöä 1 on ollut aika vaikea noudattaa, aina minä jumitun jokaisen peilin ja ikkunan ja heijastavan pinnan eteen. Jos vaa'an onnistunkin välttämään niin sitten hankitaan jostain mittanauha. Pakkomielteistä much? Sääntöä 2 olen uskaltanut kokeilla, söin nimittäin aivan ihanaa Pirkka Pähkinä-Rusinasuklaata! Ja en paisunut kuin pullataikina sen jälkeen :) Sääntöä kolme pääsen soveltamaan vasta joskus tulevaisuudessa, tällä hetkellä painoindeksini on alle 17 joten liikuntakiellossa olen. Säännöt 4-6 on myös todella vaikeita, minussa on jokin sisäänrakennettu tarkkailumekanismi kytätä muita ihmisiä ja heidän tekemisiään ja verrata itseeni, ja yleensä varsin (omalta kannalta) haitallisella tavalla. Nään muissa pelkkää hyvää ja sitä mitä itsessäni ei ole. Säännöt 7-10 on ollut sitä vastoin aika helppoja :) On tuo ihan mukava muistilista ollut, toivottavasti tuosta olisi inspistä jollekulle muullekin!

 Tavoitepainotaulukko

Askartelin tavoitepainotaulukonkin, jossa on suunta ylöspäin! Totesin näin materialistina että saatan helpottaa painonnostoa, jos lupaan jotain hyväkettä itselleni jokaista lihottua kiloa kohden. Esimerkiksi, nyt olen shoppailulakossa niin pitkään kunnes kilo napsahtaa lisää. Koko tavoitepainotaulukosta en halua kuvaa laittaa kun en lähtöpainoani halua paljastaa. Olen kuullut oikeastaan jo liikaakin kommentteja siitä, miten isokokoiselle näytän ollakseni niin ja niin laiha. Se tuntuu pahalle ja tiedän internetin, joten en tahdo antaa lukuja esille, koska varmasti joku niihin tarttuisi :( Ehkä kerron myöhemmin, ehkä en.

Mutta tosiaan, ihan joka kohtaan en vielä keksinyt palkintoa, mutta tiedossa on ainakin shoppailulakon päättymistä, sushilounas perheen kanssa, kylpyläreissu, liikuntakiellon purkaminen ja ratsastuksen aloitus, kasvissyönnin aloittaminen (Tällä hetkellä kasvissyöntikään ei onnistu koska puutostilat...) ja viimeisenä: SAAN HAMSTERIN! 

Siinä on motivaattoria kerrakseen! Hamsterin saanti on ollut unelmani jo vaikka ties kuinka kauan, ja nyt viimein vanhempani sen minulle lupasivat (Höhöhö enhän olekaan kuin täysi-ikäinen ja tarvitsen silti vanhempieni luvan...). Edellyttäen tietenkin tuota 50 kilon painoa, ja ravintoterapeuttini sanoi että on realistista ajatella, että painan 50 kiloa ensi keväänä. Joten hamsua joudun odottelemaan vielä hetkisen, kerkeänpähän tässä pähkäilemään haluanko roborovskin vai syyrialaisen.

Saatan nyt kuulostaa että paraantelen täällä itseäni vain lemmikin takia mutta eijei, kyllä minä tästä ojasta pois kaivautuisin ilman mitään palkintojakin. Ne vain ovat tuolla motivoimassa taustalla. Ei tämä parantuminen ole lähtenyt mitenkään upeasti etenemään, mutta minulla on ollut jo parempia päiviä, ja sitten niitä tosi huonojakin. Viikonloppu meni aivan upeasti, söin hyvin ja tosiaan suklaatakin meni puoli levyllistä. Sitten on kuitenkin päiviä kun piilotan ruokaa ja hullujumppaan. Tänäänkin olen ollut todella väsynyt ja ihan parkunut isoon ääneen kuin pikkukakara, kun olo oli niin paha ja turpea, kiitos sen kuiman 200 gramman "lihomisen". 

Minä niin toivon että voisitte lukea terveen Sagan blogia jo joulun jälkeen. Pidättehän peukkuja? :) Ja kiinnostaako tosiaan tällaiset (hehtaari)postaukset vai ärsyttävätkö nämä vain? Kaipaisin tosiaan mielipiteitänne.

Ja muistakaahan käydä heittämässä ehdotuksia mitä järkkäisn 100 lukijan kunniaksi! On jo ehdotettu giveawayta, hiustutoa ja videopostausta!