*:･ﾟ✧Teennäinen ja huomionhakuinen blogimaailma✧･ﾟ:*

Tästä asiasta on sielu mielinyt kirjoittaa jo vähän aikaa, ja nyt sain sitten puhtia tähän aiheeseen, kun lueskelin muutamia suosittuja blogeja, Karhupoikani Kodaa sekä Kiljuvaa pikkunälkää. Kummassakin kirjoitettiin siitä, kuinka blogimaailma on muuttunut, aina on ilkeitä ihmisiä, aina joku vihaa ja nykyään ei riitä että pitää vaan blogia, pitää olla aina vaan ammattimaisemmat kuvat ja ulkoasusta pitää olla maksanut rahaa ja sen lisäksi vielä pitää päivittää tarpeeksi usein ja laadukasta sisältöä. Ja tiedättekö, minulla on vähän sama fiilis. 

Minä olen usein sanonut, että haluan olla blogissani avoin ja rehellinen; Kerron niistä päivistä kun ei ole kaikki mennyt putkeen, plörinäksi menneistä matkoista ja kuinka koulun ja työn tasapainottelu on rankkaa ja välillä on hetkiä kun rahoja pitää laskea mihin on varaa. Samalla kuitenkin haluan myös kertoa kaikista ihanista bisnesluokassa tehdyistä lennoista, ostoksista ja rentouttavista kylpyläviikonlopuista rakkaan mieheni kanssa. Jos kerron siitä arjen harmaasta tai tasapaksusta puolesta, tulee valitusta ja kitinää, ja moni sanoo että haluaa lukea blogeista niitä kivoja asioita asioita. Olen myös kultalusikka siellä ja syvällä kun kerta pikkujutut ahdistaa ja masennuksenkin olen keksinyt itselleni siksi, että olisi jokin mediaseksikäs asia millä ratsastaa kun anoreksia ei ole enää pinnalla. Mutta voi että kun kerron siitä elämän "luksuspuolesta"; Hirveää pröystäilyä, mitenköhän rahat riittää ja on sulla kyllä aika rumat hampaatkin, että niitä ei Vuittonit ja Chanelit pelasta. Ja voisi tosiaan ne lentokenttäloungetkin jättää mainostamatta, haluan vaan tehdä selväksi että bättre folkettia ollaan. En halua feikata elämääni mihinkään suuntaan, sillä blogi on minulle nimenomaan sitä, että saan kertoa siitä mitä minulle kuuluu, mitä olen tehnyt ja kokenut ja sitten sitä pinnallista asukuvien ja ostosten esittelyä.

Välillä sitä tosiaan miettii, että mistä sitä pitäisi blogata, että ihmiset tykkää ja itse tykkää. Olen ollut blogiini ihan tyytyväinen, ja olin silloin viisi vuotta sittenkin, kun blogini oli sellainen amatööriviritelmä mitä siihen aikaan nyt kaikki blogit olivat; Valmis ulkoasu bloggerilta, kännykällä otetut kuvat, teksti oli päiväkirjamaista sekä kommentoitiin postauksiin jos teksti kiinnosti. Sen kummempaa mainostustakaan  ei harrastettu ja yhteistyöt kuuluivat vain niihin blogeihin, joilla oli oikeasti tuhansia (kirjautuneita) seuraajia. En halunnut ottaa blogistani paineita, sitä pidettiin koska se oli kivaa, ja halusin jakaa asukuvia vielä jossain, kun suomalainen lolitafoorumi Enfant Terrible ei enää ollut kauhean aktiivinen paikka, ja sittemmin kun en enää lolittaan pukeutunut, saati enää gyaruunkaan. 

En nyt syytä missään nimessä tästä ketään, ihan omasta päästähän tämä lähti. Nimittäin se paine mikä muista blogeista tuli. Kirjoitinkin tänne, että itsellekin iski se hurja kilpailuvietti päälle. Pitää olla parempi, tahdon enemmän lukijoita, lisää katselukertoja, lisää kommentteja. Tämä ehkä näkyikin hiukan joissain postauksissani, ja olen onnellinen että se blogin ylläpitämisen pakollisuus on nyt jo historiaa, ja osaan suhtautua taas blogiini niinkuin siihen pitääkin. Tämä blogi ei ole minulle työ, en tienaa tästä mitään, minulla ei siis ole velvollisuuksia tämän suhteen. Blogi on minun harrastukseni, eikä koko elämäni. Mietinkin alkuvuodesta, että apua jos minulla ei olisikaan blogia, mitä minulle jäisi. No jäisi aika paljonkin, ja pakko myöntää että tietynlainen kivi sydämeltä vierähtäisi. Kirjoitinkin kuulumispostaukseen, että asukokonaisuuksien valinta tuotti tuskaa, kun joutui aina olemaan niin viimeisenpäälle laitettu. Nyt olen taas hiukan valmiimpi ihminen, ja lupasin itselleni laittavan itseni juuri sen näköiseksi kuin haluan, ja jos en jaksa laittaa hiuksia niin so what. Otan asukuvat siitä huolimatta, ja jos pilaan laittamattomilla hiuksillani jonkun päivän, niin minä en sille mitään sitten voi. Luultavasti pilasin useammankin ihmisen, kun kaupungilla olen tylsällä kampauksella kulkenut. Asukuvien pointti kun on esitellä päivän asu, eikä patsastella kuin olisi parempaankin gaalaan menossa.

