maanantai 12. kesäkuuta 2017

*:・゚✧First my coffee-outfit✧・゚:*

Hellou täältä vesisateen keskeltä. Voin ihan nyt sanoa selvällä suomenkielellä, että nyt vähän vituttaa. Olen tehnyt pitkän työputken, ja aurinko on paistanut täydeltä taivaalta, ja nyt, kun on yksi vapaapäivä, sataa vettä. Päätin uhmata kuitenkin kaikkea ja lähteä kaupungille shoppailemaan, koska olin niin suunnitellut ennen kuin sain tietää tämän päivän säätilan. Ja vähän ehkä kadun että lähdin, sillä tuo edellämainittu vitutushan sitä vaan jäi päälle. No ei, siis ihan kivoja ostoksia tuli tehtyä ja ihanan Niinan kanssa oli tosi hauskaa käydä syömässä ja ostoksilla, mutta se siirtymä kaupungille ja kaupungista pois oli ihan tuskaa. Vaikka kuinka kannatan vihreitä arvoja, niin kun vaan vakityön saan niin todellakin ajan sen ajokortin ja siirryn yksityisautoiluun. Eihän tällaista julkisilla pallottelua (VESISATEELLA!!) kestä Erkkikään.
Viimeasukuvapostauksessakin oltiin vesisateessa, vaihteeksi, niin nyt sitten otin kuvat jo etukätee kotona. Näettepäs nyt sitten vähän uutta huonetta kämpästämme. Tai siis uutta ja uutta, tätä vaan ei ole esitelty vielä. Sisustus on tässä vähän kesken, teen tästä itselleni asukuvailu- ja bloggaustilaa. Haha, jos jotakuta muuten kiinnostaa ostaa tuo yllänäkyvä Monster High- nukke niin heittäkää viestillä! Olin kova MH-fani ja yhä tykkään niiden ulkonäöstä, mutteivät ne oikein sovi nykyiseen kämppään, ja MLP-kokoelma vie jo yhden vitriinin. 


 Top: Adidas, skirt: Zara, shoes: Michael Kors, bag: Chanel
Vähän hujestan, en oikeasti lähtenyt noilla kengillä ulos. Iskin jalkaan MKn römppäballerinat, ja luojan kiitos en laittanut mitään kunnollisia kenkiä kun tuolla ne olisi pilaantunut ihan täysin. Välillä tuntuu että koko oma elämä on vaan jonkun ylemmän voiman vittuilua kaikkine pienine vastoinkäymisineen (ja niine suurineenkin) :'D Noh, ei auta. Kuten sanottua oli siellä kaupungilla kivaakin, olen vaan niitä ihmisiä jotka muistaa sadasta asiasta ne yhdeksän huonoa, ei niitä 91 hyvää. Sain nimittäin eräästä kaupasta paperipussin ostoksilleni, ja koska vettä tuli vaakatasossa, muussaantui koko pussi ihan mössöksi ja sain kantaa tavarat sylissäni junalle. Junassa sitten iskin sateenvarjon lattialle ja ostokset viereiselle penkille, niin joku äijä tuli siinä sitten päätä aukomaan, kuinka vien yhteensä kolme (?) paikkaa junasta, ja kastelenkin vielä lattiaa ja penkkejä. Juna ei ollut edes täysi, vaan vieressäni oli kokonaan vapaa loossi istua. Ärsyttää minuakin junissa ja busseissa ruuhka-aikaan ne kassivaltaajat, mutta nyt ei ollut ruuhkaa, ja kaiken lisäksi olin vain järjestelemässä tavaroita paremmin sieltä muussipussista mukana olleeseen hedelmäpussiin ja muihin ostoskasseihin. Argh, välillä vaan tuntuu että kaikki tuollaiset pienet ärsyttävät asiat kasaantuu yhteen, kahteen päivään.
No mutta, mitä tykkäätte asusta, ja onko teillä ollut kivempi sadepäivä? 

14 kommenttia:

  1. Kiva asu! Päivä meni töissä ja kun pääs himaan pysty avaa netflixin 8) en kyllä lähtis julkisilla sateessa mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja haha työpäivän jälkeen löllöily on ihan parhautta!

