perjantai 8. tammikuuta 2016

Shoppings from Tokyo: Bags and shoes☆

Koska materia on elämän suola, aloitetaan ostospostauksilla! Julkaisen ostokset kolmessa erillisessä postauksessa, ettei ihan kilometritolkulla tulisi kuvia ja tekstiä. Nyt otsikon mukaan laukut (laukku) ja kengät, sitten teen random asioista sekä asusteista ja viimeisenä vaatteista! Ja aloitetaan nyt tällä laukulla, kun se tässä esillä heti onkin. Olen aivan rakastunut tähän laukkuun, ja kotiutinkin sen itselleni jo ennen kuin suuret uudenvuodenalennukset edes alkoivat. Mikä oli ihan viisasta, sillä laukut eivät tulleet aleen vaan loppuivat kaupoista alennusmyyntien aikaan vaikkei niiden hinta ollutkaan alhaisempi. 
Kyseessä on siis Samantha Vegan vaaleanpunainen käsilaukku kultaisella laukkukoristeella. Tuo koriste oli vaan kuin luotu tuota laukkua varten, joten päätin ostaa settinä. Jälkikäteen olisi voinut jäädä harmittamaan, vaikka se olikin laukun hintaan nähden suhteellisen arvokas. Kävin myös tahtojen taistoa, ostaisinko tämän vai samaan aikaan myynnissä ollutta Sailor Moon-sarjaa, mutta päädyin tähän, sillä Sailor Moon- sarja olisi ollut hiukan liian lapsekas sekä hinnat olivat kaksinkertaiset näihin perusmallistoihin verrattuna. Minusta laukku on hurjan käytännöllinen, pienempi kuin Michael Korsin laukkuni ja enemmän hattaranvaaleanpunainen, kun MKn laukku puolestaan maanläheisempi vaaleanpunainen. 
Suunnittelin alunperin ostavani Miu Miun pikkulaukun, mutta jouduin sitten paikanpäällä toteamaan (ja huhhuh että edes silloin tajusin!) että tuontirajathan paukkuisivat toden teolla jos ostaisin Miu Miun laukun. Tax Freenä en olisi joutunut maksamaan veroja Japaniin, mutta Suomeen sitten senkin edestä. Lisäksi kaikilla länsimaisilla brändeillä oli kovemmat hinnat kuin Euroopassa, ja niin oli Miu Miullakin. Michael Korsinkin laukut kustansivat lähemmäs tuhatta euroa! Joten Miu Miun veska jääköön tulevaisuuteen, nyt ostin sitten Samantha Vegan eikä kaduta. Kannattaahan sitä ennemmin paikallista suosiakin. 

Sitten kenkiin! Nämä kaunokaiset nappasin sitten Miu Miun inspiroimana Shibuya109:n jostain kenkäkaupasta. Huomatkaa hopeablingbling korot, nyt on niin hopea-vaihe sitten menossa, niin korujen kuin yksityiskohtienkin suhteen. Nämä kengät ovat kyllä jalassa supermukavat, vaikka korkoa näissä onkin aivan hurjasti, ja minä aikamoinen tollukka olenkin kävelemään korkokengillä. En malta odottaa että pääsen kasaamaan asukokonaisuutta näiden ympärille. Ei tosin ole näiden kelien kengät nämä. 

Ei ole kengät eikä laukku mutta pakko laittaa tämä tähän väliin! Super Sonico - mukiteline! Sonico on hahmona hurjan söpö mutta samalla ah niin koominen. Pelihalleissa käydessämme törmättiin sitten ufo catcheriin josta pystyi voittamaan tällaisen Sonico-mukitelineen, ja sillä hetkellä päätin että pakkohan se on saada. Ja onhan sitä animekrääsää nyt edes vähän ostettava jos Japaniin menee. Jotta kukaan ei pahoittaisi mieltä, on sensuurina ruusu. :3
DaTuRan pinkit korkkarit! Hassusti kyllä kuvat vääristää värin ruusunpunaiseksi, mutta oikeasti väri on aika fuksia, tosi tumma pinkki.

