Juttelin erään bloggaajatutun kanssa siitä, kuinka tyylit muuttuu ja täälläkin avoimesti olen kertonut siitä, kuinka en enää koe japanityylejä, gyarua ja lolitaa, enää omakseni. Tyylit ovat yhe lähellä sydäntäni, ja en malta odottaa että pääsen Tokionreissullani hypistelemään Shibuya109:n liikkeiden vaatteita ja metsästämään Agehoita, japanilaisia gyarumuotilehtiä. Keskustelusta blogituttavani kanssa iski sellainen fiilis, että haluaisin kirjoittaa teille miten tämä japaniharrastus näkyy yhä arjessa ja minussa, vaikkei kaapeissani enää niitä ihania pitsiunelmamekkoja olekaan tai vaatekaappini sisältö olekaan yltäpäältä vaaleanpunaista. Pakko vielä mainita, että tätä tekstiä kirjoittelen kotona My Melody-oloasu päällä! ;) Ajattelin pitää tämän tekstin nyt pinnallisia asioita käsittelevänä, sillä jos mennään pintaa syvemmälle, on tämä japaniharrastuksen historia tehnyt isoja asioita siihen, miksi minä olen juuri minä ja tällainen kuin olen. En siis ala analysoimaan sitä, vaan niitä konkreettisia asioita, joita tästä japani-kiinnostuksesta on jäänyt jäljelle ja luultavasti tulee olemaan mukanani aina hautaan asti.
Tykkään yhä lukea mangaa, ja suunnittelinkin juuri että muutamat sarjat voisi nyt näin jälkikäteen ostaa täyteen ja lukea uusiksi, tämä kun jäi silloin joskus kesken muunmuassa juuri kuvassa näkyvän The Gentlemens Alliance crossin kanssa. Olenkin monesti aikaisemmin sanonut, etten ole mikään anime-ihminen ikinä ollut, mutta muutamia sarjoja on sitäkin tullut katsottua, ja yhden sarjan katsoimme jopa miehekkeen kanssa yhdessä! Nyt pian on taas Tracon, ja olemme sinne menossa lauantaina, joten toivottavasti törmäillään siellä.
Olen yhä hyvin kiinnostunut kaikista ilmiöistä ja siitä lähtevistä haarautumista mitä tämän japaniscenen ympärillä pyörii. Seuraan tiiviisti lolita- ja gyarumuotia, ja napsin inspiraatiota omaan pukeutumiseen ja meikkiin. Ajattelinkin että levitän täällä japanimuodin ilosanomaa, vaikken enää tyyliin itse aktiivisesti pukeudu, ja laittaisin joitain hius- ja meikkitutoja tänne. Koska ne oikeasti vaan on niin inspiroivia, pukeuduit itse mihin tahansa tyyliin ja olit minkänäköinen tahansa. Olen kiinnostunut myös ihan kaikista muistakin japanilaisista tyyleistä, en keskity vain lolitaan ja gyaruun. Cosplaypiirejäkin on kivaa seurata sivusta, ja arvostan sitä taiteenlajia ihan todella, todella paljon, ja vieläkin olisi haaveissa että joskus voisi jonkun cosplayn repäistä. Tosin, tiedän jo etukäteen ettei sitä päivää tule olemaan, nimittäin laiskuus ja osaamattomuus ompeluhommiin on vahvana täällä.
Musiikkia kuuntelen laidasta laitaan, ja kuten faktapostauksessa sanoin, niin lemppariartistejani ovat mm Turmion Kätilöt sekä Rammstein. Paljon kuuntelen kuitenkin japanilaista elektronista musiikkia, ja Vocaloidit ovatkin kaikessa mielipiteittenjakavuudessaan yksiä lemppareita myöskin. Ette tiedäkään kuinka monta tuntia autossa on The Best of Hatsune Miku raikanut kun ollaan ajettu Vesannolle päin. Tykkään myös metronomesta, Kyaru Pamyu Pamyusta sekä muutamista animetunnareista sekä niistä väännetyistä remixeista. Ja ponimusiikkia unohtamatta!
Pelaamisesta tuli myös puhuttua pikkuisen joissain aikaisemmissa postauksissa, kirjoitetaanpas siitäkin nyt tähän. Tykkään pelailla juurikin Nintendon pelejä, joista se oma ehdoton lemppari on The Legend of Zelda- pelisarja. Melkein kyynel tirahti silmäkulmaan kun tajusin, etten ole ehtinyt koko kesänä pelaamaan keskeneräistä Twilight Princessiä, ja ettei sitä aikaa gamestukselle ihan heti tulekaan. Yksi toinen harrastus joka on kärsinyt kesän aikana on My Little Pony FIM, sillä sitäkään en ole ehtinyt katsomaan loppuun, vaikka sarja onkin ollut tauolla jo jonkin aikaa. Tässä ehkä eniten jumittaa se, ettei Christian ole poneista henkilökohtaisesti niin innostunut, että jaksaisi sitä katsoa. Ne harvat hetket kun ehditään yhdessä kotona istumaan ja telkkaria katsoa, pyörii siellä sitten jokin sellainen sarja, jota molemmat jaksaa katsoa.
Huvittaa hiukan, kun vieläkin monissa paikoissa minua tituleerataan siksi ernuksi. Kun en enää pukeutumiseltani nyt niin ernu ole (krhm paitsi nyt tämä My Melody-huppari) sekä en minä niin nuorikaan enää, yhyy wanhuushan tässä jo itselläkin lähestyy. Näin se vaan on että kun kerran sen leiman saa niin siitä ei eroon pääse. Enkä kyllä tässä tilanteessa harmistukaan siitä, jos minut ernuna muistetaan. Joskus esiteiniaikaan sitä häpesi ihan hurjasti, jos joutui myöntämään olevansa anime-manga-fani, ja sai sen leiman itseensä. Nyt en kyllä yhtään ymmärrä mikä näissä kuvioissa on niin noloa? Ehkä vuosien 2007-2010 koulukiusaajat osaavat asian selittää.
Mutta, mitäs tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Mitäs te tykkäätte mangasta, japanilaisista tyyleistä, peleistä, musiikista, MLPstä? Kommentoikaa ihmeessä, tästä aiheesta on hauskaa puhua ja kirjoitella!
