*:･ﾟ2 vuotta✧･ﾟ:*

Tiistaina meille tuli sitten kaksi vuotta seurustelua täyteen. Kaksi vuotta sitten lähetin Christianille facebookissa viestin, että mitenkä on, tuntuisiko siltä että meistä voisi tullakin jotain. Ja vastausta tuskin tarvitsee arvailla. Olen ehkä onnellisin ikinä, kun olen löytänyt vierelleni sen miehen jonka kanssa haluan viettää lopun ikäni. Eilen muuten iski hääkateus; Tuntuu hassulta että meillä ne häät tosiaan on jo takanapäin, ja ei voi enää suunnitella "sitten kun menen naimisiin". Ei siis, meidän häät olivat aivan täydelliset ja superonnistuneet, etten mitään ole katumaan jäänyt, mutta ajatuksen tasolla, hassua kun ei ole mitään suuria juhlia enää, minne voisi prinsessakoltun vetäistä päälle. 

Olen kirjoitellutkin täällä jo meidän ensitapaamisestamme, joka oli kaikesta geneerisyydestään huolimatta tosi erikoinen. Me tapailimme ennen seurustelua nelisen kuukautta(?), sillä tahtia mm. hidasti mieheni ulkomaanmatkat, joita siinä välissä oli muutamia. Asuttiin kuitenkin ihan superlähekkäin, hän Merihaassa ja minä Sörnäisissä, joten helposi sitä sitten kipitti aina vuorotellen toistensa luo (vaikka hän kipittikin autolla... Ja kehtasi joskus haukkua laiskaksi kun otin metron keskustaan!). Olihan se deittailu söpöä, kun istuttiin siellä vajaan seitsemän neliön opiskelijaboksin lattialla, ja katsottiin aina ties mitäkin leffaa ja syötiin pitsaa. Ennen kuin muutin hänen luokseen, oli hän yhden yön luonani ja tunnelma oli suhteellisen tiivistä; Änkeydyttiin patjalle lattialle, ja mahduttiin siinä just ja just kylki kyljessä nukkumaan (Jotkut muistaa, minulla oli parvisänky, ja sen painoraja oli 80kg :'D). 

Suhteellisen nopeaa tahtia tässä on edetty, sillä jo vuoden alussa hilasin itseni asumaan Merihakaan. Siitä muutama kuukausi, mentiin kihloihin. Kihloista kuusi kuukautta, alettiin etsimään uutta, yhteistä kotia, ja löydettiin tämä nykyinen ihana koti, jossa kummallakin on hyvä olla (oli siis Merihaassakin, tarkoitan sitä että tämä alkoi tuntumaan kodilta melkein heti ensimmäisen näytön jälkeen). Muutto, ja muutosta muutama kuukausi niin oltiinkin naimisissa. Muutama on kritisoinut reipasta tahtia, mutta meitä se ei haittaa. Olemme asuneet yhdessä oikeastaan koko yhdessäolon ajan, ja matkustelleet paljon. Vaikka matkat tietty eivät ole sitä arkea, niin matkoilla pääsee ne toisen huonot puolet esille; Sen toisen kanssa kun ollaan 24/7. Naimisiinmeno ei ainakaan omaa olemistamme ole muuttanut mihinkään suuntaan, sillä samalla tavalla sitä nyt ollaan yksissä kuin avoliitossakin ollessa (paitsi että opintorahat nyyh).

Juhlistettiin maanantaina vuosipäiväämme, se sopi meille paremmin, sillä olin sen päivän vapaalla. Mieheni oli järjestänyt ihanan yllätyksen, ojensi minulle supersöpön kissa(joulu :D)kortin sekä käski meikän vain hypätä autoon. Ajettiin Vantaan Flamingoon kylpylään, ja nautiskeltiin oikein pitkän kaavan mukaan. Siitä sitten kotiin ja säästelty Möet-pullo auki ja istuttiin vaan katsomassa Simpsoneita. Oli oikeasti aivan ihana päivä!

Vaikka olinkin teininä tuskastunut seurustelemattomuuttani, ja kuinka kaikki muut sai lisätä irc-galleriaan parisuhdetilanteita, minä olin kaikkialla sinkku. Mitään säpinää ollut mihinkään suuntaan ja se perinteinen "kukaan ei tykkää musta"-olo oli ihan päivittäistä. Nyt jälkikäteen ajateltuna, onhan se nyt fakta ettei jostain Vesannon kokoisesta paikasta nyt ketään löydäkään kovin helpolla, ja miksi sitä olisi väkisin alkanut mitään kaukosuhdetta kuopiolaisiin vääntämään, vain koska muillakin on. Olen onnekkaampi kuin silloin osasin ajatellakaan, kun minua odotti täällä maailman ihanin mies <3