      Poista
  2. toi hame on niin täydellinen <3 ite olin ulkona töissä 8,5 tuntia ja sitte vielä kävelin 4 kilometriä suuntaansa tanssitunnille :D musta sadepäivät on tunnelmallisia ja sillon on vähemmän ihmisiä ulkona mikä on aina plussaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Ja voii sä oot reipas! :D Ja siis mäkin tykkään sadepäivistä, ne on tunnelmallisia :) Mut kun oli tarkotus lähtee kaupungille ni otti vaan päähän :'D Muutenki kaikki kun oli menny pieleen ni toi jotenki vaa kruunas kaiken XD

      Poista
  3. Aivan ihana toi hame!😍 Ja mä niin tiiän ton tunteen, oon ite ollut yksin eksyksissä Berliinissä vaakasateessa kantaen ostoksiani ja paperipussin rippeitä sylissäni😩 Toivottavasti osuis vähän aurinkoa sunki vapaapäiville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää hame on kyl ihanuutta *_* Kiitos! Eikää siis toi on ihan hirveetä, kunnon rage iskee kun käy noin! :D Ja kiitos paljon , toivotaan parasta :D

      Poista
  4. No mua nyt vähän ärsyttää että ihmiset valittaa aina säästä. Me asutaan kuitenkin Suomessa :D Ja älä ota henkilökohtaisesti, mä sanon tän kaikille jotka tulee ainakin mulle sanomaan että yhyy kun on huono keli. Kyllähän se välillä ärsyttää mutta toi nyt on vaan asia johon ei voi vaikuttaa. :D

    Mutta eniten kiinnostaa että mitä ostit! Instassa oli aika iso shopping haul!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no siis mua ei muuten sää harmita koskaan, mut nyt vähän joo kun joka vapaapäivä sataa ja työpäivinä on kivaa ja lämmintä :D Eikä muutenkaa, mut kun oli suunnitellu kaupunkireissua ja sit meni vaan kaikki ihan pieleen niin sääkin oli sitten vaan kirsikkana kakun päällä! :D

      Ja ostospostaus on nyt ulkona <3

      Poista
  5. Todella nätti asu! *_* Onneksi sait sentään kivoja ostoksia tehtyä, ettei vapaapäivä mennyt ihan kokonaan pilalla :(

    Täällä onneksi sadepäivät ovat olleet hieman kivempia, mutta kyllä mullekin ne aurinkoiset päivät kelpaisivat vallanmainiosti niinä muutamina ja harvoina vapaapäivinä. Pääsisi ulos vaikka ottamaan aurinkoa ja lukemaan, mutta noh, tarvitseehan se luonto välillä vettäkin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana ,kiitos! Ja ostoksia tuli tehtyä ja ne piristi :D Ainoo vaan et oishan ostokokemus ollu miljoona kertaa mukavampi ilman pussien repeilyä and sou on. Ja sadepäivät on symppistä, mut ei silloin kun se on ainoo vapaa ja pitäs päästä kaupungille ja kaikki muukin menny pieleen XD

      Poista
  6. Ihana hame!!! On kyllä koko asukin;) Julkisilla en sateella itsekään lähtis mihinkään. Sanoin miehellekin eilen että vien hänet kyllä aamulla töihin koska mähän en mee bussiin/kävele hieman pidempää matkaa vielä töihin sateessa. Loppujen lopuks täällä sato vaan illalla ja just sillon kun tultiin ruokakaupasta:/ Piti aukuvaillakin eilen mutta pyhpah eihän sitä enää ruokakaupan jälkeen sateessa kyenny:D

    Tuttu tunne muuten tuo että ihanat kesäkelit on työpäivinä ja vapailla sataa, mulla on viimeiset vuodet kesäisin mennyt niin, mutta tänä vuonna ihme kyllä toiste päin!! Vapaalla paistaa ja kun meen duuniin niin sataa (okei viikonloppuna olin duunissa ja oli niiiin ihana keli!).:D

    VastaaPoista
  7. Välillä itteäkin harmittaa huonot säät, mutta onneksi niitä pääsee karkuun ulkomaille :D Ja nauttii sitten oikein kunnolla niistä aurinkoisista päivistä joko ennen tai jälkeen töiden :) Ihana asu, etenkin tuo hame <3

    VastaaPoista
  8. Laita hei ehdottomasti shopping haul postausta tulemaan! Tää asu on super ihana ja tuo hame on niin suloinen <3

    VastaaPoista
  9. Tämä on todella upea asukokonaisuus! Voisin pukeutua tähän vaikka heti! ♥

    VastaaPoista