Oman bloginsa jokapaikkaan tunkeminen on todella väsyttävää. En omaa blogiani ole mainostanut hulluna joka tuutissa, oikeastaan vain facebookissa. Minun blogiani puskettiin yhdessä vaiheessa aktiivisesti surullisenkuuluisalle vauva-foorumille, ja pliis oikeasti ihmiset. Miksi linkkaisin itse omaa blogiani vauvaan? Sanokaa yksikin hyvä syy? Joo, katselukerrat pomppaavat kattoon, mutta yhtään lukijaa ja yhtään positiivista kommenttia ei sieltä suunnalta tule, miksi työntäisin pääni giljotiiniin vapaaehtoisesti? Demi.fissä mainostin muutamaan otteeseen, ja sain todeta sen(kin) olevan huono idea ja suora tie pahaan mieleen. Harmilliselta tuntui jotenkin ajatus siitä, että jos ei jo ärsyttävyyteen asti omaa blogiansa mainostanut, ei saa lukijoita ja seuraajia. Tietty ajat ovat muuttuneet, blogeja syntyy kuin sieniä sateella ja joka toinen bloggaa (missä ei tietenkään ole mitään väärää, bloggaaminen on hieno ja kehittävä harrastus), joten totta kai lukijoille on enemmän tarjontaa. Lisäksi tuntuu, että blogien lukijaksi liittyminen on katoava trendi, ja vaan ne suuret blogit kasvattavat nopeaa tahtia lukijakuntaa, siinä missä pikkublogeja selaillaan anonyymisti. Ja siis, lasken oman blogini todellakin pikkublogiksi, isoista ja suosituista blogeista voidaan mielestäni ruveta puhumaan siinä kun kirjautuneita lukijoita on yli tuhat.

Eli siis ylitsevuotava oman blogin mainostus tuntui ja tuntuu yhä rasittavalta. Haluaisin uskoa, että ne joita blogini kiinnostaa kiinnostuisivat ja löytäisivät blogini ihan aidosti, eikä siksi että toivoisivat minun kommentoivan takaisin tai alkavan seuraamaan heitä silkasta velvollisuudesta. Toivottavasti tajuatte mitä ajan takaa! Minusta on ihana antaa kommentteja ja saada kommentteja. Laitankin itse kommentin niihin postauksiin, jotka oikeasti puhuttelevat. Välillä laitan tosi lyhyttä kommenttia, ihan vain pienen kehun ihanasta ostoksesta tai asukokonaisuudesta, sillä en koe että blogikommentin tulisi olla aina pitkä ja suurta ajatustyötä vaativa. Olen miettinytkin sitä, että onko todella turhaa heittää niitä "Voi miten ihana asu!", kommentteja, kun sama postaus saa todella pitkää ja pohtivaa analyysiä asukokonaisuuden värimaailmasta ja taustalla olevan kukkapuskan asukokonaisuutta täydentävästä vaikutuksesta. Ja todellakin minulle saa laittaa kaikenlaisia kommentteja, sitä kritiikkiäkin. Ei se minua ole ikinä koskaan haitannutkaan, mutta pikkuasioista (ja suuremmistakin asioista jos ne ovat ihan turhia ja epäoleellisia kuten esim. raha) nillittäminen tuntuu todella turhalta ja rasittavalta. Jokainen kommentti todellakin lämmittää mieltä, ja jo asiallinen kritiikkikin on kiva juttu, sillä se kertoo että postauksiani oikeasti luetaan, ja niille suodaan ajatuksia. Oli todella helpottavaakin lukea Kiljuva pikkunälkä-blogista kuinka Demikin ottaa negatiiviset kommentit itseensä ja muistaa ne. Olen aina ihaillut häntä bloggaajana, kuinka vahva ja oman tiensä kulkija hän on, ja haters gonna hate-asenne näkyy kauas. Tuli sellainen olo, etten ehkä olekaan niin paska ihminen, kun itsekin muistan kolmestakymmenestä ihanasta kommentista ne kaksi typerää anonyymikommenttia, joille tiedän ettei ole mitään todellisuuspohjaa. Tuntuu vaan että pitäisi bloggaajana olla niin vahva, että kaikki sivalluskommentit pystyy sivuuttamaan, sillä muutenhan bloggaaminen ei oikein taida olla sun juttus, jos et kerta tätä kestä.

