maanantai 19. toukokuuta 2014

Some news and some summer☆

Kesä on nyt kai sitten ihan virallisesti alkanut! Olen paistunut viimeiset pari päivää, en ole ollenkaan kuuman kelin ihminen. Japanissa olostakin tuskaa teki kuumuus, ja minulle riittää oikeasti se vajaa 20C, silloin tarkenee olla kesävaatteissa mutta jaksaa käydä lenkillä ja heilua pihalla. Nyt, kun ulkona on 30 astetta hellettä, tekee mieli vain lojua sisällä ja, vaihteeksi, pelata simssiä ja katsoa Täykkäreitä. 
Otin kauniista säästä kuitenkin kaiken ilon irti ja otin kameran kauniiseen käteen ja aloin kuvailemaan. Kuten sanoin tuossa pari postausta sitten että en tosiaankaan enää sano mitään ääneen täällä, ensin haukuin fitnessblogit ja sitten sanoin etten puhu täällä anoreksiastani ja olenpa tainnut valittaa tekotaiteellisista maisemakuvista, ja tässäpä niitä nyt tulee! Oli minulla tarkoitus laittaa meikkikuviakin tältä päivältä, mutta jäipäs meikkaamiset välistä, kiitos allergian joka turvotti koko pääni. Näytin aamulla pahimman luokan bulimikolta, joten totesin että tilannetta ei meikillä pelasteta, ja lisäksi ei olisi edes ollut järkevääkään läästiä kemikaaleja naamaan kun muutenkin kasvot olivat herkillä.
Mutta jälleen kerran, itse asiaan! Olen nimittäin nyt ihan virallisesti ylioppilas! Sain, kuten moni muukin, tulokset tietoon perjantaina kello kymmenen. Olin kyllä tyytyväinen arvosanoihini jotka nyt sitten napsahti, lopullinen lista on siis
Äidinkieli E
Uskonto M
Maantieto M
Englanti C
Ruotsi B

Sanottakoon että englantiin ja ruotsiin olin hienoisen pettynyt, sillä kumpaakin kieltä periaatteessa osaa, englantia varsin hyvinkin (Ja anonyymien on turha nyt tulla näpisemään että öhö öhö ei siltä näytä blogis englanninnoksia lukiessa), mutta kaikenmaailman pikkuvirheet ja sanajärjestysasiat sitten aiheuttavat minulla ongelmia. Pääasia että kunnialla on kaikki selvitty ja äidinkieleen olen varsinkin tyytyväinen! Parin pisteen päähän laudaturista jäätiin, mutta ehkä minä osaan elää ilman älliä.
Jännityksen aika ei ole kuitenkaan ohi, enkä pääse rentoutumaan ja heittämään aivoja virallisesti narikkaan, sillä nyt odotan ensi viikkoa ja pääsykoetuloksia. Kova meno on myös kotona päällä, sillä nyt järjestellään ylioppilasjuhliani, ja olenkin viettänyt viikonloput keksejä leipoen. Saa muuten tulla kahvittelemaan 31.5. klo kahden jälkeen, jos kaneliässät ja kasvisvoileipäkakut maistuvat ;)
Eipä minulla tällä kertaa ole juurikaan muuta asiaa. Halusin tulla teillekin nyt hehkuttamaan, että olen yhden etapin edes elämässäni nyt saavuttanut, ja saan lakin päähäni. Se, onko sillä nyt oikeasti mitään merkitystä onkin jo aivan oma juttunsa sinällään, mutta tässä elämäntilanteessa, mikä itselläni on menossa, pidän tätä aikamoisena suorituksena. Nyt kun vielä saisin suoritettua itseni johonkin kouluun, niin hyppisin riemusta ja suutelisin maata. Eipä kuitenkaan auta muu kuin yrittää malttaa ja odotella tuohon ensi viikkoon.
Pakko vielä jakaa teille tänne, mikä asia on äitini sielunelämää kalvanut viimeviikon torstaista saakka. Hänelle on hyvin tärkeää että juhlissa kaikki on ihan viimeisen päälle, joten tuulen mukanaan tuoma harsonriekale pihavaahterassa ei ole antanut hänelle mielenrauhaa. Jos joku muuten keksii keinon millä tuon saa alas, saa tulla kertomaan. Nyt yritän keksiä keinon millä saan tämän allergisen nuhan häviämään, kuinka pääsen eroon naamaturvotuksesta ja miten saan huoneeni viilennettyä yötä vasten. Nauttikaahan helteistä, ja giveaway on yhä käynnissä! <3

14 kommenttia:

  1. kauniita ja piristäviä kuvia ♥

    VastaaPoista
  2. Lahjokaa palokunnan pojut jollain nii ne tulee tikkaiden kanssa;) laittakaa kissa puuhun pelastettavaksi vaihtoehtoisesti. Taai annatte vain olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo ei meidän Pate puussa pysyisi kyl hetkeekään, se sinkoais ihtensä pois sieltä alta aikayksikön :D Pitäs ehkä palokunnan miehuille tosiaan laipaista vaikka pullaa... :D

      Poista
  3. Hyvin olet kirjoituksista suoriutunut, Onnea ylioppilaalle! :)

    http://lifeisbeautifuland.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Joskus sitä postausta japanista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa on, kunhan saan kuvat äidin ja iskän tietokoneelta.

      Poista
  5. Teipatkaa kaksi harjaa päistään kiinni pötköksi ja siihen vielä harava ja sillä yritätte tuota harsoa repiä alas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pysynyt teippaus :D Yksi harja on liian lyhyt ja sit ei saa tikkaitakaa laitettuu tohon ku on nii heiveröiset noi okstat >A< :D

      Poista
  6. Maisemakuvat ovat joskus aivan ihania ja piristäviä mutta jos niitä on liikaa niin sitten menee yli (kun sanoi ennen vihaavasi maisemakuvia).:D Onnea ylioppilaalle! Vautsi Japanista postausta?! Mun yksi elämäni pisimmistä unelmista on ollut käydä siellä:D Pitääpä pysyä kuulolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olin japanissa vaihtarina viime vuonna, voisin tosiaan tehdä jaappaninmatkastani postauksen kunhan kuvat saan :) Ja onhan japani upea kohde, jokseenkin kallis... Kannattaa kyl käydä <3

      Ja kiitos onnituksista ^w^

      Poista
  7. kivan oloinen blogi sulla<3 haha, blogisi nimi pisti kyllä silmään sillä miun toinen nimi on Maria, eli olen myös Tuuli Maria! :-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kaimani :D Sullaki oli ihana blogi, jäin selailemaan :) <3

      Poista