Nämä olivat lievä heräteostos, näin vaan heidän liikkeessään kengät, ja ihastelin niitä joka kerta kun putiikista ohi käveltiin. Sanoin poikaystävälleni että ostan ne sitten vikana iltana kun shoppaillaan, jos niitä vielä on. Ja kohtalo päätti ettei edes hurjat alet vieneet näitä kaunokaisia joten sitten kotiudutin ne, koska ne mahtuivat jalkaan täydellisesti. Nämäkään eivät ole hurjien pakkaskelien kengät, ja saa nähdä miten uskallan näitä käyttää, kun pelkään noiden ihanian timangien ja helmien tippuvan pois. 

Viimeinen ja viimeisin kenkäostos; Swimmerin saappaat. Löydettiin Swimmerin liike ihan vahingossa, kun yritimme löytää Sunshine Cityyn Ikebukurossa. Kiinnitin heti huomiota etualalla oleviin kenkiin, ja kun huomasin hintalapussa lukevan 2000 jeniä (eli euroissa about 17€), oli ihan pakko ostaa nämä. Vaaleanpunaisia saappaita ei meikällä ole ollutkaan ja nämä ovat sievät sekä käytännölliset. Nämä kengät olivatkin sitten viimeinen ostos koko reissulla, ja ei harmita, pääsevät käyttöön heti tänään. 

Mitäs tykkäsitte kenkä-laukku-Sonico- osuudesta? Meikä on ainakin todella tyytyväinen kaikkiin ostoksiin, odottelen innolla milloin korkkarit pääsee käyttöön, samoin kuin laukkukin, joka vielä nököttää täytteet sisällään tuossa hyllyllä. Tässä välissä postailen matkajuttuja, ja seuraavaksi ostosesittelyä pikkujutuista, kosmetiikasta, asusteista ja niin edelleen. 

torstai 7. tammikuuta 2016

I'm back!☆

Olo on väsynyt, tyytyväinen ja krapulainen, vaikkei alkoa tullutkaan otettua. Yhteensä 15 tuntia lentoa tekee kyllä tehtävänsä, varsinkin kun välissä oli kolmen tunnin välilasku Lontoossa ja unta ei saanut silmäystäkään. Eikä sitä oikein nukutuksi saanut täällä kotosallakaan sitten kun vihdoin ja viimein omaan sänkyyn pääsi kaatumaan. Eli Suomen puolella ollaan vietetty jo kymmenen tuntia. Vaikka facebook onkin täyttynyt pakkasen ikävyydestä, minusta on ihanaa (ainakin hetkisen, haha) päästä oikeaan talveen. Tokiossa kun lämpötilat olivat lähempänä kahtakymmentä plusastetta, toisin kuin täällä liikutaan kahdenkympin miinuspuolella. Olo siis ei juurikaan ollut tammikuinen, kun ruusupuskat kukki kuin viimeistä päivää. 
Kuvia ja juttuja on sitten ihan kilotolkulla! Sain jo siirrettyä kuvat koheelle, mutta muokkaamisen saan ehkä aloitettua vasta iltapäivästä. Olo on oikeasti todella nuutunut, koska valvottua tuli yli vuorokausi, ja koneessa nyt en vaan saa nukuttua. Mutta tosiaan, blogitahti palaa ennalleen, sillä minulla on niin paljon kirjoitettavaa. Työmäärä on kyllä huima, sillä kuvat täytyy muokata ja osa kuvista täytyy ottaa. Sitten on vielä työ ja koulukin, ja työharjoittelupaikkaa pitäisi jo ihan tosissaan etsiä. Jotenkin olen vaan lykännyt sitäkin koko ajan. Muuttohommatkin hurahtaa nyt ihan tosissaan käyntiin, niissä tosin poikaystäväni hoitaa suurimman osan, minä vain käyn näytöissä ja kun kämppä osuu kohdalle alan pakkaamaan. Tammikuukin siis alkaa olemaan jo täynnä, Salli on tulossa käymään parin viikon päästä, ja kuun lopulla menemmekin poikaystäväni tuttavien luo kylään Itävaltaan. Sitten onkin juuri vain koulua ja töitä.
Koska jaettu ilo on aina kaksinkertainen ilo, on minulla teille tiedossa arvonta! Yhteistyöpostauksia on tulossa ja sitten tietenkin matkapostauksia, jotka jaan jälleen kerran useampaan osaan. Kiinnostaisiko teitä ostospostaus? Minusta on ainakin hurjan kivaa aina lukea, mitä ihmisille on tarttunut matkalta mukaan ^_^ Itsehän shoppasin nyt ihan kunnolla, mutta kauheaa kun suuruudenpula iski, ja jätin paljon kaikkea kivaa ja söpöä ostamatta, kun en osannut päättää mitä ottaisin. Kun en voi saada kaikkea niin en ota sitten mitään- asenteella, vähän tyhmää mutta niinpä sitä kävi viimeksikin kun Japanissa hihhuloin. Hengissä siis ollaan juuri ja juuri, ihana oli huomata miten ihmiset seuraili blogiani vaikken itse aktiivisesti ollutkaan toisessa päädyssä. Onneksi hotellilla toimi netti enemmän kuin mainiosti, että pääsin kommentteihin vastailemaan :) 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Diamonds are girls best friend☆