En ole lopettamassa siis blogiani. Enkä aiokaan. Olen vaan ehkä huomannut vähän ikävää kehitystä tässä blogiyhteisössä ja -maailmassa. Minulla henkilökohtaisesti on sellainen tunne, että blogimaailma on yhtä kilpailua, halusi sitä tai ei, ja lähes kaikki bloggaajat ovat siinä mukana. Voi olla että oikeasti tämä fiilis on ihan kokonaan vain ja ainoastaan minun päässäni; miten te muut tämän asian koette? Minussa voi olla niitä jälkiä, mitä elämä on jälkeensä jättänyt ja jonka takia otan stressiä ja paineita asioista, joista ei tarvitsisi. Ja kuuntelen liikaa sitä negatiivista mitä ympäriltä tulee. Olen kuitenkin aktiivisesti lukenut myös muita blogeja, ja olen kyllä huomannut sen että yhä useampi blogeista menee siihen samaan muottiin ja hukkuu massaan. Blogeista katoaa tarttumapinta, ja ilmapiirin mennessä, surullista kyllä, jälleen todella ilkeäksi, ihmiset sulkevat ovensa yksityiselämään entistä visummin. Ja ymmärrän tämän. Miksi kukaan haluaisi tieten tahtoen antaa syitä haukkumiselle ja paskanpuhumiselle? Jos pidät yllä omaa "bloggaajaroolia", on siten helpompi ottaa haukkuminen vastaan. Jos taas avoimesti kerrot parisuhteesta, elämästä, taloustilanteesta ja vaikkapa lapsestasi, uppoaa se ilkeily todella halposti ja syvälle. Itselleni tämä on tosiaan kova paikka, koska olen niin avoin, ja en edes osaa pitää kulissia yllä; Se kaatuisi alta aikayksikön. Tykkään rehellisistä blogeista, joissa on jotain mihin tarttua. Jotain, missä bloggaaja antaa jotain itsestään. Koska me kaikki ollaan yksilöitä. Kauniita kuvia ja liibalaabaa kun saa melkein kuka tahansa otettua, ja jos haluan katsella vain nättejä kuvia, sen pystyy tekemään pinterestissä tai instagramissa.

Tämäkin on hiukan tyhmää, tuntuu että minun tulisi lisätä taas pahoittelut blogitekstin perään. Sekin tuo stressiä kun mielipidepostauksia kirjoittaa, on samalla velvollinen pyytämään anteeksi niiltä, jotka ovat erimieltä :'D Tämä oli siis omaa henkilökohtaista pohdintaani, ja joidenkin mielestä varmasti pinnalliset, kauniisiin kuviin perustuvat blogit ovat ihan parhautta. Ja saa ollakin! En minä osaa ottaa upeita kuvia, ja niitä ei blogistani pahemmin löydykään. Jokainen bloggaa just tyylillään ja kuten sanoin, blogin pitäisi olla itsensä näköinen. Jos liika oman elämän avaaminen ei tunnu hyvältä, ei niin tule tehdä. Tosiaan niinkin kuitenkin, että jos joku haluaa blogata hyvinkin intiimeistä asioista, olisi siihen annettava mahdollisuus ja kunnioittaa sitä, eikä hyökätä heti kynsin hampain arvostelemaan vain arvostelemisen ilosta. Koko vauvafoorumikin on niin sieltä ja syvältä; Itse olen pitänyt kommenttiboksin täysin vapaana ja sensuurittomana, että siellä voi kysyä mieltään kaihertavista asioista suoraan, eikä keskustelua tarvitse siirtää muualle. Silti se siirtyy aina sinne, ja keskustelu on täysin turhaa jankkausta siitä, kuinka valkoroskaa olen. Ehkä minä vaan toivon, että blogipiirit muuttuisivat pian taas avoimiksi, kukin saisi bloggailla mistä haluaa ja miten haluaa, kilpailuvietti häviäisi, homma menisi taas vähän vähemmän kaupalliseksi ja se pahan puhuminen toisista päättyisi.