Some selfies and kuulumisia!☆

Olen nyt aktivoitunut blogaamisen kanssa ihan tosissaan! Bloggaamisesta on tullut taas tosi kivaa, ja tykkään lukea muiden blogeja siinä missä kirjoittaa omaani. Eilenkin selasin blogilistaa lävitse monta tuntia etsien kivoja ja inspaavia blogeja. Loppujen lopuksi seuraan aika harvaa blogia, siksi olisi kivaa saada lukulistaan hiukan enemmän "täytettä".

Nyt olisi sitten tiedossa pari omakuvaa kahden viikon takaa. Olin isäni kanssa käymässä sairaalassa jossain hoitoneuvottelun tapaisessa. Koska päivään kuului tietysti myös hiukan shoppailua (vaikken taaskaan mitään ostanut), niin pitihän sitä laittautua!

I'm pretty active blogger nowdays! Blogging is really fun and I love to read anothers blogs too. Yesterday I did search many inspirative blogs. I actually don't follow many blogs, and that's why I would like to find more blogs to read.

Now is time to show you few selfies from two weeks ago. I visited hospital with my dad, and after that we went to shopping (and I didn't buy anything...).

 

Rakastan sitä että saan jakaa huoneen pikkuveljeni kanssa. No, näättepähän nyt millaisessa feminiinipesäkkeessä asun... :D

I love that I have to share my room with my bro. Well, now you can see how feminine the room is...

Dress: Taobao

Roses, belt: H&M

Ja sitten kuulumisosioon! 

Tosiaan kävin isäni kanssa hoitoneuvotteluissa keskiviikkona. Keskustelu tuntui vähän kiusalliselle, kun tilanteessa olin minä, isäni ja kaksi sairaanhoitajaa. Hoitsut kyselivät kaikenlaista, ja päätin vastailla rehellisesti, vaikka isäni oli vieressä ja hän ei tiennyt läheskään kaikkea.

"Mittailen itseäni useat kerrat päivässä, en osaa olla ilman mittanauhaa"

"Heitän joo ruokaa roskiin..."

"Jumppaan useita kertoja päivässä, aina kun valvova silmä välttää"

Isäni oli ymmällään, muttei onneksi suuttunut vaikka hiukan pelkäsinkin sitä, varsinkin tuon ruuan roskiinheittämisen kohdalla. Se on itsestänikin aivan typerää, ja kun minä huudan muille aina ekologisuudesta, on ristiriitaista, että viskon itse evästä roskiin aina tilaisuuden tullen.

Paranemisprosessiani nyt vauhditettiin vähän niinkuin väkisin. Nyt ei enää kyselty vaan sanottiin että jos seuraavaan punnitukseen ei paino nouse niin sitten mennään osastolle eikä enää pähkäillä. Ja kuten varmaan olette lukeneet, niin osasto ei minua himosta millään tasolla. Aloinkin siis syömään. Välillä söin jopa ihan omasta vapaasta tahdosta ja innolla. Välillä mentiin yli. Tuli vedettyä kakkua, sipsiä, pullaa, muffinsseja, keksejä, karkkia, suklaata... Kaikkea samana päivänä ja muutamina päivinä mentiin 5000 kalorissa. Nyt joku voi tulla sanomaan että "Ei sulle herkuttelu teekään pahaa!", mutta en halua oppia ihme mättäjäksi. Ahmimiskohtaukset ovat olleet kamalia ja nyt ymmärrän tupakoitsijoita/alkoholisteja: Kun iskee jäätävä himo ei sille vaan voi mitään!

Painoni nousi. Ensin en ahdistunut siitä, en oikeastaan välittänyt ollenkaan. Suhtauduin niin tyynesti että itsekin ihmettelin, ja kerkesin jo iloita että oliko tämä nyt minun osaltani sitten tässä. Ei tietenkään! Parin päivän päästä ihan oikeasti se löi vasten kasvoja, että olen kolme kiloa lihavampi kuin viikko sitten. Mieli on mennyt aikamoista vuoristorataa, välillä olen iloinen ja tyytyväinen itseeni, elämä on ihanaa ja syöminen helppoa. Sitten tulee ihan oikeasti kamalia kohtauksia, jolloin voisin ihan, sanon nyt kaunistelematta, tappaa itseni. Olen sortunut kauheisiin tekoihin ja ihan oikeasti minulla on ollut vaikeaa. 

Kauhulla ja innolla nyt odotan mitä tulee tapahtumaan. Tuntuu että kaikki on nyt auki, voi olla että paraneminen jatkuu kun on alkuun saatu, tai sitten alan jänistämään ja palaan vanhoihin tapoihin. Tätä en siis tosiaankaan halua, tuntuu että olen nyt jo vain kauhea riesa. Muutosta siis kiitos, ainoa vaan kun sen pitäisi lähteä itsestä...