Otsikkokin kertoo ja kuvat vielä enemmän. Tai siis ainakin kaikki jotka kimaltaa ja näyttää timanteilta. En ole mieltänyt itseäni miksikään timanttitytöksi aikaisemmin, koruja en ostele vaan rahat menee vaatteisiin ja matkoihin ja kaikkeen muuhun. Koruista en halua maksaa. Poikaystäväni nyt yllätti minut joulunalla, ja antoi minulle tämän ihanuuden. Ja aloinkin heti tykkäämään koruista todella paljon. 

Toinen tekijä on väri; Jos on koruja ne on sitten kultaa. Kolmas; Jos on koruja ne on sitten kaulakoruja, rannekoruilla en tee mitään. No joo kaikki kertaheitolla. Hopea on ihana lisäasuste, sillä minulla on sellaisia vaatekappaleita joihin ei kulta mätsää, sekä kenkiä joissa on hopeiset yksityiskohdat. Joskus kauan sitten hehkutin, että en ikinä hairahda kultaiseen väriin ja hopea on aina ykkönen. Sitten löysin kullan ja hurahdin sävyyn täysin, ja se varmasti on ollut huomattavissa bloginkin puolella. Kulta on edelleen asusteissa lempivärini, mutta kyllä tämän lahjan myötä hopea ja timantit ottavat ison harppauksen eteenpäin. Blingblignistä tykkään, jos se on hyvällä maulla toteutettua, ja tämä koru tosiaankin on sitä. 
Mikäs on teidän suhtautuminen koruihin. Iskeekö timantit, jalokivet, kivet ja muut härpäkkeet teihin? Entäs sitten kulta, ruusukulta vai hopea? Rannekoru on kyllä nyt ahkerassa käytössä ja tässä on niin ihanaa, kun se passaa niin arkisempiin kuin sitten superjuhlaviin asuihin. Arvatkaa vaan kuvittelinko tätä jo ranteeseeni kera häämekon? Hii eihän tässä ole enää häihinkään juuri mitään jäljellä. Kaasoni kanssa sovimmekin jo heti tammikuulle aikaa, hän ottaa suunnaksi Helsingin ja alamme askartelemaan kutsukortteja häihin sekä juodaan shampanjaa ja juoruillaan taas kuukauden juorut, sekä siinä vaiheessa toivonmukaan onkin jo muutto sekä Japaninmatkan kuulumiset ajankohtaisia. No mutta, kommentoikaahan kommenttiboksiin korutottumuksistanne! ^_^