1. Maisemaa tieltä Miamiin. 2. Laivallakin oli Starbucks, ja pakko oli kokeilla kuumana päivänä superherkullista mansikkasorbettijuomaa. Varmaan mansikkaa ei kys. juoma ollut ikinä nähnytkään, mutta makeaa ja esanssista se oli, eli hyvää😁 3. Asukuvaa illalta, kun lähdettiin Nassausta. Paita Ted Baker, hame Zarasta, kengät Michael Korsilta, kaulakoru Swarovskilta ja laukku LV. 4. Ehkä kaunein auringonlasku mitä olen nähnyt. 5. Uudet lempparibikinit ovat ehdottomasti nämä Hidden Cultin hologrammibikinit. 6. Hotellin viereinen golfkenttä. 7. Laivalla oli iltaisin pyyhkeistä taiteiltu kaikenmaailman öttiäisiä. Tämän tosin Christian ehti tuhoamaan ennen kuvan ottoa, ja kasasi uudelleen sekä iski sitten kuoharipullon sen syliin😂 8. Menomatkalla teimme välilaskun Lontoossa, jossa istuimme sitten Cathayn first-loungessa. Siellä oli ihan huipputarjoilut, joten todellakin suosittelen menemään sinne jos vain voi! 9. Haha, ainoat ostokset mitä tehtiin. Ok, ostin Victorias Secretiltä pikkareita ja sitten muutamat joululahjat. Guessin liike oli ihan Port of Miamin vieressä, ja pyörähdettiin sitten siellä. Ostin suloisen kissapompomin, ja kissankorvat timanteilla. Guess ja VS on parhautta jenkeissä, kun siellä ei mikään maksa juuri mitään verrattuna Suomen hintoihin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Miami. Näytä kaikki tekstit
torstai 16. marraskuuta 2017
torstai 9. marraskuuta 2017
*:・゚✧First day at cruise✧・゚:*
Noniin! Nyt ekan päivän kuvia kehiin. Edellisessä postauksessa olikin fiiliksiä ennen laivaa, nyt sitten fiiliksiä kun laiva lähti satamasta kohti Bahamaa. Miami oli kyllä aikamoinen kokemus. Näihin kuviin on valikoitunut se kiiltokuvapuoli, mutta ahdisti ihan hurjasti kuinka oli ihan kamalan huononnäköistä asutusta ja luokkajako tosi selvää. Siis... Alla olevissa kuvissa näkyy kunnon luksusasuntoja ferrareineen ja kiiltävine miljoonajahteineen, kun samaan aikaan tummaihoisia ja latinoja asuu metalli+pahvihäkkytöissä ja tonkii metroaseman roskiksia. Tällaiset asiat vähän vetää omaa fiilistä alas ja alkaa oikeasti hävettämäänkin oma ihonväri sekä status. Ehkä tässä vielä eniten kaiherti juuri se "American dream", mitä tuolla ihmiset elää samaan aikaan, kun suurin osa kansasta voi todella huonosti. Saa olla tyytyväinen ettei Suomessa ole samaa meininkiä, vaikka täälläkin huono-osaisuutta ilmenee. Se ei kuitenkaan ole sellaista, että valtaosa väestöstä bunkkaisi siltojen alla ja joutuisi rääpimään tuulen irrottamia pressunpalasia katokseen.
Toinen silmiin pistävä asia oli kaikki antiabortti-mainokset. Siis todellakin. Joka toinen mainos oli metro/juna-asemilla siitä, kuinka abortti on synti ja lapsi jumalan lahja yms yms. Minusta tuollainen aivopesu ja syyllistäminen on suorastaan kamalaa. Ja miten se olikaan niin näkyvillä. Taas pointsit Suomelle, ettei tuollainen ikinä menisi läpi missään nimessä, vaikka täälläkin tietyt asiat saa enemmän näkyvyyttä kuin toiset...
Mutta en minä ala pyhistelemään, täytyy sanoa että kyllähän tuollaisen luksuslukaalin omalla veneellä ja ferrarilla ottaisi ihan anytime. Ei vaan taida olla työnteolla tienattavissa tuollaiset asunnot uima-altaineen Miami beatchilla :D
Syöksyttiin heti kun laivaan päästiin kannelle ottamaan aurinkoa ja nauttimaan drinkkejä, jotka tosiaan näyttävät kivemmilta kuin miltä maistuivat. Siis... tuo valkoinen hile ei ole sokeria vaan suolaa, ja tuohon drinkkiin on kaadettu tequilaa niin paljon että ei sitä vanha Erkkikään pystynyt juomaan (Paitsi minun mieheni, sille kyllä maistui :'D)! Jäi siis tuo drinkki minulla kuvausrekvisiitaksi, niin väkevää se oli, ja lisäksi suola drinkissä on vähän.. hassua, vaikka se tequilaan kuuluukin.
Mieheni on risteillyt Royal Caribbeanin laivoilla jo useammin, että minäkin vaimokkeena pääsin sitten osalliseksi siihen lystiin, että olemme nyt molemmat timantti-jäseniä. Päästiin siis Diamond loungeen jossa oli joka ilta ilmaiset drinkit ja cocktailpalat tarjolla. Siellähän sitä sitten auringon laskettua tuli istuskeltua ja ihmeteltyä, kun meidän lisäksi kyseisessä loungessa ei ollut kuin vain pari muuta seuruetta.
Laivalla kaikki syöminen on ilmaista (ellei mene siihen yhteen ja ainoaan maksulliseen ravintolaan, joka on ehkä vähän turhaa kun hienokin ravintola on ilmainen.). Itse otinkin ilon irti katkarapuannoksista joka ilta, kun niissä sitä hintaa Suomessa on melkein joka ravintolassa :D
Suosittelen tosiaan näitä risteilyitä kaikille. Nämä ovat tosi edullisia, ja rahaa ei kulu juuri mihinkään kun kaikki on ilmaista (paitsi viina, ja sekin muuttuu ilmaiseksi osittain kun kertyy tasopisteitä) ja pääsee tutustumaan moniin eri kohteisiin. Meillä oli seuraavan päivän kohteena Coco cay, ja sitten Nassau, joista on omat postauksensa tulossa pian!
keskiviikko 8. marraskuuta 2017
*:・゚✧Miami: First shots✧・゚:*

Noniin, ensimmäiset maistiaiset reissukuvista. Tässä siis ensimmäisen päivän tunnelmia Miamista. Tällä(kin) reissulla kävi niin, että kamera oli jemmassa suurimman osan matkasta, ja suurin osa kuvista tallentui kännykkään. Nyt alankin nappailemaan kuvia talteen kännykästä, että saan tehtyä postaukset kokonaisina, eikä tällaisia pikku rääpäisyjä vaan.
Eli siis, tulimme Miamiin, jossa yövyimme Sheratonissa yön yli (Karsea hotelli, ei oikein voi suositella. Uima-allas oli kyllä kiva, mutta siihenpä ne hyvät sanaset jäävätkin), josta seuraavana aamuna suuntasimme Port of Miamia kohti ja hyppäsimme laivaan, joka risteili Bahamalle.
Eli siis, tulimme Miamiin, jossa yövyimme Sheratonissa yön yli (Karsea hotelli, ei oikein voi suositella. Uima-allas oli kyllä kiva, mutta siihenpä ne hyvät sanaset jäävätkin), josta seuraavana aamuna suuntasimme Port of Miamia kohti ja hyppäsimme laivaan, joka risteili Bahamalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
